— Kuka rupeaa provianttimestariksemme?
— Keittiömestari on siihen itseoikeutettu.
Siitä ovat kaikki yksimieliset.
— Saa ottaa apua miten paljon tarvitsee. Onhan yhdeksässätoista
miehessä varaa!
Päivällinen onkin jo ovella. Ruokaämpäreitä tuodaan maantiellä.
Voileipiä ryhdytään kiireesti valmistamaan. Hyvää saksalaista makkaraa
särpimeksi. Hapanleipäannoksemme päätetään pyytää kokonaisina
itsellemme. Käytämme siitä sitten minkä tarvitsemme.
Ruokakupit täytettyämme noudamme voileivät. Istumme oljille hajalleen
telttaan.
Maistellaan. Hm, ei ole parempaa juuri kuin risteilijällä. Rasvasta,
äitelää. Perunia siinä on, on ryynejä. Ties mitä. Koetetaan kuitenkin
syödä, puoli väkisin. Ilkeintä on, että kun se vähän jäähtyy tulee se
tahmeaksi melkein ilettäväksi.
Toiset panevat pois kuppinsa, syötyään muutamia lusikallisia ja
korvaavat sopan voileivillä, jotka ovat hyviä, erinomaisia, eivätkä
vaadi varsin hyviä hampaitakaan. Muuan meistä on erikoisesti
itseään varten tuottanut sodavettä ja sillä sekä voileivillä hän
pääasiallisesti elää.
Tällaiseksi sitten ainoa lämminateria päivittäin jääkin. Suurta
vaihtelua se ei tarjoa. Vasta seuraavalla viikolla saamme kerran
sianlihasoppaa — ja minkälaiselta herkulta se tuntuu!
X
Iltapäivällä sattuu kohtaus, josta olisi voinut olla vakaviakin
seurauksia, jos ei meitä kohtaan olisi vallinnut myötätuntoinen
mieliala.
Seisomme telttamme oven edessä poltellen ja pakisten.
Maantieltä näemme ratsastavan erään upseerin jalosyntyisen raudikon
selässä.
— Kuka tuo on? kysyy eräs joukostamme lähinnä seisovalta sotamieheltä.
— Se on hauptman, vankileirin ylipäällikkö, vastaa hän!
Pidämme lyhyen sotaneuvottelun. Eikö olisi sopivinta käydä
puhuttelemassa häntä vapautusjuttumme johdosta. Mahdollisesti voisi hän
antaa meille vielä parempia neuvoja.
Hauptman ratsastaa leirille, suurena, korkeana kuin mikäkin suuri
sotapäällikkö, tietoisena arvostaan ja hänelle kuuluvasta kunniasta.
Sotamiehet tekevät kunniaa, pysähtyen ohikulkiessaan häneen päin
kääntyneenä perusasentoon ja lähtevät sitten vasta matkoihinsa, kun hän
on tervehdyksen viitannut.
Hän katsoo suurin kaarroksin ympäri leirin, toinen käsivarsi ulospäin
koukussa tukeutuen sääreen ja pitäen ratsupiiskaa ja toinen suitsissa.
Vääpeli ärjyy parhaillaan jotakin venäläisille, mutta nähtyään
hauptmanin tulon, hän kiirehti hänen luokseen.
He puhelevat kotvan. Vääpeli poistuu.
Silloin astuu yrittäjä tyynenä ja rauhallisena hauptmania kohti, nostaa
lippalakkiaan.
Sotamiehet seisovat ällistyneinä. He eivät ole ehtineet edes kieltää.
Mutta muuan joukostamme on jo hauptmanin luona. Hän puhelee asiaansa
kuin ei olisi mitään erikoista tapahtunut.
Toisinaan kallistaa upseeri päätään paremmin kuullakseen, mutta
suoristautuu taas.
Pienen ajan kuluttua nostaa puheille mennyt taas lakkiansa ja poistuu.
Rauhallisena astuu hän suoraan luoksemme.
Aliupseeri ryntää luoksemme.
— Teidän ei olisi pitänyt mennä noin, hän sanoo, se on kielletty. Siitä
voi koitua meille ankara varotus.
— Meidän oli mahdoton tietää tapojanne, vastaa hän tyynesti.
Siihen kätkee keskustelu aliupseerin kanssa, eikä heidän tavoistaan sen
lähempää selvää oteta, eikä niitä seurata.
Hauptman kielsi kokonaan lähettämästä Berliniin mitään kirjelmiä.
Siellä kyllä voidaan asia ratkaista, mutta se ei varsinaisesti kuulu
sinne. Yhtä hyvin ja pikemmin kykenee asian ratkaisemaan Danzigin
komendantti, joka hoitaa tämän piirin asioita. Hänellä on täydellinen
määräämisvalta ylitsemme.
Muuan joukosta ottaa laatiakseen kirjelmän. Kun sen konsepti on valmis,
luetaan se kaikille ja hyväksytään huutoäänestyksellä. Siinä tehdään
lyhyesti selvää kohtalokkaasta matkastamme ja anotaan vapautta sen
perusteena, ettei Suomella ole kansallista asevelvollisuutta, jonka
tähden meidän vapaaksi laskeminen ei tulisi tuottamaan Saksalle mitään
aseellisen vastarinnan haittaa ja viitataan kirjelmässä samalla
erinäisiin vapaaksi laskettuihin suomalaisten laivojen miehistöihin.
Seuraavana päivänä, jolloin jotkut lähtevät kaupunkiin, ostetaan
virallista paperia ja kirjoitetaan se puhtaaksi. Iltapäivällä
lähetetään se määräpaikkaan.
Odotus alkaa.