"Nyt ovat siis kaikki yrityksemme menneet myttyyn", sanoi Filip
alakuloisesti. "Voimmeko mitenkään enää pelastua tuo pienen tyrannin
kynsistä?"
"Kyllä jossakin sopivassa tilaisuudessa", vastasi Krantz. "Myönnän,
että mahdollisuudet näyttävät nyt tällä haavaa melko huonoilta, mutta
toivokaamme parasta. Minulla on muudan suunnitelma, joka ehkä voi
onnistua sittenkuin tuon pienen miehen viha on haihtunut."
"Millainen sitten?"
"Vaikka hän rakastaakin vaimoanne äärettömästi, rakastaa hän
kuitenkin enemmän kilisevää kultaa. Koska tiedämme, mihin koko aarre
on piilotettu, luulen hänen vapauttavan meidät, jos luovutamme sen
hänelle."
"Se voi olla hyvinkin mahdollista", vastasi Filip. "Kirottu olkoon
tuo Schriften-roisto! Kuten sanoitte, ei hän varmaankaan ole peräisin
tästä maailmasta. Hän on vainonnut minua koko elämäni ajan eikä hän
näytä toimivan omasta aloitteestaan."
Tyynnyttyään hieman käski komentaja tuoda Schriftenin jälleen
luokseen kuulustellakseen häntä tarkemmin, mutta häntä ei löydetty
mistään, vaikka kaikki paikat pengottiin nurin. Portilla oleva vahti
vannoi, ettei Schriften ollut mennyt sen kautta, jolloin toimitettiin
uusi etsiminen, mutta turhaan.
"Onko hän mahdollisesti joutunut muiden vankien joukkoon?" ajatteli
komentaja. "Minusta tuntuu se mahdottomalta, mutta voinhan kuitenkin
katsoa."
Hän laskeutui portaita vankilaan, katsoi sinne ja aikoi juuri
perääntyä, kun Krantz sanoi haluavansa puhutella häntä. Komentaja
suostui kuuntelemaan ja Krantz ilmoitti tietävänsä tärkeän
salaisuuden, jonka hän suostuu kertomaan, jos heidät vapautetaan ja
huoneet annetaan heille takaisin.
Komentaja ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta suostui
vihdoin Krantzin pyyntöön. Filip meni huoneeseensa, mutta Krantz
seurasi komentajaa tämän työhuoneeseen. Komentaja oli niin ymmällä,
että hän oli hyvin naurettavan näköinen; hän ei ollut selvillä,
puhutteliko hän laivan ensimmäistä perämiestä vai jotakin muuta,
oliko hän loukannut aatelismiestä vai oliko tavallinen matruusi
vetänyt häntä nenästä. Hän istuutui sohvaansa ja Krantz kertoi
hänelle seuraavaa:
"Olemme salanneet teiltä osan totuudesta, herra komentaja.
Tullessamme tänne emme ilmaisseet teille oikeaa asemaamme, koska emme
tienneet, millaiseksi kohtalomme muodostuu. Myöhemmin kerroin teille
ystäväni arvon ja aseman. Nyt aion ilmoittaa peittelemättä, miten
hänen laivansa joutui haaksirikkoon." Hän kertoi nyt komentajalle
pitkän jutun sanoen laivan joutuneen perikatoon senvuoksi, että
laivassa oli ollut suuri rahasumma, joka oli määrätty vietäväksi
Goaan muutamalle kirkolle. Tuo rahasumma oli kuulunut eräälle
Amsterdamista kotoisin olevalle koronkiskurille, jonka haamu
oli vahtinut sitä alituisesti. Hänen poikansa oli lahjoittanut
testamentissaan nuo rahat kirkolle. Katolilainen piispa oli sitten
määrännyt nuo varat Goan kirkoille, ja ne oli senvuoksi viety
Filipin laivaan luovutettavaksi ensimmäiselle portugalilaiselle
viranomaiselle siellä. Hän uskotteli vielä komentajalle, että
Schriften oli tuo hänen mainitsemansa haamu, ilmoittaen lopuksi, että
Filip oli haaksirikon jälkeen piilottanut aarteen tuohon pieneen
saareen, jonne he olivat pelastuneet.
"Kummallista, hyvin kummallista! Tuohon saareen on siis piilotettu
melkoinen rahasumma?"
"Niin on."
"Haamu on luullakseni luopunut aarteestaan, koska hän tuli tänne."
"Tietysti."
"Miksi luulette hänen tehneen niin?"
"Otaksuttavasti senvuoksi, että hän halusi ilmaista aikeensa ja
kehoittaa Filipiä hakemaan aarteen pois, mutta kuten muistanette, ei
hän voinut toimittaa asiaansa."
"Aivan niin, mutta tehän sanoitte ystäväänne Vanderdeckeniksi."
"Hän käyttää sitä nimeä matkoillaan."
"Aminellakin on sama sukunimi."
"On kyllä. Filip tutustui häneen Hyväntoivonniemellä ja otti hänet
mukaansa."
"Amine on siis hänen vaimonsa."
"Siihen kysymykseen en voi vastata. Tiedän vain, että Filip kohtelee
häntä kuin vaimoaan."
"Vai niin. Mutta tuo aarre? Sanoitte ainoastaan ystävänne tietävän,
minne se on piilotettu."
"Niin."
"Ettekö tahdo sanoa hänelle, että olen hyvin pahoillani äskeisestä
tapahtumasta, ja ilmoittaa, että haluaisin mielelläni puhutella häntä
huomenna?"
"Kyllä, herra komentaja", vastasi Krantz, nousi, toivotti
komentajalle hyvää yötä ja poistui.
"Himoitsin toista, mutta löysinkin toisen", mumisi komentaja
itsekseen. "Hän oli varmaankin haamu, mutta rohkea hänen pitää olla,
jos hän haluaa estää minut anastamasta rahoja. Voinhan sitäpaitsi
kutsua papit avukseni. Kuinkahan se nyt kävisikään päinsä? Jos
päästän nuo miehet vapaiksi ehdolla että he ilmoittavat minulle
aarteen piilopaikan, ei minun silti ole pakko luopua tuosta nuoresta
naisesta. Saan hänet varmasti omakseni, jos lähetän hänelle tämän
paperin, mutta minun täytyy ensin vapautua hänen miehestään. Noista
molemmista valitsen mieluummin rahat. Mutta enkö voi saada kumpaakin?
Anastan kaikissa tapauksissa rahat ensin. Olen paremmin niiden
tarpeessa kuin kirkko, mutta nuo molemmat miehet voivat ilmaista
minut, jos todellakin saan aarteen haltuuni. Minun pitää senvuoksi
tukkia heidän suunsa ikuisiksi ajoiksi, ja silloin saan ehkä kauniin
Aminenkin omakseni. Niin, heidän kuolemansa on välttämätön saadakseni
molemmat, tarkoitan, sittenkuin olen onnellisesti saanut aarteen
haltuuni. Minun pitää nyt suunnitella kaikki perinpohjin."
Hän kulki vielä hetkisen edestakaisin huoneessaan miettien parasta
menettelytapaa. Vihdoin hän mumisi tyytyväisenä: "Paitsi heistä pitää
minun vapautua kaikista muistakin, jotka auttavat minua aarteen
etsimisessä. Silloin -- kuka siellä taasen on? Pedroko?"
"Niin, herra komentaja."
"Oletko jo ollut täällä kauankin?"
"Ainoastaan muutamia silmänräpäyksiä. Olin kuulevinani teidän
huutavan."
"Saat poistua, sillä en ole minkään tarpeessa." Pedro meni, mutta hän
oli ollut huoneessa niin kauan, että hän oli kuullut komentajan koko
yksinpuhelun.