Meikäläisten vallinsarvelle ja ranskalaisten saartokaivannolle on
nostettu valkeita lippuja ja niiden välissä kukoistavassa laaksossa
viruu läjittäin saappaattomia, harmaa- ja sinipukuisia silvottuja
ruumiita, joita työmiehet pinoovat kuormarattaille. Kalmanhaju
täyttää ilman. Sevastopolista ja ranskalaisten leiristä on tulvinut
väkeä katselemaan tätä näytelmää, lähestyen toisiaan ahneen ja
hyväntahtoisen uteliaina. Kuunnelkaahan, mitä nuo ihmiset puhelevat
keskenään.
Tuossa on venäläisiä ja ranskalaisia piirissä nuoren upseerin
ympärillä, joka tosin huonosti, vaan kyllin ymmärrettävästi puhuen
ranskaa tarkastelee kaartilaisen patruunakoteloa.
-- E sesii purkuaa se uazoo liee?[12] -- kysyi hän.
-- _Parce que c'est une giberne d'un régiment de la garde, monsieur,
qui porte l'aigle imperial_.[13]
-- E vu de la gard?[14]
-- _Pardon, monsieur, du 6 ème de ligne_.[15]
-- E sesii u ashtee?[16] -- kysyy upseeri, osottaen ranskalaisen
keltaista puista paperossin imuketta.
-- _A Balaclava, monsieur! C'est tout simple en bois de palme_.[17]
-- Zholii,[18] -- sanoo upseeri, jonka täytyy sovittaa puheensa
vähemmin oman tahtonsa kuin niiden ranskalaisten sanojen mukaan,
joita taitaa.
-- _Si vous voulez bien garder cela comme souvenir de cette
rencontre, vous m'obligerez_.[19]
Ja kohtelias ranskalainen puhaltaa paperossin ja tarjoaa imukkeen
upseerille hieman kumartaen. Upseeri antaa hänelle omansa, ja kaikki
läsnäolijat sekä ranskalaiset että venäläiset näyttävät hyvin
tyytyväisiltä ja hymyilevät.
Tuossa reipas punapaitainen jalkasotamies tulee sinelli harteilla ja
toisten sotamiesten seuraamana, jotka kädet seläntakana ja iloisin,
uteliain kasvoin astuvat hänen perässään ja pyytää ranskalaiselta
tulta piippuunsa. Ranskalainen imasee piippuaan, kaivaa pesää ja
karistaa tulen venäläisen piippuun.
-- Tupakka _bun!_ -- virkkoi punapaitainen sotamies -- ja katselijat
hymyilevät.
-- _Oui, bon tabac, tabac turc_ -- sanoo ranskalainen: _et chèz
vous autres, tabac -- russe? bon?_[20] -- rus -- bun, -- sanoo
punapaitainen sotamies läsnäolijain nauraessa pakahtuakseen.
-- _Frantsee niet bun, bonzhuurmusjee!_[21] -- puhuu edelleen
punapaitainen sotamies kerrassaan tyhjentäen koko kielivarastonsa ja
taputtaa ranskalaista vatsaan ja nauraa. Ranskalaisetkin nauravat.
-- _Ils ne sont pas jolis ces b...de Russes_,[22] -- sanoo eräs zuavi
ranskalaisten joukosta.
-- _De quoi de ce qu'ils rient donc?_[23] -- kysyy toinen, tumma
sotamies italiaksi murtaen ja lähestyy meikäläisiä.
-- Kaftan bun[24] -- sanoo reipas sotamies, tarkastellen zuavin
kirjailtuja takin liepeitä, ja taas nauretaan.
-- _Ne sors pas de ta ligne, à vos places, sacré nom!_[25] --
huutaa ranskalainen korpraali ja sotamiehet hajaantuvat huomattavan
tyytymättöminä.
Vaan tuolla ranskalaisten upseerien ryhmässä on nuori venäläinen
ratsuväenupseeri perin miellyttämistä. Puhellaan eräästä _comte
Sazonov'ista, que j'ai beaucoup connu, monsieur_,[26] -- puhuu
yksipolettinen ranskalainen upseeri -- _c'est un de ces vrais comtes
russes, comme nous les aimons_.[27]
-- _Il y a un Sazonov, que j'ai connu_ -- sanoo ratsu-upseeri, --
_mais il n'est pas comte, à moins, que je sache; un petit brun de
votre âge à peu prés_.[28]
-- _Cest ca, monsieur, c'est lui. Oh, que je voudrais le voir ce
cher comte. Si vous le voyez, je vous prie bien de lui faire mes
compliments. -- Capitaine Latour_,[29] -- sanoo hän kumartaen.
-- _N'est ce pas terrible la triste besogne, que nous faisons? Ça
chauffait cette nuit, n'est-ce pas?_[30] -- kysyy ratsu-upseeri,
tahtoen ylläpitää keskustelua ja osottaen ruumiita.
-- _Oh, monsieur, c'est affreux! Mais quels gaillards vos soldats,
quels gaillards! C'est un plaisir, que de se battre avec des
gaillards comme eux_.[31]
-- _Il faut avouer que les votres ne se mouchent pas du pied non
plus_,[32] -- sanoo ratsu-upseeri, kumartaen ja luulotellen olevansa
hyvin miellyttävä.
Vaan jo riittää.
Katsokaahan mieluummin tuota kymmenvuotiasta poikanaskalia, jolla
on vanha -- kenties isänsä -- lakki päässä, jalassa paljaat kengät
ja vain yhden kannattimen varassa riippuvat nankinihousut ja joka
ilmestyen vallin takaa on hamasta aselevon alusta samoillut laaksossa
tylsän uteliaana katsellen ranskalaisia ja maassa viruvia ruumiita ja
poiminut vaaleansinisiä kukkia, jotka yltyleensä peittävät laakson.
Palatessaan kotia suuri kukkakimppu kädessä hän pitelee nenäänsä
tuulen tuomalta löyhkältä, ja pysähtyen siihen pinotun ruumiskasan
ääreen katselee kauan kammottavaa päätöntä ruumista, joka on häntä
likinnä. Seistyään pitkän aikaa paikallaan hän siirtyy lähemmä ja
koskettaa jalallaan ruumiin jäykkää oikaistua käsivartta. Käsivarsi
hieman liikahtaa. Hän koskettaa sitä vielä kerran ja kovemmin.
Käsivarsi hieman liikahtaa ja asettuu taas entiselle paikalleen.
Äkkiä poika kirkaisee, piilottaa kasvonsa kukkiin ja juoksee minkä
jalat kantavat linnotukselle päin.
Niin, vallinsarvella ja saartokaivannolla liehuvat valkeat liput,
kukoistava laakso on täynnä ruumiita, ihana aurinko laskee siniseen
mereen ja sininen meri välkkyy keinuen auringon kultaisissa
säteissä. Tuhannet ihmiset kokoontuvat yhteen katselemaan, puhumaan
ja hymyilemään toinen toisilleen ja nuo ihmiset, samaa ylevää
rakkauden ja itsekieltäytymyksen lakia tunnustavat kristityt eivät
katsellessaan sitä mitä ovat tehneet heti lankea katumuksesta
polvilleen Sen eteen, joka antaessaan heille elämän, istutti jokaisen
sydämeen, paitsi kuolemanpelkoa, rakkauden hyvyyteen ja kauneuteen,
ja ilon ja onnen kyynelin syleile toisiaan veljinä. Vaan poissa ovat
valkeat liput ja taas toimivat kuoleman ja kärsimysten välikappaleet,
taas vuotaa viaton veri ja kuuluu voihkinaa ja kirouksia.
Ja niinpä olen puhunut mitä minulla tällä kertaa oli puhumista. Mutta
raskas epätietoisuus valtaa minut. Kenties minun ei olisi pitänytkään
puhua, kenties se, mitä olen puhunut, on niitä ilkeitä totuuksia,
jotka itsetiedottomasti piilevät jokaisen sielussa ja saattavat
käydä turmiollisiksi kun ne tuodaan julki, kuten viinin sakka, joka
sekotettuna pilaa viinin.
Missä on tässä kertomuksessa se paha, jota on vältettävä, missä hyvä,
jota on seurattava? Kuka on sen konna, kuka sankari? Kaikki ovat
hyviä ja kaikki ovat pahoja.
Ei loistavan urhoollinen Kalugin, jolla turhamaisuus on kaikkien
tekojen vaikuttimena, ei tuo tyhjänpäiväinen, hyväsydäminen
Praskuhin, vaikka hän kaatui taistelussa uskon, valtaistuimen ja
isänmaan puolesta, ei ujo Mihailov, ei Pesth, lujaa vakaumusta ja
periaatteita vailla oleva lapsi, -- voi olla kertomuksen konnana eikä
sankarina.
Vaan kertomukseni sankari, jota rakastan kaikesta sielustani, jota
olen koettanut kuvata kaikessa kauneudessaan ja joka aina on ollut,
on ja tulee olemaan yhtä kaunis -- on totuus.
Sevastopoli elokuulla 1855.