Illalla saa hän valitella kaupungilla tuttavilleen:
— Kun niitten vankien kanssa täytyy huutaa min että ääni laukee.
Johon tietysti vanhat tädit säälivästi vastaavat:
Jaa'a, miesraukka!
Mutta asiasta ei selviä yhden yön unella. Vielä useat päivät
jälkeenpäin saa hän ärjyä käheällä äänellä käskettävilleen ja ensi
päivinä saa hän sanojaan tuskin ollenkaan kuulumaan.— — —
* * * * *
Hänen luutnantiksi nimittämisensä muuttaa jonkun verran oloja.
Uusia määräyksiä alkaa tulla tiheämmin. Erittäinkin venäläisille ja
englantilaisille. Ja saamme mekin osamme.
Eräänä päivänä ilmestyy hän huoneeseemme ja ilmoittaa, että tästä
lähtien kun joku sapeliniekka upseeri tulee sisälle on sen, joka tulon
ensiksi havaitsee huudettava:
— _Achtung!_ (Huomio!)
Tällöin on kaikkien noustava seisaalle ja tervehdittävä.
Hän katselee meitä kuin nähdäkseen millaisen vaikutuksen tieto on
meihin tehnyt. Luultavasti hän vähän epäilee, että ajattelemme, että
tämä toimenpide on hänen alkuunpanoinansa, koska hän erinäisillä
selityksillä koettaa haihduttaa epäluulomme.
Me seuraamme neuvoa usein, melkein liiankin usein. Sillä toisinaan kun
ovi käy ja leveä jäykkä hämäläistyyppinen lämmittäjä astuu sisään,
tavataan tavallisesti huutaa.
— _Achtung!_
Kaikki nousevat seisomaan. Mutta huomatessaan hämäläisen eivät he
tervehdä. Puolittain sadattelevat huutajaa ja omaa herkkäuskoisuuttaan.
Tuonnempana ei enää huutoon uskota ennenkuin nähdään upseerin hahmo
ovessa.