Sittenkuin Amine oli viettänyt muutamia tunteja kopissaan, tuli
sinne pari vartijaa. Puhumatta hänelle sanaakaan aukaisivat he
hänen silkinhienon tukkansa leikaten sen poikki juurta myöten.
Halveksivasti hymyillen ja vastustelematta salli Amine sen tapahtua.
Toimitettuaan tehtävänsä miehet poistuivat.
Seuraavana päivänä tulivat vartijat uudestaan, käskivät hänen riisua
kengät jaloistaan ja seurata heitä. Amine katsoi heihin ja he
katsoivat häneen. "Ellette seuraa meitä vastustelematta, on meidän
pakko...", sanoi toinen säälien Aminen kauneutta ja nuoruutta. Amine
totteli kehoitusta ja meni heidän mukanaan tuomiosaliin, jossa olivat
ainoastaan suurinkvisiittori ja sihteeri.
Katsottuaan häneen muutamia minuutteja alkoi sihteeri kuulustella
häntä kysyen häneltä monta kertaa, oliko hänellä paljonkin rahaa.
"Miksi he haluavat saada sen tietää?" ajatteli Amine. "Elleivät he
tahdo muuta, saavat he ottaa ne mielellään. Mitähän he aikovat tehdä
minulle? No niin, sen saan kyllä tietää parin päivän kuluttua."
Hän erehtyi kumminkin suuresti. Olisi ehkä voinut kulua vuosiakin
asian kehittymättä sen pitemmälle, ellei neljän kuukauden kuluttua
hänen vangitsemisestaan olisi pantu toimeen suurta roviollapolttoa.
He olivat vielä muutamien uhrien tarpeessa, että juhlallisuudesta
tulisi oikein vaikuttava, ja senvuoksi kului kuukausi sietämättömässä
tuskassa ja jännityksessä, ennenkuin Amine jälleen vietiin tuomarien
eteen.
Häneltä kysyttiin jälleen, haluaako hän tunnustaa.
"Olenhan sanonut teille kerta kaikkiaan, ettei minulla ole mitään
tunnustettavaa. Menetelkää kanssani miten ikinä vain haluatte, mutta
tehkää se pian", vastasi hän kiivaasti.
"Kidutus taivuttaa teidät kyllä tunnustamaan."
"Voittehan koettaa sitäkin, julma mies", sanoi hän tyynesti, "ja jos
voitte pakottaa minut puhumaan, saatte sanoa minua kurjaksi raukaksi.
Olen vain nainen, mutta uhmaan teitä sittenkin."
Hänen tuomarinsa olivat kuulleet harvoin tuollaisia sanoja ja
katselleet sellaisesta päättäväisyydestä leimuavia kasvoja. Kidutusta
ei käytetty kuitenkaan milloinkaan, ennenkuin syytös luettiin julki
ja siihen vastattiin.
"Sittenpähän nähdään", sanoi tuomari. "Viekää pois hänet!"
Amine vietiin takaisin koppiinsa. Isä Mathias oli kuukauden kuluessa
neuvotellut usein suurinkvisiittorin kanssa. Vaikka hän vihoissaan
olikin syyttänyt Aminea ja hankkinut tarvittavat todistajat, oli hän
kumminkin peloissaan ja levoton. Hänen pitkäaikainen olonsa Aminen
luona, Aminen jatkuva hyväntahtoisuus häntä kohtaan aina tuohon
onnettomaan yöhön asti, jolloin hän oli vakoillut Aminea, hänen
tietonsa, ettei Amine ollut vielä kääntynytkään, Aminen reippaus
ja rohkeus, niin, hänen nuoruutensa ja kauneutensa, kaikki nuo
seikat puhuivat ehdottomasti hänen edukseen. Isän ainoa päämäärä
oli nyt saada Amine tunnustamaan menetelleensä väärin, kääntää
hänet kristinuskoon ja pelastaa hänet. Tässä tarkoituksessa oli hän
pyytänyt ja saanut pyhältä säädyltä luvan käydä katsomassa Aminea
vankilassa. Kolme päivää toisen kuulustelun jälkeen tuli isä Mathias
hänen luokseen koppiin. "Lapseni, lapseni!" huudahti hän suruissaan.
"No mutta, isä, miten julkenette tulla luokseni? Tehän itse
toimititte minut tänne. Poistukaa heti täältä!"
"Syytöksenne on kyllä tosi, mutta nyt haluan pelastaa teidät täältä,
jos vain annatte minulle luvan."
"Seuraan teitä hyvin mielelläni, isä."
"Ei, ei, meidän pitää keskustella ensin hieman. Ihmiset eivät pääse
tästä vankilasta vapaiksi niinkään helposti."
"Sanokaa sitten minulle sanottavanne ja neuvokaa minua."
"Niin aion tehdäkin."
"Odottakaahan sentään hieman. Vastatkaa minulle ensin sielunne
autuuden nimessä, oletteko kuullut mitään Filipistä?"
"Olen kyllä. Hän voi hyvin."
"Missä hän on?"
"Hän tulee pian tänne."
"Jumalalle olkoon kiitos! Saanko puhutella häntä?"
"Se on kokonaan teidän omassa vallassanne."
"Minunko? Ilmoittakaa minulle, mitä minun pitää tehdä."
"Teidän pitää tunnustaa syntinne ja rikoksenne."
"Millaiset syntini ja rikokseni?"
"Ettekö ole manannut henkiä avuksenne?"
Amine ei vastannut.
"Vastatkaa minulle, tunnustatteko vai ettekö?"
"En voi tunnustaa tehneeni mitään luvatonta."
"Kieltämisenne ei hyödytä teitä ollenkaan. Minä ja useat muut
satuimme näkemään tekonne. Tiedättekö, millainen rangaistus teitä
odottaa, ellette tunnusta ja rupea kirkkomme jäseneksi?"
"Miksi minua pakotetaan väkivallalla kääntymään uskoonne?
Rankaisetteko kaikkia, jotka eivät usko niinkuin te?"
"Emme. Ellette olisi jo suostunut kastettavaksi ei teitä tahdottaisi
siihen pakottaakaan, mutta kun teidät kerran on kastettu, on teidän
pakko ruveta kirkkomme jäseneksi, sillä muuten luullaan teitä
harhaoppiseksi."
"Silloin en tiennyt mitään kasteen merkityksestä."
"Ehkä, mutta te suostuitte siihen kuitenkin."
"Niin teinkin. Mutta millaisen rangaistuksen saan, ellen nyt suostu?"
"Teidät poltetaan roviolla eikä mikään voi teitä pelastaa.
Kuulkaahan nyt, Amine Vanderdecken, kun teidät ensi kerran viedään
kuulusteltavaksi, pitää teidän tunnustaa kaikki, pyytää anteeksi ja
rukoilla, että teidät otetaan kirkon jäseneksi. Silloin pelastutte ja
--"
"Mitä?"
"Saatte palata Filipinne luokse."
"Filipinkö? Kiusaatte minua todellakin kovasti. Mutta, isä, jos
tunnustan tehneeni väärin silloin, kun tiedän tehneeni oikein,
niin..."
"Ettekö siis tunnekaan olevanne syyllinen?"
"En. Kutsuin vain äitini avukseni ja hän neuvoi minua unessa.
Auttaisiko äiti lastaan tekemään mitään luvatonta?"
"Nuo neuvot antoi teille varmasti joku pahahenki eikä äitinne."
"Erehdytte. Nyt vaaditte minua jälleen sanomaan sellaista, jota en
usko."
"Uskoko? Älkää olko niin itsepäinen, Amine."
"En minä ole itsepäinen, isä. Olettehan tarjonnut minulle jotakin
hyvin arvokasta, olette luvannut minun jälleen lähteä mieheni luokse.
Mutta voinko alentua valehtelemaan? En, vaikka elämäni ja vapauteni
olisivatkin kysymyksessä, en Filipinkään tähden!"
"Amine, jos tunnustatte rikoksenne, ennenkuin teitä syytetään,
voitatte paljon, mutta syytöksen jälkeen ei se hyödytä teitä
ollenkaan."
"En tunnusta ennen enkä jälkeenkään, hyvä isä. Tehtyä ei saada enää
tekemättömäksi, mutta se ei ole mikään rikos minun eikä meikäläisten
silmissä. Teikäläisistä voi se ehkä näyttää sellaiselta, mutta
minähän en kuulukaan joukkoonne."
"Muistakaa myös, että miehennekin voi joutua vaaraan, koska hän on
mennyt naimisiin velhon kanssa. Älkää unhottako sitä. Huomenna tulen
jälleen luoksenne."
"Olen hyvin murheellinen", vastasi Amine. "Poistukaa nyt luotani,
isä, niin teette minulle palveluksen."
Isä Mathias poistui kopista ollen hyvin tyytyväinen Aminen viimeisiin
sanoihin. Mahdollisuus, että Filipkin joutuu vaaraan, tuntui
vaikuttavan Amineen.
Amine heittäytyi kopin nurkassa olevalle vuoteelleen kätkien kasvonsa
käsiinsä.
"Elävänä poltettavaksi!" huudahti hän hetkisen kuluttua nousten
istualleen ja sivellen kädellään otsaansa. "Sellaisiako nuo kristityt
sitten ovatkin? Sellaisenko hirveän kuoleman Schriften minulle
ennustikin? Se toteutuukin varmasti, sillä kohtaloni on sellainen
enkä voi pelastua. Jos tunnustan, tunnustan samalla, että Filip on
mennyt naimisiin noidan kanssa ja häntäkin rangaistaan silloin. Se ei
saa milloinkaan tapahtua, polttamista on hirveä ajatellakaan, mutta
tuskat eivät kestä pitkää aikaa. Isieni jumalat, antakaa minulle
voimia kestämään noiden pahojen ihmisten syytökset ja auttakaa minua
rakkaan Filipini vuoksi!"
Seuraavana iltana tuli isä Mathias jälleen koppiin. Hän tapasi Aminen
tyytyväisenä ja päättäväisenä, mutta Amine kieltäytyi kuuntelemasta
hänen neuvojaan ja noudattamasta hänen kehoituksiaan. Papin viimeinen
huomautus, että Filipkin voi joutua vaaraan, jos hänet vain
todistetaan syylliseksi noituuteen, oli terästänyt hänen luontonsa ja
hän oli päättänyt, etteivät kidutukset eikä rovio voi pakottaa häntä
tunnustamaan. Pappi poistui alakuloisena kopista. Hän tunsi olevansa
onneton ajatellessaan, että Aminen pitää kuolla niin hirveä kuolema,
hän syytti itseään hätäilemisestään toivoen lopulta, ettei hän olisi
nähnytkään Aminea, jonka vakaumusta ja rohkeutta hän tahtomattaankin
ihaili. Hän ajatteli Filipiäkin, joka oli kohdellut häntä niin
ystävällisesti, eikä hän ymmärtänyt, miten hän uskaltaisi mennä
puhuttelemaan häntä. Mitä hän vastaisikaan, kun Filip kysyy vaimoaan?
Parin viikon kuluttua vietiin Amine tuomarien eteen ja hänelle
tehtiin nuo samat kysymykset kuin ennenkin. Kun hän vastasi niihin
kieltävästi, luettiin häntä vastaan tehdyt syytökset julki. Isä
Mathias oli ilmiantanut hänet siitä, että hän oli harjoittanut
noituutta, ja Pedron ja muiden näkijäin todistukset vahvistivat
hänen ilmiantonsa. Innoissaan oli isä Mathias vielä lisännyt,
että hän Terneusessakin oli huomannut Aminen tekevän samaa, ja
kertonut, että Amine kovassa myrskyssä, jolloin kaikki oli näyttänyt
perikatoon tuomitulta, oli yksinään pysynyt tyynenä ja rohkeana ja
sanonut kapteenille, että he pelastuisivat, mikä ainoastaan voi olla
mahdollista pahojen voimien hänelle suoman ennustuslahjan avulla.
Aminelta kysyttiin, oliko hänellä mitään sanottavaa puolustuksekseen.
"Miten tuollaisia syytöksiä vastaan voidaan puolustautua?" vastasi
hän. "Ajatelkaa nyt tuota viimeistäkin. Koska en ollut sellainen
raukka kuin kristityt, syytetään minua noituudesta. Tuo vanha
houkkio! Mutta minä paljastan hänet. Sanokaa minulle, onko sellainen
henkilö kanssarikollinen ja yhtä syyllinen, joka tietää noituutta
harjoitettavan, mutta salaa sen sallien sen tapahtua?"
"On", vastasi tuomari odottaen jännittyneenä, mitä nyt seuraisi.
"Silloin annan ilmi..." Amine aikoi ilmoittaa, että isä Seysen
ja isä Mathias tunsivat Filipin tehtävän kieltämättä sitä, mutta
huomattuaan, että Filip siten joutuisi pulaan, keskeytti hän puheensa.
"Kenen aioitte antaa ilmi?"
"En ketään", vastasi Amine taivuttaen päänsä.
"Ilmaiskaa hänet, nainen!"
Amine ei vastannut.
"Kiduttaminen avaa kyllä suunne."
"Ei milloinkaan, kiduttakaa minut kuoliaaksi, jos vain haluatte.
Kuolen mieluummin siten kuin roviolla."
Tuomari ja sihteeri neuvottelivat hetkisen. Varmoina siitä, että
Amine pysyy päätöksessään, luopuivat he kidutuksesta semminkin, koska
he tarvitsivat Aminen tuohon yleiseen roviollapolttamiseen.
"Tahdotteko tunnustaa?" kysyi tuomari.
"En", vastasi Amine tiukasti.
"Viekää hänet pois!"
Iltana ennen roviollapolttamista tuli isä Mathias jälleen Aminen
koppiin, mutta hänen kääntämisyrityksensä olivat tuloksettomat.
"Huomenna on kaikki ohi, isä", sanoi Amine. "Poistukaa nyt, sillä
haluan olla yksinäni."