En todellakaan tiedä, mitä hänen vanhemmillaan on minulle anteeksi
annettavaa, mutta nyt ei ole aikaa sitä ajatella. Sitäpaitsi pääni
pyörii hämmästyksestä...
Sitten minä ojennan kirjeen Swiateckille ja sanon ovenvartialle:
-- Hyvä ystäväni, sano neidille, että tulen heti paikalla!...
Odotappas... Minulla ei satu olemaan pientä rahaa, mutta tuossa on
kolmen ruplan seteli (viimeinen!), vaihda se, ota rupla vaivoistasi ja
anna loput minulle takaisin.
Sivumennen sanoen, se lurjus ei ole senjälkeen näyttäytynyt, kun pisti
nuo kolme ruplaa taskuunsa. Se roisto tiesi vallan hyvin, etten minä
nostaisi siitä hälinää Suslowskien talossa, ja käytti mitä
hävyttömimmällä tavalla asemaani hyväkseen. Mutta silloin minä en edes
huomannut sitä.
-- No mitäs sanot nyt? -- kysyn Swiateckilta.
-- En mitään! Jokainen vasikka löytää teurastajansa.
Minä pukeuduin kaikella kiireellä enkä sentähden keksinyt sopivaa
haukkumasanaa vastaukseksi Swiateckille.