Suurenpuoleinen, upeasti kalustettu huone. Seinillä tauluja,
jotka kiinnittävät huomiota etupäässä koollaan ja paksuilla
kultakehyksillään. Lattialla kalliita mattoja. Pöydiltä riippuvat
isot samettiset liinat kuin norsun korvat. Uljaissa maljakoissa
keinotekoisia kukkia. Koko kalustus tekee sellaisen vaikutuksen kuin
olisi se jonkin erikoisliikkeen joulunäyttely, josta hintaliput vain
puuttuvat.
Keskellä riippuu katosta sähköruunu, joka on ainoastaan puoleksi
sytytetty, joten seinämillä häilyvät tummat varjot. Ruunun alla
ylellisesti katettu illallispöytä.
_Varatuomari Hallas_ kävelee kärsimättömänä edestakaisin. Kello on
vähän yli yhden yöllä. Hallas näyttää odottavan jotain, astuu väliin
ikkunan ääreen, raottaa akutinta ja katsoo talvikuutamoiselle kadulle,
kuuntelee, sitten laskee uutimen alas, kävelee, seisahtuu taas ja
kuuntelee, sitten kävelee jälleen niin kuulumattomasti, että pieninkin
ääni eteisestä saattaisi estymättä yltää hänen korviinsa.
Hetken perästä kuuluu kadulta reen jalasten kitinää ja kulkusten
helähdyksiä. Tuomari Hallas rientää eteiseen ja palaa jonkin ajan
kuluttua takaisin _Elsan_ seurassa.
_Hallas_. Tulittehan kumminkin. Minä jo luulin, ettette pidä
lupaustanne.
_Elsa_ (nuori komea nainen, huolellisesti ja maulla, mutta ei
ylellisesti puettu, kaunis, tummatukkainen, säihkyväsilmäinen,
kasvoilla puhdas ja rehellinen, joskin hiukan väsynyt ilme).
Toistaiseksi ei minun ole tarvinnut rikkoa lupauksiani. Minä en
nimittäin vielä milloinkaan ole luvannut sellaista, mitä en voisi
täyttää. Minä kyllä hieman viivyin, mutta sille ei mahda mitään;
ammatti sen teki.
_Hallas_. Minä jo aioin lähteä teitä hakemaan.
_Elsa_. Ettekö te sitten muista, että minä kerran hylkäsin tarjoomanne
samanlaisen palveluksen? Te pyysitte lupaa tulla minua noutamaan, mutta
minä kielsin. Minä en tahtonut saattaa teitä ihmisten silmätikuksi.
Kenties olisi joku sattunut näkemään, ja arvaan kyllä, mitä olisi
puhuttu, jos tunnettu asianajaja Hallas olisi nähty ravintolanaisen
seurassa.
_Hallas_. Te liioittelette, Elsa. Mutta minä aivan unohdin pyytää teitä
istumaan.
_Elsa_. Kiitoksia paljon. Sallikaa minun kuitenkin katsoa hiukan
ympärilleni. — Ei, herra Hallas, en minä liioittele. Joku vanhempi
herra minun seurassani, se nyt vielä ei olisi mitään. Vilkutettaisiin
ehkä vain silmää ja kuiskattaisiin: katsos vain vanhaa syntisäkkiä.
Mutta te olette nuori ja vielä naimaton, teidän täytyy varoa
mainettanne. Muuten teiltä voi sulkeutua tie kunniallisiin perheisiin,
joilla on naimaiässä olevia tyttäriä.
_Hallas_. Neiti Elsa, oletteko huomannut minussa sellaisia
ominaisuuksia, joitten nojalla voitte päätellä minun haluavan
seurustella kanssanne salapäin.
_Elsa_ (hieman leikillisesti). No no, herra Hallas, älkää unohtako,
ettette nyt ole oikeussalissa. Miksi te haluatte tulkita sanojani
toisin kuin ne ovat ymmärrettävät? Ette te pelkää minua, vaan minä
pelkään teidän puolestanne. Te olette aina kohdellut minua hyvin, enkä
minä halua tärvellä teidän nimeänne.
_Hallas_. Jättäkäämme tämä. Istukaa toki! Tehkää sekin minun tähteni.
Minä tahtoisin niin mielelläni istahtaa, mutta eihän minun sovi istua
naishenkilön seisoessa.
_Elsa_. Älkää välittäkö minusta, herra Hallas. Minun tehtäväni
on seista. Ettehän te klubissakaan koskaan kursaile istua minun
läsnäollessani.
Muuten, voinhan minä nyt jo istuakin. Minä olen saanut käsityksen
huoneestanne. Se on ammattitaitoa sekin: voi puhua yhtä ja ajatella
toista. (Keveästi huokaisten). Olen jo riittävästi saanut sitä taitoa
harjoitella.
_Hallas_. Ja mikä on tarkastuksen tulos, jos saan luvan kysyä?
_Elsa_. Olenkohan minä oikeutettu sen sanomaan? Ehkä ei minun makuni
ole terve? (Lyhyt vaitiolo.)
Te asutte komeasti. Muistaakseni olette ennen kertonut, että teillä
on neljä asuinhuonetta. Ensimmäisestä näkemästänikin voin jo päättää,
että tämän talon isännällä on varaa järjestää elämänsä hyvin. Mutta
sittenkin täältä puuttuu jotain.
(Taas lyhyt vaitiolo. Hallas nähtävästi haluaisi sanoa jotakin, mutta
ei löydä ilmaisua.)
Puuttuu ymmärtäväisen naisen käden jälkeä. (Hiukan värähtävällä
äänellä.) Sellaisen käden, jota ohjaisi sydän ja silmä, etupäässä
sydän, toista sydäntä ilahuttaa haluava. — Tämä ei ole koti, herra
Hallas, vaan ikäänkuin jäljennös komeasta ravintolasta.
Suokaa anteeksi, että minä puhun näin suoraan, mutta joskus tekee
mieli haastella rehellisesti. Sitä kaipaa meikäläinenkin, vaikkei
hänellä siihen tavallisesti ole tilaisuutta, ja vaikka hän vähitellen
alkaa uskoa kadottaneensa oman mielipiteensä voiman ja osaavansa vain
ammattivalheen.
(Koettaen keventyä ja saada äänensä leikilliseksi.)
Älkää ottako minun sanojani vallan vakavasti, eiväthän ne suuria
merkitse. (Vasten tahtoaan katkeroituen.) Minähän olen ainoastaan
ravintolatyttö, jolla ei ole makua eikä kauneusaistia.
_Hallas_, (joka on katsellut Elsaa ihastuneena, tarttuen tämän käteen).
Puhukaa, Elsa, jatkakaa, minä ymmärrän, minä tiedän, että puhutte
totta, olen sen itsekin tuntenut. Minä haluan kuulla tuon kaiken juuri
teidän suustanne.
_Elsa_ (irroittaen hiljaa kätensä). Illastakaamme toki. Te ette
lainkaan näy muistavan huomauttaa, että pöytä on katettu. Palvelijanne
on jo varmaankin aikoja sitten mennyt nukkumaan. Te olette
huolellisesti noudattanut määräyksiäni. Häntä ei tarvitakaan. Minussa
herää heti ruokapöydän nähdessäni ammatti-ihminen, ja minä tunnen
vastustamattoman halun ryhtyä tarjoilemaan. Kas niin. — (Kaataa viiniä
laseihin ja asettaa Hallaan lautaselle kylmiä ruokia, sitten omalleen.
Kaikki tämä tapahtuu keskustelun käydessä.)
_Hallas_, (joka on vihdoin yrittänyt ottaa asiakseen tarjoilun, minkä
Elsa on estänyt). Suokaa anteeksi, neiti Elsa, olen niin hajamielinen,
katselen yksinomaan teitä, ja unohdan isännän velvollisuudet.
_Elsa_. Joutavia, herra Hallas, se on teilläkin tottumus. Miksi poiketa
totutuista tavoistaan? Antakaa edelleenkin toisten palvella itseänne
niinkuin ennenkin.
_Hallas_ (huudahtaen). Elsa, minkätähden te olette niin ivallinen?
_Elsa_. Älkää pahastuko, herra Hallas. Ehkä teistä tämä juttu on ikävä,
mutta minua haluttaa olla nyt rehellinen. Minä puhun totta, enkä
yritä ivata, vaikka teistä ehkä siltä tuntuu. Te olette oppinut minut
tuntemaan siinä piirissä, jossa ei puhuta yhtään teeskentelemätöntä
sanaa. Me näyttelemme siellä kaikki, minä ja vieraani.