XXVI.

Lautta näytti täyttävän tarkoituksensa ja vaikka se ei kyntänytkään

laineita nopeasti, totteli se kuitenkin peräsintä, niin että sitä

voitiin hoitaa. Filip ja Krantz painoivat tarkkaan mieleensä kaikki

huomattavimmat merkit löytääkseen saaren tarpeen vaatiessa. Virran

avulla kulkivat he hyvää vauhtia etelään päin tarkastaakseen sillä

suunnalla olevan suuren saaren. Heidän matkansa tarkoitus oli, paitsi

Aminen etsimistä, suunnan tutkiminenkin, missä päin Ternate sijaitsi,

sillä he tiesivät tuon saaren kuninkaan käyvän sotaa portugalilaisia

vastaan. Portugalilaiset olivat perustaneet siirtolan ja rakentaneet

linnoituksen Tidoriin, joka ei ollut kaukana tuosta edellämainitusta

saaresta. Sieltä toivoivat he pääsevänsä Bantamiin jossakin

kiinalaisessa aluksessa.

iltapäivällä lähestyivät he tuota suurta saarta saapuen pian rantaan.

Filip katseli kaikille suunnille toivoen näkevänsä joitakin merkkejä

Aminen lautasta, mutta ei huomannut ainoatakaan sellaista eikä

asukkaitakaan.

He purjehtivat muutamaan pieneen tyyneen lahteen, ettei virta yöllä

kuljettaisi heitä pois maan näkyvistä, ja jäivät sinne aamuun asti,

jolloin he taasen nostivat purjeen jatkaen matkaansa. Krantz ohjasi

lauttaa pitkällä salolla, jota he käyttivät peräsimenä, kun hän

huomasi Filipin, joka ei pitkään aikaan ollut puhunut sanaakaan,

ottavan kalleutensa poveltaan ja tarkkaavaisesti katselevan sitä.

"Onko siinä Aminen kuva, Filip?" kysyi hän.

"Ah, ei, tässä on vain kohtaloni", vastasi Filip ajattelematta mitä

hän sanoi.

"Kohtalonneko? Mitä tarkoitatte?"

"Sanoinko kohtaloni? Tiesin tuskin, mitä puhuin", sanoi Filip kätkien

jälleen kalleuden poveensa.

"Uskon mieluummin, että sanoitte enemmän kuin aioittekaan", vastasi

Krantz. "Olen usein huomannut teidän pitävän tuota esinettä

kädessänne enkä ole unohtanut sitäkään, miten innokkaasti Schriften

koetti saada sen haltuunsa huolimatta seurauksista. Siihen liittyy

varmaankin jotakin hyvin salaperäistä? Jos olen oikeassa, pitäisi

teidän tuntea minut jo niin hyvin, että voisitte uskoa minulle

salaisuuden."

"Tiedän, Krantz, että olette vilpitön ja korvaamaton ystävä, sillä

olemme jakaneet niin monta vaaraa keskenämme, että jo senkin

perusteella olemme kuin veljiä. Luullakseni voisin luottaa teihin,

mutta minusta tuntuu, etten saa luottaa keneenkään. Tähän kalleuteen

liittyy todellakin eräs salaisuus, jota eivät tähän asti tiedä muut

kuin vaimoni ja pari pyhää miestä."

"Jos kerran olette uskonut sen pyhyydelle, voitte uskoa sen

ystävyydellekin, sillä ei ole olemassakaan mitään sen pyhempää."

"Mutta minä aavistan, että salaisuuteni tunteminen tuo onnettomuutta

teille. Miksi minulla on sellaiset aavistukset, en tiedä, mutta

minulla on ne kumminkin, Krantz, eikä minulla ole varaa menettää

teitä, ystäväni."

"Kuulostaa aivan siltä kuin ette haluaisikaan käyttää hyväksenne

ystävyyttäni", vastasi Krantz. "Olen jo ennenkin pannut henkeni

alttiiksi teidän kanssanne enkä ole mies enkä mikään, jos koetan

karttaa ystävyyden tuomia velvollisuuksia. Voidaanko milloinkaan

olettaa mahdottomampaa kuin että minulle uskottu salaisuus toisi

onnettomuutta mukanaan? En ole ollenkaan utelias, mutta olemme jo

niin kauan olleet tekemisissä toistemme kanssa ja olemme nyt aivan

erillään muusta maailmasta, että minusta tuntuu kuin voisitte

keventää mieltänne uskomalla luotettavalle ystävällänne nuo huolenne,

jotka niin kauan ovat painaneet mieltänne. Ystävän neuvoja ei pidä

halveksia, Filip. Jos siis pidätte ystävyyttäni jossakin arvossa,

niin antakaa minun ottaa osaa suruunne."

Kun otamme huomioon olosuhteet, joissa he nyt elivät, ja Filipin

toivottomuuden, emme saa ihmetelläkään, että Filip halusi uskoa

Krantzille salaisuutensa. Hän aloitti kertomuksensa minkäänlaisitta

ehdoitta, sillä hän käsitti, että jollei Krantz haluaisi kunnioittaa

salaisuutta sen itsensä vuoksi tahi ystävyydestä häneen, ei hän

sitoutuisi antamaan minkäänlaista lupaustakaan, ja kun lautta

päivän kuluessa sivuutti saaren lahtia ja niemekkeitä, jutteli hän

Krantzille tarinan, jonka lukija jo tuntee. "Nyt tiedätte kaikki",

sanoi Filip lopetettuaan huokaisten syvään. "Mitä ajattelette

siitä? Uskotteko kummallisen kertomukseni, vai luuletteko sitä

sairaalloisten aivojen synnyttämäksi mielikuvitelmaksi?"

"En, Filip, sillä osan siitä voin jo minäkin vannoa todeksi.

Muistakaa, kuinka usein olen nähnyt tuon kummituslaivan -- ja jos

nyt isänne rangaistuksekseen saa kierrellä meriä, niin miksi ei

teitä olisi voitu valita hänen rangaistuksensa peruuttajaksi? Uskon

empimättä jokaisen kertomanne sanan ja kun nyt olette antanut minulle

luottamuksenne, voin ymmärtää paljon sellaista, joka käytöksessänne

ennen on tuntunut minusta aivan käsittämättömältä. Useimmat ihmiset

surkuttelisivat teitä, mutta minä kadehdin osaanne."

"Kadehditteko minua?" huudahti Filip.

"Kadehdin ja ottaisin mielelläni tehtävänne toimittaakseni, jos

se vain olisi mahdollista. Ettekö tunne itseänne ylpeäksi, kun

teidät on valittu niin kunniakkaaseen yritykseen? Sen sijaan että

me muut saamme purjehtia maailman ympäri ja nähdä kaikenlaisia

vaivoja kootaksemme varoja, jotka me sitten ehkä menetämme yhdessä

päivässä ja joita emme missään tapauksessa voi ottaa mukaamme, olette

te valittu niin suureen ja kunniakkaaseen tehtävään -- sanoisin

mielelläni oikeaan enkelin toimeen -- että saatte pelastaa isänne

sielun, joka kärsii kovasti inhimillisten heikkouksiensa vuoksi,

mutta jota ei sentään ole tuomittu iankaikkiseen kadotukseen. Teillä

on todellakin edessänne sellainen päämäärä, joka on merimiehen elämän

ja vaivojen arvoinen. Vaikka kuolemanne sen päättäisikin, niin mitä

sen on väliä? Meidänhän pitää kaikkien kuolla, mutta kuinka harvat,

niin, tuskinpa kukaan muu kuin te, ovat saaneet tilaisuuden pelastaa

sen sielun, jota pelastaja saa kiittää olemassaolostaan? Niin, Filip,

minä kadehdin teitä."

"Ajattelette ja puhutte kuin Amine. Hänenkin mielensä on hehkuva ja

seikkailunhaluinen eikä hän toivo mitään niin hartaasti kuin saada

seurustella henkien kanssa."

"Hän on aivan oikeassa", vastasi Krantz. "Minunkin elämässäni

on sattunut tapahtumia, jotka ovat vakuuttaneet minulle sen ei

ainoastaan olevan mahdollista, vaan myöskin luvallista. Kertomuksenne

on vain vahvistanut entistä uskoani."

"Todellako, Krantz?"

"Kyllä, mutta siitä myöhemmin. Yö alkaa jo pimetä ja meidän pitää

jälleen viedä pieni aluksemme varmaan turvapaikkaan. Tuolla onkin

luullakseni siihen tarkoitukseen sopiva lahti."

Aamuyöstä alkoi tuulla kovasti rantaan päin ja laineet muuttuivat

niin korkeiksi, että pieni lautta alkoi olla vaarassa. Matkan

jatkaminen oli niin ollen mahdotonta eivätkä he voineet muuta

kuin vetää lauttansa korkeammalle, etteivät aallot voineet hakata

sitä rikki rantaa vasten. Filip ajatteli Aminea ja huudahti äkkiä

katsellessaan vaahtopäisiä laineita: "Meri, jos olet hukuttanut

Amineni, niin luovuta hänen ruumiinsa minulle! Mutta mitä tuolla on?"

jatkoi hän viitaten taivaanrannalla olevaan pilkkuun.

"Sieltä siintää jonkun pienen aluksen purje", vastasi Krantz.

"Minusta näyttää, että alus aikoo hakea suojaa tästä samasta lahdesta

kuin mekin."

"Olette oikeassa, se on kuin onkin jonkun pienen aluksen purje.

Katsokaa, miten mainingit sitä keinuttavat! Mutta venehän on aivan

täynnä väkeä."

Alus lähestyi hyvin nopeasti rantaa. Purje laskettiin alas ja se

ohjattiin tyrskyjen halki maihin.

"Vastustus ei hyödytä ollenkaan, jos he ovat vihollisiamme",

huomautti Filip. "Saamme pian tietää kohtalomme."

Kanootin miehistö ei ollut huomaavinaankaan heitä, ennenkuin alus

oli vedetty maalle varmaan turvaan. Kun se oli tehty, lähestyi

kolme miestä Filipiä ja hänen toveriaan keihäilleen nähtävästi

ystävällisessä tarkoituksessa. Muudan miehistä puhutteli heitä

portugalin kielellä kysyen, keitä he ovat.

"Olemme hollantilaisia", vastasi Filip.

"Kuulutteko tuon äsken haaksirikkoutuneen laivan miehistöön?"

"Kyllä."

"Teillä ei ole mitään pelättävää. Olette portugalilaisten vihollisia,

kuten mekin. Olemme kotoisin Ternaten saarelta ja kuninkaamme käy

sotaa noita portugalilaisia vastaan. Mutta missä toverinne ovat?"

"He ovat kaikki kuolleet", vastasi Filip. "Sanokaa minulle, oletteko

tavanneet erään naisen, joka oli yksinään lauttamme toisella

puoliskolla, tai oletteko kuulleet hänestä mitään?"

"Kuulimme muutaman naisen pelastuneen eteläiselle rannikolle

ja tiedämme Tidorin asukkaiden vieneen hänet portugalilaiseen

siirtolaan, koska he olivat luulleet häntä portugalilaiseksi."

"Jumalalle kiitos, hän on pelastunut!" huudahti Filip. "Sanoitteko

Tidoriin?"

"Kyllä, mutta olemme sodassa portugalilaisten kanssa, emmekä voi

viedä teitä sinne."

"Kyllä me sittenkin tapaamme vielä toisemme!"

"Palaamme nyt Ternateen ja otamme teidät mielellämme mukaamme.

Kuninkaamme on ihastunut kaikkiin hollantilaisiin, ja erittäinkin

nyt, kun olette noiden portugalilaisten roistojen vihollisia. Unhotin

ilmoittaa, että meillä on muudan toverinne jo mukanamme. Hän oli

melkein kuollut onkiessamme hänet merestä, mutta hän on jo tointunut."

"Kukahan hän mahtaneekaan olla?" huudahti Krantz. "Hän kuuluu

varmasti jonkun toisen laivan miehistöön?"

"Ei", sanoi Filip väristen. "Luulen häntä Schrifteniksi."

"En usko sitä, ennenkuin näen hänet", väitti Krantz.

"Katsokaa nyt sitten", vastasi Filip viitaten Schrifteniin, joka

lähestyi heitä.

"Olen iloinen tapaamisestamme, herra Vanderdecken; toivoakseni voitte

hyvin, herra Krantz. Olipa onni, että me kaikki pelastuimme, hi, hi!"

"Meri kuuli siis todellakin rukoukseni ja luovutti kuolleensa",

ajatteli Filip.

"Mitä ajattelette hänestä?" kysyi Filip Krantzilta Schriftenin

poistuttua.

"Hänen kohtalonsa on varmasti liittynyt kohtaloonne ja hänellä

on jokin varma tehtävä, kuten teilläkin. Hänellä on osansa tässä

kummallisessa salaisuudessa, eikä hän poistu näyttämöltä, ennenkuin

hän on näytellyt osansa loppuun. Mutta älkää ajatelko enää häntä,

vaan muistakaa, että Amine on pelastunut."

Lentävä hollantilainen(#51895) · 第 30 / 46 题