Seuraavana päivänä oli Sakeus polvillaan ruohossa aavikolla voidellen
konettaan öljyllä. Aurinko oli yhtä pistävä tänäänkin ja hänen
silmänsä juoksivat täyteen hikeä lasien takana. Äkkiä syöksyvät
hevoset pari askelta eteenpäin, joko ne nyt pelästyivät jotain tai
oli hyönteinen niitä pistänyt. Sakeukselta pääsee huuto ja hän hyppii
korkealle ilmaan. Heti sen perästä alkaa hän heiluttaa vasenta
kättään ilmassa ja kulkea edestakaisin rientävin askelin.
Eräs mies, joka ajaa heinäharavaa jonkun matkan päässä, pysäyttää
hevosensa ja kysyy:
-- Mikä hätänä?
Sakeus vastaa:
-- Tule tänne vähän ja auta minua.
Miehen tullessa näyttää Sakeus hänelle veristä kättään ja sanoo:
-- Minulta katkesi sormi, se tapahtui vastikään. Etsi sitä, minä en
näe.
Mies etsii sormea ja löytää sen ruohosta. Se oli poikki toisen
nivelen alapuolelta, alkoi jo kuihtua.
Sakeus ottaa sormen käteensä, katsoo sitä tunnustellen ja huomauttaa:
-- Niin oikea on. Odotappas vähän, pidä sitä hetkinen.
Sakeus vetää paitansa housuista ja repäisee siitä kaksi kaistaletta;
toisella sitoo hän kätensä, toiseen kääri ihan katkaistun sormensa ja
pistää sen taskuunsa. Sitte kiittää hän toveria avusta ja istuutuu
jälleen koneelleen.
Hän jaksoi olla melkein iltaan asti. Kun työnjohtaja kuuli hänen
onnettomuudestaan, haukkui hän häntä ja lähetti hänet samassa
takaisin farmille.
Ensimäinen, mihin Sakeus ryhtyi, oli, että hän piilotti katkaistun
sormensa. Hänellä ei ollut yhtään spriitä, hän kaasi koneöljyä
pulloon, pudotti sormen sinne ja korkitsi kaulan lujasti. Pullon
pisti hän olkisäkin alle lavalleen.
Kokonaisen viikon oli hän kotona; hänelle tuli kovia kipuja käteen ja
hänen oli pysyttävä liikkumatta yötä päivää; sitten se iski päähän,
ruumiissakin tuntui olevan kuumetta ja hän kärsi ja tuskitteli
aivan ylenpalttisesti. Ei ikinä ollut häntä kohdannut tämmöinen
toimettomuus, ei edes silloin kun miinaräjähdys joku vuosi sitten
sattui, vahingoittaen hänen silmänsä.
Tehdäkseen hänen surkean tilansa vieläkin surkeammaksi tuli kokki
Polly itse joka päivä tuomaan hänelle ruokaa vuoteelle, ja käytti
tilaisuutta kiusatakseen haavoittunutta. Molemmat vihamiehet saivat
näihin aikoihin monet torat toisiltaan, ja sattui useammin kuin
kerran, että Sakeuksen täytyi kääntyä seinään päin hiljaa hammasta
purren, koska hän oli kovin voimaton jättiläistä vastustamaan.
Sillä välin jatkuivat nämä tuskalliset vuorokaudet, yötä päivää
sietämättömän ikävinä. Heti kun oli mahdollista, alkoi Sakeus hiukan
istua lavitsallaan ja kuumuuden aikana päivällä piti hän oven
auki aavikolle nähdäkseen taivaan. Usein istui hän suu selällään
kuunnellen heinäkoneiden raksutusta kaukana, kaukana ja hän puhutteli
silloin ääneen hevosiaan ikäänkuin olisi hänellä ollut ne edessään.
Mutta häijy Polly, tuo ilkeä Polly ei saattanut nytkään antaa hänen
olla rauhassa. Hän tuli sisään paiskaten oven kiinni perässään muka
siksi että veti, veti aivan hirmuisesti, eikä se suinkaan saattanut
tehdä hänelle hyvää. Silloin kömpi Sakeus aivan hillittömänä
vuoteeltaan heittäen kokin jälkeen saappaan tai jakkaran ja hänen
totisin tarkoituksensa oli tehdä kokki elinijäkseen vaivaiseksi.
Mutta Sakeuksella ei ollut onnea, hän näki liian huonosti osuakseen
oikeaan ja niin ei hän koskaan saanut sattumaan.
Seitsemäntenä päivänä oli hän selittänyt tahtovansa syödä päivällistä
kyökissä. Kokki vastasi, ettei hän ollenkaan välittänyt hänen
käynnistään. Siihen se jäi, Sakeus sai tänäänkin vastaanottaa
ruokansa vuoteellaan. Hän istui siinä aivan hyljättynä ja vääntelehti
ikävästä. Nyt tiesi hän kyökin olevan tyhjän, kokki apulaisineen oli
aavikolla päivällistä viemässä, hän kuuli heidän lähtevän laulaen ja
hoilaten kiusatakseen huoneeseen suljettua.
Sakeus nousee lavitsalta ja horjuu kyökkiin. Hän katsoo ympärilleen,
kirja ja sanomalehti ovat paikoillaan, hän ottaa viimemainitun ja
horjuu takaisin makuuvajaan. Sitte kuivaa hän silmälasinsa ja alkaa
lukea ilmoitusten suuria hauskoja kirjaimia.
Kuluu tunti, toinen, -- ne kuluivat nyt niin sukkelaan. Sakeus kuuli
viimein ruokavankkurien palaavan ja hän kuuli kokin äänen, joka käski
apulaisia pesemään kupit ja kulhot kuten ennenkin.
Sakeus ymmärsi että lehteä tultaisiin kaipaamaan; oli juuri se hetki,
jolloin kokki lähti kirjastoonsa. Hän mietti hetken ja pisti sitten
lehden olkisäkin alle lavitsalle. Hetken perästä otti hän lehden taas
sukkelasti esiin ja pisti sen paljasta ihoaan vasten. Ei ikänä hän
sitä enää antaisi pois!
Kuluu minuutti.
Silloin tulevat raskaat askeleet makuuvajaan päin ja Sakeus makaa
tuijottaen kattoon.
Polly astuu sisään.
-- Miten se on, onko sinulla minun lehteni? kysyy hän pysähtyen
keskelle lattiaa.
-- Ei, vastaa Sakeus.
-- Mutta sinulla on se! kähisee kokki astuen lähemmäksi.
Sakeus kohottautuu.
-- Minulla _ei ole_ sinun lehteäsi. Mene helvettiin! sanoo hän
raivoissaan.
Mutta silloin heittää kokki sairaan miehen lattialle ja alkaa tutkia
lavitsaa. Hän kääntää olkisäkin nurin ja kääntää peiteparan moneen
kertaan löytämättä etsimäänsä.
-- Sinulla on se, sanoi hän yhä. Ja vielä lähtiessään ja pihalle
tultuaan kääntyi hän toistaen:
-- Sinä olet ottanut sen. Vaan odotappas ystäväni!
Silloin nauroi Sakeus niin siunatun makeasti ja häijysti toiselle ja
sanoi:
-- No niin, otin minä sen, minä tarvitsen sitä, senkin likainen sika.
Mutta silloin muuttui kokin papukaijanaama aivan veripunaiseksi ja
hänen konnankatseessaan näkyi pahaaennustava välähdys. Hän katsoi
taakseen Sakeukseen mutisten:
-- Odotahan.