Amine oli juuri palannut kotiin iltapäiväkävelyltään. Hän oli
ostellut kaikenlaista pientä basaarista ja kantanut ostoksensa kotiin
viittansa alla. "Olen siis vihdoinkin kotona, Jumalalle kiitos,
eikä minua täällä kukaan vakoile", huudahti hän istuutuen sohvalle.
"Filip, missä oletkaan?" jatkoi hän. "Nyt minulla on hallussani
sellainen keino, että saan sen pian tietää."
Lesken poika pieni Pedro tuli nyt huoneeseen, juoksi Aminen luokse ja
suuteli häntä. "Sano minulle, Pedro, missä äitisi on?" kysyi Amine.
"Hän on mennyt vieraisille ystäviensä luokse ja me olemme aivan
kahden koko talossa. Saanko olla luonasi?"
"Kyllä, poikaseni. Sano minulle nyt, voitko säilyttää salaisuuden."
"Kyllä, kerro se vain minulle."
"Minulla ei ole mitään sinulle kerrottavaa, mutta aion tehdä jotakin.
Olen keksinyt erään leikin ja sinä saat katsella jotakin kädessäsi."
"Ah, näytä se minulle heti!"
"Jos vain lupaat, ettet kerro siitä kenellekään."
"Vannon pyhän neitsyen nimessä, että vaikenen."
"No, siinä tapauksessa näytän sen sinulle."
Hän sytytti tulen lattialla olevaan pataan, kirjoitti musteella
muutamia kirjaimia paperikaistaleelle ja alkoi sitten juosta padan
ympäri mumisten sanoja, joita hänen nuori apulaisensa ei ymmärtänyt.
Pysähdyttyään heitti hän suitsutusaineita ja korianderin siemeniä
pataan, josta alkoi kohota voimakasta hyvältä tuoksuavaa savua, ja
käski Pedron istuutua pienelle jakkaralle ottaen pojan oikean käden
omaansa. Piirrettyään pojan käteen nelikulmion ja sen kummallekin
puolelle muutamia kirjaimia kaasi hän kämmenelle hieman mustetta
niin, että siihen muodostui musta puolen kruunun suuruinen kuvastin.
"Nyt on kaikki kunnossa", sanoi Amine. "Katso nyt, mitä näet
musteessa.",
"Omat kasvoni."
Amine heitti enemmän suitsutusaineita pataan, kunnes huone oli aivan
täynnä savua, ja alkoi laulaa:
"Turshoon, Turshoon, tule alas! Kaikki noiden nimien palvelijat,
tulkaa tänne! Vetäkää huntu syrjään ja antakaa oikeita vastauksia."
Kirjoittamansa suikaleet oli hän leikellyt palasiksi saksilla. Hän
otti nyt tuollaisen palasen heittäen sen pataan päästämättä pojan
kättä irti.
"Sano minulle, Pedro, mitä nyt näet."
"Näen erään miehen kulkevan ohi", vastasi Pedro peloissaan.
"Älä pelkää, Pedro, näet vielä enemmänkin. Onko hän mennyt jo
kokonaan ohi?"
"On."
Amine mumisi muutamia käsittämättömiä sanoja ja heitti viimeisetkin
paperikappaleet pataan. "Sano nyt, Pedro: 'Filip Vanderdecken, tule
esille!'"
"Filip Vanderdecken, tule esille!" toisti poika vapisten.
"Kerro minulle nyt, mitä näet, mutta puhu totta", sanoi Amine
levotonna.
"Näen erään miehen makaavan valkoisella hiekalla. En pidä tästä
leikistä ollenkaan."
"Älä pelkää, Pedro, saat namusia aivan heti. Näetkö, miten mies on
puettu?"
"Hänellä on yllään lyhyt jakku ja valkoiset housut. Hän katselee
ympärilleen ja ottaa poveltaan jotakin, jota hän suutelee."
"Ah, hän elää siis! Kiitän sinua, Jumala! Näetkö vielä muutakin,
poikaseni?"
"Hän nousee seisoalleen ja... En pidä tästä leikistä. Minua
peloittaa."
"Älä viitsi olla peloissasi."
"Mutta minä olen. En uskalla enää", sanoi Pedro polvistuen. "Ole nyt
niin kiltti ja anna minun mennä."
Pedro oli kääntänyt kätensä ja kaatanut musteen maahan. Lumous
oli nyt haihtunut, eikä Amine voinut saada tietää enempää. Hän
koetti tyynnyttää poikaa lahjoilla, vaati häneltä vielä kerran
vaitiololupauksen ja päätti vasta sitten jatkaa tiedustelujaan, kun
poika tyyntyy ja on valmis jatkamaan leikkiä.
"Mutta Filip elää! Rakas äiti, kiitän sinua!"
Eräänä iltapäivänä, kun leski oli ulkona, tuli Pedro huoneeseen ja
kysyi Aminelta: "Emmekö rupea jälleen leikkimään tuota leikkiä?"
Amine, joka paloi halusta saada tietää enemmän, tuli iloiseksi
ja laittoi pian kaikki kuntoon. Huone tuli vielä kerran täyteen
hyvänhajuista savua, hän toisti vielä kerran manauksensa,
salaperäinen kuvastin oli valmiina Pedron kädessä ja Pedro oli
juuri ennättänyt huutaa: "Filip Vanderdecken, tule esille!" kun ovi
murrettiin auki ja isä Mathias, leski ja muutamia muita henkilöitä
tuli huoneeseen. Amine nousi äkkiä ja Pedro huudahti juosten äitinsä
turviin.
"En siis erehtynyt Terneusessakaan!" huudahti isä Mathias katsoen
Amineen vihaisesti. "Kirottu noita, olette nyt paljastettu!"
Amine katsoi halveksivasti häneen ja vastasi tyynesti: "En tunnusta
uskoanne, tiedätte kai sen? Kuunteleminen näyttää kuuluvan uskontonne
määräyksiin. Olen omassa huoneessani. Tämä ei ole ensimmäinen kerta,
kun minun pitää pyytää teitä poistumaan luotani. Teen sen nytkin ja
rukoilen samalla muitakin lähtemään."
"Ottakaa ensin kaikki nämä loihtimisvälineet talteen", sanoi isä
Mathias seuralaisilleen. Pata ja Aminen käyttämät muutkin esineet
koottiin, minkä jälkeen tuo hurjapäinen pappi ja muut poistuivat
huoneesta jättäen Aminen yksikseen.
Hän aavisti olevansa hukassa, sillä hän tiesi katolilaisten luulevan
noituutta mitä kauheimmaksi synniksi, ja hänet oli tavattu sitä
harjoittamasta. "No niin", ajatteli hän, "kohtaloni on nyt kerran
sellainen ja minä voin uhmata kaikista pahimpaakin."
Aminen yllättäminen oli käynyt seuraavasti: Pieni Pedro oli
unhottanut lupauksensa ja kertonut äidilleen Aminen kanssa
leikkimästään leikistä. Äiti taasen oli peloissaan uskoutunut isä
Mathiakselle, ja isä oli päättänyt yllättää Aminen.
Puoli tuntia myöhemmin tuli pari mustiin viittoihin pukeutunutta
miestä Aminen huoneeseen pyytäen Aminea mukaansa. Amine ei
vastustellut, he kulkivat torin poikki, suuren rakennuksen portti
aukeni ja miehet käskivät Aminen mennä siitä sisälle taloon. Muutamia
minuutteja myöhemmin suljettiin Amine inkvisitionin vankilaan.