Kun ei mitkään "herkuttelemiset" kuulu paastoaikuisiin tehtäviin,
niin on myöskin vältettynä sulhasissa käynti silloin. Mutta "arkeen"
päästyä on se naimaijässä olevan nuoren miehen ensimmäisiä tehtäviä.
Hän, noiden tuumain päähän tultua, kumartaa kolme kertaa "jalkaan"
niin hyvin isälle kuin äitille ja pyytää heiltä lupaa "mutson" [mutso
= morsian, nuori vaimo] ottamiseen. Ja niin saatuaan luvan, lähtee
hän sitte kosiomiehen [isä tavallisesti seuraa kosiomiehenä] kanssa
ajelemaan — eikä tiedä kuinka monessa kylässä ja talossa sitä saa
käydä, ennenkuin tapaa suostuvan tytön.
Ennen lähtöä tuodaan alottamaton leipä pöydälle: sulhanen istuutuu
pöydän päähän ja kosiomies ottaa leivän ja leikkaa siitä hyvin
kipakasti pienen kannikan: jos kannikka putoaa pöydälle leikattu puoli
ylöspäin, niin sitte asia onnistuu, vaan jos leikattu puoli sattuu
pöytää vasten, niin on epävarmaa. Kolme tuollaista koetta tehdään ja
jokaisella on sama merkitys. Sitte noustaan pöydän luota liikkeelle ja
kosiomies tekee ristinmerkin sanoen: — "Lähe nyt Hosbot auks"; sulhanen
tekee samoin... ja nyt on se saapuvilla olevista tytöistä onnellinen,
joka ensimmäiseksi ehtii kiertämään pöydän ympäri: hän joutuu silloin
ensimmäiseksi naimisiin!
Oli' se poika enin arvellut erästä tyttöä lähikylässä ja sen luokse
sitä ensin lähdetään ajamaan. Hepo juoksee, reki vierii, kello
soida kalkuttelee ja miehillä sydän tykyttää, mutta pyylevyyttä ja
mahtavuutta he eivät saa menettää.
Kylällä koirat haukkuvat; taloja vaeltaa ohi ja jo tuolla tytön talo
näkyy. Siellä on kuultu "kellossa ajajan" lähestyvän, arvellaan
sulhasten tulevan, vahditaan ikkunoissa ja nähdäänkin sitte arvelu
oikeaksi.
Pihaan päästyään eivät sulhaset uskalla käydä hevostaan panemaan sen
parempaan korjuuseen kuin pikimittäin sitasevat sen johonkin kiinni.
Pirttiin tultua ensimmäiseksi ristitään silmät, sitte tervehditään
suullisesti ja kosioimis sanoo: "A, ennen käim ilman, nytläksim
sulhasiks."
Jos sulhanen on vähänkin mieleinen, niin sanoo emäntä: — "Jaksaikaa,
jaksaikaa.
"Tupa on tehty miesten tulla
Talli hevoiset talun.⁻"
Sitte tervehditään kättelemällä ja sulhaset alkaa riisuutua.
Talon puolesta mennään hevonen korjaamaan suojaan ja pannaan sille
eteen mitä parasta sen ruuaksi talossa löytyy. Emäntä rupeaa kahvin
puuhiin ja tyttö pujahtaa pukeutumaan.
Kohta on taas talon väki pirtissä koolla ja morsian tuodaan
valmistautuneena pirttiin.
"Täs on meijän kunnitsa.
Ruskii ku repo.
Valkii ku jänö...
Oletteko rahasta rikkaat
Tahi jallalta vesselät",
sanoo morsiamen sisään tuoja ja he kumpikin kumartavat syvään.
"Kruunu on rahasta rikas,
Repo metsäs jallalta vesselä",
vastaa kosiomies sulhasen puolesta ja ovat he molemmat nousseet
seisomaan.
"Kunnitsain kullattu
Niätäin näytetty,
Jos tavannetta, ni teijän.
Josettä, ni meijän",
sanotaan taas morsiamen puolelta ja kumartaen poistuu morsian
saattajineen syrjemmäksi...
"Tavataan, tavataan!" huudetaan kiireesti jälkeen.
Kahvi on nyt joutunut ja sitä tarjotaan sulhaisille riehtilällä
paisteltuine vehnäkakkaroineen.
Viesti on kulkenut kylällä talosta taloon, että siinä talossa on
sulhaset, ja niin on alkanut virrata kylän rahvasta sulhastaloon,
joten alkaa ihmisiä olla ihan ahdinkoon asti. Morsiamen isä lupaa
pirtin tanssia varten; soittajakin on jo saapuvilla ja sitte aletaan
pyörähdellä.
Kahvin juotettua, alkaa emäntä apulaisineen valmistella sulhasille
ruokia ja ensimmäisiin tehtäviin niissä kuuluu keitinpiiraat.
Tällä välillä siinä niin syrjäiset kuin asiaan kuuluvatkin kehuvat
sulhasen ja koko hänen kotitalonsa hyvyyksiä ja tuodaanpa siinä samalla
pahojakin puolia esille, vaan näistä jälkimäisistä ei tietysti sulhasen
puolelta virketa mitään — eihän niitä tiedä olevan — mutta syrjäisiltä
ne eivät jää tällä kertaa unhotuksiin ja koetellaan niistä kuiskailla
niin, ettei vaan sulhaset kuulisi!
Saadaan sitte ruuat valmiiksi ja sulhanen seuralaisensa kanssa
käsketään ruokaimaan. Siinä on morsiamen katsottava kuinka monella
haukkauksella sulhanen syö keitinpiiraan... sitte niin pitkän ajan
sisällä hän joutuu naimisiin [ehkä myös sitte niin monet sulhaset
hänellä käyvät], jos tämä kauppa ei menisi päätökseen.
Syötyä pyytää kosiomies pöytää "ruokien maksamista varten"
[on kiertelemällä sanottu, vaan tarkoittaa kihlojen antamista
(tarjoamista)] ja hänelle luvataan se. Morsian levittää sitte pöydälle
ensin suuren villaisen huivin ja sen päälle pienemmän, mutta silkkisen;
tuodaanpa vielä pöydälle talon puolesta kokonainen leipä ja suolaa.
Sitte kosiomies alkaa levitellä huiville rahoja ja tarjoaa ne
otettaviksi, ettei muka "hevonen jäisi pantiksi talossa syömisestä ja
reuhaamisesta, ja näytteeksi, ettei sulhanen tahdo karunneuvoin lähteä
talosta."
Vanhukset käskevät tyttöä ottamaan rahoja, vaan eihän hän kainoudessaan
sellaiseen ryhdy, joten se jää isän tai äidin tehtäväksi. Isä ottaakin
joukosta muutamia seteleitä ja sitte alkaa miettiminen ja lopullinen
päätöksen odottaminen.
Sulhanen koettaa nyt saada tilaisuutta puhutellakseen morsianta
kahdenkeskisesti ja ainahan sitä sellaista löytyykin. Mutta asiat kun
eivät muutamassa tunnissa selviä, niin jäävät sulhaset yöksi taloon...
ja sitte on sulhasen _velvollisuus_ muiden nukuttua mennä morsiamensa
makuutilalle ja siinä sitte puhutella häntä vielä.
Aamulla on ratkaiseva hetki ja se pitää jo ylösnoustua sulhasia
suuressa jännityksessä. Kaikki on kohtelu entisellään, joten siitä
ei voi mitään päättää: annetaan kahvit, ruoka, kaikki yhtä kyytiä...
pitäähän sitä jouduttaa sulhastoimia. Vanhemmat neuvottelevat aina
väliin tytön kanssa ja sitte aamiaisen syötettyä jo levitetään huivit
pöydälle. Mutta siitä ei vielä voi saada päätöksen aihetta millekään
suunnalle, sillä tavallistahan on, että rahat pannaan näkösälle
loppupäätöstä tehdessä ja jos hyvinkin sulhanen olisi kyllästynyt
morsiameen ja koko tuumaansa, niin siitä saisi rahansa ilman mitään
pois. Vaan kuitenkin on ratkaiseva hetki ihan lähellä... Jo tuleekin
tyttö rahojen kanssa ja laskee ne huiville — mutta hän kumartaa ja
sanoo: — "Passip luvus pitämäst"... [Samaa kuin: kiitoksia ottamastanne
minutkin niiden joukkoon, joita olette ajatelleet sopiviksi!]
Tuosta nyt huomataan että asia _ei_ ole hyvin päin käynyt...
— Eihän sille mitä. Täytyy lähteä. Ajetaan toiseen taloon, — sanoo
kosiomies rahoja pöydältä korjaillessaan. Vaan ei se tyttö olisi
kirvestään kiveen lyönyt, jos olisi suostunutkin: poikahan on terve,
talossa kyllä varusta... ja sitte vielä, kun meidän talo on _anoppiton_
talo; olisi päässyt itse emännäksi, eikä olisi ollut käskiää ja
kuultavaa.
— Eipähän siitä mitä. Vaan kun tytölle ei näy raha kelpaavan, tytön isä
vastaa vain lyhyesti. — — —
Sulhanen on käynyt hevosen valjastamassa — sitäkään ei tehty enää talon
puolesta, niinkuin tavallisesti ja muille lähteville vieraille tehdään
— ja nyt pukeudutaan lähtöön.
Sulhasparalla on kädet tuolla ulkona, pakkasessa hevosta valjastaissa
kohmettuneet ja hän niitä mennessään hiilloksella lämmittelee.
Mutta emäntä huomaa tuon ja, luullen sulhasen tehneen jotain taikaa,
ottaa päretikulla heti kuumaa tuhlaa liedestä ja viskaa sulhasen
kintereille juuri kun hän ovesta astuu. Sulhanen jättää oven jälkeensä
auki, ihan selkomaselälleen [tämä on tavallista onnistumattomilla
sulhasilla; vaan jos milloin panevatkin kiinni, niin tehdään se
_vasemmalla kantapäällä_ potkaisten!] ja ilman mitään saattamista
kiirehtii kosiomiehen jälestä pihalle, ja istuutuvat rekeen ja lähtevät
ajamaan toiseen taloon.
Tyttöä eivät sulhaset saaneet nähdä lähtiessään, sillä hän _ei
saanut_ olla silloin pirtissä, vaan oli hän, kun sulhaset lähtöä
rupesivat tekemään, pujahtanut tuvasta ja kavunnut porstuan ylisille
(välikatolle) ja asettunut seisomaan juuri tuvan oven kohdalle, jotta
sulhasten täytyi kulkea hänen alitsensa! — Sulhasten mentyä hän sieltä
sitte laskeutuu alas ja juoksee halkopinolle, tempasee käteensä halon,
mikä sattuu, ja kiirehtii sen kanssa tupaan; siellä sitte vasta
katsotaan, sattuiko pyöreä, umpinainen halko vai halaistu; niillä on
kummallakin oma merkityksensä.