Vetääkseen kuninkaan ajatukset pois Vääräsäären murhasta, alkoi
Repolainen haikeasti valittaa sitä suurta vahinkoa, joka hänelle oli
tapahtunut, kun Ollikka oli ryöstänyt hänen kalliit aarteensa.
-- Oi suuri kuningas, lausui hän, -- en voi sanoin selittää, kuinka
suruissani olen. Salli minun kertoa sinulle ja ystävilleni, mitä
kalleuksia siinä laukussa oli, jonka Ollikka ryösti.
-- Puhu suusi puhtaaksi, lupasi kuningas, mutta lyhyesti.
Repolainen alkoi nyt surullisen näköisenä luetella niitä aarteita,
mitkä oli kuninkaalle ja kuningattarelle lähettänyt.
Ensiksikin oli laukussa harvinaisen kallis sormus, johon oli
kaiverrettu kolme hebrealaista sanaa. Sanoissa piili ihmeellinen
taikavoima, mutta ei kukaan muu ymmärtänyt niiden tarkoitusta kuin eräs
Abryon niminen juutalainen oppinut Jerusalemin kaupungissa. Onnellinen
se, joka tämän sormuksen omisti. Hänen ei koskaan tarvinnut kärsiä
nälkää, ei janoa, ei vilua eikä hellettä. Hän ei missään taistelussa
jäänyt tappiolle. Myrkyt ja salamat eivät voineet häntä tuhota, ei tuli
eikä vesi liioin. Se oli sanalla sanoen ihmesormus, jonka vertaista ei
toista ollut taivaan kannen alla. Ja tämän sormuksen oli Repolainen
muka lähettänyt kuninkaalle lahjaksi.
Kuningattarelle hän oli lähettänyt kamman ja peilin, jotka olivat
ihmeellisiä ja tenhovoimaisia nekin. Repolainen selitti niin tarkkaan
ja elävästi, kuinka ihanat ja kallisarvoiset nämä esineet olivat, että
hovilaisten silmät lensivät ihmetyksestä selälleen. Niihin oli muka
kaiverrettu ihmeen kauniita kuvia, ja joka kuvasta Repolainen tiesi
jutella hauskan ja merkillisen tarinan. Näin hän kertomistaan kertoi,
ja mielihyvällä häntä kuuntelivat kaikki läsnäolijat, alkoipa moni
lopulta hänen puhettaan totenakin pitää.
Puheensa päätteeksi hän viimein kertoi, mitä kaikkea hyvää hänen isänsä
oli tehnyt kuninkaan isävainajalle pelastaen hänen henkensä useita
kertoja.
Mutta kuninkaan viha ei vieläkään ollut lauhtunut:
-- Kenties oli isäsi niin oppinut ja taitava kuin minulle uskottelet,
mutta mahtaapa siitä olla pitkä aika, kun hän eli, koska en ole hänestä
mitään kuullut. Sinusta sitä vastoin kuulen joka päivä, mutta ne
kuulumat eivät suinkaan ole kehuvaa laatua.
-- Herra, vastasi Repolainen taaskin ovelasti, -- totta on, etten ole
likimainkaan sellainen kuin tahtoisin. Mutta hartain toivoni on aina
ollut saada olla teille ja korkealle puolisollenne avuksi ja hyödyksi.
Muistatteko, kuinka kerran kohtasitte Susi Hukkasen ja minut metsässä?
Me olimme siihen aikaan vielä ystäviä ja olimme pyydystäneet lihavan
sian. Te, armollinen kuningas, olitte kovin nälissänne ja pyysitte
meiltä vähän lihaa. Minä olin tietysti heti valmis luovuttamaan teille
koko oman osani, mutta Hukka ei ollut pyyntöänne kuulevinaan, hotkaisi
vain osansa niin pian kuin kerkesi. Monta muuta samantapaista juttua
voisin vielä kertoa. Ja jos oikein asiata ajattelette, huomaatte kyllä,
kuka on uskollisempi ja uhraavampi, Hukkanen ja Mesikämmenkö vai
kettuparka, joka mielellään antaisi henkensäkin teidän puolestanne.
-- Oli miten oli, sanoi kuningas, -- mutta minun täytyy seurata
oikeutta. Astukoon siis esiin se, jolla on jotakin kannetta Repolaista
vastaan, ja jos hän voi syytöksensä todistaa, tulee syyllinen
rangaistavaksi.
Haudan hiljaisuus vallitsi oikeussalissa. Repolaisen pitkät ja älykkäät
puheet olivat niin lumonneet koko hovin, että kaikki uskoivat häntä. Jo
oli kuningaskin unohtanut vihansa.
-- Koska ei ketään syyttäjää esiinny, julistan Repolaisen syyttömäksi.
Minä puolestani annan hänelle anteeksi kaikki hänen entiset rikoksensa,
sillä hän on aina ollut minulle uskollinen, lausui kuningas kuuluvalla
äänellä.
Repolainen kumarsi syvään ja lausui: -- En voi sanoin ilmaista kuinka
kiitollinen olen, armollinen herra. Ja nyt lähden heti paikalla
etsimään kadonneita aarteita, enkä ennen lepää kuin olen ne löytänyt.
Mutta nyt ei Hukka enää jaksanut vihaansa hillitä. Raivosta puuhkuen
hän huusi:
-- Armollinen herra, huomaan suureksi kummakseni, että taaskin uskotte
tuon petturin valheita. Mutta minusta hän ei niinkään vähällä pääse.
Minä vaadin hänet kaksintaisteluun, ratkaiskaamme siten, kuka meistä on
oikeassa. Sillä sen minä tässä kaikkien kuullen julistan, että
suurempaa lurjusta ja petturia ei ole maan päällä koskaan elänyt kuin
Kettu Repolainen.