Sadoittain vielä lämpimiä, verisiä ihmisruumiita, joissa pari tuntia
sitten oli elänyt kaikenlaisia, korkealentoisia ja arkipäiväisiä
toiveita ja haluja, virui jäykistynein jäsenin kasteesta
kimaltelevassa rehevässä laaksossa vallinsarven ja saartokaivannon
välissä ja siunauskappelin tasaisella lattialla; sadoittain ihmisiä,
kiroukset ja rukoukset kuivettuneilla huulillaan, ryömi, vääntelihe
ja voihki -- toiset ruumiiden keskellä kukkivassa laaksossa, toiset
paareilla, telttavuoteella ja kenttäsairaalan verentahraamalla
lattialla. Vaan niinkuin muinakin päivinä, niin nytkin syttyi
sarastus Sapun-vuoren huipulla, tuikkivat tähdet himmenivät, valkea
sumu hälveni pauhaavalta tummalta mereltä, tulipunainen aamurusko
hehkui idässä, purppuran-hohtavat pilvet vaelsivat kirkkaan sinisellä
taivaanrannalla ja niinkuin muinakin päivinä nousi mahtava, ihana
aurinko, luvaten iloa, rakkautta ja onnea eloonheränneelle maailmalle.