Kyytiasema oli täynnä väkeä kun Kozeljtsov ajoi pihalle. Ensimäinen
henkilö, jonka hän tapasi portailla, oli hintelä, hyvin nuori mies,
katsastusmies, joka yhtämittaa riiteli kahden perässään käyvän
upseerin kanssa.
-- Kolmesta ei puhettakaan, kymmenen vuorokautta odottakaa!
kenraalitkin odottavat, herra hyvä! -- puheli katsastusmies, tahtoen
puhua pisteliäästi matkaa tekeville: -- en minä ainakaan rupea teille
valjaisiin.
-- Niinpä elköön sitten annettako hevosia kenellekään, jos kerran
ei ole!... Mutta miksikäs annettiin sille eräälle lakeijallekin? --
kiljui vanhempi upseereista, teelasi kädessä ja nähtävästi välttäen
teitittelyä, vaan samalla tahtoen huomauttaa, että kävisi kyllä
päinsä sanoa katsastusmiestä sinuksikin.
-- Päättäkäähän nyt itsekin, herra katsastusmies, -- puheli
kangerrellen toinen, ihan nuori upseeri, -- emme me oman huvimme
vuoksi matkusta. Meitähän niinmuodoin tarvitaan, koska meidät
on kutsuttu. Muuten tulen varmasti puhumaan tästä kenraalille.
Sitäpaitsi, tämähän on... tarkotan -- te ette kunnioita
upseerinkutsumusta.
-- Aina te sotkette! -- keskeytti hänet kiukkuisesti vanhempi: --
te häiritsette vain minua; pitää osata puhua hänen kanssaan. Nyt
hän on kadottanut kaiken kunnioituksensa. Hevosia heti paikalla! --
kuulettekos?
-- Varmasti, herra hyvä, vaan mistäs ottaa?... Katsastusmies vaikeni
hieman, vaan sitten yhtäkkiä tulistui ja rupesi käsillään huitoen
puhumaan.
-- Kyllä minä, herra hyvä, ymmärrän ja tiedän kaikki; vaan mitäs
teette! Antakaahan minun vain (upseerien kasvoilla kuvastui
toivoa)... antakaahan minun vain olla kuukauden loppuun -- niin ei
minua enää täällä nähdä. Ennemmin menen Malahovin hautakummulle kuin
jään tänne, Jumal'auta! Tehkööt niinkuin tahtovat. Koko asemalla ei
ole yhtään ainoata lujaa vankkuria nyt, ja jo kolmeen päivään eivät
hevoset ole heinän rivettäkään nähneet.
Ja katsastusmies katosi portista.
Kozeljtsov meni upseerien kanssa huoneeseen.
-- Kas niin! -- virkkoi vanhempi upseeri nuoremmalle ihan tyynesti,
vaikka hetki sitten oli näyttänyt olevan vihan vimmassa: -- olemme jo
matkustaneet kolme kuukautta, varrotaanhan vielä vähän. Ei hätää --
kyllä ennätämme perille.
Savuinen, likainen huone oli niin täynnä upseereja ja matkalaukkuja,
että Kozeljtsov hädin tuskin löysi paikan ikkunalla, mihin
istuutui; tarkastellen kasvoja ja kuunnellen puhelua hän rupesi
tekemään paperossia. Oven oikealla puolella, vinon rasvaisen pöydän
ympärillä, jolla seisoi kaksi teekeittiötä paikkapaikoin vihertynein
kuparikyljin ja jolla oli levällään sokeria eri papereissa, istui
pääryhmä: nuori, viiksetön upseeri, uusi tikattu kaukaasialainen
takki yllä, täytti teekannua; nelisen samanlaista nuorta upseeria
virui huoneen eri nurkissa: muuan näistä nukkui turkki pään alla
sohvalla; toinen seisoi pöydän ääressä ja leikkasi lampaanpaistia
kädettömälle upseerille, joka istui pöydän ääressä. Kaksi upseeria,
toisella ajutantin sinelli, toisella ohut jalkaväen sinelli ja
laukku olalla, istui pankon vieressä, ja pelkästään jo siitä
kuinka he katselivat muita ja kuinka se, jolla oli laukku, poltti
sikariaan, näkyi selvästi, etteivät he olleet mitään rintamaan
kuuluvia jalkaväenupseereja ja että he olivat siihen tyytyväisiä. Ei
heidän käytöksessään ilmennyt ylenkatsettakaan, vaan itsetyytyväinen
tyyneys, joka perustui osaksi rahoihin, osaksi heidän ja kenraalin
läheisiin väleihin -- tunto paremmuudesta, joka kasvoi aina sen
peittelemisen haluksi. Vielä nuori, paksuhuulinen tohtori ja
saksalais-piirteinen tykistösotilas istuivat melkein sohvalla
makaavan nuoren upseerin jaloilla ja laskivat rahoja. Oli vielä
nelisen tensikkaa, joista toiset torkkuivat, toiset puuhailivat
matkalaukkuineen ja kääröineen lähellä ovea. Kozeljtsov ei löytänyt
kaikkien näiden henkilöjen joukossa ainoatakaan tuttua; mutta hän
rupesi uteliaasti kuuntelemaan puhelua. Nuoret upseerit, jotka, kuten
hän heti pelkän ulkonäön nojalla päätti, juuri olivat saapuneet
upseerikoulusta, miellyttivät häntä ja ennen kaikkea muistuttivat,
että hänen veljensä piti myöskin näinä päivinä saapua upseerikoulusta
eräälle Sevastopolin patterille. Reppuselkäisessä upseerissa
taas, jonka kasvot hän oli nähnyt jossain, oli hänestä kaikki
vastenmielistä ja julkeaa. Jopa hän ajatellen: "nolaan hänet, jos
hänen päähänsä vaan pälkähtää sanoa jotain", lähti ikkunalta ja istui
pankolle. Yleensä hän pelkkänä rintamasoturina ja hyvänä upseerina
ei pitänyt "esikuntalaisista", joihin hän ensi silmäyksellä luki
molemmat upseerit.