Näytti siltä kuin heidän onnettomuutensa olisivat loppuneet noiden
molempien johtajien surullisen kuoleman jälkeen. Dordrechtilta ei
mennyt kuin muutamia päiviä Magalhaesin salmen loppuosan kulkemiseen.
Taivas oli sininen ja meri melkein tyyni, kun he vihdoinkin ohjasivat
laivansa Tyynelle merelle. Miehistönkin terveys ja mielenlaatu
paranivat ja koska laivassa nyt oli tarpeeksi väkeä, täyttivät kaikki
iloisesti tehtävänsä.
Parissa viikossa ehtivät he sivuuttaa melko pitkälti Etelä-Amerikan
rannikkoa, mutta vaikka he olivat nähneet paljon espanjalaisia
rannikolla, eivät he kuitenkaan olleet tavanneet ainoatakaan
espanjalaista laivaa. Koska Filip tiesi, että heidän kimppuunsa
hyökättäisiin, jos he kohtaisivat heitä paremmin asestetun laivan,
oli hän harjoittanut matruusinsa hoitamaan tykkejä. Hän päätti
poiketa S:a Marian saarelle saadakseen tuoreita elintarpeita,
mutta illalla ennen heidän pääsyään sinne oli Krantz nojautuessaan
laivanlaitaan huomaavinaan valoa, joka kumminkin heti katosi.
Hänelle selveni pian, että siellä oli laiva, joka oli kääntynyt
vastatuuleen noin puolen penikulman päässä heistä. Kiiruhtaessaan
hakemaan kiikaria ilmoitti hän huomionsa Filipille. Kun Filip tuli
kannelle, oli jo saatu selville, että laiva oli hyvin syvässä kulkeva
kolmimastoinen parkki. Lyhyen neuvottelun jälkeen komennettiin
miehistö kannelle ja ruvettiin toimimaan hyvin hiljaa. Takimmaiset
veneet laskettiin vesille ja muutamien minuuttien kuluttua sen
jälkeen kuin miehet olivat laskeutuneet niihin, oli heillä laiva
hallussaan. He olivat kiivenneet sen kannelle ja sulkeneet luukut,
ennenkuin kannella olijat olivat ennättäneet hälyyttää muita. Krantz
vei sinne heti enemmän miehiä ja kuljetti laivan Dordrechtin viereen
odottamaan päivän valkenemista. Silloin avattiin luukut ja vangit
vietiin Dordrechtiin. Laivassa oli kuusikymmentä miestä, vaikka se
olikin niin pieni alus.
Kun heiltä kysyttiin laivan kotipaikkaa, erosi joukosta pari
miestä, joiden vaatteet ja käytös ilmaisivat heidät herrasmiehiksi.
He ilmoittivat laivan olevan kotoisin S:a Mariasta ja matkalla
Limaan jauholastissa. Miehistöä oli laivassa ollut, kapteeni ja
perämiehet lukuunotettuina, viisikolmatta henkeä. Kaikki muut
olivat matkustajia, jotka olivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen
päästäkseen Limaan. He selittivät olevansa itsekin matkustajia ja
pyysivät, että laiva lasteineen heti vapautettaisiin, koska nuo
kansat eivät nyt ole sodassa keskenään.
"Eivät kyllä Euroopassa, myönnän sen", vastasi Filip, "mutta
asestettujen laivojenne yhä uudistuvat hyökkäykset näillä vesillä
pakottavat minut kostamaan ja senvuoksi otan nyt laivanne ja sen
lastin saaliikseni. Koska en kumminkaan halua aiheuttaa ikävyyksiä
yksityisille kansalaisille, vien matkustajat ja miehistön S:a
Mariaan, jonne aion poiketa saadakseni tuoreita ruokavaroja.
Toivon saavanikin niitä nyt lunnaiksi teistä tarvitsematta käyttää
väkivaltaa."
Vangit tarjoutuivat lunastamaan itsensä ja lastin vapaaksi
takavarikosta, mutta Filip halusi saada mieluummin ruokavaroja. Lasti
muutettiin Dordrechtiin ja laivat purjehtivat saarelle.
Päivällisaikaan ankkuroivat he satamaan ja muutamat matkustajat
menivät maihin järjestääkseen muiden vapaaksilunastamisen.
Iltapäivällä saapui laivan viereen kolme suurta venettä täynnä elävää
karjaa ja kasviksia. Samalla tuotiin rahatkin, jotka oli vaadittu
laivan lunnaiksi. Kaikki muut vangit saivat nyt lähteä Dordrechtista,
paitsi muudan espanjalainen luotsi, jota Filip ei suostunut
vapauttamaan, ennenkuin oli päästy pois espanjalaisten aluevesiltä.
Erään matkustajan omistama neekeriorjakin sai omasta pyynnöstään
jäädä laivaan omistajan vastalauseista huolimatta.
Espanjalainen laiva katosi yön kuluessa jäljettömiin, ja Filipin
neuvotellessa Krantzin kanssa, mihin suuntaan heidän nyt olisi
parasta lähteä, lähestyi neekeri Filipiä sanoen haluavansa ilmoittaa
hänelle tärkeän asian.
Hän kertoi laivan olevan espanjalaisen hallituksen oman ja kuuluvan
sen nopeakulkuisimpaan laivastoon. Useimmat matkustajista olivat
olleet espanjalaisia upseereita ja lastina oli ollut kultaa ja hopeaa
Limaan vietäväksi. Laivan oli sitäpaitsi käsketty ottaa selville,
oliko hollantilaisia aluksia läheisyydessä ja viedä sana Limaan, jos
se tapaisi jonkun. Neekeri neuvoi, etteivät he luottaisi luotsiin.
Neuvoteltuaan Krantzin kanssa ilmoitti Filip miehistölle neekerin
antamat tiedot, ja kun nuo espanjalaisesta laivasta tuodut tynnyrit
avattiin, huomattiin niiden sisältävän noin puoli miljoonaa
espanjalaista kultadubloonia. Miehistön ilo oli tietysti rajaton. He
sanoivat olevansa valmiit taistelemaan viimeiseen mieheen kaikkia
vihollisia vastaan, ja senvuoksi jaettiinkin kulta heille.
Filip purjehti vielä kuusi viikkoa rannikolla ja oli jo päättänyt
lähteä Bataviaan, kun huomattiin muudan laiva, joka rannan suojassa
koetti päästä Limaan. Dordrecht lähti heti ajamaan sitä takaa, mutta
vesi mataloitui yhä enemmän ja heidän oli pakko kysyä luotsilta,
uskaltaisivatko he mennä likemmäksi. Luotsi vastasi myöntävästi
selittäen veden olevan matalinta juuri sillä paikalla, jossa he nyt
olivat, mutta syvenevän taasen lähempänä rantaa. Luodattiin, mutta
nuora katkesi jo ensimmäisellä heitolla, haettiin uusi nuora ja
Dordrecht jatkoi matkaansa pullistunein purjein. Hetkisen kuluttua
ilmoitti neekeri Filipille, että luotsi oli leikannut veitsellään
syvän uurteen luotinuoraan saadakseen sen katkeamaan.
Ruori käännettiin heti ylihankaan, mutta laiva raapaisi kuitenkin
karia tarttumatta kiinni.
"Roisto!" huudahti Filip. "Vioitit luotinuoran! Neekeri näki sen ja
hän on pelastanut meidät."
Espanjalainen hyppäsi alas tykiltä, jolla hän oli istunut, ja
ennenkuin ennätettiin estää, työnsi hän puukkonsa neekerin rintaan.
Neekeri kaatui kuolleena kannelle. Miehistö, joka oli suuressa
kiitollisuudenvelassa hänelle senvuoksi, että se hänen ilmoituksensa
perusteella oli löytänyt rahat, vangitsi luotsin ottaen aseen häneltä
pois.
"Antakaa heidän menetellä hänen kanssaan, miten he vain haluavat",
sanoi Krantz Filipille.
"No olkoon menneeksi", vastasi Filip. "Älkää siinä turhaan siekailko."
Matruusit neuvottelivat hetkisen, sitoivat sitten luotsin neekeriin
ja heittivät heidät laidan yli mereen. Kuului kova molskahdus, kun he
katosivat laivan vanaveteen.
Filip päätti nyt suunnata laivan Bataviaa kohti. Hän oli vain parin
päivän matkan päässä Limasta ja hänellä oli täysi syy otaksua,
että sieltä oli lähetetty laivoja häntä takaa-ajamaan. Koska tuuli
oli suotuisa, etääntyi hän nopeasti rannasta ja purjehti kolmessa
päivässä melkoisen matkan. Neljäntenä päivänä, aamuhämärässä,
näyttäytyi ylihangan puolella kaksi laivaa, jotka suuntasivat
kulkunsa Dordrechtiin päin. Ne olivat molemmat suuria asestettuja
aluksia ja kun ne kääntyessään vastatuuleen noin penikulman päässä
nostivat Espanjan lipun mastoihinsa, ymmärrettiin Dordrechtissa
niiden olevan vihollisia. Toinen laiva oli paljon suurempi fregatti
kuin Dordrecht ja toinen kahdellakolmatta tykillä varustettu korvetti.
Tämä voimien epätasaisuus ei huolettanut ollenkaan Dordrechtin
miehistöä, matruusit helistelivät vain taskuissaan olevia dublooneja
ja vannoivat rientäessään innoissaan tykkien ääreen, etteivät he
luovuta niitä mielisuosiolla takaisin omistajille. Vastaukseksi
nostettiin nyt Hollannin lippu mastoon, ja espanjalaisia laivoja,
jotka taasen olivat alkaneet lähestyä Dordrechtia, tervehdittiin
muutamilla hyvin suunnatuilla laukauksilla, jotka näyttivät hieman
hämmästyttävän heitä. Ne pysähtyivät noin neljännespenikulman
päähän aloittaen taistelun hyvin innokkaasti fregatin purjehtiessa
laitatuuleen ja korvetin sijoittuessa Dordrechtin eteen. Puolen
tunnin kovan ampumisen jälkeen katkesi fregatin etumasto vieden
kaatuessaan kokkapuunkin mukanaan. Tämä onnettomuus lopetti sen
tulen. Dordrecht lisäsi heti purjeita hyökäten korvetin kimppuun,
jonka se lannisti muutamilla hyvin tähdätyillä yhteislaukauksilla.
Käännyttyään purjehti se taasen fregatin luo, jonka tuulen alla
olevia tykkejä ei vieläkään voitu käyttää kaatuneen etumaston
sotkeutuneen köysistön vuoksi.
Molemmat laivat olivat nyt vierekkäin noin kymmenen jalan päässä
toisistaan ja taistelu alkoi uudestaan hyvin epäsuotuisissa
olosuhteissa espanjalaiselle. Neljännestunnin kuluttua syttyi
laivan sivulla riippuva purje ampumisesta tuleen ja liekit
sytyttivät laivankin. Dordrechtista ammuttiin siihen vielä muutamia
yhteislaukauksia, joihin se ei voinut tehokkaasti vastata.
Koetettuaan turhaan sammuttaa tulta päätti espanjalainen kapteeni
saattaa molemmat laivat saman kohtalon alaisiksi. Hän käänsi
peräsimen niin, että laiva törmäsi Dordrechtiin, miehet tarttuivat
siihen vielä koukkuineen koettaen kiinnittää laivoja toisiinsa. Nyt
alkoi hurja käsikähmä, espanjalaiset koettivat iskeä koukkunsa niin,
ettei vihollinen pääsisi pakoon, ja hollantilaiset koettivat tehdä
tyhjäksi heidän yrityksensä. Molempien laivojen laidat olivat täynnä
miehiä, jotka taistelivat epätoivon rohkeudella, ja kaikki kaatuneet
putosivat laivojen väliin, sillä etumasto esti niitä pääsemästä
lähelle toisiaan.
Filip ja Krantz eivät olleet toimettomia tämän käsikähmän aikana.
Rassattuaan peräraa'at toisinpäin ja lisättyään purjeita saivat he
laivansa tuulen puolelle vastustajastaan vapautuen siten savusta,
joka tuotti heille hyvin paljon haittaa. Koska molemmat laivat
kulkivat melko nopeasti, tekivät ne pian käännöksen, jolloin
espanjalainen taasen joutui tuulen alle. Tämä soi Filipille
silminnähtävän edun ja ratkaisi äkkiä taistelun. Tuli ja savu
painuivat nyt takaisin espanjalaiseen laivaan, ja Dordrechtiin
levinnyt tuli sammutettiin. Espanjalaiset eivät enää voineet
kiinnittää laivoja yhteen, ja he peräytyivätkin lautakäytäviensä
suojaan. Äärettömillä ponnistuksilla pääsi Dordrecht vihdoin vapaaksi
vastustajastaan, joka oli pian kokonaan liekkien vallassa. Korvetti
oli noin puolen penikulman päässä ylihangan puolella ja ampui silloin
tällöin jonkun laukauksen. Filip ampui siihen yhteislaukauksen,
jolloin se laski lippunsa. Taistelua voitiin nyt sanoa päättyneeksi
eikä ollut enää muuta tehtävää kuin pelastaa palavan laivan miehistö.
Dordrechtin veneet laskettiin vesille, mutta niistä pysyi vain kaksi
pinnalla. Toinen lähetettiin heti viemään korvettiin sellaista
määräystä, että se lähettäisi kaikki veneensä auttamaan fregatin
miehistöä. Määräystä noudatettiinkin ja suurin osa henkiin jääneistä
pelastettiin. Fregatin tykit paukkuivat vielä melkein pari tuntia
liekkien kuumentaessa niitä. Kun tuli vihdoin pääsi ruutisäiliöön,
lensi tuo ennen niin komea laiva ilmaan rungon vajotessa hitaasti
syvyyteen.
Vangeiksi joutuneiden espanjalaisten upseerien joukossa olivat nuo
oletetut matkustajatkin, eikä neekerin kertomusta voitu siis enää
epäilläkään. Risteilijät oli lähetetty Limasta ajamaan Filipiä takaa,
ja koska heillä oli ollut niin suuri ylivoima, olivat he olleet
melkein varmat voitostaan. Neuvoteltuaan hetkisen Krantzin kanssa
päätti Filip vapauttaa korvetin ja kaikki vangit, koska korvetti oli
melkoisesti vahingoittunut eivätkä kansat olleet sodassa keskenään.
Niin tapahtuikin, ja Dordrecht suuntasi matkansa Bataviaa kohti
ankkuroiden sen satamaan kolmen viikon kuluttua taistelusta. Hän
tapasi siellä laivaston muutkin laivat, jotka olivat olleet siellä jo
muutamia viikkoja, purkaneet lastinsa ja olivat nyt valmiit lähtemään
takaisin Hollantiin. Filip lähetti niiden mukana selostuksen matkan
tapahtumista, muuttaen sitten asumaan saman kauppiaan luo, joka oli
osoittanut hänelle vieraanvaraisuutta ennenkin. Hän aikoi olla maissa
koko sen ajan, mikä kuluisi Dordrechtin lastaamiseen.