Kotonani tapaan aivan odottamatta herra ja rouva Suslowskin sekä
Kazian.
He tahtoivat yllättää minut...
Miksi pitikään tuon Swiateckin sanoa, että minä pian palaan?
Ei Kazia eivätkä hänen vanhempansa tunteneet minua... Se todistaa, että
olin pukeutunut hyvin. Minä astun Kazian luo ja tartun hänen käteensä;
hän peräytyy hämmästyneenä.
-- Kazia, etkö tunne minua? -- kysyn.
Minun täytyy nauraa hänen ällistystään.
-- Sehän on Wladek, -- sanoo Swiatecki.
Kazia katsoo minuun tutkivasti, sitten hän huudahtaa nauraen:
-- Hyi, mikä ruma äijä!
Minä olen ruma äijä! Tahtoisin tietää, missä hän on nähnyt kauniimman.
Mutta Kazia raukasta, joka on kasvatettu isä Suslowskin esteettisten
periaatteitten mukaan, on jokainen ukko ruma.
Pistäydyn keittiöömme ja muutaman minuutin kuluttua ilmaannun jälleen
luonnollisessa asussa.
Kazia ja hänen vanhempansa alkavat tiedustella, mitä tällainen
maskeradi merkitsee.
-- Mitä tällainen maskeradi merkitsee?... Asia on aivan
yksinkertainen... Nähkääs, hyvä herrasväki, me maalaajat teemme
toisillemme veljellisiä palveluksia ollen toisillemme malleina. Niinpä
oli Swiatecki minulle mallina maalatessani vanhaa juutalaista. Etkö ole
tuntenut häntä kuvastani, Kazia? Nyt olin minä vuorostani Cepkowskin
luona mallina. Sellainen on tapa meidän maalaajain kesken, kun täällä
Varsovassa nimittäin on puute malleista.
-- Tulimme ilmottamatta yllättääksemme sinut, virkkaa Kazia. --
Sitäpaitsi en ole milloinkaan ollut taidemaalaajan työhuoneessa. Mikä
epäjärjestys täällä vallitsee! Onko kaikkien maalaajain luona
samanlaisiin?
-- Missä enemmän, missä vähemmän!
Herra Suslowski lausuu tahtovansa nähdä luonani vähän parempaa
järjestystä, mutta toivoo tässä suhteessa muutosta tulevaisuudessa.
Tahtoisin viskata harppuni hänen päähänsä. Kazia hymyilee samassa
mielistellen ja sanoo:
-- On olemassa eräs taidemaalaaja, suuri velikulta, jonka luona kaikki
tulee olemaan toisin, kun minä vaan tartun ohjaksiin... Kaikki on
silloin oleva hyvässä järjestyksessä, paikoillaan, tomusta
puhdistettuna...
Näin sanoen hän kohottaa nykeräisen nenänsä korkeutta kohti, katselee
hämähäkinverkkoja, jotka koristavat työhuoneemme nurkkia, ja lisää:
-- Tällainen epäjärjestys voi pelottaa ostajiakin... Saattaa tulla kuka
hyvänsä ja luulla ryysymarkkinoille joutuneensa.
Tuossa esimerkiksi nuo aseet: kuinka hirveän ruosteisia ovat! Eikä
tarvitse muuta kuin kutsua palvelija, käskeä hienontamaan vähän
tiilikiveä -- ja ne tulevat kirkkaiksi kuin uusi samovari.
-- Jesus Maria! Hän puhuu ostajista ja tahtoo tiilikivellä puhdistaa
minun sota-aseitani, jotka ovat sellaisina kaivetut maasta... Oh,
Kazia, Kazia!
Onnellinen Suslowski suutelee tytärtään otsalle, mutta Swiatecki
päästää pahaatietävän äänen, joka muistuttaa metsäsian röhkimistä.
Kazia uhkaa sormellaan minun nenääni ja virkkaa edelleen:
-- Pyydän painamaan mieleen, että kaikki tulee muuttumaan.
Sitten hän jatkaa:
-- Ja jollei eräs herra tule meille tänä iltana, on hän ilkeä, emmekä
me häntä enää tule rakastamaan.
Sen sanottuaan hän peittää silmänsä. En voi kieltää, ettei hänen
kujeissaan ole suloutta... Minä lupaan tulla ja saattelen sitten
tulevat sukulaiseni aina alas saakka...
Palattuani takaisin työhuoneeseen huomaan Swiateckin epäluuloisesti
katselevan kokonaista pinoa sadanruplan seteleitä, jotka ovat pöydällä
hänen edessään.
-- Mitä siinä on?
-- Tiedätkö, mitä on tapahtunut?
-- En...
-- Olen eräältä varastanut kuin oikea varas.
-- Kuinka niin?
-- Olen myönyt raatoni.
-- Ja siinä rahat?
-- Niin... olen kunnoton nylkyri.
Syleilen Swiateckia, onnittelen häntä täydestä sydämestäni, ja hän
alkaa kertoa asian menoa.
-- Sinun mentyäsi minä istun yksinäni kotona, kun eräs herra tulee ja
kysyy, olenko minä herra Swiatecki. Vastaan hänelle: "Tahtoisin tietää,
miksen minä olisi Swiatecki!" Sitten hän sanoo: "Olen nähnyt
maalauksenne ja tahdon ostaa sen." Minä virkan siihen: "Hyvä on! Mutta
suokaa minun sanoa, että sen, joka sellaisen ilettävän kuvan ostaa,
täytyy olla idiootti." Hän väittää vastaan: "Mikään idiootti en ole,
mutta minulla on kyllä omituinen tapa ostaa idioottien maalaamia
tauluja." -- "Jos se on asianlaita, niin hyvä on", -- sanon minä... Hän
kysyy hintaa, minä vastaan: "Mitä se minuun kuuluu?" -- "Minä annan
niin ja niin paljon." -- "Hyvä on! Jos tahdotte antaa, niin antakaa!"
Hän antoi ja meni. Hän jätti minulle käyntikortin, jossa seisoi:
Bialkowski, lääket. tohtori... Kyllä minä olen inhottava nylkyri, se on
totta!
-- Eläkööt raadot! Swiatecki, mene naimisiin...
-- Ennemmin hirsipuuhun! -- murahtaa Swiatecki. -- Inhottava nylkyri
olen, siinä kaikki!