Illalla kun jo on hämärä, vierii seitsemän heinäkuormaa työväen kera
hiljalleen kotiapäin aavikolta. Useimmat pesevät kätensä pihalla
ennenkuin astuvat sisään iltaruoalle, jotkut sukivat tukkansakin.
Siinä on miehiä kaikista kansoista ja monista roduista, on nuoria
jos vanhojakin, Europasta muuttaneita ja amerikalaissyntyisiä
maankuleksijoita, kaikki enemmän tai vähemmän hulttioita ja rappiolle
joutuneita olentoja.
Varakkaimmat joukkueesta kulkevat aina revolveri takataskussa. Ruoka
nautitaan yleensä kaikessa kiireessä kenenkään sanottavia puhumatta.
Nuo monet ihmiset tuntevat kunnioitusta työnjohtajaa kohtaan, joka
itse aterioi joukossa järjestystä valvoen. Ja aterian päätyttyä
lähtee väki heti levolle...
Mutta nyt sattui niin, että Sakeus aikoi pestä paitansa. Se oli
pahasti kovettunut hiestä ja se hankasi häntä päivällä, kun aurinko
paistoi hänen selkäänsä.
Ilta oli pimeä, kaikki olivat menneet levolle yöksi, kuului vain
hillittyä pakinaa suuresta makuuvajasta päin.
Sakeus lähti kyökinseinän luo, jossa oli useita sadevedensäiliöitä.
Se oli kokin vettä, hän keräsi sen huolellisesti sadepäivinä, koska
Billybonyn farmin vesi oli liian kovaa ja rautaista pesuvedeksi.
Sakeus otti yhden vesisäiliöistä, riisui paitansa ja alkoi hieroa
sitä. Ilta oli hiljainen ja kylmä, häntä paleli aika lailla; mutta
paita oli puhdistettava ja hän vihelteli hiljaa rohkaistakseen
mieltänsä.
Silloin aukaisee kokki äkkiä kyökinoven. Hänellä on lamppu kädessä ja
leveä valojuova lankeaa Sakeuksen päälle.
-- Vai niin, sanoi kokki astuen ulos.
Hän asetti lampun porraslaudalle, meni aivan Sakeuksen luo ja kysyi:
-- Kuka on antanut sinulle tuon veden?
-- Minä otin sen, vastasi Sakeus.
-- Se on minun vettäni! huusi Polly. -- Sinä olet ottanut sen, senkin
orja, valehtelija, varas ja nartunpentu.
Sakeus ei vastannut tähän sen enempää, hän alkoi vain uudistaa
syytöksiänsä kärpäsistä vanukkaassa.
Näiden kahden miehen aikaansaama melu houkutteli miehet makuuvajasta,
he seisoivat ryhmissä, ja kuuntelivat viluisina sanakiistaa mitä
suurimmalla mielenkiinnolla.
Polly huusi heille:
-- Eikö tuo sianporsas ole suuremmoinen? Uskaltaa ottaa minun omaa
vettäni!
-- Tuoss' on vetesi! sanoi Sakeus ja kaatoi säiliön kumoon. -- Minä
olen käyttänyt sen.
Kokki työnsi nyrkkinsä hänen silmiensä alle ja kysyi:
-- Näetkös tämän?
-- Näen, vastasi Sakeus.
-- Minäpä annan sinun maistaa sitä.
-- Uskallappas vaan.
Samassa kuului muutama nopea isku, jotka annettiin ja takaisin
maksettiin samassa tuokiossa. Katsojat päästivät ulvonnan toisensa
jälkeen merkiksi suosiostaan ja mielihyvästään.
Vaan Sakeus ei jaksanut pitää puoliaan kauan. Sokea, jäntterä
irlantilainen oli raivostunut kuin tunturisopuli, mutta liian
lyhytkäsinen mahtaakseen mitään kokille. Lopulta horjui hän sivuttain
kolme neljä askelta pitkin kenttää tupertuen maahan.
Kokki kääntyi joukon puoleen sanoen:
-- Niin, tuossa hän nyt makaa. Ja maatkoon vain, sotilas on hänet
kaatanut.
-- Minä luulen, että hän on kuollut, kuului joku ääni.
Kokki kohauttaa olkapäitään.
-- Hyvä on, sanoo hän ylimielisesti. Ja hän tuntee itsensä suureksi
ja voittamattomaksi valtiaaksi katsojakuntansa edessä, hän heittää
niskojaan tahtoen näyttää mahtiaan, hän käy kirjalliseksi.
-- Hitto vieköön hänet, sanoo hän, -- antaa hänen olla. Onko
hän amerikalainen Daniel Webster? Tulla opettamaan minulle
vanukkaanlaittoa, minulle, joka olen keittänyt ruokaa kenraaleille!
Onko hän aavikon eversti, saan luvan kysyä?
Ja kaikkien täytyy ihmetellä Pollyn puhetta.
Silloin nousee Sakeus jälleen maasta ja sanoo yhtä pidätetysti, yhtä
uhmaavasti:
-- Käyhän tänne, senkin jänishousu!
Väki mylvii ihastuksesta; mutta kokki hymyilee säälivästi ja vastaa:
-- Turhia! Voin yhtä hyvin tapella tämän lampun kanssa.
Sen sanottuaan otti hän lampun ja lähti sisään hitaasti ja arvokkaana.
Kentällä tuli pimeä ja väki palasi makuuvajaan. Sakeus otti paitansa,
väänsi sen huolellisesti ja pani päälleen. Sitte retusti hänkin
toisten jälestä makuulavalleen ja kävi maata.