Tyttö nyrpisti halveksivasti huuliaan: "Sinä pölhö! Hän oli kolme
päivää kuolleena kirstussa, eikö niin? Ja tietäähän jokainen lapsikin
että se, joka on kolme päivää kuolleena, on ennättänyt oppia
manalassa koko joukon paholaisen temppuja."
Pavel tuijotti sanaakaan sanomatta tyttöön ja häntä alkoi pelottaa.
Vinska haukotteli, painoi poskeaan olkapäätä vasten ja sanoi hetken
päästä niin huolimattomasti, kuin olisi kertonut vanhaa, sata kertaa
ennen kuultua juttua:
"Vanha sokea Marska, joka kuoli viime vuonna täällä luonamme, sai
häneltä myöskin parin kenkiä. Illalla hän pani ne sänkynsä viereen
ja kun aikoi aamulla vetää ne jalkaansa, olikin niiden sijalla vadin
kokoinen sammakko."
"Se ei ole totta!" huusi Pavel. Kuuman ja kylmän väreet risteilivät
hänen ruumiissaan ja harmin kyyneleet tulvahtivat silmiinsä.
Vinska heitti häneen ylenkatseellisen silmäyksen ja kääntyi takaisin
asuinhuoneeseen.
Illalla koetti Pavel pysyä valveilla, voidakseen vartioida
aarrettaan. Hän rukoili toisen "isä-meidän" toisensa perästä
manatakseen pahojahenkiä loitos. Kaikesta huolimatta hän vaipui
kuitenkin uneen ja kun hän heräsi seuraavana aamuna, oli Vinskan
ennustus käynyt toteen -- saappaat olivat kadonneet.