Mutta puhukaamme nyt jälleen Aminesta, joka istuu samalla
turvepenkillä kuin silloinkin, jolloin Schriften tuli häiritsemään
hänen keskusteluaan Filipin kanssa. Hän on niin ajatuksissaan kuin
hän tahtoisi palauttaa mieleensä kaiken entisen. "Ah, kunpa vain
minulla olisi hallussani sellaiset voimat kuin äidilläni!" huudahti
hän. "Olen unhottanut hänen neuvonsa kokonaan. En voi sietää näitä
tuskia, en tätä tietämättömyyttä enkä noiden molempien pappien
lapsellisuuksia." Lopulta hän nousi lähtien kotiinsa.
Isä Mathias ei ollut matkustanutkaan Lissaboniin. Alussa hän ei
ollut onnistunut pääsemään mihinkään laivaan ja sitten myöhemmin
oli hän kiitollisuudesta Filipiä kohtaan jäänyt Aminen luo, jonka
vastenmielisyys kristinuskoa kohtaan näytti vain lisääntyvän. Hän
kysyi usein neuvoa isä Seyseniltä ja lukemattomat kerrat kehoittivat
nuo molemmat hyväätarkoittavat ukot Aminea, joka joskus kuuntelikin
heitä vaitiollen, mutta joskus taasen väitteli heidän kanssaan
rohkeasti. Hän omaksui mielellään kaiken kauniin, mutta silloin
kun papit rupesivat puhumaan hänelle dogmeistaan, vaihtoi hän heti
keskustelunaihetta. Tällainen kannusti vain isä Mathiasta suurempiin
ponnistuksiin, sillä hän halusi mielellään kääntää ja pelastaa noin
kauniin ja nuoren olennon. Hän et ajatellutkaan enää matkaansa, vaan
käytti kaiken aikansa opettaakseen Aminea, joka vihdoin ikävystyi
niin hänen alituiseen tunkeilemiseensa, ettei hän voinut sietää koko
pappia läheisyydessäänkään.
Ajateltuamme tarkemmin emme voi ihmetelläkään, että Amine hylkäsi
uskonnon, joka niin huonosti soveltui hänen omiin tarkoituksiinsa.
Ihmisluonne on niin jäykkä, että se saa ottaa kaiken nöyryytensä
avukseen voidakseen taipua Jumalankin tahtoon.
Amine muisti äitinsä osanneen paljon yliluonnollisia asioita ja
olleen yhteydessä henkimaailman kanssa. Hän oli nähnyt äidin
menestyksellisesti käyttävän taitoaan, mutta koska hän silloin
oli ollut niin nuori, ei hän enää muistanut noita salaperäisiä
valmistuksia, joiden avulla äiti oli onnistunut toteuttamaan
aikeensa; ja nyt, kun hän koetti palauttaa muistiinsa nuo
unhottamansa seikat, kehoitti isä Mathias innokkaasti häntä
kääntymään uskoon, joka niin jyrkästi kielsi kaikki sellaiset
temput. Hänen miehensä omituinen ja hirveä elämäntehtävä vahvisti
hänen luuloaan, ettei yliluonnollisten voimien avuksikutsuminen
ole luvatonta, eivätkä ne vastakkaiset syyt, joihin nuo melko
tietämättömät kristinuskon tunnustajat vetosivat, voineet vaikuttaa
Aminen voimakkaaseen ja päättäväiseen luonteeseen. Hän ei voinut
uskoa sokeasti sellaista, joka soti hänen tervettä järkeään vastaan.
Hän oli jo todistanut, että hänen äitinsä taito ei ollut mitään
petkutusta koettaessaan sen voimaa Filipiin. Voivatko papit esittää
sellaisia todistuksia? Eivät, ellei oteta huomioon noita alkukirjoja,
joita he eivät antaneet hänen lukeakaan.
"Ah, omistaisinpa vain äitini tiedot!" toisti hän vieläkin kerran
mennessään sisälle. "Silloin tietäisin, missä Filipini on tällä
hetkellä. Jos minulla vain olisi samanlainen musta kuvastin, johon
hänen käskystään katsoin kertoakseni hänelle sitten kaikki, mitä näin
siinä liikkuvan. Kuinka hyvin muistankaan tuon ajan, jolloin isäni
oli poissa ja minä katsoin kädessäni olevaan aineeseen kertoakseni
hänelle sitten beduiinileiristä, kahakasta, ratsastajattomista
hevosista ja hiekalle pudonneesta turbaanista!" Hän vaipui jälleen
syviin ajatuksiin. "Niin", huudahti hän hetkisen kuluttua, "voit
auttaa minua, äiti! Ilmoita minulle unessa taitosi, tyttäresi
rukoilee sitä sinulta. Anna minun jälleen hieman ajatella. Sana...
mikä olikaan tuo sana? Mikä tuon hengen nimi taasen olikaan?
Turshoonko? Niin, luullakseni hänen niinensä oli Turshoon. Äiti,
äiti, auta tytärtäsi!"
"Rukoiletko pyhää neitsyttä avuksesi, lapseni?" sanoi isä Mathias
tullen huoneeseen juuri silloin kun Amine lausui nuo viimeiset
sanansa. "Jos asia on niin, teit oikein, sillä hän voi ilmestyä
sinulle unessa ja vahvistaa uskoasi."
"Rukoilin omaa henkien maailmassa olevaa äitiäni, hyvä isä", vastasi
Amine.
"Pelkään, ettei hän ole päässyt autuaitten joukkoon, koska hän oli
pakana", sanoi pappi.
"Ei suinkaan häntä ole rangaistu siitä, että hän tunnusti isäinsä
uskontoa siellä, missä ei muuta tunnettukaan", vastasi Amine inhoten.
"Jos tämän maailman hyvät ihmiset tulevat autuaiksi iankaikkisuudessa
ja jos hänelläkin oli kuolematon sielu, joka voitiin pelastaa, ei
suinkaan hän, joka loi tuon sielun, halua rangaista häntä siitä, että
hän uskoi, kuten hänen esi-isänsä ennen häntä olivat uskoneet."
"Voiko meistä kukaan tietää taivaan tahtoa, lapseni? Olkaa vain
kiitollinen, että olette saanut oppia enemmän ja päästä pyhän kirkon,
yhteyteen."
"Olen kiitollinen monesta asiasta, isä, mutta olen nyt väsyksissä ja
toivotan teille hyvää yötä."
Hän meni omaan huoneeseensa, mutta ei nukkuakseen, vaan koettaakseen
vielä kerran samoja taikoja, joita hänen äitinsäkin oli käyttänyt.
Sytytettyään tulen suitsutusastiaan heitti hän liekkeihin erilaisia
yrttejä, joiden vaikutuksen hän tunsi, sillä hän oli hyvin tarkasti
koonnut talteensa kaikki isän kuoleman jälkeen poisheitetyt paperit,
joissa oli ollut ohjeita noiden yrttien käyttämisestä. "Sana, sana!
Tiedän toisen, mutta en toista. Auta minua, äiti!" huudahti Amine
istuessaan vuoteensa vieressä. Huone oli jo tullut niin täyteen
savua, ettei voitu erottaa mitään. "Tämä on aivan hyödytöntä",
ajatteli hän vihdoin, "olen unhottanut taidon. Äiti, äiti, ilmoita se
minulle unessa tänä yönä!"
Savu haihtui vähitellen ja katsoessaan ylös huomasi Amine erään
henkilön edessään. Hän luuli aluksi onnistuneensa yrityksessään,
mutta sittenkuin henkilön vartalo esiintyi selvemmin, tunsi hän isä
Mathiaksen, joka katsoi häneen ankarasti rypistäen otsaansa.
"Jumalaton lapsi, mitä teillä oikeastaan onkaan mielessä?" kysyi
pappi.
Isä Mathias oli epäillyt häntä jo kauan aikaa heidän keskustelujensa
perusteella, ja kun suitsutuksen haju tunkeutui hänenkin
huoneeseensa, oli hän hiipinyt yläkertaan yllättääkseen Aminen. Amine
ymmärsi heti uhkaavan vaaran ja päätti Filipin vuoksi pettää papin.
"En tee mitään pahaa, isä", vastasi hän tyynesti. "Mutta minusta
tuntuu hyvin sopimattomalta, että tunkeudutte nuoren naisen
huoneeseen hänen miehensä poissaollessa. Olisinhan voinut olla jo
nukkumassa. Käytöksenne kummastuttaa minua todellakin."
"Ette voi tarkoittaa, mitä sanotte, nainen! Ikäni ja säätyni
riittävät kai takaamaan sen", vastasi isä Mathias hieman
hämmästyneenä tästä odottamattomasta hyökkäyksestä.
"Ei aina, isä, jos on totta, mitä minulle on kerrottu munkeista
ja nunnista", väitti Amine. "Kysyn vieläkin kerran, miksi olette
tunkeutunut turvattoman naisen huoneeseen?"
"Senvuoksi, että tiesin varmasti teidän tekevän synnillisiä taikoja."
"Synnillisiä taikojako? Mitä tarkoitatte? Onko lääkitseminenkin
synnillistä? Onko sairaiden tuskien lieventäminen syntiä, onko
synnillistä parantaa kuumetta ja horkkaa, jotka vaivaavat kaikkia
tässä epäterveellisessä ilmanalassa asuvia?"
"Kaikki taikominen on hyvin synnillistä."
"Puhuessani taikuudesta en tarkoita samaa kuin te, isä. Aioin
vain valmistaa erästä lääkettä. Jos muutamien voimakkaiden
yrttien tunteminen, jotka oikein sekoitettuina parantavat melkein
poikkeuksetta kaikki sairaat -- taito, jonka äitini hyvin tunsi ja
jota äsken koetin muistella -- jos tuo taito tahi toivo muistaa se on
synnillistä, niin silloin olette oikeassa."
"Kuulin teidän rukoilevan äitiänne avuksenne."
"Niin teinkin, sillä hän tunsi tarkasti kaikki eri aineet. Pelkään
kuitenkin, etten ole niin taitava, isä. Onko sellainen synnillistä,
hyvä isä?"
"Vai lääkettäkö te vain koetittekin keksiä", vastasi pappi. "Luulin
teidän tekevän jotakin hyvin rikollista."
"Onko muutamien oksien polttaminen mitään rikollista? Katsokaa
tätä tuhkaa, isä. Kun sitä hierotaan ihoon öljyn kera, tuottaa se
helpotusta eikä suinkaan mitään muuta. Odotitteko näkevänne jonkun
haamun tahi hengen, samanlaisen kuin profeetta manasi Israelin
kuninkaan nähtäväksi?" Amine purskahti nauruun.
"Selityksenne hämmästyttää minua, mutta ei voi haihduttaa
epäluulojani", vastasi pappi.
"En minäkään usko, että ilmoittamastanne syystä olette tullut
huoneeseeni tähän aikaan yöstä. Jos vielä kerran toistatte
vierailunne, saatte lähteä talosta."
Tämä Aminen hyökkäys vanhan papin nimeä ja mainetta vastaan
oli jo liikaa papillekin. Hän poistui heti sanoen mennessään:
"Jumala antakoon teille anteeksi väärän epäluulonne. Tulin tänne
ilmoittamastani syystä enkä mistään muusta."
"Niin", sanoi Amine lukittuaan oven, "tiesin sen kyllä, mutta minun
on jotenkin päästävä vapaaksi seurastanne, joka ei miellytä minua
ollenkaan. En suostu siihen, että toimiani vakoillaan. Eikö teidänkin
pyhien miesten pidä kunnioittaa naisen omaa huonetta? Kiitokseksi
saamastanne avusta -- ruoasta ja asunnosta -- vakoilette nyt minua."
Vietyään suitsutusastian pois kutsui Amine heti luokseen toisen
palvelijattaren kertoen hänelle isä Mathiaksen käynnistä. Tyttö aivan
kauhistui kuultuaan sen.
Isä Mathias kuuli hänen puheensa, ja seuraavana päivänä meni hän
isä Seysenin puheille kertoen hänelle tapauksen salaamatta Aminen
epäluulojakaan.
"Käyttäydyitte ajattelemattomasti", sanoi isä Seysen,
"tunkeutuessanne hänen makuuhuoneeseensa sellaiseen aikaan."
"Minulla oli pätevät syyt epäluulooni, hyvä isä Seysen."
"Hänelläkin oli omansa, sillä hän on nuori ja kaunis."
"Pyhän neitsyen nimessä --"
"Annan teille synninpäästön, hyvä isä Mathias", vastasi isä
Seysen. "Mutta jos tämä tulee tunnetuksi, suututtaa se kovasti
seurakuntalaisia."
Ja tunnetuksi se tulikin, sillä Aminen kutsuma tyttö kertoi
sekä oikealle että vasemmalle isä Mathiaksen ajattelemattomasta
vierailusta, ja minne isä vain menikin, otettiin hänet niin
kylmästi vastaan ja hän oli niin tyytymätön itseensä, että hän
poistui maasta matkustaen Lissaboniin. Hän oli vihainen itselleen
varomattomuudestaan, mutta vielä vihaisempi Aminelle hänen
epäoikeutettujen epäluulojensa vuoksi.