Vaan tuo heidän luulottelunsa "pienistä jumalista" ei sentään estä
heitä täydellä sydämmellä kiintymästä kirkolliseen uskontoonsa
[he tunnustavat kreikkalais-katolista. — Koko oleskelupaikoillani
(Korpiselällä) tapasin ani harvassa luterilaisia] ja näyttääkin se
heillä olevan sydämmellisenä tehtävänä, eikä vaan velvollisuuden
tunteen pakoittaman.
Se on heille kallis ja pyhä, vaikka sen syvällisemmästä sisällöstä
näyttää heillä olevan ainoastaan hämärä aavistus.
Ja tuokin aavistus on kokonaan välityksellisesti heihin juurtunut,
sillä he eivät osaa lukea [alkava sukupolvi kyllä jo voipi käyttää
kirjoja (enimmäkseen kiertokoulujen vaikutuksesta)] ja niin itse
hankkia tietoja siitä, jota he käsittelevät. Mutta se kuvastuu heille
kuitenkin siksi suurena, siksi voimakkaana ja lupaavana, että "kynsin
ja hampain" he siinä riippuvat ja seuraavat uskollisesti pienempiäkin
_ulkonaisia_ menoja.
* * * * *
Niistä on paastoaminen — etenkin vanhoilla laiminlyömätön seikka... Ja
silloin ei rasvat ruokia kostuta, ei pitemmilläkään paastoajoilla, ei
edes erehdyksissäkään, sillä niin varovaisia ollaan.
Juuri paastoon laskeutuessa pestään ja puhdistetaan perinpohjin kaikki
astiat, jotka vain tulevat sillä ajalla syöntäpuuhissa käytettäviksi ja
sitte vielä astia tarvittaessa aina tarkastetaan, ettei vaan välillä
olisi siihen jotenkin "arkeista" eksähtänyt. [Paastoamattomana aikana
käytettäviä ruoka-aineita.]
Se on kuin jäähyväishetki entiselle elämälle, jossa kukoisti
maailmallisuus iloineen, herkkuineen ja nautinnoineen ja jossa
synnillisyys oli jokahetkisenä tarjokkaana; ja on se harppaus toiseen,
joka on kuin erakkoisuus keskellä ihmispaljoutta. Se hetki lyöpi
leimansa, vaikuttaa mieliin hartautta, tekee heidät alakuloisiksi ja
vaiteliaiksi.
Mutta tyytyväisyys kuvastuu heidän kasvoillaan ja vajavaisuuksia
tuntematta keräytyvät he pöydän ympärille nauttimaan höystämättömiä
ruokiaan. [Syömään ruvetessa he aina pesasevat kätensä ja tekevät he
sen yhtä hyvin kotona kuin kylässäkin.] Tavallisesti on siinä leivän
särpimenä suolatuista kaloista — tai joskus vereksistä — keitettyä
lientä ja sen jälkeen liemessä olleet ja siitä erotetut kalat ja
potatit; sitte nauriita keitettyinä ja paistikkaina, ja onpa vielä
välistä vaihdokkeeksi imellettyä ja uunissa kypsytettyä sakeanpuoleista
ruisjauholientä (mämmiä), johon syömään ruvetessa sekoitetaan marjoja
(puoloja); vieläpä joskus keitetään ryyneistä puuroa ja se maustetaan
liinansiemen-öljyllä; alituisesti käytetään maidon asemesta "rieppua".
[Vesi, jossa nauriit ovat keitetyt. Nauriista lähtenyt mehu on
tehnyt sen imeläksi ja ruskeaksi; on imelyytensä tähden sopimaton
(epäterveellinen) suuremmassa määrässä juotavaksi. Siitä valmistetaan
myös kuivatuita nauriita vedessä liottamalla; se on vieläkin imelämpää
ja väriltään ihan tumman ruskeata.]
Vaan näissäkin ruokalajeissa tehdään vielä rajoituksia paaston
eri ajoilla. Niinpä eivät "oikein uskolliset" syö kalaa paaston
ensimmäisellä ja viimeisellä viikolla eikä myös keskiviikkoisin
ja perjantaisin, jotka päivät paastotaan ympäri vuoden,
paastoamattomanakin aikana.
Kiitollisina he aina lähtevät pöydän äärestä ja kiittävät
Kaikkivaltiasta antamistaan. Lyhyt on tuo kiitos, pari sanaa vain, vaan
sanojen vähyyden korvaa ristinmerkin tekeminen, jota ei saa unohtaa
minkäänlaisissa tilaisuuksissa.
Kirkko kun on salokylistä kaukana, niin siellä ei tule usein käydyksi.
Sen siaan pidetään jumalan palvelus joka pyhä- ja sunnuntai-aamu
kotosalla, pirtissä.
Vähä ennen aamiaista, kun ruoka on jo pöydällä valmiina, sytyttää
talon miesvanhus pyhimyskuvan edessä olevan, hienon vahakynttilän, ja
se on merkki koko talon joukolle kokoontumiseen. Siinä kuvan edessä
alkaa sitte vanhus supatella kuulumattomasti rukouksiaan, aina väliin
silmiään ristien ja toiset perheen jäsenet, seisten hänen takanaan,
seuraavat hänen esimerkkiään.
Toisten joukossa seisoo siinä pieni poikanen, joka ei osaa tehdä sitä,
mitä toiset, töllistelee vain. Mutta isänsä tarttuu hänen käteensä
ja tekee sillä ristinmerkin pojan puolesta, painaltaa hänen päätään
kumarrukseen ja niin on talon pieninkin ottanut osaa yhteiseen
hartaushetkeen.