XII.

Tänään minun piti syödä päivällistä Suslowskien luona, mutta minä

kirjotin heille, etten voi tulla...

Minun hampaitani ei tosin särkenyt, mutta olisihan niitä kuitenkin

voinut ruveta särkemään.

Helena väikkyi koko päivän silmissäni, ja mikä taidemaalaaja olisikaan

se, joka ei haaveksisi niin kauniita kasvoja? Minä olen hengessäni

maalannut hänet ainakin kymmenen kertaa. Juolahtipa mieleeni aihe

maalaukseen, jossa sellaiset kasvot kuin Helenan olisivat aivan omiaan

lisäämään vaikutusta. Minun täytyy sentähden saada nähdä hänet vielä

pari kertaa.

Kiiruhdin Eva Adamin luo, mutta tämä ei ollut kotona.

Illalla sain Kazialta kortin, jossa hän pyytää minua seuraavana aamuna

lähdepuistoon ja senjälkeen kahville. Todella tuskallista istua ensin

juomahallissa ja sitten kahvilla!

Minä en voi lähteäkään, sillä jollen aamulla tapaa Evaa kotoa, niin en

häntä enää koko päivänä näe...

Eva Adami (tämä on hänen teatterinimensä, hänen oikea nimensä on Anna

Jedlinska) on harvinainen neitonen.

Me olemme monivuotisia ystäviä ja sinuttelemme toisiamme.

Yhdeksän vuotta hän on kuulunut teatteriin ja pysynyt puhtaana tämän

sanan laajimmassa merkityksessä. Teattereissa on kyllä paljon

fyysillisesti puhtaita naisia, mutta jos heidän salaiset halunsa

tulisivat ilmi, niin luulen, että kaikkein hävyttömin paviaanikin

punastuisi korviaan myöten. Teatteri turmelee etenkin naisia. On liikaa

vaatia, ettei naisessa, joka joka ilta näyttelee rakkautta,

uskollisuutta, jalomielisyyttä ja muuta sellaista, vihdoin herää

vaistomainen tunne, joka sanoo, että kaikki nämä hyveet kuuluvat vain

draamalliseen ja näytelmätaiteeseen eikä niillä ole mitään yhteistä

todellisen elämän kanssa.

Se suunnaton eroavaisuus, joka vallitsee taiteen ja todellisen elämän

välillä, on omansa vahvistamaan tätä näyttelijättärien luuloa; kilpailu

ja menestyksen kateus myrkyttävät jokaisen jalon tunteen heidän

sydämessään.

Alituinen kanssakäyminen niin turmeltuneitten ihmisten kuin

näyttelijäin kanssa herättää heissä aistillisuutta. Ei ole niin

valkoista angorakissaa, joka ei sellaisissa olosuhteissa kadottaisi

valkeuttansa. Ainoastaan suuri taiteen tulessa karaistunut kyky saattaa

suoriutua siitä voittajana tai myöskin niin perin esteettinen luonne,

johon paha voi tunkeutua yhtä vähän kuin vesi joutsenen höyheniin.

Näihin imperméable-luonteisiin kuuluu Eva Adami.

Öisin teetä juodessa ja tupakoidessa keskusteltiin toverien kesken

taidemaailmaan kuuluvista ihmisistä, alkaen ylimmästä luokasta,

runoilijoista aina alimpaan luokkaan, näyttelijöihin saakka.

Olento, jossa mielikuvitus on paljon kehittyneempi kuin muissa

kuolevaisista, olento, joka on muita alttiimpi vaikutuksille,

aistillisempi, intohimoisempi, joka tuntee onnen ja elämänilon piirissä

kaikki ja pyrkii voimakkaasti eteenpäin -- se on taiteilija.

Hänellä pitää olla kolme kertaa lujempi luonne ja tahto kuin muilla

voidakseen kestää koettelemuksia.

Mutta yhtä vähän kuin kukkanen, joka on muita kauniimpi, saattaa olla

kestävämpi vihuria vastaan, yhtä vähän saattaa taiteilijakaan olla

luonteeltaan tavallisia ihmisiä kestävämpi. Päinvastoin, on

luonnollista, että hänen luonteensa on heikompi, sillä hänen

elinvoimansa kuluu taiteellisen maailman ja todellisuuden ristiriidassa

ja eripuraisuudessa.

Hän on kuin sairas, kuumeinen lintu, joka milloin katoaa näkyvistämme

pilviin, milloin herpaantuneita siipiään tomussa laahaa. Taide opettaa

häntä vieromaan tomua, mutta jokapäiväinen elämä riistää häneltä voiman

lähteä lentoon. Siitä johtuu tuo taiteilijoissa niin usein huomattava

eroavaisuus heidän sisällisen ja ulkonaisen elämänsä välillä.

Maailma, joka vaatii taiteilijoilta enemmän kuin muilta ihmisiltä ja

heitä tuomitsee, on ehkä oikeassa mutta oikeassa on Kristuskin, joka

heidät vapahtaa...

Ostrzynski väittää, että näyttelijät kuuluvat taidemaailmaan samalla

tavoin kuin pasuuna, klarinetti, jahtitorvi j.n.e., mutta se ei ole

totta.

Paras todistus siitä on Eva Adami, joka on kauttaaltaan taiteilija,

sekä kykynsä että taiteellisen vaistonsa puolesta, mikä on suojellut

häntä kaikesta pahasta niinkuin äiti...

Vaikka olenkin Evan hyvä ystävä, en ole nähnyt häntä pitkään aikaan.

Kun hän nyt minut tapasi, iloitsi hän suuresti, mutta hänen kasvoilleen

nousi ilme, jota en ymmärtänyt.

-- Mitä sinulle kuuluu, Wladek, -- sanoo hän. Vihdoinkin näen sinut!

Olin tyytyväinen, kun tapasin hänet kotona. Hänen yllään oli

turkkilainen aamunuttu, jossa oli punaisia palmun lehviä ja avonaiset

hihat. Reunuste sopi erittäin hyvin hänen kalpean ihonsa ja sinertäväin

silmiensä väriin. Minä sanoin sen hänelle, ja hän tuli iloiseksi.

Senjälkeen aloin heti puhua asiastani.

-- Minun kultainen divani! -- sanoin, -- sinähän tunnet rouva

Kolczanowskan, tuon kaunottaren Ukrainasta?

-- Tunnen, hän on koulutoverini.

-- Esitä minut hänelle...

Eva alkoi ravistaa päätään.

-- Minun hyvä, kiltti... teethän sinä sen minulle!

-- Ei, Wladek, en minä esitä sinua hänelle...

-- Näetkös, kuinka paha olet, ja minä kerran olin rakastua sinuun!

Mikä mimosa tuo Eva! Kuultuaan tämän hän muuttuu näöltään, nojautuu

kyynärpäällään pöytää vasten (mikä ihana kyynärpää!), peittää kalpeat

kasvot kädellään ja kysyy:

-- Milloinka se olisi ollut?

Tahtoisin puhua Helenasta, mutta koska minä todella olin kerran

rakastua Evaan ja haluan saada nyt hänet hyvälle tuulelle, niin alan

kertoa:

-- Näin tapahtui... Me kävelimme kerran näytännön jälkeen Botaanisessa

puutarhassa. Muistatko, kuinka ilta oli kaunis! Me istuimme sitten

penkillä lammen luona ja sinä sanoit tahtovasi kuulla satakielen

laulua. Minä olin vähän surumielinen, otin hatun päästäni, koska

päätäni särki, ja sinä menit lammen rannalle, kastoit nenäliinasi

veteen ja painoit sen otsalleni. Sinä olit mielestäni silloin kaikessa

hyvyydessäsi kuin enkeli, ja minä ajattelin: jos tartun tuohon käteen

ja painan sille huuleni -- niin siinä se on! ja minä rakastun sinuun

hurjasti...

-- Entä sitten? -- kysyy Eva.

-- Sinä peräydyit äkkiä, ikäänkuin jotakin aavistaen.

Eva istuu hetken kuin ajatuksiinsa vaipuneena, havahtuu sitten ja

virkkaa hermostuneen hätäisesti:

-- Älkäämme puhuko siitä, minä pyydän...

-- Hyvä, älkäämme puhuko siitä... Tiedätkö, Eva, että minä pidän

sinusta liiaksi voidakseni rakastua sinuun. Toinen poistaa toisen. Niin

kauan kuin olemme tunteneet toisemme, olen minä ollut sinuun

todellisesti mieltynyt.

-- Mutta, -- sanoo Eva seuraten omain ajatustensa juoksua, -- onko

totta, että olet kihloissa?

-- Totta.

-- Mikset ole minulle siitä mitään sanonut?

-- Asia meni ensin myttyyn ja tuli vasta hiljakkoin todeksi. Jos

arvelet, että koska olen kihloissa, en saa tutustua Helena rouvaan,

niin vastaan sinulle jo edeltäpäin: olin taiteilija ennenkuin tulin

sulhaseksi. Et suinkaan sinä pelkää hänen tähtensä?

-- Älä luulekaan sitä! En esitä sinua hänelle siksi, etten tahdo

saattaa häntä pahojen puheiden alaiseksi. Kerrotaan, että muutaman

viikon kuluessa on puoli Varsovaa rakastunut sinuun. Menestyksestäsi

jutellaan ihmeellisiä asioita. Eilen vasta kuulin sinusta sen

sukkeluuden, että sinä kymmenestä käskystä olet tehnyt itsellesi yhden

-- tiedätkö minkä?

-- Minkä sitten?

-- "Ei sinun pidä pyytämän lähimmäisesi vaimoa turhaan"... Sattuvasti

sanottu?

-- Kuulehan, Evaseni, tahdotko tietää koko totuuden? Minä olen aina

ollut arka, ujo enkä mikään naisten vallottaja. Mutta ihmiset puhuvat

ties mitä, etkä sinä saata uskoakaan, kuinka totta on huudahdukseni:

Oi, Jumala, sinä näet minun hätäni!

-- Po vero maestro!

-- Älä rupea nyt italiaa puhumaan, vaan sano, tahdotko vai etkö esittää

minut rouva Kolczanowskalle?

-- Rakas Wladek, minä en voi... Kun sinua yleisesti pidetään Don

Juanina, niin ei käy päinsä, että minä, näyttelijätär, toimittaisin

sinut niin yksinäisen ja huomatun naisen tuttavuuteen kuin Helena on.

-- Miksi otat sinä itse minut vastaan?

-- Se on aivan toista! Minä olen näyttelijätär ja voin sovittaa itseeni

Shakespearen sanat: Vaikka olisit puhdas kuin jää ja valkoinen kuin

lumi, niin et voi välttää parjauksia!

-- Mutta tiedätkö, että tästä saattaa tulla hulluksi. Jokainen saa

tutustua häneen, olla hänen luonaan, katsella häntä, mutta minä vain en

saa! Ja miksi? Siksi, että olen maalannut hyvän taulun ja tullut jonkun

verran kuuluisaksi.

-- Sinun kannaltasi katsoen olet kyllä oikeassa, sanoo Eva hymyillen.

-- Mutta minun täytyy tunnustaa, että jo edeltäpäin tiesin, miksi sinä

tulit luokseni. Ostrzynski kävi täällä ja vakuutti minulle, että

parasta olisi olla esittämättä sinut Helenalle.

-- Ahaa, minä ymmärrän!... Ja sinä lupasit?

-- En luvannut, vaan päinvastoin minä suutuin sellaisesta... Mutta

ajattelin kuitenkin, että parasta olisi olla tutustuttamatta sinua

Helenaan. Mutta puhukaamme nyt sinun maalauksestasi.

-- Anna minun olla rauhassa taulultani ja koko taidemaalaukselta! Jos

niin on, niin olkoon menneeksi! Mutta sen minä sanon, että kolmessa

päivässä tulen tuntemaan rouva Kolczanowskan, vaikkapa valepukuisena

menisin hänen luokseen.

-- Pukeudu puutarhuriksi ja vie hänelle kukkia -- Ostrzynskilta.

Yhtäkkiä juolahti mieleeni ajatus, niin oivallinen, että minä lyön

otsaani, unohdan vihan ja harmin, jota vastikään tunsin Evaa kohtaan,

ja huudan:

-- Anna sanasi, ettet petä minua!

-- Annan! -- vastaa Eva uteliaana.

-- Tiedä sitten, että minä pukeudun harmaapäiseksi ukrainalaiseksi

harpunsoittajaksi. Minulla on puku ja harppu, Ukrainassa olen ollut,

lauluja osaan laulaa... Rouva Kolczanowska on ukrainatar, hän ottaa

minut varmasti vastaan. Ymmärrätkös?...

-- Mikä originelli ajatus! -- virkkaa Eva.

Hänessä on siksi paljon taiteilijaa, ettei ehdotukseni voi olla häntä

miellyttämättä. Hän on sitäpaitsi antanut minulle sanansa, ettei petä

minua, eikä hänellä ole muuten mitään itse yritystä vastaan.

-- Mikä originelli ajatus! -- toistaa hän. -- Helena rakastaa niin

Ukrainaansa, että hän varmaan tulee liikutetuksi, kun saa täällä

Varsovassa nähdä kotoisen harpunsoittajan... Mutta mitä sanot, miten

selität hänelle, että olet tänne Weichselin varsille joutunut?

Vasten tahtoaan joutui Eva intoni valtaan.

Me istumme ja alamme suunnitella salaliittoa... Päätökseksi tulee, että

minä maalaan kasvoni sopivalla tavalla ja että Eva tulee noutamaan

minut vaunuilla, jotta mahdollisimman paljon välttäisimme yleisön

huomiota. Helena rouva ei saa ensinkään tietää asiasta, ja vasta

jälkeenpäin on Eva paljastava hänelle salaisuuden.

Me iloitsemme suuresti suunnitelmastamme, sitten minä alan suudella

Evan käsiä ja hän pidättää minut aamiaiselle.

Illan vietän Suslowskien luona. Kazia on hieman närkästyksissään siitä,

etten tullut aamulla, mutta minä kestän enkelin kärsivällisyydellä

hänen huonon tuulensa ja ajattelen huomista seikkailua ja -- Helenaa.

Se kolmas: Humoristinen kertomus taiteilijaelämästä · 第 18 / 31 题