Ennenkuin jatkamme kertomustamme tahdomme hieman selittää
lukijoillemme inkvisitionin luonnetta, juhlamenoja ja muita toimia,
jotka ovat samanlaisia kaikkialla, niin Goassa kuin muuallakin.
Santa Casa eli Goan inkvisitioni on muutaman suuren torin, Terra di
Sabaion, varrella. Se on mahtava kivirakennus, jonka julkisivussa
on kolme porttia. Niistä on keskimmäinen suurempi kuin muut ja
siitä mennään oikeussaliin. Molemmat sivuovet johtavat tilaviin ja
kauniihin yksityisasuntoihin, jotka on laitettu kuntoon tuomareille
ja muille inkvisitionin virkamiehille.
Noiden asuntojen takana ovat inkvisitionin vankikopit. Ne ovat
kahden pitkän käytävän molemmilla puolilla, ne on varustettu
kaksinkertaisilla ovilla ja kunkin sellaisen lattiapinta-ala on noin
kymmenen neliöjalkaa. Tuollaisia koppeja on siellä melkein parisataa.
Toiset niistä ovat siinä suhteessa toisia paremmat, että niihin
pääsee valoa ja raitista ilmaa, kun taasen toiset ovat aivan pimeitä.
Vahdit kulkevat alituisesti käytävissä, joihin kuuluu pieninkin
risahdus kopeista. Vangit saavat hyvää ruokaa ja lääkkeitä, jos he
ovat niiden tarpeessa, mutta papit eivät saa antaa heille uskonnon
lohdutusta ja jos he kuolevat, haudataan heidät juhlallisuuksitta.
Suurinkvisiittori ja hänen apulaisensa tuomitsevat syytetyn.
Inkvisitionin ystävät auttavat taasen heitä vakoillen ihmisiä ja
syyttäen sellaisia, jotka joko puheissaan tahi teoissaan häpäisevät
pyhää kirkkoa. Ei kukaan uskalla vastustaa inkvisitionin käskyjä;
jos sellaista joskus tapahtuu, nousee koko kansa tukemaan noita
määräyksiä. Tuohon vankilaan joutuneiden ei sallita seurustella
toistensa kanssa eikä heidän anneta puhuakaan. Sellaiset, jotka
valittavat tahi rukoilevat ääneen heitä ympäröivässä kauheassa
pimeydessä, saavat selkäänsä, kunnes he oppivat olemaan hiljaa.
Ainoastaan kidutettujen valitushuudot kaikuvat käytävissä säikäyttäen
kaikkia muita, joita odottaa sama kohtalo.
Inkvisitionista luullaan, että se tuomitsee oikeudenmukaisesti, ja
tarvitaan seitsemän todistajaa, ennenkuin joku voidaan julistaa
syylliseksi, mutta kun ei todistajia milloinkaan kuulustella yhdessä
syytetyn kanssa ja kun syytettyjä usein kidutetaan, ei tarvittavien
todistusten hankkiminen tuota syyttäjälle suurtakaan vaivaa. Usea on
menettänyt henkensä senvuoksi, että joku todistaja on vannonut väärin
pelastaakseen henkensä. Inkvisitionin käsittelemät päärikokset ovat:
noituus, vääräoppisuus ja Jumalan pilkkaaminen.
Tulos riippuu suuresti siitä, paljonko syytetty omistaa, koska koko
hänen omaisuutensa joutuu inkvisitionille, kun hänet tuomitaan.
Heille annetaan kultaisia lupauksia vapaudesta, jos he tunnustavat
heti, mutta jos he vastustavat, uhataan heitä kidutuksella. Pahinta
on kuitenkin, että heidän on pakko aina syyttää toisia, jotka ovat
muka osallisia heidän rikoksiinsa, eikä noita lupauksia vapaudesta
juuri milloinkaan täytetä.
Goassa on noituudesta syytettyjen lukumäärä tavallisesti paljon
suurempi kuin muualla, mikä johtuu siitä, että hindujen juhlamenoissa
on niin paljon mitä ajattelemattominta taikauskoa. Hindut ja muista
maista kotoisin olevat orjat kääntyvät usein kristinuskoon tehdäkseen
isännilleen mieliksi, mutta jos heidät vain ennätetään kastaa,
tuomitaan heidät armotta poltettaviksi, jos heidät myöhemmin voidaan
todistaa syyllisiksi johonkin rikokseen. Mutta ellei heitä ole
kastettu, pääsevät he asiasta joko selkäsaunalla tai vankeudella tahi
lähetetään heidät kaleereille. Ainoastaan siitä syystä kieltäytyvät
useat kääntymästä kristinuskoon.
Olemme nyt kertoneet sen verran kuin lukijan tarvitsee tietää
edeltäpäin. Loput hän kyllä käsittää kertomuksen kulusta.