"Tämä huone on siis ollut suljettuna niin kauan", sanoi Amine
itsekseen, kun hän seuraavana aamuna paljon ennen Filipin heräämistä
meni sinne. Hän katsoi tarkkaavaisesti huonekaluja, ja linnunhäkit
vetivät heti hänen huomionsa puoleensa. "Pienet linturaukat!" hän
sanoi. "Täällä näyttäytyi siis hänen isänsä hänen äidilleen. Ei
-- mutta Filiphän sanoo omaavansa todistuksia, että asia on niin.
Ja miksi ei isä olisi voinut näyttäytyä? Jos Filip olisi kuollut,
iloitsisin saadessani puhutella hänen henkeään, sillä olisihan
sekin edes jotakin. Mutta mitä nyt sanonkaan, minähän ilmaisen
salaisuuteni! Pöytä on kaadettu ja näyttää aivan siltä kuin se
olisi tapahtunut pelosta. Ompelukorin sisällys on lentänyt sinne
tänne, tietysti naisellisesta säikähdyksestä. Sen on kyllä rottakin
voinut saada aikaan, mutta ajatuksessa, ettei kukaan ihminen ole
käynyt täällä vuosikausiin, on kuitenkin jotakin juhlallista. En
ihmettele ollenkaan Filipin tunnetta, että joku hirmuinen salaisuus
on yhteydessä tämän huoneen kanssa. Mutta se ei saa kuitenkaan enää
jatkua. Tahdon ottaa huoneen heti käytäntöön."
Amine, joka oli jo vuosikausia hoitanut isänsä taloutta toimittaen
kaikki emännän tehtävät, alkoi heti puhdistaa huonekaluja. Hän
pyyhki pois hämähäkin seitit ja vuosien kuluessa kerääntyneen paksun
tomukerroksen, kantoi häkit pois, siirsi sohvan ja pöydän nurkasta
huoneen keskelle, ja kun hän oli saanut työnsä valmiiksi, näytti
huone melko siistiltä ja kodikkaalta auringon paistaessa sisään
avonaisesta ikkunasta.
Hän ymmärsi täydellisesti, että ne esineet, jotka olivat tehneet
niin voimakkaan vaikutuksen Filipiin, oli vietävä pois. Päätettyään
lujasti voittaa hänet omakseen oli tietysti luonnollista, että hän
tahtoi tehdä kaikkensa rauhoittaakseen Filipiä. Filip oli jättänyt
avaimet lattialle, ja Amine avasi nyt kaapit, puhdisti ovien ruudut
ja kirkasti hopeakannuja, kun hänen isänsä tuli huoneeseen.
"Laupias taivas!" huudahti herra Poots. "Ovatko ne kaikki hopeaa?
Silloin on kai sekin totta, että hän omistaa monta tuhatta guldenia,
mutta missä ne ovat?"
"Älkää välittäkö siitä, isä. Omat rahanne ovat nyt turvassa, ja siitä
saatte kiittää Filip Vanderdeckeniä."
"Aivan niin, mutta nyt hän rupeaa asumaan luonamme ja hän syö paljon.
Hänen pitää maksaa runsaasti, koska hänellä on niin paljon rahaa."
Amine hymyili halveksivasti, mutta ei vastannut mitään.
"Olen utelias tietämään, missä hän säilyttää rahojaan", sanoi Poots.
"Muistaakseni sanoi hän lähtevänsä merelle ensimmäisessä sopivassa
laivassa. Kuka pitää huolta hänen rahoistaan hänen poissaollessaan?"
"Minä, isä", vastasi Amine.
"Ah, vai niin? No sen me kyllä varomme, etteivät ne häviä. Laivahan
voi joutua haaksirikkoon."
"Sinulla ei ole mitään tekemistä siinä asiassa, isä. Varjele sinä
vain omaa kultaasi."
Hän pani hopea-astiat takaisin kaappeihin, lukitsi ovet ja otti
avaimet mukaansa mennessään valmistamaan aamiaista. Vanhus jäi
huoneeseen ja katsoa tuijotti noihin lasiovien takana oleviin
kallisarvoisiin esineihin. Hänen silmänsä olivat kuin naulattuina
niihin, ja hän mumisi alituisesti: "Kaikki tuo on siis hopeaa."
Kun Filip tuli alakertaan, hämmästyi hän ja tunsi olevansa
kiitollinen huoneessa tapahtuneesta muutoksesta. Hän käsitti heti,
kuka sen oli saanut aikaan. Amine toi nyt aamiaisen sisään ja vaikka
he eivät puhuneetkaan, sanoivat heidän silmänsä sitä enemmän.
Istuutuessaan pöytään näyttikin Filip paljon iloisemmalta ja
rauhallisemmalta.
"Herra Poots", sanoi hän lopetettuaan, "aion antaa taloni haltuunne
ja toivon teidän viihtyvän täällä. Puhun tyttärenne kanssa kaikista
tarpeellisista korjauksista ennen lähtöäni."
"Aiotte siis poistua luotamme, herra Filip, lähteäksenne merelle.
Vieraiden maiden katseleminen mahtaneekin tuntua paljon mukavammalta
kuin oleskeleminen täällä kotona. Milloin aiotte matkustaa?"
"Lähden Amsterdamiin tänä iltana sopimaan matkastani, mutta
luullakseni tulen vielä takaisin ennen laivaanmenoani."
"Vai tulette te vielä takaisinkin. Niin, teidänhän täytyy pitää
huolta rahoistanne ja muustakin omaisuudestanne. Laskekaa rahanne ja
uskokaa ne sitten meidän haltuumme. Missä niitä säilytetään, herra
Vanderdecken?"
"Ilmoitan sen kyllä tyttärellenne ennen lähtöäni. Viimeistään kolmen
viikon kuluttua voitte odottaa minua takaisin."
"Isä", sanoi Amine, "lupasit mennä katsomaan pormestarin lapsia.
Sinun pitää lähteä nyt."
"Menenkin heti, mutta haluan ensin kuulla herra Filipin toivomukset.
Hänellä on varmaankin paljon sanottavaa minulle ennen lähtöään."
Filip ei voinut olla hymyilemättä muistellessaan, mitä oli tapahtunut
silloin kun hän oli ensimmäisen kerran kutsunut herra Pootsin
kotiinsa, vaikka nuo muistot herättivät surullisiakin tunteita.
Amine ymmärtäen Filipin mielen toi nyt isänsä hatun, ja herra
Poots, joka ei milloinkaan vastustanut tytärtään, lähti, vaikkakin
vastahakoisesti.
"Aiotteko todellakin matkustaa niin pian?" kysyi Amine Filipiltä
palattuaan huoneeseen.
"Kyllä, Amine, mutta toivon voivani käväistä kotonani ennen
lopullista lähtöäni. Ilmoitan teille kuitenkin määräykseni nyt siltä
varalta, ettei se kävisikään päinsä. Saanko avaimet?"
Filip aukaisi kaapin alimmaisen osaston ja rahakirstun.
"Tuossa, Amine, ovat rahani. Meidän ei tarvitse laskea niitä, kuten
isänne ehdotti. Huomaatte muutenkin minun olleen oikeassa sanoessani
omistavani tuhansittain guldeneja. Nyt ne eivät ole minulle miksikään
hyödyksi, mutta jos joskus palaan, ostan niillä laivan. Tuleva
kohtaloni on minulle aivan tuntematon."
"Mutta ellette palaakaan, mitä sitten?" kysyi Amine vakavasti.
"Siinä tapauksessa saatte ne omaksenne samoin kuin talonkin
irtaimistoineen."
"Teillähän on sukulaisia, vai kuinka?"
"Vain rikas eno. Hän auttoi meitä hyvin vähän ollessamme köyhiä
eikä hänellä ole lapsiakaan. En ole velkaa hänelle penniäkään eikä
hän ole minkään tarpeessa. Maailmassa ei ole muita kuin te, joka on
herättänyt minussa myötätuntoa. Toivon, että suhtautuisitte minuun
kuin veljeen. Tulen aina pitämään teistä kuin rakkaasta sisaresta."
Amine ei vastannut. Filip otti muutamia guldeneja matkarahoiksi
samasta pussista, joka oli ennenkin ollut auki, sulki sitten kaapin
ja antoi avaimet Aminelle. Hän aikoi juuri sanoa tytölle jotakin, kun
oveen koputettiin ja isä Seysen astui huoneeseen.
"Jumala olkoon kanssanne, poikani, ja teidänkin, lapseni, jota en ole
ennen nähnytkään. Otaksun, että olette herra Pootsin tytär."
Amine taivutti päätään vastaukseksi.
"Huomaan, että olette nyt ottanut huoneen käytäntöön, Filip. Olen
sitäpaitsi kuullut kaikki eiliset tapahtumatkin. Haluan puhella
hetkisen kanssanne, Filip, ja pyydän senvuoksi tätä nuorta neitiä
poistumaan niin kauaksi."
Amine meni ja pappi istuutui sohvaan pyytäen Filipiä istuutumaan
viereensä. Hän tiedusteli Filipiltä salaisuutta, mutta Filip ei
kertonut hänelle sen enempää kuin Aminellekaan. Filip sanoi hänelle
aikovansa lähteä merelle ilmoittaen samalla lahjoittaneensa siltä
varalta, ettei hän enää palaisikaan, omaisuutensa Aminelle ja
tämän isälle. Varojensa suuruutta hän ei kuitenkaan määritellyt.
Pappi kysyi sitten häneltä, onko Poots vääräuskoinen, kuten huhut
kertovat, jolloin Filip kertoi hänelle sen vähän, minkä hän tiesi,
pyytäen samalla, että pappi opettaisi Aminea, joka jo kauan aikaa oli
halunnut saada tietoja niistä asioista. Isä Seysen oli siihen hyvin
halukas, koska hän selvästi huomasi, millaiset Filipin tunteet Aminea
kohtaan olivat. Herra Pootsin tulo keskeytti heidän keskustelunsa,
joka oli kestänytkin melkein pari tuntia. Kun lääkäri näki papin,
poistui hän heti huoneesta. Filip huusi silloin Aminen sisään ja
pyydettyään Aminelta sellaista palvelusta, että Amine ottaisi papin
vastaan niin usein kuin suinkin, siunasi tuo kunnon vanhus heidät
molemmat.
"Annoitteko hänelle rahaa, Filip?" kysyi Poots isä Seysenin mentyä.
"En", vastasi Filip. "Olen pahoillani, etten tullut sitä
ajatelleeksi."
"Ei, ei, parempi oli, ettette antanut hänelle mitään, sillä rahat
ovat arvokkaampia kuin hänen vastalahjansa. Hän ei saa tulla tänne
enää."
"Miksi ei, isä", kysyi Amine, "jos herra Filip vain tahtoo? Tämähän
on hänen talonsa."
"No siinä tapauksessa kyllä, että herra Filip haluaa, mutta hänhän
matkustaa pois."
"Entä sitten? Isä Seysen on tervetullut tänne muutenkin. Hänhän voi
tulla puhuttelemaan minua."
"Sinuako, lapseni? Jos hän tulee, en anna hänelle penniäkään, ja
silloin lopettaa hän pian käyntinsä."
Filip ei saanut enää tilaisuutta keskustella Aminen kanssa eikä
hänellä ollut Aminelle mitään sanottavaakaan. Tunnin kuluttua sanoi
Filip jäähyväiset hänelle hänen isänsä läsnäollessa. Poots ei
halunnut poistua hetkeksikään heidän luotaan, koska hän vieläkin
toivoi, että Filip uskoisi hänelle osankaan noista rahoista, jotka
hän jättää kotiinsa.
Parin päivän kuluttua saapui Filip Amsterdamiin ja sai kuulla
tiedusteltuaan asianomaisista paikoista, ettei Intiaan lähde
ainoatakaan laivaa moneen kuukauteen. Hollantilais-itäintialainen
yhtiö oli jo kauan ollut olemassa ja kaikki yksityinen kauppa oli
loppunut. Yhtiön laivat lähtivät matkalle ainoastaan sellaiseen
vuodenaikaan, jolloin luultiin niiden parhaiten pääsevän
Hyväntoivonniemen ympäri. Erään niistä laivoista, joiden oli määrä
lähteä seuraavalla kerralla, nimi oli "Ter-Schelling", muudan
kolmimastoinen, jota parhaillaan ruvettiin laittamaan kuntoon.
Filip meni kapteenin luokse ja ilmoitti tälle haluavansa ruveta
merimieheksi. Kapteeni mieltyi Filipiin heti ja kun Filip vielä
selityksensä lisäksi, ettei hän halua mitään palkkaa, lupasi maksaa
oppirahojakin, pestasi kapteeni hänet toiseksi perämiehekseen luvaten
ilmoittaa hänelle ajoissa, milloin laiva on valmis lähtemään.
Uskollisena lupaukselleen palasi Filip Aminen luo, jonka kanssa hän
siis sai olla vielä kerran yhdessä.
Sivuutamme nyt pari kuukautta, joiden kuluessa herra Poots hoiti
virkaansa ja oli niin harvoin kotona, että nuoret ystävämme saivat
olla hyvin paljon kahden kesken. Amine vastasi Filipin kuumaan
rakkauteen yhtä tulisesti. He aivan jumaloivat toisiaan. Ja kukapa
voikaan olla miellyttävämpi kuin rohkea ja lempeä Amine? Kun Filip
joskus ajatteli synkkää tulevaisuuttaan, karkoitti Aminen hymy aina
hänen surunsa, ja kun Filip katsoi hänen silmiinsä, unhotti hän heti
kaikki vaivansa.
Amine ei salannut ollenkaan tunteitaan, vaan paljasti ne epäröimättä.
Kun Filip antoi hänelle suukkosen, vastasi hän siihen, ja koska
hän oli jaloluontoinen ja luottavainen, tiesi hän onnensa johtuvan
vain Filipin rakkaudesta. Eräänä päivänä huomasi isä Seysen, joka
oli ahkerasti opettanut Aminea, Filipin kiertävän kätensä tytön
vyötäreille.
"Lapseni", sanoi hän, "olen jo jonkun aikaa seurannut
käyttäytymistänne tarkkaavaisesti eikä se miellytä minua ollenkaan.
Vaikka aikoisittekin mennä naimisiin hänen kanssaan, Filip, kuten
luulen, on tuollainen vaarallista. Minun on pakko vihkiä teidät."
Filip suuttui.
"Olenko sittenkin saanut teistä väärän käsityksen, poikani?" jatkoi
pappi, vakavasti.
"Ette, hyvä isä, mutta pyydän teitä poistumaan nyt. Tulkaa takaisin
huomenna, niin kaikki on silloin selvillä. Mutta ennen sitä pitää
minun keskustella Aminen kanssa."
Pappi poistui ja nuoret olivat jälleen kahden. Väri tuli ja meni
Aminen poskissa ja hänen sydämensä sykki kovasti, sillä hän tunsi
koko elämänsä onnen olevan kysymyksessä.
"Pappi on oikeassa", sanoi Filip istuutuen hänen viereensä. "Tätä
ei saa jatkua enää pitempää aikaa. Antaisin paljonkin, jos aina
voisin olla luonasi, mutta kova kohtaloni ei sitä salli. Tiedät minun
rakastavan maatakin, jolla kävelet, mutta en sittenkään voi pyytää
sinua vaimokseni enkä osalliseksi onnettomuuteeni."
"Aion sanoa sinulle ajatukseni suoraan, Filip", sanoi Amine.
"Sanot rakastavasi minua. En tiedä, miten miehet rakastavat, mutta
tiedän kuitenkin omat tunteeni. Olisit hyvin itsekäs ja töykeä,
jos hylkäisit minut nyt, sillä silloin kuolisin. Sanot, että sinun
on pakko matkustaa tuon onnettoman salaisuutesi vuoksi. Ehkä sinun
pitääkin, mutta enkö voi tulla kanssasi?"
"Kuolemaanko, Amine?"
"Niin, sillä kuolemahan vapauttaa ihmisen kaikista vaivoista. En
pelkää kuolemaa, vaan sitä, että menetän sinut. Eikö sitten elämäsi
olekaan hänen kädessään, joka on luonut kaiken? Mistä tiedät
niin varmasti, että sinun pitää kuolla? Jos sinut, kuten sanot,
on määrätty tuollaisen mainehikkaan työn suorittajaksi, ei sinun
tarvitse olla suurestikaan peloissasi, että kuolet, ennenkuin olet
tehnyt tuon työn. Toivoisin, että tuntisin salaisuutesi, Filip, sillä
naisen neuvokkuus voisi ehkä olla sinulle suureksi hyödyksi. Mutta
vaikka se ei voisikaan auttaa sinua, niin eikö se soisi sinulle
lohtua ja rauhaa, että jakaisit sekä ilon että surun hänen kanssaan,
jota sanot rakastavasi niin suuresti?"
"Amine, kalleimpani, syvä rakkautenihan minut juuri paneekin
epäröimään. Kuinka iloinen olisinkaan, jos meidät nyt
yhdistettäisiin. En tiedä oikein, mitä minun pitää sanoa tahi tehdä.
Jos olisit vaimoni, en voisi salata sinulta mitään, mutta en voi
mennä naimisiinkaan kanssasi, ennenkuin tiedät salaisuuteni. No niin,
panen onneni alttiiksi ja ilmoitan sen sinulle nyt. Saat itse sitten
päättää, mitä teet. Mutta muistakin, että taivas on kuullut valani,
jota rikkomaan et saa pyytää minua. Jos sinä kuultuasi kertomukseni
haluat mennä naimisiin kanssani, suostun siihen. Tahdon olla
onnellinen vähän aikaa, Amine, mutta sinä --"
"Kerro minulle heti tuo salaisuus, Filip!" huudahti Amine
kärsimättömästi.
Filip kertoi nyt tarkasti kaiken sen, minkä lukija jo tietää. Amine
kuunteli häntä vaitiollen ilmeenkään muuttumatta hänen kasvoissaan.
Filip lopetti toistamalla hänelle vannomansa valan. "Nyt tiedät
kaikki", lisäsi hän surullisesti.
"Miten kummallinen kertomus, Filip", vastasi Amine. "Anna minun
katsoa tuota pyhäinjäännöstä. Voiko tässä pienessä kapineessa olla
niin paljon voimaa -- olin vähällä sanoa -- onnettomuutta? En ole
vielä niin vahva uudessa uskossani kuin sinä ja isä Seysen. En voi
oikein uskoa tähän. Mutta jos nyt otaksumme sen todeksi, tahtoisit
sinä ilman valaakin täyttää velvollisuutesi. Älä ajattele minusta
niin huonoa, että pyydän sinua luopumaan sellaisesta, mikä on oikein.
Ei, Filip, lähde sinä vain hakemaan isääsi, ja jos voit ja hän on
apusi tarpeessa, niin pelasta hänet. Älä kuitenkaan luule, että voit
suoriutua sellaisesta tehtävästä heti. Jos sinut on vihitty siihen,
pelastut kaikista vaaroista, kunnes olet toimittanut sen. Saat palata
kotiin monta kertaa ja silloin tahdon voimistuttaa ja rohkaista
sinua rakkaudellani. Ja jos Jumala kutsuu sinut pois, kätken rakkaan
muistosi sydämeeni. Olet antanut ratkaisun minulle, rakas Filip. Olen
omasi ikuisesti."
Amine levitti käsivartensa ja Filip painoi hänet rintaansa vasten.
Samana iltana pyysi hän herra Pootsilta hänen kättään ja Poots antoi
heti suostumuksensa, kun Filip avasi rahakirstun ja näytti hänelle
guldeninsa.
Isä Seysen tuli seuraavana aamuna ja sai tuon luvatun vastauksen.
Kolme päivää myöhemmin soivat Terneusen kirkon pienet kellot
iloisesti ilmoittaen Amine Pootsin ja Filip Vanderdeckenin
avioliitosta.