Niin kului kuusi viikkoa, ja parannuttuaan täydellisesti käveli
Amine usein ulkoa nojautuen rakastamansa Filipin käsivarteen
tahi lepäsi hänen rinnallaan heidän onnellisessa kodissaan. Isä
Mathias oli vieläkin heidän vieraanaan. Sielumessut oli maksettu
ja isä Seysen oli sitäpaitsi saanut Filipiltä varoja hädänalaisten
tilan lieventämiseksi. Oli luonnollista, että Filip ja Amine
keskustellessaan toistensa kanssa puhuivat enimmäkseen tuosta
päätöksestä, jonka nuo molemmat papit olivat tehneet Filipin isän
jatkuvasta hakemisesta. Filip oli vapautettu valastaan, mutta vaikka
hän alistuikin hengellisten neuvonantajiensa päätökseen, ei hän
kuitenkaan ollut tyytyväinen. Vaikka hänen rakkautensa Amineen ja
Aminen toivo, että hän pysyisi kotona, vahvistivat isä Seysenin
määräystä, soimasi omatunto häntä kuitenkin pyhän velvollisuuden
laiminlyömisestä. Amine huomasi usein hänen otsansa synkistyvän
ymmärtäen syyn siihen, mutta silloin aloitti hän uudestaan
todistelunsa hyväilyineen, niin että Filip unhotti kaiken muun
maailmassa paitsi hänet.
Eräänä aamuna heidän istuessaan ruohopenkillä ja sitoessaan
kukkakimppuja käytti Amine tilaisuutta hyväkseen puhuakseen
muutamasta tähän asti koskettelemattomasta asiasta.
"Filip", sanoi hän, "uskotko uniin? Luuletko meidän niissä näkevän
jotakin yliluonnollista?"
"Tietysti" vastasi Filip. "Raamatussahan on monessa paikassa
epäämättömät todistukset siitä."
"Mutta miksi et sitten koeta päästä epäilyksistäsi niiden avulla?"
"Rakkahin Amine, unet tulevat pyytämättä. Emme voi käskeä emmekä
estää niitä."
"Kyllä, Filip. Sano vain haluavasi uneksia asiasta, joka painaa
enimmän mieltäsi, niin toivosi toteutuu."
"Aivanko totta?"
"Kyllä, Filip. Omaan sellaisen voiman, vaikka en ole puhunut siitä
sinulle ennen. Äitini ilmoitti minulle salaisuuden ja paljon
muutakin, jota en viime aikoina ole muistanutkaan. Tiedäthän,
Filip, etten milloinkaan valehtele? Jos haluat, saat uneksia tuosta
haluamastasi asiasta."
"Mutta auttaisiko se mitään, Amine? Jos omaat sellaisen voiman, olet
varmaankin saanut sen jostakin muualta."
"Tietysti. Isänmaassani on vielä käytännössä voimia, joista et ole
kuullut puhuttavankaan. Minulla on muudan taikakeino, joka aina
tehoo."
"Taikakeinoko, Amine? Harjoitatko noituutta? Sellaiset voimat eivät
ole peräisin taivaasta."
"Sitä en tiedä, mutta sellainen voima on kuitenkin olemassa."
"Se on varmaankin paholaisen antamaa."
"Miksi niin, Filip? Vetoan omien pappienne sanoihin, ettei paholainen
voi käyttää voimiaan muuten kuin Jumalan luvalla. Vaikka se siis
olisikin noituutta, ei se toteutuisi, ellei taivas sitä tahtoisi.
En näe kuitenkaan mitään syytä, miksi se olisi peräisin pahoista
lähteistä. Rukoilemmehan useinkin, että meille unessa näytettäisiin,
miten meidän pitää menetellä tukalissa asioissa. Paholainen johtaisi
meidät varmasti paljon mieluummin väärälle tielle kuin oikealle."
"Amine, meitä voidaan kyllä varoittaa unessa, kuten muinoin
patriarkkojakin, mutta jos käytämme salaperäisiä ja synnillisiä
keinoja manataksemme näkyjä, teemme silloin liiton paholaisen kanssa."
"Mutta eihän paholainen voi tehdä sellaista liittoa, elleivät
korkeammat voimat sitä salli. Filip, olet väärässä. Tiedämme voivamme
uneksia haluamastamme asiasta, jos seuraamme määrättyjä neuvoja. Suo
minulle anteeksi, Filip, mutta eikö teidänkin uskonnossanne pidä
seurata muutamia erikoisia määräyksiä, kuten meidänkin? Meillehän
opetetaan, että jollei lasta kasteta, joutuu se iankaikkiseen
kadotukseen."
Filip ei vastannut mitään pitkään aikaan. Vihdoin hän sanoi hiljaa:
"Pelkään, Amine, että --"
"Mutta minä en pelkää mitään, Filip, silloin kun aikomukseni ovat
hyvät. Käytän erityisiä keinoja saavuttaakseni tarkoitukseni. Mutta
mikä tuo tarkoitus tässä tapauksessa on? Vain se, että haluan tietää
taivaan tahdon tässä asiassa, jos se suinkin on mahdollista. Vaikka
se tapahtuisikin paholaisen avulla, niin mitä sitten. Hänhän tulee
silloin palvelijakseni eikä käskijäkseni ja taivas panee hänet
silloin työskentelemään hänen omia tarkoitusperiään vastaan." Aminen
silmät salamoivat hänen lausuessaan nämä rohkeat sanat.
"Käyttikö äitisi useinkin hyväkseen tuota taitoaan?" kysyi Filip
hetkisen kuluttua.
"Ei minun tietääkseni, vaikka hänen sanottiin olevankin hyvin perillä
siinä. Kuten tiedät, kuoli hän nuorena, sillä muuten olisin saanut
tietää enemmänkin. Luuletko, Filip, että tässä maailmassa asuu vain
tällaisia alhaisia maastaluotuja, heikkoja ja kuolevaisia olentoja
kuin me olemme? Etkö ole raamatussa nähnyt lukemattomia todistuksia
siitä, että ihmisten joukossa toimii korkeampiakin olentoja? Miksi
ei sellaista voisi vieläkin tapahtua? Miksi olisi suurempi synti
pyytää heiltä apua nyt kuin tuhat vuotta sitten? Miksi otaksut, että
heillä siihen aikaan oli oikeus oleskella täällä maailmassa? Mihin
he ovat joutuneet? Ovatko he kuolleet, vai onko heidät kutsuttu
takaisin jonnekin? Mihin sitten? Taivaaseenko? Jos he ovat palanneet
taivaaseen, ovat maailma ja ihmiset joutuneet paholaisen ja hänen
apulaistensa valtaan. Luuletko meidän ihmisraukkojen olevan niin
hylätyitä? Sanon sinulle suoraan, etten minä ainakaan usko sellaista.
Emme ole enää yhteydessä muinaisuuden hyvien henkien kanssa, koska
olemme tulleet niin sivistyneiksi ja ylpeiksi, ettemme välitä heistä,
mutta olen kuitenkin varma, että sellaisia on vieläkin olemassa. Sano
minulle vilpittömästi, Filip, luuletko kaiken, mitä sinulle unessa
näytetään, olevan vain mielikuvitusta."
"En, Amine, mutta toivoisin voivani uskoa niin."
"No silloinhan on väitteeni todistettu, sillä miksi eivät muutkin
voisi saada samanlaisia ilmoituksia kuin sinäkin? Et voi sanoa,
millainen voima siinä on vaikuttamassa; papit syyttävät siitä
paholaista, mutta itse luulet sen tulevan korkeammalta taholta. Voiko
kukaan samanlaisista syistä sanoa, mistä unet johtuvat?"
"Aivan niin, Amine, mutta oletko varma voimastasi?"
"Olen, ja jos joku korkeampi olento unessasi haluaa ilmoittaa sinulle
jotakin, voit uskoa tuohon sanomaan ehdottomasti. Saattaa käydä
niinkin, ettet uneksikaan, jolloin tunnit kuluvat raskaassa unessa,
tahi yhtyy unesi tuohon kysymykseen, jonka ratkaisua haluat."
"Siinä tapauksessa olen tehnyt päätökseni, Amine. Haluan uneksia,
sillä sieluani kiusaavat nämä ristiriitaiset epäilykset. Minun täytyy
saada selville, teenkö oikein vai väärin. Tulevana yönä käytän
taitoasi hyväkseni."
"Ei! Et tulevana etkä vielä seuraavanakaan yönä, Filip. Ihmettelenpä,
oletko laisinkaan muistanut, että minä tällä ehdotuksellani vastustan
omia toiveitani? Aavistan nimittäin, että unesi vastustaa niitä ja
käskee sinun täyttää velvollisuutesi, sillä sanoakseni suoraan,
en luota noiden pappien mielipiteeseen. Olen vaimosi, Filip, ja
velvollisuuteni on pitää huolta, ettei sinua petetä. Koska tunnen
keinoja, joiden avulla voit saada selville velvollisuutesi, tarjoan
ne käytettäväksesi. Lupaa minulle, jos onnistun, palkitsevasi minua
täyttämällä eräs pyyntöni."
"Suostun siihen, Amine, tietämättä, mikä se onkaan", vastasi Filip
nousten penkiltä. "Mutta palatkaamme jo kotiin."
Kerroimme, että Filip ennen matkustamistaan Bataviassa oli
sijoittanut suurimman osan rahoistaan yhtiön osakkeihin. Niiden
tuottama korko riitti aivan hyvin Aminen pieniin tarpeihin, ja
tullessaan kotiin huomasi Filip Aminen haltuun jättämänsä omaisuuden
lisääntyneen. Maksettuaan sielumessut ja annettuaan isä Seysenille
rahaa köyhien avustamiseksi oli hänellä vielä melkoisesti rahaa,
jolla hän osti uusia osakkeita.
Äskeisen keskustelun aiheeseen ei enää koskettu, sillä Filip ei
pitänyt siitä, että Amine harjoitti tuollaisia salaperäisiä temppuja,
joiden vuoksi hän varmaankin joutuisi kirkon kiroukseen, jos
papit vain saisivat kuulla niistä. Hän ei voinut kuitenkaan muuta
kuin ihailla Aminen todistelun rohkeutta ja voimaa, vaikka hän ei
mielellään sallinutkaan toteuttaa sitä. Oli jo kulunut kolme päivää
eikä asiasta oltu puhuttu sen enempää.
Filip heittäytyi vuoteelleen ja nukkui pian raskaasti, mutta Amine ei
nukkunut. Varmistuttuaan, ettei Filip enää heräisi nousi hän hiljaa
ja pukeutui. Hän poistui huoneesta ja kun hän noin neljännestunnin
kuluttua palasi, oli hänellä mukanaan pieni pata, jossa oli hehkuvia
hiiliä. Toisessa kädessään oli hänellä pari pientä pergamenttirullaa,
jotka oli sidottu nuoralla kapeaan nauhaan. Toisen hän kiinnitti
varovaisesti miehensä otsaan ja toisen hänen käsivarteensa.
Heitettyään suitsutusaineita pataan ja kun Filipiä ei enää voitu
erottaa savusta, mumisi hän muutamia loitsuja, heilutteli hänen
yläpuolellaan pientä oksaa, veti sitten vuodeverhot kiinni, vei padan
pois ja istuutui miehensä viereen.
"Jos nyt tämä on jotakin synnillistä", ajatteli Amine, "rangaistaan
tästä minua eikä häntä. He eivät voi sanoa, että hän on tehnyt
jotakin sellaista, joka on laitonta ja pappien kieltämää. Otan
mielelläni vastuun niskoilleni." Hänen halveksiva hymynsä ilmaisi,
ettei hän suurestikaan kunnioittanut uutta uskontoaan.
Filip nukkui raskaasti vielä aamunkin koittaessa. "Nyt se jo
riittää", sanoi Amine nähdessään auringon nousevan. Hän heilutti
jälleen oksaa Filipin yläpuolella ja huudahti: "Herää, Filip!"
Filip säpsähti, avasi silmänsä ja nojautui käteensä kuin kootakseen
ajatuksensa.
"Missä olenkaan?" huudahti hän. "Omassa vuoteessaniko?" Sivellessään
otsaansa sai hän käteensä pergamenttirullan. "Mikä tämä on?" jatkoi
hän reväisten rullan irti ja katsellen sitä. "Entä Amine, niissä hän
on? Hyvä Jumala, millainen uni! Ja tuossa on toinenkin!" huudahti hän
huomattuaan rullan vasemmassa käsivarressaan. "Ah, ymmärrän nyt! Tämä
on sinun työtäsi, Amine." Hän heittäytyi jälleen pitkäkseen ja painoi
päänsä tyynyihin.
Amine oli sillä aikaa hiipinyt vuoteeseen Filipin viereen. "Nuku,
Filip, nuku", sanoi hän kiertäen käsivartensa hänen ympärilleen.
"Keskustelkaamme vasta sitten kuin heräämme toisen kerran."
"Oletko siellä, Amine?" kysyi Filip pyörällä päästään. "Luulin
olevani yksinäni ja olen uneksinut, että..." Hän nukkui jälleen,
ennenkuin hän ennätti lopettaa lausettaankaan. Koska Aminekin oli
väsynyt valvomisesta, nukkui hänkin ja oli onnellinen.
Isä Mathias sai sinä aamuna odottaa melko kauan aamiaistaan, sillä
Filip ja Amine tulivat alakertaan pari tuntia myöhemmin kuin
tavallisesti.
"Tervetuloa, lapseni", sanoi hän, "olette myöhäisiä tänään."
"Niin, isä", vastasi Amine. "Filip nukkui ja minä valvoin
päivänkoittoon asti."
"Ei suinkaan hän ole ollut sairas, toivoakseni", sanoi pappi.
"Ei, mutta en voinut nukkua", vastasi Amine.
"Otaksun niin olleen, että olette viettänyt yönne rukoillen ja
paastoten, vai mitä?"
Filipin selkää karmi, sillä hän tiesi, että jos pappi vain olisi
tiennyt valvomisen syyn, olisi se hänen mielestään ollut kaikkea
muuta kuin uskonnon sääntöjen mukaista. Amine jatkoi kumminkin
nopeasti:
"Olen todellakin seurustellut korkeampien voimien kanssa niin paljon
kuin se vähäisille voimilleni on ollut mahdollista."
"Siunatkoon pyhä kirkkomme teitä, lapseni", sanoi vanhus laskien
kätensä hänen päälaelleen, "ja teitäkin, Filip."
Filip istuutui levotonna pöytään, mutta Amine ei ollut niinä
miehinäkään, että jotakin tavatonta olisi sattunut.
Heti syötyään lähtivät he kävelemään. He kulkivat vaitiollen, kunnes
saapuivat samalle pienelle nurmikolle, jossa Amine oli ensimmäisen
kerran ehdottanut Filipille, että hän saisi koettaa selittämätöntä
voimaansa. Hän istuutui ja Filip sijoittui vaitiollen hänen viereensä.
"Filip", sanoi Amine tarttuen hänen käteensä ja katsoen häneen
tarkkaavaisesti, "näit unta viime yönä, eikö niin?"
"Kyllä, Amine", vastasi Filip vakavasti.
"Kerro minulle unesi, että saan selittää sen sinulle."
"Pelkään, ettei se kaipaa minkäänlaisia selityksiä, Amine. Haluan
vain tietää, mikä tuon unen aiheutti."
"Kerro se minulle ensin", sanoi Amine tyynesti.
"Minusta tuntui kuin olisin ollut erään laivan kapteenina sen
purjehtiessa Hyväntoivonniemen ympäri. Meri oli melkein tyyni, sillä
tuuli hyvin heikosti. Ollessani laivan perässä laski aurinko, tähdet
alkoivat tuikkia ja koska ilma oli lämmin, paneuduin pitkäkseni
kannelle ja katselin taivasta. Olin nukkuvinani ja heräsin tunteeseen
kuin olisin ollut vajoamaisillani pohjaan. Katsoessani ympärilleni
huomasin kaiken kadonneeksi ja minä kelluin suuressa kauniissa
simpukassa äärettömällä merellä. Pelkäsin liikkua, sillä silloin
olisi heilakka alukseni voinut kaatua ja minä hukkua. Vihdoin
huomasin simpukan keulan vajoavan veteen ja heti senjälkeen näin
pienen valkoisen käden, joka oli tarttunut simpukan laitaan. Koetin
olla liikkumatta ja huutaa, että pieni laivani vaipuu pohjaan, mutta
en voinut. Vähitellen kohosi muudan olento aalloista ja nojasi
molemmat käsivartensa simpukan laitaan. Edessäni oli hyvin kaunis
nainen.
"'Filip Vanderdecken', sanoi hän lempeästi, 'mitä pelkäät? Eikö
elämäsi ole vihitty korkeampaan tarkoitukseen?'
"'En tiedä', vastasin, 'tiedän vain sen, että se on vaarassa.'
"'Vaarassako?' vastasi hän. 'Silloin se oli vaarassa, kun uskoit sen
noiden hauraiden ihmistöiden varaan, joita aallot niin mielellään
särkevät palasiksi, mutta ei nyt ollessasi simpukassa, jota aallot
palvelevat. Filip Vanderdecken, olet varmaankin tullut etsimään
isääsi?'
"'Niin olenkin', vastasin. 'Eikö taivaan tahto ole sellainen?'
"'Kohtalosi on sellainen ja kohtalo johtaa kaikkia tässä ja tulevassa
elämässä. Lähdemmekö etsimään häntä yhdessä? Tämä simpukka on minun.
Et tiedä, miten sitä ohjataan. Autanko sinua?'
"'Kantaakohan se meidät molemmat?'
"'Sen saat pian nähdä', vastasi hän nauraen poistuen keulasta ja
näyttäytyen heti sivulla, joka ei kohonnut enempää kuin kolme tuumaa
vedestä. Kauhistuksekseni istuutui hän laidalle, mutta hänen painonsa
ei näyttänyt vaikuttavan mitään. Heti rupesi simpukka kiitämään
eteenpäin kovaa vauhtia hänen tahtonsa kuljettamana.
"'Pelkäätkö, Filip Vanderdecken?'
"'En', vastasin.
"Hän siveli kädellään otsaansa ja työnsi syrjään tukkansa, joka oli
osaksi peittänyt hänen kasvonsa, sanoen minulle: 'Katso minuun!'
Tottelin kehoitusta ja näin sinut edessäni."
"Minutko?" huudahti Amine hymyillen.
"Niin, Amine, juuri sinut! Lausuin nimesi ja kiersin käsivarteni
ympärillesi. Tunsin, että voin jäädä luoksesi ja purjehtia maailman
ympäri iankaikkisesti kanssasi."
"Jatka, Filip", sanoi Amine tyynesti.
"Minusta tuntui, että purjehdimme tuhansia ja taasen tuhansia
penikulmia sivuuttaen ihania saaria. Joskus olimme maan läheisyydessä
ja joskus kaukana merellä.
"'Emme löydä isääsi näin tyyniltä vesiltä', sanoit. 'Meidän pitää
hakea muualta.'
"Laineet tulivat vähitellen yhä korkeammiksi, kunnes niiden raivo
muuttui aivan hirveäksi. Hirmuiset aallot heittelivät simpukkaamme
kuin lastua, mutta me purjehdimme turvallisesti laineilla, jotka
olisivat murskanneet suuren laivankin.
"'Pelkäätkö nyt, Filip?' kysyit minulta.
"'En', vastasin. 'Ollessani kanssasi, Amine, en pelkää mitään.'
"'Olemme nyt jälleen Hyväntoivonniemen luona', sanoit, 'ja täältä
mahdollisesti voit löytää isäsi. Katsokaamme tarkasti ympärillemme,
sillä jos kohtaamme laivan, on se varmasti hänen. Ei mikään muu kuin
kummituslaiva voi pysyä pinnalla tällaisessa myrskyssä.'
"Kiidimme vuorenkorkuisten aaltojen yli ja vihdoinkin huomasimme erään
laivan, jota hirmumyrsky lennätteli sinne tänne.'
"'Tuolla on isäsi laiva, Filip!' huusit sinä.
"Lähestyimme sitä nopeasti, he huomasivat meidät ja käänsivät laivansa
vastatuuleen. Laskimme sen sivulle, meille heitettiin nuoratikkaat ja
vaikka ei mikään vene olisi voinut kestää aalloissa, ei simpukallamme
ollut mitään hätää. Katsoin ylöspäin ja näin isäsi, Amine, ja kuulin
hänen antavan käskyjään. Riuhtaisin kalleuden poveltani näyttäen sitä
hänelle. Hän hymyili seisoessaan komentosillalla ja pitäessään kiinni
rikistä. Aioin juuri kiivetä laivaan, sillä köysitikkaat oli heitetty
minulle, kun kuulin kauhean huudon ja muudan mies hyppäsi laivan
laidalta simpukkaamme. Huudahdit, liuvuit pois laidalta ja katosit
laineihin, ja samassa silmänräpäyksessä erosi simpukka ajatuksen
nopeudella laivasta sijaasi tulleen miehen ohjaamana. Tunsin
jäätävän kylmyyden värisyttävän ruumistani. Käännyin katsomaan uutta
toveriani ja näin Schriftenin, tuon silmäpuolen roiston, joka hukkui
joutuessamme haaksirikkoon Taffel-lahdessa.
"'Ei, ei! Ei vielä!' huusi hän.
"Toivottomuudessani ja raivoissani pukkasin hänet simpukasta mereen,
jonne hän katosi.
"'Filip Vanderdecken', sanoi hän uidessaan pois, 'tapaamme vielä
toisemme!'
"Inhoten käänsin pois pääni, ja samalla täyttyi vesisimpukkani ja
upposi. Taistelin veden alla ja minusta tuntui kuin olisin vajonnut
yhä syvemmälle, mutta en tuntenut mitään tuskia. Silloin heräsin."
"No, Amine", sanoi hän hetkisen kuluttua, "mitä ajattelet unestani?"
"Sehän näyttää selvästi, että olen ystäväsi ja Schriften vihollisesi,
vai mitä?"
"Myönnän sen mielelläni, mutta hänhän on kuollut."
"Aivan varmastiko?"
"Niin, sillä olisin kai tavannut hänet, jos hän olisi pelastunut."
"Niin kyllä, mutta unessasi on asia hieman toisin. Filip, mielestäni
ei untasi voida selittää muuten kuin yhdellä tavalla: sinun pitää
edelleenkin pysyä maissa. Papithan ovat neuvoneet samaa. Sinun pitää
odottaa kaikissa tapauksissa lisää neuvoja. Unessasi olin luotettava
luotsisi, anna minun ohjata sinua täälläkin."
"Olkoon niin, Amine. Vaikka omituinen taitosi sotiikin pyhää oppiamme
vastaan, selität kuitenkin unen kirkon palvelijoiden neuvojen mukaan."
"Niin teenkin. Alutta lopettakaamme nyt jo keskustelumme tästä
asiasta. Jos sellainen aika vielä koittaa, ei Aminesi tahdo estää
sinua täyttämästä velvollisuuttasi. Mutta muista, että olet luvannut
täyttää erään toivomukseni pyytäessäni sitä sinulta."
"Niin olenkin, mutta sano minulle, mitä toivot."
"En tällä haavaa mitään. Kaikki toivoni ovat toteutuneet. Olethan
sinä luonani, Filip", vastasi Amine kietoen hellästi käsivartensa
miehensä kaulaan.