Nyt pitää meidän taasen palata takaisin Filipin luo seurataksemme
hänen omituisia kohtaloitaan. Muutamia tunteja sen jälkeen kuin hän
oli heittänyt luotsin mereen, pääsivät he vihdoinkin ikävöimälleen
rannalle. Tuuli oli kyllä melko kova, mutta tyrskyt olivat mitättömät
ja maihinnousu tapahtuikin senvuoksi vaikeuksitta. Ranta oli loivaa
hietikkoa, jossa oli paljon kaikenvärisiä simpukoita. Siellä täällä
oli vaalenneita luita, jäännöksiä joistakin eläimistä, jotka olivat
ajautuneet rannalle mätänemään. Saarella kasvoi paljon kookospalmuja,
jotka heiluivat tuulessa ja tarjosivat virkistävää varjoa. Matruusit
eivät siitä kuitenkaan paljonkaan välittäneet ja Filip ajatteli vain
kadonnutta vaimoaan. Krantz auttoi hänet maihin ja talutti hänet
varjoisaan paikkaan. Hän nousi kumminkin melkein heti ja riensi
rannalle katsomaan sitä lautan osaa, jolla Amine oli ja joka nyt oli
jo hyvin kaukana. Krantz seurasi häntä, ollen varma, ettei Filip enää
tyynnyttyään tapa itseään.
"Hän on riistetty minulta ikuisiksi ajoiksi!" huudahti Filip kätkien
kasvonsa käsiinsä.
"Älkää sanoko niin, Filip. Sama kaitselmus, joka on pelastanut
meidätkin, auttaa varmasti häntäkin. On melkein mahdotonta, että
hän joutuu perikatoon tällaisessa saaristossa, josta suurin osa on
asuttua. Alkuasukkaat kohtelevat naisia aina hyvin."
"Kunpa vain voisin uskoa samaa", vastasi Filip.
"Ajateltuanne tarkemmin asiaa on teidän melkein pakko tunnustaa, että
oli oikeastaan suotavaakin hänen erottamisensa, ei kyllä teistä, vaan
noista julkeista tovereistamme, joiden yhdistettyä voimaa emme olisi
voineet vastustaa. Luuletteko, että nuo miehet, jos meidän on pakko
oleskella tällä saarella kauankin, olisivat antaneet teidän pitää
vaimonne yksinänne? Ei, he eivät olisi välittäneet mistään ja Amine
on mielestäni pelastunut ihmeellisellä tavalla häpeästä ja huonosta
kohtelusta, niin, melkeinpä kuolemasta."
"Sellaista he eivät nyt sentään ikinä olisi uskaltaneet tehdä! Mutta
nyt, Krantz, pitää meidän rakentaa lautta ja seurata häntä, sillä
emme saa jäädä tänne toimettomiksi. Aion hakea hänet käsiini, vaikka
minun pitäisi penkoa koko maailma."
"Tapahtukoon sitten niinkuin haluatte, Filip, ja minä haluan jakaa
kohtalonne kanssanne", vastasi Krantz iloiten siitä, että oli
olemassa ainakin jotakin, joka voi kiinnittää ystävän mieltä. "Mutta
palatkaamme nyt lautalle hakemaan joitakin virvokkeita, joiden
tarpeessa me molemmat niin suuresti olemme. Neuvotelkaamme vasta
sitten, mikä suunnitelmistamme on paras."
Syötyään pystyttivät he pienen teltan rannalle, ja kun ilta tuli,
paneutuivat he väsyneinä levolle miesten vahtiessa rahojaan, etteivät
toverit niitä varastaisi. Filip nukkui raskaasti uneksien Aminesta.
Hän oli näkevinään, miten Schriften-roisto jälleen kiipesi lautalle
ja istuutui Aminen viereen. Kuunneltuaan hetkisen hänen pirullista
nauruaan hyppäsi Amine mereen päästäkseen eroon luotsista ja hetkisen
kuluttua oli Filip näkevinään hänen kävelevän vahingoittumattomana
rannalla, sillä vesi, joka ei tavallisesti säästä ketään, oli
säästänyt hänet. Filip koetti päästä hänen luokseen, mutta joku
tuntematon voima teki hänen yrityksensä tyhjiksi. Amine viittasi
kädellään ja sanoi: "Näemme toisemme vielä, Filip. Niin, vielä kerran
saamme puhutella toisiamme tässä maailmassa."
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Krantz noustuaan herätti
Filipin. He söivät muutamia kookospähkinöitä aamiaisekseen. Filip ei
puhunut sanaakaan, vaan muisteli untaan, joka oli lohduttanut häntä
hieman. "Tapaamme siis vielä", ajatteli hän. "Niin, ainakin kerran
vielä saamme nähdä toisemme. Kiitän sinua, Jumala!"
Miehet tulivat rahanhimossaan vähitellen hyvin riitaisiksi ja kun he
viikon kuluttua oppivat valmistamaan pähkinöistä juovuttavaa juomaa,
muuttui elämä melkein sietämättömäksi. He pelasivat rahoistaan,
joivat ja tappelivat ja käyttäytyivät kuin mielettömät. Filip ja
Krantz rakensivat nyt kaikessa hiljaisuudessa lautan varustaen
sen kookospähkinöillä, ja olivat valmiit lähtemään saarelta heti
kun sellainen tappelu alkaisi miesten kesken, että se loppuisi
onnettomasti. Vihdoin heidän odotuksensa toteutuikin, sillä miehet
olivat kerran niin päissään, että raivostuttuaan tappoivat toisensa
viimeiseen mieheen. Filip ja Krantz katselivat lautaltaan taistelua
ja nousivat maihin haudaten kuolleet. Kaivettuaan kuopan muutaman
palmun juurelle piilottivat he rahat siihen merkiten paikan. He
erottivat kuitenkin aarteesta viisisataa kultarahaa vieden ne
lautalle ja ommellen ne vaatteihinsa jonkun mahdollisen tulevan
tarpeen varalta.
Seuraavana aamuna nostivat he purjeen poistuen saarelta. Onko meidän
pakko ilmoittaa, mihin suuntaan he purjehtivat? Tietysti sinnepäin,
missä he viimeisen kerran olivat nähneet lautan ja Aminen.