_Sairash. talousmies_. Pyydän saada teille esittää itseni: Semljanika,
sairashuoneen talousmies ja nimineuvos.
_Hlestakov_. Hyvää päivää! Tehkää hyvin ja istukaa!
_Sairash. talousmies_. Sain eilen kunnian olla teidän seurassanne ja
vastaanottaa teidät siinä laitoksessa, joka on minun hoitooni uskottu.
_Hlestakov_. Aivan oikein, nyt jo muistan. Te tarjositte oivallista
aamiaista.
_Sairash. talousmies_. Suurin onneni on pyhittää heikot voimani
isänmaalleni...
_Hlestakov_. En tahdo teiltä salata, että suuresti pidän hyvästä
ruoasta. Mutta kuulkaa -- minusta näyttää aivan siltä, kuin olisitte
entistänne pitempi -- ettekö ole eilispäivästä venyneet?
_Sairash. talousmies_. Se on kyllä mahdollista! (vaikenee hetkeksi.)
Tohdin, Teidän ylhäisyytenne, väittää, ett'en mitään itselleni vaadi ja
että tarkkuudella ja uutteruudella virkaani hoidan yhteiskunnan
hyväksi. (Vetää tuolinsa likemmäksi ja puhuu matalalla äänellä.) Mutta
täkäläinen postimestari esimerkiksi ei tee mitään; hän ei yhtään välitä
virkavelvollisuuksistaan, lähetykset loikoilevat konttorissa...
tahdotte kenties tehdä hyvin ja ottaa asiasta selkoa. Ja sitten meillä
on piirituomari, joka äsken oli puheillanne; -- se mies ei muuta tee,
kuin vaan juoksee jäneksien jälessä. Koiransa hän on tuomiosaliin
majoittanut ja hänen käytöksensä -- niin en voi olla sitä teille
ilmi antamatta, vaikka hän onkin sukulaiseni ja ystäväni; se on
velvollisuuteni, koska se isänmaatamme koskee, -- hänen käytöksensä on
ylen moitittava. Täällä asuu eräs tilanhaltija Dobtschinski, jolla
myöskin on ollut kunnia päästä eteenne. -- Niin pian kun tämä
Dobtschinski kotinsa kynnyksen yli astuu, piirituomari heti
seurustelemaan hänen vaimonsa kanssa; olen valmis vaikka valallakin
asiata todistamaan... Ja katselkaa vaan Dobtschinskin lapsia: niistä ei
yksikään vivahda Dobtschinskiin, mutta kaikki nuorempaan tyttäreen
saakaa ovat niin kuin tuomarin kuvia.
_Hlestakov_. Mitä sanotte! Sitä en voinut aavistaakaan.
_Sairash. talousmies_. Ja entäs koulujen tarkastaja sitten. Minun on
vaikea käsittää, kuinka hallitus on hänelle semmoista virkaa uskonut.
Hän on jakobiinia kauheampi... hän istuttaa nuorisoon vaarallisia
mielipiteitä, joita on vaikea kertoakin... Jos suvaitsette, niin esitän
kaikki kirjallisesti.
_Hlestakov_. Niin, tehkää niin, tehkää se. Se olisi vallan mieleeni.
Minä nimittäin, kun minun on ikävä... luen halulla jotakin hupaista...
Mikä nimenne oli? Minä aina unhotan.
_Sairash. talousmies_. Semljanika.
_Hlestakov_. Oikein, oikein, Semljanika. No, sanokaa, onko teillä
lapsia?
_Sairash. talousmies_. Viisi on minulla niitä, kaksi jo täysikasvuista!
_Hlestakov_. Ja kuinka he ovat noin... niinkuin?...
_Sairash. talousmies_. Tahtonette kai tietää, mitkä heidän nimensä
ovat?
_Hlestakov_. Niin, mitkä ovat heidän nimensä?
_Sairash. talousmies_. Nikolaus, Ivan, Elisabet, Maria ja Perpetua.
_Hlestakov_. Hyvä!
_Sairash. talousmies_. Mutta en tohdi kauemmin teitä rasittaa ja
kuluttaa teiltä niitä kalliita hetkiä, jotka aiotte käyttää pyhien
velvollisuuksien täyttämiseen...
(Kumartaa ja aikoo lähteä.)
_Hlestakov_. Ette minua millään muotoa rasita. Olipa toki lystillistä,
mitä kerroitte... Ettekö vieläkin jonkun kerran, kun sopii... Sanalla
sanoen: tuontapaiset jutut huvittavat minua. (Kutsuu hänet takaisin.)
Kuulkaapas! Sanokaa, mikä... olen taas tykkönään nimenne unhoittanut.
_Sairash. talousmies_. Artemy Filippovitsch Semljanika.
_Hlestakov_. Odottakaa, Artemy Filippovitsch, tehkää minulle pieni
palvelus! Matkallani kulutin kaikki rahat. -- Oletteko tilaisuudessa
lainata minulle noin neljä sataa ruplaa!
_Sairash. talousmies_. Olen kyllä.
_Hlestakov_. No, sehän oli oivallista! Sulimmat kiitokseni.
Seitsemäs kohtaus.
Hlestakov. Dobtschinski. Bobtschinski.
_Bobtschinski_. Minulla on kunnia esitellä itseäni! Olen täällä
kaupungissa asuva ja nimeni on Peter Ivanovitsch Bobtschinski.
_Dobtschinski_. Tilanhaltija Peter Ivanovitsch Dobtschinski!
_Hlestakov_. Oh, teidät olen muistaakseni jo ennenkin nähnyt! Tehän se
olitte, joka ravintolassa suinpäin romahditte huoneeseni! Miten on
nenänne laita?
_Bobtschinski_. Jumalan kiitos, saatte olla aivan huoletonna: nyt se jo
kuivi, aivan kuivi!
_Hlestakov_. Vai niin, hyvä että kuivi! No sepä hauskaa
kuulla...(Äkisti ja jyrkästi.) Onko teillä rahoja muassanne?
_Dobtschinski_. Rahoja? Kuinka, rahoja?
_Hlestakov_. Lainatkaa minulle tuhat ruplaa?
_Bobtschinski_. Voi, semmoista summaa ei jumaliste minulla ole! Onko
teillä, Peter Ivanovitsch?
_Dobtschinski_. Ei, minulla ei semmoista summaa ole. Niinkuin
luultavasti tiedätte, olen rahani sairashuoneen rahastoon tallettanut.
_Hlestakov_. Noh, ell'ei tuhatta ruplaa, niin ainakin sata?
_Bobtschinski_ (Kaivellen taskujaan.) Peter Ivanovitsch, eikö teillä
ole sataa ruplaa muassanne? Minulla on kaikkiaan neljäkymmentä...
_Dobtschinski_ (Niinikään taskuistaan etsiskellen.) Minulla on yhteensä
vaan viisikolmatta.
_Bobtschinski_. Katsokaa tarkoin, Peter Ivanovitsch! Tiedänpä teillä
olevan oikeassa taskussanne läven, -- varmaankin ne ovat lävestä
luiskahtaneet.
_Dobtschinski_. Ei, ei ole lävessäkään!
_Hlestakov_. No, olkoon menneeksi! Jos kohta ei enempää, kuin
viisiseitsemättä ruplaa... sama se! (ottaa rahat.)
_Dobtschinski_. Saanko luvan puhutella teitä eräästä arasta asiasta?
_Hlestakov_. Mikä se olisi?
_Dobtschinski_. Niin asia on todellakin tukalaa laatua. Asia on näetten
niin, että vanhin poikani ilmestyi maailmaan vähää ennen häitä...
_Hlestakov_. Oh, todellako?
_Dobtschinski_. Se on: poika on minun oma poikani, aivan kuin
jälkeenkin häitten syntynyt, ja asia onkin lainmukaisella avioliitolla
korjattu. Tahtoni on, että hän pidettäisiin laillisena poikanani, ja
että häntä, niinkuin minuakin, nimitettäisiin Dobtschinskiksi.
_Hlestakov_. Hyvä, nimitettäköön vaan, miks'ei?
_Dobtschinski_. En mielelläni olisi teitä vaivannut; mutta pojan
luonnon lahjoihin katsoen... hän on todellakin tavattoman
toivehikas:... hän osaa ulkomuistilta lausua pitkät runot ja, kun hän
saa käsiinsä veitsen, veistelee hän heti pieniä vaunuja niin taitavasti
kuin täysi mestari! Sen voi Peter Ivanovitschkin todistaa.
_Bobtschinski_. Niin, kyllä hänellä on hyvät lahjat!
_Hlestakov_. Hyvä, hyvä! Kyllä koetan, kyllä koetan... Toivon sen
mieliksenne päättyvän... Noh, niin! (Kääntyy Bobtschinskin puoleen.)
Entäs te, eikö teillä ole mitään sanottavaa?
_Bobtschinski_. Kyllä kaiketi, minullakin olisi nöyrä pyyntö...
_Hlestakov_. Noh?
_Bobtschinski_. Niin, tahtoisin suurimmassa alamaisuudessa teiltä,
jalosukuinen herra, anoa, että, Pietariin palattuanne, suosiollisesti
kertoisitte kaikille mahtaville herroille, senaatoreille ja
amiraaleille, että tässä kaupungissa asuu Peter Ivanovitsch
Bobtschinski. Ei muuta kuin tämä: sanokaa vaan, että Peter Ivanovitsch
Bobtschinski asuu täällä.
_Hlestakov_. Hyvä, kyllä sanon!
_Bobtschinski_. Ja jos joutuisi keisarinkin kuuluviin, niin sanokaa
hänellekin: "Teidän Keisarillinen Majesteettinne, siinä kaupungissa
asuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski."
_Hlestakov_. Kyllä minä sen teen.
_Dobtschinski_. Suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme
vaivanneet!
_Bobtschinski_. Niin, suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme
vaivanneet!
_Hlestakov_. Se ei mitään tee, ei mitään. Olihan minun päinvastoin
hyvin hupaista.
(Saattaa heidät ulos.)
Kahdeksas kohtaus.
Hlestakov. (Yksinänsä).
_Hlestakov_. Täällä on paljo virkamiehiä. Näyttää siltä, kuin
luulisivat minua joksikuksi ylhäiseksi hallitusmieheksi. Varmaankin
tein eilen heihin mahtavan vaikutuksen. Kylläpä ovat aika pässejä!
Tästä minun täytyy Trapitschkinille kirjoittaa, -- siinä hänelle on
aihetta kyllin oivalliseen sanomalehden kertomukseen. Kuinka hän heidät
kylvettää! (Huutaa). Hoi Ossip! Tuo minulle kynä, läkkiä ja paperia!
(Ossip kurkistaa ovesta sisään ja vastaa: "kohta"). Mutta tuo
Trapitschkin... jos hän saa käsiinsä jonkun hupaisen aineen... kyllä
silloin lähimmäinen saa kyytinsä! Saadaksensa kertoa lystillistä juttua
tahi laskeaksensa kokkapuheita ei hän säästä omaa isäänsäkään... Ja
kyllä hän rahaakin rakastaa! Mutta muuten nämä virkamiehet ovat
oikein hyväntahtoisia! Se osoittaa heidän hyvää sydäntänsä, että
lainasivat minulle rahaa... Paljonko jo olen keräillyt: kolme sataa
piirituomarilta, samoin postimestarilta; se tekee yhteensä kuusi sataa.
Kuusisataa, seitsemänsataa, kahdeksan... -- nämäpä, lempo vie, ovat
rasvaisia setelilappuja! -- Kahdeksan sataa, yhdeksän sataa. No, jopa
nyt jotakin! On jo toista tuhatta! Nyt, hyvä herra kapteeni, jos nyt
kynsiini joutuisit... niin nähtäisiin, kuka ketä...
Yhdeksäs kohtaus.