Seuraavana, 27:nä päivänä, Volodja tuli raittiina ja reippaana
aikaisin aamulla, nukuttuaan kymmenen tuntia, salalinnotuksen
kynnykselle. Vlangkin kömpi ulos, mutta kuullessaan ensimäisen kuulan
vinkuvan korvissaan, syöksyi suinpäin, päällään puskien tiensä
joukon halki, takaisin salalinnotuksen aukkoon, sotamiesten nauraa
hohottaessa, joista useimmat myöskin olivat tulleet raikkaaseen
ulkoilmaan. Vlang, aliupseerivanhus ja jotkut muut kävivät vain
silloin tällöin saartokaivannossa, muita ei mikään voinut pidättää:
kaikki kömpivät ulos haisevasta salalinnotuksesta raikkaaseen
aamuilmaan ja asettuivat pommituksesta piittaamatta, joka oli yhtä
voimakas kuin edellisenäkin päivänä, mikä kynnyksen lähelle, mikä
rintavarustuksen suojaan. Meljnikov oli jo aamun sarastuksesta alkaen
kävellyt pattereilla, välinpitämättömästi katsellen ilmaan.
Kynnyksen lähellä istui kaksi vanhaa sotamiestä ja nuori,
kähärätukkainen juutalaissyntyinen sotamies, joka oli komennettu
tänne jalkaväestä. Tämä sotamies otti maassa viruvan kuulan, takoi
sen kivenliuskalla litteäksi ja leikkasi Yrjönristin muotoiseksi;
toiset puhellen keskenään katselivat hänen työtään. Risti tuli
tosiaankin hyvin sievä.
-- Kunhan vielä hyvän aikaa olemme olleet täällä, -- puhui heistä
toinen, -- niin sitten rauhan tultua saamme kaikki palvelleeksi
määräaikamme umpeen.
-- Niinpä kyllä, minulla oli enää kaikkiaan vain neljä vuotta jälellä
ja nyt olen viisi kuukautta ollut Sevastopolissa.
-- Ei sinua siitä täysin palvelleeksi lueta, hyvä mies, -- sanoi
toinen.
Tällöin tykinkuula lentää viuhahti keskustelevien päiden yli ja
iski maahan kyynärän päässä Meljnikovista, joka lähestyi heitä
saartokaivantoa myöten.
-- Olipa vähällä tappaa Meljnikovin, -- virkkoi muuan.
-- Ei tapa, -- vastasi Meljnikov.
-- Tuossa on sinulle risti urhoollisuudestasi, -- sanoi nuori
sotamies, joka oli tehnyt ristin, ja ojensi sen Meljnikoville.
-- ... Ei, veliseni, täällä luetaan kuukausi vuodeksi, siitä on
tullut päiväkäsky, -- jatkui keskustelu.
-- Sanokaa mitä sanotte, mutta varmasti pidetään rauhan tultua
keisarillinen katselmus Varsovassa, ja vaikkei silloin olisikaan
täysin palvellut, niin lasketaan lomalle määräämättömäksi ajaksi.
Samassa lensi vinkuen sivu liipaissut kuula aivan puhelevien päiden
yli ja iski kiveen.
-- Katsohan vain ettet jo iltaan mennessä tule täysin palvelleeksi,
-- virkkoi muuan sotamiehistä.
Kaikki nauroivat.
Eikä ollut vielä iltakaan, vaan jo parin tunnin kuluttua kaksi heistä
oli päättänyt palveluksensa ainiaaksi ja viisi haavottunut, mutta
muut laskivat leikkiä niinkuin ennenkin.
Aamuksi oli todellakin molemmat mörssärit laitettu sellaiseen
kuntoon, että niillä saattoi ampua. Kymmenen tienoissa Volodja
kutsui, saatuaan käskyn vallinsarven päälliköltä, komennuskuntansa
kokoon ja lähti sen kanssa patterille.
Niin pian kuin miehet olivat ryhtyneet toimeen, ei heissä enää
saattanut huomata jälkeäkään siitä pelon tunteesta, joka heissä
eilen oli ilmennyt. Vlang yksin ei voinut tukahuttaa pelkoaan:
hän koitti piiloutua ja kumartui nytkin ehtimiseen, ja Vasinkin
kadotti hieman levollisuuttaan, hyöri ja kyykisteli lakkaamatta.
Vaan Volodja oli ihan haltioissaan: vaaran ajatus ei pälkähtänyt
hänen päähänsäkään. Ilo siitä, että täyttää velvollisuutensa, ettei
ainoastaan ole olematta pelkuri, vaan on sankari, tunto siitä
että on päällikkö, parinkymmenen sotamiehen läsnäolo, joiden hän
tiesi uteliaina katselevan häntä, teki hänestä täydellisen urhon.
Jopa hän ylvästelikin, näytteli urhouttaan sotamiehille, kiipesi
ampumapenkereelle ja päästi tahallaan sinellinsä auki, jotta hänet
paremmin huomattaisiin. Vallinsarven päällikkö, joka tähän aikaan
kiersi talouttaan tarkastamassa, kuten hän sanoi, ei hänkään,
niin tottunut kuin olikin kahdeksan kuukauden kuluessa näkemään
kaikenlaista urhoutta, saattanut olla mieltymättä tuohon sievään
nuorukaiseen, jonka avoimen sinellin alta näkyi punainen paita
ympäröiden valkoista hentoa kaulaa, jonka kasvot ja silmät loistivat,
joka käsiään taputtaen sointuvalla äänellä komensi: "ensimäinen,
toinen!" ja joka iloisesti juoksi rintavarustukselle katsomaan minne
hänen pomminsa putoilivat. Puoli kaksitoista ammunta molemmin puolin
hiljeni, ja tasan kello kaksitoista alkoi hyökkäys Malahovin kumpua
sekä toista, kolmatta ja viidettä vallinsarvea vastaan.