Mäyrä Metsäsika ja Repolainen kulkivat suorinta tietä nummen yli
hoviin. Matkalla lausui Repolainen:
-- Kävi miten kävi, mutta tällä kertaa minusta todellakin tuntuu siltä
kuin matkani päättyisi hyvin. Mutta kuulehan, rakas orpanani,
ikäväkseni täytyy minun tunnustaa, että taas olen tehnyt syntiä sen
jälkeen kun viimeksi itseni ripitin. Kerron sinulle nyt kaikki
rikokseni, sekä suuret että pienet.
Ja sitten Repolainen alkoi iloisen näköisenä kertoa kepposiaan ja
konnankoukkujaan. -- Vielä on yksi asia mainitsematta, lausui hän
lopuksi. Siihen aikaan kun Hukka ja minä olimme liittolaisia, näimme
kerran metsässä hevosen ja lihavan, herkullisen näköisen varsan.
Nähdessään varsan valahti Hukan suuhun heti vesi.
"Menepäs kysymään tuolta hevoselta, paljonko hän varsastaan tahtoo",
sanoi hän minulle. Minä menin hevosen luo ja kysyin kohteliaasti:
"Arvoisa rouva, sanokaa minulle, mitä tahtoisitte pikku varsastanne?"
Hevonen vastasi: "Hinta on kirjoitettu takakavioihini." Minä palasin
Hukan luo ja kerroin hänelle hevosen sanat. "Mene sinä itse katsomaan",
sanoin, "minä olen niin huono lukumies".
"Minä sitä vastoin osaan lukea sekä latinaa että ranskankieltä",
vastasi Susi ylvästellen. Sitten hän astui hevosen luo ja pyysi saada
nähdä sen takakaviot. Hevonen kohottikin takakavionsa ja yks kaks --
lensi Hukka poloinen korkealle ilmaan. Sitten hevonen nelisti tiehensä
täyttä laukkaa, mutta Hukka rukka makasi tunnotonna maassa kauan aikaa.
Viimein hän tointui ja alkoi kauheasti ulvoa, eikä kummakaan, hänen
naamassaan oli kuuden ihka uuden rautanaulan jäljet.
Ja nyt, rakas veljenpoikani, olen kertonut kaikki syntini. Voitko antaa
minulle tällä kertaakin synninpäästön?
-- Minua surettaa suuresti, että jälleen olet tehnyt niin paljon pahaa,
vastasi Mäyrä vakaasti. -- Mutta koska nyt olet niin lähellä kuolemaa,
en tahdo tehdä kuormaasi raskaammaksi, vaan julistan syntisi anteeksi.
Pelkään näet pahoin, ettet tällä kertaa saa kuningasta leppymään.
Vääräsäären kuolema on kovasti suututtanut häntä. Kuinka saatoitkaan,
setäni, menetellä niin kevytmielisesti?
-- Loruja, sanoi Repolainen. -- Minäpä sanon sinulle, Mäyrä, ettei
kannata olla niin arkatuntoinen tässä syntisessä maailmassa. Emme me
voi elää täällä yhtä pyhästi kuin luostarissa. Se on kyllä totta, että
jokaisen pitäisi rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään, mutta minulla
on niin paha ja vilkas luonto. Kun näin Vääräsäären lihavana ja
pyöreänä hyppivän edessäni, tuli minulle niin kova ruokahalu, etten
voinut hillitä itseäni, vaan söin hänet. Entä Oinas! Hän on aina
suututtanut minua typeryydellään. No niin, mitäpä heistä enää, mennyttä
mikä mennyttä. Jättäkäämme heidät rauhaan ja haastelkaamme toisista
asioista. Jos totta puhun, en ole rahtuakaan huonompi muita. Kuningas
Jalopeura ja hänen ylimyksensä sieppaavat itselleen saaliin mistä vain
ikinä saavat. Heitä ei kukaan uskalla moittia, mutta Kettu parkaa
kaikki soimaavat ja parjaavat.
-- Minusta on varsin kummallista, että rupeat puhumaan muitten
synneistä, kun sinulla itselläsi on niin kirjava ansioluettelo.
Pitäköön jokainen huolta itsestään, sanoi Mäyrä ankaralla äänellä.
Näin keskustellen he astuivat eteenpäin. Lähellä hovia he kohtasivat
Martti Apinan, joka oli puettu pyhiinvaeltajan kaapuun. Hän tervehti
ystävällisesti matkamiehiä ja sanoi Ketulle: -- Pidä vain lujasti
puoliasi, kuoma, äläkä yhtään hätäile.
-- Voi, vastasi siihen Repolainen, -- minun asiani ovat aivan
hunningolla. Nyt ovat Varis Vaakkulainen ja Kani taas käyneet minua
syyttämässä. Mitä minä sille taidan, että toinen on menettänyt vaimonsa
ja toinen korvansa. Mutta ikävintä on se, että yhä vielä olen paavin
pannassa. Jos vain siitä pääsisin, voisin paljoa paremmin vaikuttaa
kuninkaaseen ja masentaa viholliseni. Olisin mielelläni lähtenyt
Roomaan paavilta synninpäästöä anomaan, mutta valitettavasti en uskalla
jättää perhettäni niin pitkäksi aikaa. Se ei silloin saisi hetkeäkään
olla rauhassa Hukalta ja Mesikämmeneltä.
-- Salli minun auttaa sinua kuoma, sanoi Martti Apina. -- Minulla on
paljon ylhäisiä tuttavia Roomassa ja heidän välityksellään voin
helposti hankkia sinulle synninpäästön. Sinä olet aina ollut hyvä
ystäväni, luota vain minuun, vanha veikko, kyllä minä asiasi ajan.
Repolainen kiitti hartaasti Martti ystäväänsä ja jatkoi matkaansa
hoviin, jossa parhaillaan hommattiin suurta sotaretkeä Veijanlinnaan.