Jonakin kauniina päivänä pakotetaan minut vielä sulkemaan oveni.
Mikä komedia! Siitä saakka, kun sain kultaa ja kunniaa, Suslowski,
vastoin kaikkia otaksumiani, kohtelee minua ylenkatseellisesti. Hän,
hänen vaimonsa ja Kazian kaikki sekä mies- että naispuoliset sukulaiset
ovat jääkylmiä minua kohtaan.
Heti ensimäisenä iltana selitti Suslowski, että jos minä luulen
menestykseni vaikuttaneen hänen menettelyynsä tai jos minä otaksun --
mitä minusta kylläkin saattaa uskoa -- että minä tahdon olla armollinen
Suslowskeja kohtaan, niin täytyy hänen huomauttaa, että vaikka hän ja
hänen vaimonsa ovatkin valmiit uhraamaan paljon oman tyttärensä tähden,
niin ei tämä tytär voisi milloinkaan vaatia, että he uhraisivat
ihmisarvonsa. Äiti lisäsi, että hänen lapsensa tietää kyllä, missä
hänellä aina on turvapaikkansa. Hyvä Kazia puolustaa minua kyllä,
toisinaan kiivaastikin, mutta vanhukset vaanivat jokaista sanaani.
Heti kun minä avaan suuni, puree Suslowski huultaan, katsoo vaimoonsa
ja nyökäyttää päätään, ikäänkuin sanoakseen: "Tiesinhän minä, että näin
tulee käymään!" Niin ahdistavat he minua aamusta iltaan.
Ja tuo kaikki on vain teeskentelyä, jonka tarkotuksena on pitää
minua pauloissa. Itse asiassa he ovat sangen kärkkäitä minun
viiteentoistatuhanteen frangiini nähden ja ovatpa yhtä mielissään
niistä kuin minä, vaikka syyt ovatkin erilaiset.
On aika lopettaa tämä tällainen.
Asia on ajettu niin pitkälle, että minusta melkein näyttää, kuin olisin
todellakin menetellyt kehnosti ottaessani vastaan kultamitalin ja nuo
viisitoistatuhatta frangia maalauksestani.