Väsyneenä edellisen päivän vaivoista oli Filip heittäytynyt Krantzin
viereen ja nukkunut. Varhain seuraavana aamuna hän heräsi komentajan
ääneen ja hänen sapelinsa kalinaan. Krantzkin nousi ja kun komentaja
vihdoinkin huomasi heidät, käski hän tiukasti heitä seuraamaan
mukanaan asuntoonsa. Heidän tultuaan sinne kysyi hän heiltä, olivatko
he valmiit allekirjoittamaan tuon pyydetyn paperin vai halusivatko he
palata vankilaan. Krantz vastasi heidän ajatelleen asiaa perinpohjin
ja koska he olivat varmoja kapteenin kuolemasta, suostuisivat he
mielellään allekirjoittamaan todistuksen. Kuultuaan tämän vastauksen
muuttui komentaja heti hyvin armolliseksi ja sittenkuin hän oli
saanut haluamansa kirjoitusneuvot, kirjoitti hän itse todistuksen ja
Filip ja Krantz kirjoittivat nimensä sen alle. Heti kun se oli tehty
ja pieni mies oli saanut paperin käteensä, tuli hän niin iloiseksi,
että hän pyysi entisiä vankejaan aamiaiselle luokseen.
Aamiaisen kuluessa lupasi hän päästää heidät pois saarelta
ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa. Hän pyysi heitä
päivällisellekin, koska Krantz osasi olla hänelle hyvin mieliksi.
Kun he myöhemmin polttelivat sikarejaan, uskalsi Krantz, huomattuaan
komentajan olevan puhetuulella, kysyä häneltä, miksi hän niin
välttämättä oli halunnut saada todistuksen kapteenin kuolemasta.
Komentaja vastasi Filipin suureksi hämmästykseksi, että Amine oli
luvannut mennä hänen kanssaan naimisiin, jos hän vain voi näyttää
sellaisen todistuksen.
"Mahdotonta!" huudahti Filip hypäten seisoalleen.
"Mahdotontako, herra? Mutta miksi?" kysyi komentaja hämmästyneenä
sivellen viiksiään vihaisesti.
"Minäkin olen melkein taipuvainen yhtymään toverini mielipiteeseen",
sanoi Krantz huomattuaan Filipin ajattelemattomuuden seuraukset, "ja
olisittepa tekin vain, herra komentaja, nähnyt, miten äärettömästi
tuo nainen piti miehestään, olisitte tekin ollut aivan samaa mieltä
kanssamme, mutta naiset ovat nyt kerran naisia eivätkä he milloinkaan
ole voineet vastustaa sotilaita. Voimme ehkä senvuoksi antaa hänelle
anteeksi. Maljanne, toivotan teille onnea!"
"Aion juuri sanoa samaa", lisäsi Filip huomattuaan Krantzin
tarkoituksen. "En voi muuta kuin antaa hänelle anteeksi, komentaja,
semminkin kun vertaan teitä hänen mieheensä."
Leppyen tästä imartelusta vastasi komentaja: "Niin, sanotaankinhan,
että meillä sotilailla on onnea naisten joukossa. Hyvät herrat,
juokaamme hänen onnekseen. Eläköön kaunis Amine Vanderdecken!"
"Niin, eläköön hän!" huudahti Krantzkin kohottaen lasinsa.
"Kauniin Amine Vanderdeckenin malja!" toisti Filipkin. "Mutta, herra
komentaja, ettekö pelkää hänen oloaan Goassa, jossa on niin paljon
kaikenlaisia vaaroja naisille?"
"En ollenkaan, sillä olen varma, että hän rakastaa minua; niin, jos
puhun totta, hän jumaloi minua vallan."
"Valehtelette!" huudahti Filip.
"Kuinka, herra, puhutteko minulle?" huusi komentaja tarttuen pöydällä
olevaan miekkaansa.
"En", vastasi Filip koettaen tyyntyä. "Muistelen vain miten usein
kuulin hänen vannovan, ettei hän milloinkaan katsahdakaan muihin
miehiin kuin omaan Filipiinsä."
"Siinäkö kaikki?" huudahti komentaja. "Rakas ystäväni, ette tunne
naisia ollenkaan."
"Ei hän niistä erikoisesti väittäkään", vastasi Krantz kumartuen
komentajaan päin ja kuiskaten hiljaa: "Hän on aina tuollainen, kun
tulee puhe naisista. Naimisissa ollessaan tuli hän julmasti petetyksi
ja senvuoksi vihaa hän nyt koko sukua."
"Meidän pitää siinä tapauksessa antaa hänelle anteeksi", vastasi
pieni upseeri. "Vaihtakaamme puheenaihetta."
Kun he jälleen tulivat omaan huoneeseensa, pyysi Krantz Filipiä
hillitsemään tunteensa, ettei heitä suljettaisi uudestaan vankilaan.
"Voiko olla mahdollista, että hän on ollut niin petollinen?" huudahti
Filip surullisesti. "Voisin melkein uskoa sen todeksi, kun ajattelen,
miten innokkaasti komentaja halusi tuota paperia."
Krantz rauhoitti nyt Filipiä sillä, että Amine tietysti oli suostunut
komentajan ehdotukseen päästäkseen pois, ja Filip rauhoittuikin.
Myöhemmin uskotteli hän komentajalle, että Filip on hyvin hienoa
hollantilaista sukua, ja vannoi, että hänellä on mahtavia omaisia
Portugalissakin. Tämän keskustelun jälkeen huomattiin portugalilaisen
komentajan suuresti muuttuvan, sillä hän kunnioitti äärettömästi
aateluutta. Hän toivoi nähtävästi saavuttavansa joitakin etuja
vaikutusvaltaisen tuttavansa avulla.
Muutamia päiviä tämän keskustelun jälkeen, kun he kaikki kolme
istuivat pöydässä, tuli korpraali huoneeseen, tervehti komentajaa
ja ilmoitti hänelle, että muudan hollantilainen matruusi oli tullut
linnoitukseen. Hän sanoi halunneensa vain kysyä, pitääkö hänen tuoda
mies komentajan puheille. Kuultuaan tämän ilmoituksen kalpenivat
Filip ja Krantz. He tunsivat jonkun onnettomuuden olevan tulossa,
mutta ei kumpainenkaan sanonut mitään. Komentaja käski korpraalin
tuoda matruusin sisään ja parin minuutin kuluttua ilmestyi huoneeseen
heidän katkerin vihollisensa Schriften. Huomattuaan Filipin ja
Krantzin istuvan pöydässä huudahti hän heti: "Ah, kapteeni Filip
Vanderdecken ja hyvä ystäväni, herra Krantz, Utrechtin ensimmäinen
perämies, miten iloinen olenkaan tapaamisestamme!"
"Kapteeni Filip Vanderdeckenkö?" huudahti komentaja hypäten
seisoalleen. "Peijakas, onko minua sittenkin vedetty nenästä?" Hän
keskeytti hengittäen kiivaasti, mutta hänen otsasuonensa paisuivat
kuin ne olisivat olleet halkeamaisillaan. Hän voi kuitenkin jatkaa
tyynemmin hetkisen kuluttua: "Hyvä herra, kiitän teitä, mutta nyt on
minun vuoroni. Korpraali, tuokaa heti sotilaita tänne!"
Filip ja Krantz huomasivat, ettei kieltäminen auttaisi mitään.
Filip pani käsivartensa ristiin rinnalleen, mutta Krantz huomautti:
"Ajateltuanne hieman asiaa, herra, huomaatte vihanne aiheettomaksi."
"Aiheettomaksiko?" toisti komentaja nauraen ivallisesti. "Olette
pettänyt minua, mutta nyt olette joutuneet vangiksi omaan verkkoonne.
Minulla on allekirjoittamanne paperi hallussani enkä aio jättää
sitä käyttämättä. Olette kuollut, kapteeni, minulla on teidän
itsenne antama todistus siitä ja vaimonne uskoo varmasti mielellään
ilmoituksen."
"Hän on pettänyt teidät, komentaja, vapautuakseen vallastanne, siinä
kaikki", vastasi Filip. "Hän ei huolisi noin mitättömästä ja laihasta
kääpiöstä, vaikka hän olisikin vapaa kuin tuuli."
"Jatkakaa vain, kohta on minun vuoroni. Korpraali, sulkekaa nämä
miehet vankilaan ja asettakaa vahti ovelle. Viekää heidät pois.
Jalosukuinen herra, ehkä voivat Hollannissa ja Espanjassa olevat
vaikutusvaltaiset ystävänne vapauttaa teidät sieltä."
Sotamiehet veivät Filipin ja Krantzin mukanaan kummastellen suuresti
kohtelun muutosta. Schriften seurasi heitä ja heidän kulkiessaan
portaita vallien yli vankilaan riistäytyi Krantz raivoissaan irti
vartijoittensa käsistä ja potkaisi Schrifteniä niin voimakkaasti,
että tämä pyörähti ympäri monta kertaa jääden lopulta suulleen
makaamaan.
"Olipa se kunnollinen potku, hi, hi", sanoi Schriften päästyään
jälleen jaloilleen ja katsoen hymyillen Krantziin.
Sotamiesten joukossa oli muudan, joka ymmärtäväisesti nyökäytti
heille heidän laskeutuessaan vankilaan. Pedro ei ollut unhottanut
hyväntekijöitään ja vangitut tiesivät nyt saaneensa hänestä sellaisen
liittolaisen, joka koettaisi kaikkensa auttaakseen heitä. Hänen
ystävyytensä lohdutti heitä ja oli kuin auringon säde, joka antoi
heille toivoa ja rohkeutta heidän kuunnellessaan raskaan avaimen
kiertymistä lukossa, kun heidät vielä kerran suljettiin kolkkoon
vankilaan.