Hän avasi vasta aamun sarastaessa silmänsä ja näki Krantzin
polvillaan vieressään. Hänen ajatuksensa olivat alussa niin sekavat,
ettei hän muistanut, millainen hirveä onnettomuus häntä olikaan
kohdannut, vaan tunsi ainoastaan jotakin sellaista tapahtuneen.
Vihdoin hän sentään muisti yksityiskohdatkin ja kätki kasvonsa
käsiinsä.
"Älkää olko niin toivoton", sanoi Krantz. "Pääsemme ehkä maihin
tänään ja lähdemme hakemaan häntä niin pian kuin suinkin."
"Tällaisiako julmia kärsimyksiä tuo Schriften roisto siis ennustikin
hänelle?" ajatteli Filip. "Niin, julmaa on todellakin laihtua aivan
luurangoksi polttavan auringon paahteessa omistamatta tippaakaan
vettä, jolla voisi kostuttaa kuivunutta kieltään. On hirveätä
ajatellakin, että Amine nyt ajelehtii siellä yksinään tuulten ja
laineiden vallassa erotettuna miehestään, jonka sylissä hän olisi
voinut niin tyynesti kuolla. Olitte oikeassa, luotsi, sanoessanne,
ettei hellälle ja rakastavaiselle vaimolle voida keksiäkään julmempaa
kuolemaa. Ah, miten päätäni pyörryttää! Onko Filip Vanderdeckenillä
enää mitään, jonka vuoksi hänen kannattaa elää?"
Krantz koetti lohduttaa häntä niin hyvin kuin hän vain osasi, mutta
turhaan. Hän rupesi silloin puhumaan kostosta ja Filip kohotti heti
päätään. Mietittyään muutamia minuutteja nousi hän.
"Niin", sanoi hän, "haluan kostaa noille raukoille ja pettureille.
Kuinka moneen voimme luottaa?"
"Noin puoleen heistä, luullakseni. Heidätkin yllätettiin."
Muutamasta lankusta oli valmistettu peräsin ja lautta oli nyt
lähempänä maata kuin milloinkaan ennen.
Krantz kertoi Filipille, että sotilaat ja roistomaisimmat matruusit
olivat viime yönä tehneet kapinan ja irroittaneet lautan toisen
puoliskon toisten pysyessä puolueettomina.
"Ja niin kai ne tulevat käyttäytymään nytkin", jatkoi Krantz. "Toivo,
että pian päästään maihin, on heidän mielestään jollakin tavoin
sovittanut toverien rikoksen."
"Ehkä", sanoi Filip naurahtaen katkerasti. "Tiedän kumminkin keinon,
joka kyllä herättää heidät. Lähettäkää heidät tänne luokseni."
Hän selitti heille, että heidän toverinsa ovat kavaltajia, joihin
ei kukaan voi luottaa. "Nuo miehet ovat valmiit vaikka mihin
pelastaakseen henkensä ja rahansa", sanoi hän. "Ette ole varmoja
hengestänne täällä lautalla ettekä maissakaan ollessanne heidän
seurassaan, ette voi nukkuakaan pelosta, että he katkaisevat
kaulanne, minkä vuoksi on parasta, että heti vapautatte itsenne
heistä. Saatte sitten jakaa heidän rahansa keskenänne."
Voitonhimossaan tekee ihminen melkein vaikka mitä. Voidaanko
senvuoksi ihmetellä, että nämä miehet, jotka eivät todellisuudessa
olleet ollenkaan sen parempia kuin nuo toiset kavaltajatkaan,
suostuivat hänen ehdotukseensa? Sovittiin, että ellei päästäisi
maihin, heitettäisiin nuo toiset seuraavana yönä mereen.
Mutta toisen puolueen neuvottelu Filipin kanssa herätti epäluuloja
toisessa puolueessa. Hekin neuvottelivat ja tulokseksi tuli, etteivät
he hetkeksikään luopuneet aseistaan. He eivät olleet enää kuin parin
penikulman päässä maasta, kun tuuli tyyntyi ja virta kuljetti heidät
jälleen merelle. Filip oli hyvin suruissaan Aminen menetyksestä,
mutta ilostui muistaessaan, että koston hetki oli pian koittava.
Yö oli suloinen, meri oli tyyni kuin kuvastin eikä
tuulenhenkäystäkään tuntunut. Purje riippui höllänä mastosta ja
taivas oli kirkkaassa tähdessä. Yö oli kuin luotu johtamaan ihmisten
ajatukset iäisiin asioihin, mutta tälle hauraalle lautalle oli
sattumalta joutunut viidettäkymmentä henkilöä, joiden mieli paloi
taisteluinnosta, murhanhimosta ja saaliinhalusta. Molemmat puolueet
olivat menevinään levolle, mutta pitivätkin salavihkaa silmällä
toistensa liikkeitä luopumatta aseistaan. Filipin piti antaa sovittu
merkki pudottamalla purje niin, että se kietoisi osan toisen puolueen
miehistöstä laskoksiinsa. Hänen pyynnöstään hoiti Schriften peräsintä
ja Krantz pysytteli hänen vieressään.
Jymähtäen putosi raaka purjeineen ja verilöyly alkoi. Jokainen mies
hyppäsi heti seisoalleen tarttuen miekkaansa. Ainoastaan Filipin ja
Krantzin äänet kuuluivat ja kostonhimossaan raivosi Filip niin, että
hän tunsi olevansa tyytyväinen vasta sitten kuin kaikki ne, jotka
olivat uhranneet Aminen, oli murhattu. Kuten hän oli otaksunutkin,
hautasi purje paljon miehiä alleen ja helpotti siten paljon heidän
työtään.
Toiset kaatuivat paikoilleen, toiset horjahtivat laidalta mereen ja
hukkuivat ja loput pistettiin kuoliaaksi heidän potkiessaan purjeen
alla. Murhaamista ei kestänyt kuin muutamia minuutteja. Schriften
katseli tyynesti koko ajan sivulta nauraen pirullisesti.
Taistelun loputtua nojautui Filip mastoon hengähtääkseen. "Olen nyt
kostanut puolestasi, Amine, sen verran kuin olen voinut", ajatteli
hän, "mutta eihän noiden kurjien elämää voida verratakaan sinuun." Ja
nyt, kun hänen kostonsa oli tyydytetty eikä hän voinut tehdä enempää,
kätki hän kasvonsa käsiinsä itkien katkerasti, hänen auttajiensa
kootessa kaatuneiden rahoja jakaakseen ne keskenään. Huomattuaan,
ettei heidän puoleltaan ollut kaatunutkaan muuta kuin kolme,
olivat he hyvin pahoillaan, sillä muussa tapauksessa olisi heidän
voitto-osuutensa tullut paljon suuremmaksi.
Lukuunottamatta Filipiä, Krantzia ja Schrifteniä ei lautalla ollut
enää kuin kolmetoista miestä. Aamun sarastaessa rupesi jälleen
tuulemaan ja kaatuneitten vesiosuus jaettiin henkiin jääneiden
kesken. Heidän oli kyllä nälkäkin, mutta vesikin virkisti heitä
paljon.
Vaikka Filip ei Aminen katoamisen jälkeen ollut paljon puhunutkaan
Schriftenin kanssa, huomasi hän kuitenkin, että luotsin entinen
katkeruus oli palannut takaisin täydessä voimassaan. Hänen nauruansa
ja ivaansa saatiin nyt kuunnella alituisesti, ja hänen silmänsä
katsoi nyt Filipiin yhtä pahansuovasti kuin heidän ensimmäisen kerran
tavatessaankin. Oli selvää, että Amine oli lyhyeksi aikaa onnistunut
tukahduttamaan hänen vihansa Filipiä kohtaan, ja ilmeistä, että
Schriftenin hyväntahtoisuus hänen miestään kohtaan oli hävinnyt
samalla kuin hänkin. Filip ei ollut sitä huomaavinaankaan eikä hän
välittänyt muustakaan, kun hänen rakas Aminensa kerran oli poissa.
Tuuli koveni nyt jälleen ja he luulivat pääsevänsä maihin jo
parin tunnin kuluttua, mutta he erehtyivätkin. Masto katkesi
tuulen voimasta ja purje putosi lautalle. Tämä herätti yleistä
tyytymättömyyttä ja ennenkuin he ennättivät korjata vahingon, tyyntyi
tuuli heidän ollessaan noin penikulman päässä rannasta. Väsyneenä
surusta ja mielenliikutuksista nukahti Filip vihdoinkin Krantzin
viereen uskoen lautan ohjaamisen Schriftenille. Hän nukkui sikeästi
nähden unta Aminesta, jonka hän oli näkevinään levähtämässä jossakin
kookospalmulehdossa. Hän oli itse valvovinaan hänen luonaan, ja
Amine hymyili suloisesti unissaan sanoen: "Filip", kun hän äkkiä
heräsi jostakin tavattomasta liikunnosta. Puoleksi nukuksissa oli hän
tuntevinaan, että Schriften koetti varastaa häneltä kalleutta. Luotsi
oli pujottanut jo ketjun hänen päänsä yli ja koetti nyt irroittaa
sitä osaa siitä, joka oli hänen allaan. Filip ojensi kätensä
tarttuakseen roiston käsivarteen ja huomasikin kummastuksekseen
tavanneensakin Schriftenin itse teosta. Luotsi oli polvillaan hänen
vieressään pitäen ketjua kalleuksineen kädessään. Taistelu oli lyhyt.
Filip otti kalleutensa takaisin heittäen Schriftenin alleen. Hän
pani aarteensa entiselle paikalleen ja suunniltaan vihasta nousi hän
seisoalleen, tarttui Schrifteniin ja heitti hänet mereen.
"Ihminen tahi paholainen, mikä sitten lienetkään, pelasta itsesi nyt,
jos vain voit!" huudahti hän vetäen syvään henkeään.
Taistelu oli herättänyt Krantzin ja muutamia muitakin, mutta liian
myöhään, sillä Filip ennätti toteuttaa aikeensa, ennenkuin he
ennättivät apuun.
Filip kertoi Krantzille lyhyesti tapahtuman, ja mitä miehiin tulee,
eivät he siitä välittäneet. He olivat tyytyväisiä, ettei heidän
rahoihinsa oltu koskettu, ja rupesivat jälleen rauhallisesti
nukkumaan.
Nähtyään, ettei Schriften sukeltanut esille eikä koettanut nousta
lautalle, tunsi Filip olevansa tyytyväinen.