Kun Repolainen astui hoviin ja näki kaikki vihollisensa koolla,
lannistui hänen rohkeutensa, ja häntä alkoi kovasti pelottaa. Mutta
Mäyrä Metsäsika kulki uskollisena hänen rinnallaan ja kuiskasi hänelle:
-- Älä pelkää, kuoma, muista: rohkea rokan syö, kaino ei saa
kaaliakaan.
-- Oikein puhuttu, kuomaseni, vastasi Repolainen, suoristi taas
selkänsä ja astui rohkeasti vihamiestensä keskitse valtaistuimen eteen.
Hän heittäytyi polvilleen ja tervehti liehakoiden ja suurella
kunnioituksella sekä kuningasta että varsinkin kuningatarta.
Kaikki läsnäolijat tunkeutuivat lähemmäksi. Jokainen ihmetteli
Repolaisen kukistumatonta rohkeutta. Oltiin uteliaita näkemään,
pääsisikö hän tälläkin kertaa pulasta.
-- Repolainen, sinä konnista viheliäisin, lausui kuningas kumealla
äänellä, -- turhaan liehakoit ja imartelet. Sinun loppusi on nyt
vihdoinkin käsissä. Älä enää sanoja tuhlaa.
Nähdessään kuninkaan synkeät kasvot Kettu kauhistui, mutta hän koetti
näyttää levolliselta, vaikka sydän ankarasti pamppailikin. Tyynellä
äänellä hän pyysi puheenvuoroa ja alkoi sitten rohkeasti sukkelilla
valheilla kumota Variksen ja Kanin kanteita. Pidettyään pitkän,
loistavan puolustuspuheen hän viimeksi virkkoi:
-- Ylevä kuningas, minä olen viaton; elleivät Varis Vaakkulainen ja
Kani myönnä valehdelleensa minua syyttäessään, niin vaadin vakaasti
heitä kaksintaisteluun. Silloinhan saamme nähdä, kuka meistä on
oikeassa.
Kun Varis Vaakkulainen ja Kani tämän kuulivat, säikähtivät he
pahanpäiväisesti ja puikkivat tuota pikaa tiehensä. Eivätkä he sen
koommin oikeussalissa näyttäytyneet.
-- Missä ovat syyttäjät? huusi kuningas kuuluvalla äänellä, mutta ei
kukaan uskaltanut hiiskahtaakaan.
-- Niin, sanoi Repolainen, -- sellaista se on. Selän takana kyllä puhua
pajatetaan mitä tahansa, mutta kuka rohkenee minulle vasten silmiä
parjauksiaan uudistaa?
-- Älä lörpöttele, petturi, ärjäsi kuningas vihoissaan. -- Muista
Vääräsäärtä, uskollista kirjeenkantajaani, jonka kavalasti surmasit. Ja
sinun pahantekosi tähden kärsi Oinas Ollikka viattoman kuoleman.
-- Mitä kummia kuulenkaan! huudahti Repolainen. -- Onko Vääräsääri
murhattu ja Ollikka kuollut? Sehän on kauheata! Voi kuinka turmeltunut
tämä maailma sentään on! Kukapa olisi uskonut, että tuo kiltinnäköinen
Oinas olisi voinut murhata lempeän Vääräsäären. Silloin ovat kai kaikki
nuo kalliit aarteet, jotka heidän kerallaan kuninkaalle lähetin, teillä
tietymättömillä. Surkeata, surkeata!
Mutta kuningas ei huolinut kuulla Repolaisen vaikeroimista. Vihoissaan
hän lähti kammioonsa. Siellä istuivat parhaillaan kuningatar ja Martti
Apinan puoliso. Rouva Ryppysilmä oli viisas ja kielevä vaimo.
Kuningatar ja kuningas kunnioittivat häntä suuresti ja kuuntelivat
mielellään hänen älykkäitä neuvojaan.
Koska ketut ja apinat olivat sukua keskenään ja sen lisäksi hyviä
ystäviä, koetti rouva Ryppysilmä kaikin voimin puolustaa Repolaista
kuninkaalle kehuen hänen hyviä ominaisuuksiaan, viisauttaan ja
taitoaan.
Hiukan leppyneempänä palasi kuningas oikeussaliin ja alkoi uudestaan
kuulustella Repolaista.