Kun Amine jälleen palasi tajuihinsa, huomasi hän lepäävänsä pienessä
majassa palmunlehtivuoteella. Ruma musta lapsi istui hänen vieressään
karkoittaen kärpäsiä. Missä hän oli?
Laineet olivat heitelleet lauttaa pari päivää, minkä ajan kuluessa
Amine oli vuoroin houraillut ja vuoroin ollut aivan tajutonna.
Tuulen ja virran kuljettamana oli lautta vihdoin ajautunut Uuden
Guinean itärannikolle. Muutamat alkuasukkaat olivat löytäneet hänet
sattumalta tultuaan rannikolle tekemään kauppoja Tidorin asukkaiden
kanssa. Ensi työkseen anastivat he hänen vaatteensa, mutta ennenkuin
he ennättivät riisua hänet yhtä alastomaksi kuin he itsekin olivat,
kiinnitti muudan timanttisormus, jonka hän oli saanut Filipiltä,
villien huomion puoleensa. He koettivat anastaa sen Aminelta, mutta
muudan vanha nähtävästi hyvin vaikutusvaltainen akka tuli väliin
muistuttaen miehiä, että kaikkien portugalilaisten pelastamisesta oli
luvattu suuri palkinto. Miehet jättivät silloin Aminen rauhaan ja
vaimo vei hänet omaan majaansa hoitaen häntä hyvin huolellisesti.
Eräänä aamuna tuli Amine iloisen näköisenä majasta istuutuen
tavalliselle paikalleen palmujen varjoon. "Rakkahin äiti, kiitän
sinua!" huudahti hän. "Olet näyttäytynyt minulle ja palauttanut
mieleeni kaikki nuo taiat, jotka olin unhottanut. Jos vain voisin
keskustella näiden ihmisten kanssa, saisin nyt selville, missä
Filipini on."
Parin kuukauden kuluttua tuli viesti, että pelastettu nainen oli
vietävä siirtolaan, missä hänen hoitajilleen maksettaisiin palkka.
Sanantuojat viittasivat Aminelle, joka oli saanut takaisin entisen
kauneutensa, että hän seuraisi heitä. Koska jokainen muutos oli
hänelle tervetulleempi kuin jääminen nykyiseen olinpaikkaansa,
seurasi hän heitä veneeseen sijoittuen miesten neuvomaan turvalliseen
paikkaan.
He saapuivat seuraavana aamuna määräpaikkaansa ja Amine vietiin
portugalilaiseen siirtolaan, jossa hänet otettiin hyvin
ystävällisesti vastaan. Hän ilmoitti tulkin avulla, kuka hän oli,
ja päällikkö, muudan pieni ja laiha portugalilainen, lupasi viedä
hänet jonkun ajan kuluttua Goaan, josta hän sitten helposti voi
matkustaa muualle. Hänelle annettiin asunnoksi kaunis huone ja
palvelijattareksi musta neekerityttö.
Päällikkö rakastui heti Amineen silmittömästi ja Amine olisi nauranut
hänelle vasten silmiä, ellei hän olisi pelännyt miestä. Hänen halunsa
päästä pois saadakseen tietää jotakin Filipin kohtalosta lisääntyi
päivä päivältä ja kun odotusaika oli loppuun kulunut, tähysteli hän
alituisesti taivaanrannalle nähdäkseen odotetun laivan. Se ilmestyi
vihdoinkin näkyviin, ja kun Amine katsoi sitä tarkkaavaisesti, vaipui
päällikkö polvilleen tunnustaen hänelle rakkautensa ja rukoillen,
ettei hän matkustaisikaan, vaan tulisi hänen vaimokseen.
Amine vastasi varovaisesti, sillä hän tiesi olevansa hänen
vallassaan. Hän sanoi ensin haluavansa saada varman tiedon miehensä
kuolemasta ja matkustavansa senvuoksi Goaan. Jos hänen epäluulonsa
osoittautuisivat oikeiksi, lupasi hän kirjoittaa sieltä päällikölle.
Kuten myöhemmin tulemme näkemään, aiheutti tämä vastaus suuria
kärsimyksiä Filipille. Ollen aivan varma siitä, että hän jollakin
tavalla saa tiedon Filipin kuolemasta, tyytyi päällikkö tähän
vastaukseen ilmoittaen saapuvansa itsekin Goaan saatuaan päteviä
tietoja. Hän lopetti puheensa monilla ystävyyden ja rakkauden
vakuutuksilla.
"Millainen houkka!" ajatteli Amine katsellen laivaa, joka nyt läheni
ankkuripaikkaa.
Puolen tunnin kuluttua oli laiva satamassa ja matkustajat maissa.
Amine huomasi heidän joukossaan muutaman papinkin, ja häntä värisytti
jostakin tuntemattomasta syystä. Kun matkustajat tulivat lähemmäksi,
näki hän seisovansa vastakkain isä Mathiaksen kanssa.