Meren lahden pohjoispuolella, Inkermanin ja Severnajan linnotusten
välisellä telegraafikummulla seisoi puolen päivän tienoissa
kaksi merimiestä: toinen oli upseeri ja katseli kaukoputkella
Sevastopoliin, toinen taas oli juuri tullut kasakan kanssa suurelle
merkkipaalulle.
Aurinko helotti kirkkaana korkealla merenlahden yläpuolella,
joka ankkurissa olevine laivoineen, liikkuvine purjeineen ja
veneineen päilyi iloisessa, lämpöisessä värivälkkeessä. Vieno
tuuli kohisi hiljaa kuivavien tammipensaiden lehdissä telegraafin
ympärillä, pullisti veneiden purjeet ja tuuditti aaltoja.
Sevastopoli, yhä samana puolivalmiine kirkkoineen, kolonnineen,
laivasiltoineen, mäellä viheriöitsevine bulevardeineen ja upeine
kirjastorakennuksineen, pienine taivaansinisine poukamineen,
joiden pinnalta mastot ylt'yleensä kohoilivat maalauksellisen
kauniine vesijohtokaarineen ja sinisine ruudinsavupilvineen, joita
purppuranpunaiset tykin leimaukset silloin tällöin valaisivat, --
yhä sama kaunis, iloinen, ylpeä Sevastopoli, jota ympäröivät tuolla
keltaiset, savuavat vuoret, tuolla kirkkaansininen, päivänsäteissä
päilyvä meri, näkyi merenlahden toisella puolen. Meren siintävällä
äärellä, jota pitkin tuprusi höyrylaivan musta savujuova, ajelehti
pitkiä, valkeita pilviä, jotka ennustivat tuulta. Pitkin koko
linnotusriviä, varsinkin vasemmalla puolella vuorilta näkyi
alituisten leimausten keskellä, jotka välähtelivät kirkkaasti
keskipäivälläkin, sakeita, tiiviitä, valkeita savupilviä, jotka
kasvoivat, muuttivat muotoa ja yhä tummeten kohosivat taivaalle.
Näitä savutupruja, joita vilahti milloin siellä milloin täällä,
näkyi vuorilla, vihollisten pattereilla, kaupungissa ja korkealla
taivaalla. Räjähdysten jymähdykset eivät hetkeksikään vaienneet, vaan
yhteen sulautuen tärisyttivät ilmaa.
Kellon lähetessä kahtatoista savupilvet rupesivat harvenemistaan
harvenemaan eikä jylinä enää yhtä kovasti tärisyttänyt ilmaa.
-- Toinen vallinsarvi ei enää vastaa ollenkaan, -- virkkoi
husaariupseeri, joka istui ratsailla, -- se on hajalle ammuttu!
hirmuista.
-- Niin, eikä Malahovkaan vastaa kuin joka kolmanteen laukaukseen, --
virkkoi se, joka katseli kaukoputkella. -- Tuo äänettömyys saattaa
minut raivoon. Ammutaan suoraan Kornilovskin patteriin, eikä se
vastaa mitään.
-- Mutta katsohan, sanoinhan minä, että ne kahdeksitoista aina
lakkaavat pommittamasta. Niinpä tekevät tänäänkin. Tule, niin mennään
aamiaiselle... meitä jo odotetaan... ei kannata katsella.
-- Elä, odota hiukan! -- vastasi kaukoputkella tähystelijä, katsellen
innokkaasti Sevastopoliin.
-- Mitäs siellä on? mitä?
-- Liikettä saartokaivannoissa, taajat kolonnat etenevät.
-- Niinpä näkyy, -- virkkoi merimies: -- marssivat
kolonneissa. Täytyy hälyyttää.
-- Katso, katso! nyt tulivat saartokaivannoista.
Todellakin saattoi jo paljaalla silmällä erottaa ikäänkuin mustia
pilkkuja, jotka liikkuivat vuorta alas ranskalaisten pattereilta
poikki laakson vallinsarville päin. Niiden edessä näkyi tummia
juovia meikäläisten linjojen vieressä. Vallinsarvilla tuprahteli eri
paikoissa laukausten valkeita savutupruja ikäänkuin ajellen toisiaan.
Tuuli toi mukanaan taajan kiväärinammunnan ääntä, joka kuului kuin
sateen piekseminen ikkunanruutuja vasten. Mustat pilkut liikkuivat
savun keskellä ja tulivat yhä lähemmä ja lähemmä. Laukaukset yhä
kiihtyen sulivat yhdeksi ainoaksi pitkäksi, vyöryväksi jylinäksi.
Savu, yhä sakeampana nousten, levisi pitkin koko linjaa ja suli
lopulta yhdeksi ainoaksi kiemurtelevaksi, punasinerväksi pilveksi,
jossa siellä täällä vilahti tulia ja mustia pisteitä; kaikki äänet
yhtyivät yhdeksi ainoaksi vyöryväksi ryskeeksi.
-- Rynnäkkö! -- virkkoi upseeri kalpein kasvoin, laskien merimiehen
kaukoputkelle.
Kasakat laskivat täyttä laukkaa tietä pitkin, upseerit ratsailla,
ja ylipäällikkö seurueineen vaunuissa ajoi ohi. Jokaisen kasvoilla
kuvastui tuskallinen mielenkuohu ja odotus.
-- Mahdotonta, että se on vallattu, -- virkkoi ratsailla istuva
upseeri.
-- Jumal'auta, lippu! katso, katso! -- sanoi toinen huohottaen ja
lähti kaukoputken luota. -- Ranskan lippu Malahovin kummulla.
-- Ei, se on mahdotonta!