-- Teidän sinellinne on veressä: Ettehän vain ole ollut
käsikahakassa? -- kysyi häneltä Kalugin.
-- Uh, sepä oli hirmuista! ajatelkaahan... Ja Pesth alkoi kertoa,
kuinka oli johdattanut komppaniaansa, kuinka komppanian päällikkö oli
kaatunut, kuinka oli pistänyt ranskalaisen hengiltä ja kuinka ilman
häntä olisi jouduttu tappiolle.
Kertomuksen pääkohdat, nimittäin että komppanian päällikkö oli
kaatunut ja että Pesth oli tappanut erään ranskalaisen, olivat totta;
mutta yksityisseikkoja kertoessaan junkkari kerskaili ja pani omiaan.
Hän ei kerskaillut tahallaan, sillä hän oli koko taistelun ajan ollut
kuin huumauksessa ja horroksissa siinä määrin, ettei hänellä ollut
oikein selvillä missä, milloin ja kelle kaikki oli tapahtunut. Hyvin
ymmärrettävästi hän koetti tuoda näitä yksityiskohtia esiin itselleen
edulliselta puolelta. Vaan todellisuudessa oli käynyt näinikään.
Pataljoona, johon junkkari oli komennettu ottamaan osaa hyökkäykseen,
seisoi noin pari tuntia tulessa jonkun matalan muurin vieressä;
sitten pataljoonan päällikkö sanoi rintamassa jotakin, --
komppanian päälliköt alkoivat toimia, pataljoona lähti liikkeelle
rintavarustuksen takaa ja kuljettuaan noin sata askelta, pysähtyi
järjestyen komppaniakolonneihin. Pesth sai paikkansa oikealla
siivellä toisessa komppaniassa.
Olematta vähääkään selvillä siitä, missä oli ja minkä vuoksi, jäi
junkkari paikalleen ja pidättäen tahtomattaan hengitystään kylmien
väreiden kulkiessa selkää pitkin katseli tajuttomasti eteensä pimeään
etäisyyteen ja odotti jotain kauheaa. Ei häntä juuri pelottanut,
sillä ammunta oli tauonnut, vaan muuten tuntui niin vieraalta ja
kummalta olla täällä kedolla linnotuksen ulkopuolella. Taas sanoi
pataljoonan komentaja jotain rintamassa, taas rupesivat upseerit
puhumaan kuiskaten, antaen käskyjään, ja ensimmäisen komppanian
muodostama musta muuri vajosi äkkiä näkyvistä. Oli annettu käsky
heittäytyä maahan. Toinen komppania heittäytyi myöskin maahan,
jolloin Pesth satutti kätensä johonkin piikkiin. Vain toisen
pataljoonan päällikkö jäi yksin seisomaan. Hänen matala haahmonsa
paljastetuin miekoin, jota hän heilutteli taukoomatta puhuen, liikkui
komppanian edessä.
-- Pojat! urheina minun rinnallani, kuulkaa! Elkää kiväärillä ampuko,
vaan pistimistä antakaa niille lurjuksille. Kun minä huudan "hurraa",
niin eteenpäin joka mies -- se muistakaa!... näyttäkäämme niille,
elkäämme itseämme häväiskö, niinhän, pojat? Tsaari-taattomme puolesta!
-- Mikä on komppanian päällikkömme nimi? -- kysyi Pesth junkkarilta,
joka makasi hänen vieressään: -- kuinka hän on urhoollinen!
-- Niin on, sekä taistelussa että muualla... -- vastasi junkkari. --
Hänen nimensä on Lisinkovskij.
Tällöin välähti äkkiä tulenliekki aivan komppanian edessä. Kajahti
jyrähdys, joka huumasi koko komppanian, korkealla ilmassa surisivat
kivet ja pirstaleet, noin viidenkymmenen sekunnin kuluttua putosi
maahan kivi katkaisten erään sotamiehen jalan. Se oli korokkeelta
ammuttu pommi ja sen putoaminen keskelle komppaniaa todisti, että
ranskalaiset olivat huomanneet kolonnan.
-- Vai pommeja viskelet!... Varrohan kun pääsemme kimppuusi, niin
saat maistaa kolmisärmäistä venäläistä pistintä, kirottu! -- puhui
komppanian päällikkö niin kovalla äänellä, että pataljoonan päällikön
täytyi käskeä häntä vaikenemaan ja pitämään vähemmin melua. Heti
senjälkeen nousi ensimmäinen komppania pystyyn ja sen perästä toinen.
Komennettiin kiväärit tanaan ja pataljoona lähti eteenpäin. -- Pesth
oli niin pelon vallassa, ettei ollenkaan muistanut kauanko tätä
kesti, minne meni ja kuka mikin oli. Hän kulki kuin juovuksissa.
Mutta äkkiä välähti joka puolelta miljoonia tulia, jokin suhahti
ja ryskyi. Hän huudahti ja alkoi juosta jonnekin, koska kaikki
muutkin huusivat ja juoksivat. Sitten hän kompastui ja kaatui jonkin
päälle. Se oli komppanian päällikkö (joka oli tullut haavotetuksi
komppaniansa etunenässä ja luullen junkkaria ranskalaiseksi tarttui
hänen jalkaansa). Sittenkuin hän oli kiskaissut irti jalkansa ja
noussut pystyyn, karkasi pimeässä hänen selkäänsä joku ja oli vähällä
lyödä hänet jälleen kumoon; joku toinen kiljasi: "Pistä hengiltä!
mitä katselet!" Joku otti kiväärin ja survaisi pistimen johonkin
pehmeään. _"Ah Dieu!"_ kirkaisi joku kammottavalla, läpitunkevalla
äänellä, ja silloin vasta Pesth huomasi pistäneensä kuoliaaksi
ranskalaisen. Kylmä hiki valui pitkin koko hänen ruumistaan, häntä
puistatti kuin horkassa ja hän heitti kiväärin kädestään. Mutta
sitä kesti vain tuokion; samassa hänen päähänsä pälkähti, että hän
on sankari. Hän sieppasi taas kiväärin, ja kilvan toisten kanssa
huutaen "hurraa!" juoksi kuolleen ranskalaisen luota. Juostuaan
parisenkymmentä askelta hän saapui saartokaivannolle. Siellä olivat
meikäläiset ja pataljoonan päällikkö.
-- Minä pistin yhden kuoliaaksi! -- sanoi hän pataljoonan päällikölle.
-- Tepä urhea poika, parooni!