(Sama huone kaupungin päällikön kodissa.)
Ensimmäinen kohtaus.
Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Postimestari.
Koulujen tarkastaja. Dobtschinski. Bobtschinski.
(Kaikki täydessä univormussa astuvat varpaillaan sisään.
Kaikki puhuvat kuiskutellen).
_Piirituomari_ (Asettaa kaikki puoliympyrään). Jumalan tähden, hyvät
herrat, asettukaa joutuin puoliympyrään! Järjestys ennen kaikkea!
Kunhan vaan menisi täältä Herran haltuun; hän käypi hovissa ja antaa
itse valtioneuvostollekin välistä kyydin! Astukaa asentoon, niin
asentoon! Te Bobtschinski, asetutte tänne sivulle ja te Dobtschinski,
seisokaa tässä näin.
(Bobtschinski ja Dobtschinski kiiruhtavat kumpikin
paikallensa varpaillaan).
_Sairashuoneen talousmies_. Eikö teidän mielestänne, herra
piirituomari, meidän pitäisi vähäisen koetella?
_Piirituomari_. Mitä koetella?
_Sairashuoneen talousmies_. No, kyllähän ymmärrätte.
_Piirituomari_. Pistääkö käteen?
_Sairashuoneen talousmies_. No, vaikkapa niinkin.
_Piirituomari_. Mutta sehän on vaarallinen asia... Jos hän siitä
nostaisi melua -- hän on hallituksen asiamies! Mutta jos hänelle
tarjoisimme jotakin kaupungin ja seudun aateliston antamana kiitos- ja
muistolahjana?
_Postimestari_. Taikka, eikö sopisi sanoa, että on postissa tullut
rahoja -- eikä tiedetä kenelle ne kuuluvat?
_Sairashuoneen talousmies_. Olkaa varoillanne vaan, ett'ei hän teitä
itseänne postissa lähetä sinne, missä ei kuu kumota, eikä päivä paista!
Tietäkää siis, että hyvin järjestetyssä valtiossa menetellään aivan
toisin! Mutta miksi on meitä tänne koko komppania kokoontunut? Olisi
pitänyt esitellä itseämme yksitellen ja sitten kahden kesken noin,
niinkuin... on tavallista, niin ettei korvakaan kuulisi! Sillä tavoin
sivistyneessä yhteiskunnassa menetellään. Te, herra piirituomari,
saatte alkaa.
_Piirituomari_. En, se tulee teidän itsenne tehdä -- teillähän korkea
reviisori söi aamiaisensakin.
_Sairashuoneen talousmies_. Ei, ei, ei! Silloin saa herra koulujen
tarkastaja, nuorison kasvattaja, alkaa.
_Koulujen tarkastaja_. En, en voi, hyvät herrat, sitä on minun tuiki
mahdoton tehdä! Minun täytyy tunnustaa, että olen niin kasvatettu, että
aivoni menevät aivan sekaisin niin pian, kun minun pitää puhutella
vähänkin itseäni ylhäisempää virkamiestä, suuni on ihan tukossa,
kieleni lyijyä raskaampi. Ei, hyvät herrat, päästäkää minut, päästäkää
minut!
_Sairashuoneen talousmies_. Toden totta, Ammos Fedorovitsch, ell'ette
te aloita, kuka sitten! Teillä on suu kuin Cicerolla!
_Piirituomari_. Kaikkia vielä! Cicero! Kylläpä osasitte! Mitäs siitä,
jos joskus innostuukin ja puhuu jahti- ja hurttakoirista.
_Kaikki_ (hänen ympärilleen tunkeillen). Ei ensinkään; ei vaan
jahtikoirista; kyllä te olette puhuneet Baabelin tornistakin. Ei, Ammos
Fedorovitsch, te ette saa meitä pulaan jättää! Olkaa meille isänä! Ei,
ei, Ammos Fedorovitsch!
_Piirituomari_. Antakaa minun olla, hyvät herrat...
(Samassa Hlestakov kuuluu sivuhuoneessa kävelevän, yskivän ja
syljeskelevän. Kaikki syöksähtävät ovelle, vaan ahdingossa
ovat toinen toisellensa esteeksi, tuuppaavat ja loukkaavat
toisiansa. Hillittyjä huutoja kuuluu).
_Bobtschinskin ääni_. Ai, Peter Ivanovitsch, ai, ai, voi, voi! Te
tallaatte minua varpaille!
_Sairashuoneen talousmies_. Mutta, hyvät herrat, hyvät herrat, älkää
minua peräti kuoliaaksi likistäkö! Te minut aivan tukehdutatte! En
jaksa tätä kauemmin kärsiä. Olen jo perin hukassa!
(Ai ja voi huutoja kuuluu. Vihdoinkin ovat kaikki päässeet
ulos ja huone on tyhjä).
Toinen kohtaus.
Hlestakov (yksinänsä).
_Hlestakov_. (Näyttää uniselta). Olen tainnut nukahtaa aika lailla!
Olikin hirveitä matrasseja ja untuva-patjoja! Olen varsin hiessä!...
Varon saaneeni vähän hattuuni eilispäivän suuruspöydässä; pääni on
vieläkin pökkelönä. -- Muuten täällä, saakeli soikoon, kuluu aika hyvin
hupaisesti. Tämmöiset kunnon ihmiset ovat aivan mieleeni. Paljoa
parempi toki on tulla kestityksi näin puhtaasta hyväntahtoisuudesta,
kuin itsekkäästä voitonhimosta... Ja tuo tytär ei ole sitä hullumpi...
ja äitikin vielä semmoinen, että... Mutta kaikessa tapauksessa tämä
tämmöinen elämä minua miellyttää.
Kolmas kohtaus.
Hlestakov. Piirituomari.
_Piirituomari_ (Astuu epäillen sisään; syrjään). Herra Jumala auta
minua pulasta! Oikein polveni vapisevat! (Ääneen, hattu kädessä ja
suorana kuin kyynäräkeppi). Saan kunnian esitellä itseäni, Liapkin
Tiapkin, piirituomari ja kollegiasessori...
_Hlestakov_. Olkaa hyvä, istukaa!... Te olette siis tämän paikkakunnan
piirituomari?
_Piirituomari_. Viisitoista vuotta sitten valitsi minut aatelisto tähän
virkaan kolmeksi vuodeksi ja siitä saakka olen virkaani hoitanut.
_Hlestakov_. Teidän virkanne lienee joksikin edullinen?
_Piirituomari_. Yhdeksän vuotta palveltuani olen saanut kunnian
vastaanottaa Vladimirin neljännen luokan, esimiesteni tyytyväisyyden
osoitteeksi. (Syrjään) Rahat ovat kourassani ja kourani on kuin
tulessa.
_Hlestakov_. Minä pidän Vladimirin tähdestä; se on Annan tähden
kolmatta luokkaa korkeampi.
_Piirituomari_ (Ojentaa vähäisen suljettua kouraansa eteenpäin ja
lausuu itsekseen). Voi, Herrani, en yhtään ymmärrä, miten minun pitää
tehdä. Tuntuu siltä, kuin neuloilla istuisin.
_Hlestakov_. Mitä teillä on kourassa?
_Piirituomari_ (Hämillään, pudottaa setelit). Ei mitään...
_Hlestakov_. Kuinka, eikö mitään. Rahojahan pudotitte!
_Piirituomari_ (Kovasti vavisten). En suinkaan! (syrjään). Voi Luojani,
nyt olen hukassa! Nyt jo on kahleet kaulassa!
_Hlestakov_ (Kokoo rahat). Niin, kyllähän nämä ovat rahaa!
_Piirituomari_ (Syrjään). Nyt olen auttamattomasti lutkassa!
_Hlestakov_. Kuulkaapas, lainatkaa nämä rahat minulle!
_Piirituomari_ (Kiireesti). Kyllä... kyllä... mitä suurimmalla
mielihyvällä! (syrjään). Rohkeutta, rohkeutta vaan! Oi Pyhä Maria auta
minut tästä pulasta!
_Hlestakov_. Minulla on nimittäin matkalla Matti massissa, sillä on
ollut hirveä joukko menoja, jos jonkinlaisia. Muuten saatte heti
rahanne takaisin, jahka vaan tulen kotia.
_Piirituomari_. Oh, ei millään muotoa, miksi niin? Älkää itseänne sillä
rasittako? Sehän jo on minulle suuri kunnia... Heikot voimani,
uutteruuteni, alhaisin alttiuteni hallituksen palveluksessa... Tahdon
aina vast'edeskin tehdä parastani... ansaitakseni suosotanne... (Nousee
tuolilta, aivan suorana, kädet pitkin housujen saumaa). En tohdi
kauemmin kallista aikaanne kuluttaa. Onko teillä muuten mitään
käskettävää.
_Hlestakov_. Mitä minulla olisi käskettävää?
_Piirituomari_. Jotakin. Minä tarkoitan, eikö teillä ole mitään
käskettävää täkäläiselle tuomiokunnalle.
_Hlestakov_. Mitä varten? En minä pidä sitä ollenkaan tarpeellisena!
Kiitän nöyrimmästi.
_Piirituomari_ (Kumartaa ja astun ulos; syrjään). Nyt on kaupunki
meidän.
_Hlestakov_ (Yksinään). Oikea kunnon mies tuo piirituomari.
Neljäs kohtaus.
Hlestakov. Postimestari (univormussa).
_Postimestari_ (Astuu suorana, täysissä tamineissa, käsi miekan
tupella). Saan kunnian esittää itseni: Schpekin, postimestari ja
hovineuvos.
_Hlestakov_. Vai niin; terve tultuanne! Minä pidän paljon hupaisesta
seurasta. Käykää istumaan. Kaupungissako aina asutte?
_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte.
_Hlestakov_. Tämä pikku kaupunki minua miellyttää. Väkiluku tosin ei
ole ylen suuri -- vaan mitäpä siitä, eihän tämä ole mikään pääkaupunki.
Enkö ole oikeassa; mikään pääkaupunki tämä ei ole?
_Postimestari_. Aivan oikeen.
_Hlestakov_. Ainoastaan pääkaupungissa on bon ton ja siellä vaan ei ole
maalaisia töllöjä. Vai mitä te arvelette?
_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte (syrjään). Ylpeä hän ei
kumminkaan ole: hän kyselee kaikkia.
_Hlestakov_. Mutta saattaahan pikkukaupungissakin elää onnellisena --
eikö niin?
_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte.
_Hlestakov_. Sillä mitähän hyvin viihtyäksemme tarvitsemme? Ainoastaan
kunnioitusta ja vilpitöntä rakkautta. -- Enkö ole oikeassa.
_Postimestari_. Aivan oikeassa.
_Hlestakov_. Hauskaa toki on, että siitä olemme samaa mieltä.
Minua pidetään tosin kummallisena miehenä, mutta luonteeni on
sellainen... (katsoo postimestaria silmiin; syrjään). Entäs jos
tältäkin vähän lainaisin? (Ääneen.) Matkalla tapahtui minulle
kummallinen seikka: matkarahani kokonaan loppuivat; saattaisitteko ehkä
lainata minulle kolme sataa ruplaa?
_Postimestari_. Vallan hyvin... vallan hyvin...! Pidän sen erinomaisena
onnena! Olkaa hyvä, tässä ne ovat. Olen aina altis teitä auttamaan
kaikin voimin.
_Hlestakov_. Paljon kiitoksia! Tahdon teille ilmoittaa, ett'en
matkaillessani mielelläni puutetta kärsi -- ja miksi niin tekisinkään?
Eikö niin?
_Postimestari_. Aivan oikein lausuitte! (Nousee ja käypi asentoon,
vasen käsi miekan kahvassa.) En rohkene kauemmin kallista aikaanne
kuluttaa... Onko teillä kenties mitään muistuttamista täkäläistä
postilaitosta vastaan?
_Hlestakov_. Ei, ei vähintäkään. (Postimestari kumartaa ja astuu ulos.
Hlestakov sytyttää sikarin.) Tuo postimestarikin näyttää olevan kunnon
ukko. Hän on ainakin auttelias -- semmoisista ihmisistä minä pidän.
Viides kohtaus.
Hlestakov. Koulujen tarkastaja, (joka tuuppaamalla sysätään sisään;
hänen takanansa huutaa joku puoleksi ääneen: mitä sinä pelkäät?)
_Koulujen tarkastaja_ (vavisten, selkä suorana). Pyydän saada kunnian
esittää itseni, Hlopov, koulujen tarkastaja ja nimineuvos.
_Hlestakov_. Oh, terve tultuanne! Istukaa, istukaa! Suvaitsetteko
sikarin?
(Tarjoo hänelle sikarin.)
_Koulujen tarkastaja_ (arvellen: syrjään). Voi, Jumalani, tätä en
tiennyt ennalta aavistaakaan! Otanko vai en?
_Hlestakov_. Ottakaa, ottakaa. Sikarini ovat tavallista lajia, jos
kohta eivät vedä pietarilaisille vertoja! Kas sielläpä, herraseni,
siellä poltan sikareja, jotka maksavat noin viisikolmatta ruplaa sata
-- aivan nuolaisee sormiansa, kun saa polttaneeksi! (Ojentaa hänelle
kynttilää.) Tässä on tulta! No polttakaa vaan!
_Koulujen tarkastaja_ (koettaa sytyttää, mutta vapisee ankarasti).
_Hlestakov_. Toinen pää, toinen pää!
_Koulujen tarkastaja_ (pelästyksestä pudottaa sikarin, sylkäisee,
viittaa kädellään; itsekseen, syrjään). Lempo vie; tämä pelkurimaisuus
pilaa kaikki.
_Hlestakov_. Näen, ett'ette juuri ole polttomiehiä. Vaan minä sanon
suoraan, että olen aivan tupakan orja. Samaten en voi olla
väliäpitämätön naisille. Miten on teidän siinä suhteessa? Musta- vai
valko-veriset naiset teitä enemmän miellyttävät?
_Koulujen tarkastaja_ (ihan ällistynyt, eikä saa sanaakaan suustansa.)
_Hlestakov_. Tunnustakaa vaan suoraan: mitkä parempina pidätte,
musta- vai valko-veriset?
_Koulujen tarkastaja_. En rohkene tietää...
_Hlestakov_. No, kas nytpä kursaillaan, puhukaa suunne puhtaaksi!
Tahdon ehdottomasti tietää mielipiteenne...
_Koulujen tarkastaja_. Siinä tapauksessa uskallan ilmoittaa, että...
(syrjään). Tosiaankaan en ensinkään tiedä, mitä sanon. Kaikki on
päässäni mullin mallin.
_Hlestakov_. Vai niin! Ette tahdo siis sanoa. Varmaankin joku pikkuinen
mustaverinen veitikka on tehnyt teille tepposet. Sanokaa suoraan
vaan...
_Koulujen tarkastaja_ (on vaiti.)
_Hlestakov_. Vai niin, te punastutte! Kas, kas vaan! Miksi ette puhu?
_Koulujen tarkastaja_. Minä olen niin hämilläni. Teidän... jalo...
Teidän kor... Teidän yl... (syrjään.) Kirottu kieli petti taas!
_Hlestakov_. Vai hämillännekö? Minun silmissäni on siis jotakin, joka
saattaa ihmisiä hämille. Tiedän ainakin, ett'ei mikään nainen voi
vastustaa minun silmiäni -- vai mitä luulette?
_Koulujen tarkastaja_. Aivan oikein lausuitte.
_Hlestakov_. Olen vastikään joutunut eriskummalliseen asemaan.
Matkallani kulutin kaikki rahani. Voisitteko kenties lainata minulle
kolme sataa ruplaa?
_Koulujen tarkastaja_ (hakee taskustaan; syrjään.) Kuinka!... Mitä!...
Sepä olisi kaunista, jollei minulla olisikaan! (saa viimein rahansa
esiin ja ojentaa ne vavisten Hlestakoville).
_Hlestakov_. Suuri kiitos!
_Koulujen tarkastaja_. En tohdi kauemmin teitä läsnäolollani
viivyttää...
_Hlestakov_. Vai niin, no jääkää hyvästi!
_Koulujen tarkastaja_ (meikein juosten; syrjään.) Jumalan kiitos ja
ylistys! Ehk'ei hän tulekaan kouluun!
Kuudes kohtaus.