Sotamiehet kantoivat paareilla ja taluttivat kainalosta
haavottuneita. Kadulla oli pilkko pimeä, vain siellä täällä näkyi
valoa sairaalan ikkunoista tai yötä istuvien upseerien huoneesta.
Vallinsarvilla vyöryi sama tykinjyske ja kiväärinpauke, ja samat
tulet leimahtelivat tummalla taivaalla. Tuontuostakin kuului
kavionkapsetta, kun lähetit ratsain karahuttivat ohitse, haavottuneen
voihkaus, paarin kantajien askeleita ja puhetta ja pelästyneiden
naisten puheensorinaa, jotka olivat tulleet portaille katselemaan
ammuntaa.
Viime mainittujen joukossa oli myöskin tuttavamme Nikita ja vanha
matruusin eukko, jotka jo olivat sopineet keskenään, sekä akan
kymmenvuotias tytär. "Herra Jumala, Pyhä Jumalan Äiti!" puhui
itsekseen huokaillen akka katsellen pommeja, jotka kuin tulipallot
lentelivät puolelta toiselle: "-- noita hirmuja, voi noita hirmuja!
Y--hy--hyy! Ei ollut tällaista ensimmäisessäkään pommituksessa. Kas
missä halkesi kirottu, ihan meidän talomme päällä esikaupungissa."
-- Ei, kauempana se oli, Arinka-tädin puutarhaan ne kaikki
putoilevat, -- sanoi tyttö.
-- Ja missä, missä on nyt minun isäntäni? -- puhua leperteli Nikita,
vielä hieman humalassa. -- Kuinka ma rakastan sitä mun herraani, en
mä itsekään tiedä, -- niin rakastan; että jos jumalattomat hänet nyt
tappavat, josta Herra varjele, niin uskotteko muori kulta, sitten
en tiedä, mitä mä itselleni teen, Jumal'avita. Sellainen on herra,
että kyllä täytyy mun sanoa! Vaihtaisko häntä noihin, jotka tuolla
pelaavat korttia? Nekös sitten, pthyi! Niinpä niin, kyllä täytyy
mun sanoa! lopetti Nikita osottaen herransa valaistua kamaria,
missä alikapteenin poissaollessa junkkari Zhvadtshevskij piti
kekkerejä saamansa kunniamerkin johdosta vierailleen: aliluutnantti
Ugrovitshille ja aliluutnantti Nepshisetskille, jolla oli nuhaa ja
kasvot turvoksissa...
-- Kas tähtiä, tähtiä, kuinka ne putoilevat! -- keskeytti Nikitan
sanoja seuranneen vaitiolon tyttö, katsellen taivaalle: -- tuolla,
tuolla taas putosi yksi. Mitä varten ne noin, äiti?
Ihan mökkini raunioiksi ampuvat, -- sanoi akka huoaten ja vastaamatta
tytön kysymykseen.
-- Ja kun me sedän kanssa kävimme siellä tänään, äiti, -- jatkoi
laulavalla äänellä puheliaaksi käynyt tyttö -- niin suu-uuri lojui
ihan kaapinvieressä; näkyi kuinka se oli puhkaissut eteisen seinän
ja lentänyt sitten kamariin... suuri sellainen, ettei jaksanut
nostaakaan.
-- Kellä oli mies ja rahaa, muutti -- sanoi akka -- tuon viimeisenkin
tuparähjän raunioiksi hajottivat. Kas kas kuinka ampuu murhamies,
Herra Jumala, Herra Jumala!
-- Ja juuri kun meidän piti lähteä, niin yksi pommi le--entää ja
ha--alkee ja viskaa maata y--ympäri ja siltä siltä oli ettei yksi
sirpale osunut minuun ja setään.