Päivä on puolessa. Sisään astuessa tapaa talon perheen syömässä. —
Tulija tervehtii, tarjoaa kättä ja ukko pöydän päässä tarttuu ensiksi
siihen, sanoen; — "Terve, terve!" Sitte toiset pöydän luona olijat
tekevät samoin ja emäntä nousee kohta pöydästä ja käskee "jaksaimaan"
[riisuutumaan].
Emäntä on vanhanläntä ja lihava. Punainen "tshäpsä" [myssyn sijainen
päähine] on hänellä päässä ja viilekkeissä riippuva hame verhoaa
hänen ruumiinsa alaosaa, vaan ainoastaan punaisen kirjava "rätsinä"
[paita] pitkine hihoineen peittää hänen yläosaansa. Rätsinän pääntie
ulottuu aina rinnan alle, joten hänen ruskea, vanhentunut, kurttuinen
rintansa paistaa näkyvissä. Hän liikkuu keveästi ja naurussasuin,
hakee "kolpitealla" [Kolpitsa, uunin sivulla, sillan alle vievän aukon
peitoksi lattiaan kiinnitetty arkku. Päällystässä on aukeava luukku.]
olevasta vaateläjästä jotain. Saakin sieltä käsiinsä "visintkän"
[röijy, kohtu] ja panee sen päälleen. Hän menee sitte ukon luo ja
supattaa sille korvaan, tämä nyykäyttää päätään ja sanoo jotain, ja
sitte lähtee emäntä puuhaamaan uunin edustalle.
Ukko vain pöydän päässä vetää sormillaan vadista kalaa ja potattia
suuhunsa. Samoin tekevät nuori nainen pikku tyttö ja poika, ja kaikki
silmäilevät uteliaina vierasta.
— Jaksaikaa, jaksaikaa! murahtaa jo ukkokin, kun näkee vieraan ei
kiirettä pitävän riisuutumisella.
— Kiitoksia, kiitoksia. Näinköhän tässä teillä saisi viivähtää
pitemmänkin aikaa?
— Ka, miks'ei. Eiköhän tässä liene tilaa.
Tuvan kuumuus ja raskas ilma vaikuttaa vähä tympäisevästi, vaan tuntuu
siihen pian kotiutuvan ja suurempaa vastenmielisyyttä tuntematta alkaa
riisua liiempiä vaatteitaan. Samalla tulee tarkemmasti silmäillyksi
ruokapöytää ja pistää sieltä silmään aimo kasat ruuanjätteitä ja niiden
joukossa muutamia saviastioita, kypsiä nauriita ja leipämöhkäleitä.
Ukkokin poistuu jo pöydän luota, ja kahvin tarjoaminen näyttää olevan
talonväen mielessä. Toinen pää pöydästä raivataan syöntäaineksista ja
astioista; pöytää peittävä "kuattuva" [pöytäliinan tapainen hursti;
kotikutoinen, valkea, karheaa kangasta], kun oli syödessä tahrautunut
niin siirretään se pois vieraalle aijotulta pöytä-osalta ja sen
sijaan levitetään toinen, puhdas. "Kuppivirssi" [kori, jossa kuppeja
säilytetään] tuodaan pöydälle ja emäntä ottaa siitä kuppeja, vaan hän
ensin tarkastelee niiden puhtautta; hakee sitte vesiastian pöydälle ja
alkaa pestä.
Tällä välillä tulee tarjonneeksi ukolle tupakkaa, tämä ei
ota, sanoo ei polttaneensa vielä eläissään, ja on hän nyt jo
kahdeksannellakymmenellä. Hiuksen haituvat, joita on vielä takaraivolla
ja korvallisilla, ovat ihan harmaat, milt'ei valkoiset, samoin rinnalle
ylettyvä tuuhea, ruokkoamaton parta, vaan on se latvapuoleltaan
muuttunut likaisen keltaiseksi. Hänellä on ruskeat kasvot ja toisen
silmän on häneltä kivistänyt pois, vaan toinen on sitä terävämmän ja
älykkäämmän näköinen. Se pitkien ja harmaiden kulmakarvojen lomasta
kiiriskelee kuin tähti taivaalla! Sormet hänen vahvatekoisissa
käsissään ovat koukistuneet jäykänmoisiksi ja ovat ne pinttyneen
likaiset.
Koko tuossa hänen olennossaan näyttää piilevän jonkunlaista
salaperäisyyttä ja tuossa hänen jäykässä, vähä köyryssä vartalossaan on
kuin jotain ylenluonnollista.
Paitahihasillaan hän liikkuu ja kolhomaiset varsikengät kolkkaa hänen
astuissaan. Harmaat sarkahousut ovat jalassa ja niiden päällä riippuu
liivin alta karhea piikko-paita.
— Ota vieras kohvii, kuuluu nyt ukon käskevä ääni, kun emäntä on
hänelle supattanut vierasta käskettäväksi.
— Paljon kiitoksia.
— Ota, ota.
Ja pitäähän sitä vieraan nauttia talon vierasvaraisuutta.
Kupin tyhjennyttyä, kaataa emäntä toisen ja vieläpä täyttää sen
kolmannestikin, vaan kun vieras ei ota, niin suhkasee hän ukolle ja hän
tallusteleekin sitä tyhjentämään.
— No onkos teillä perhettä muuallakin, kuin mitä tässä on? tulee
kysäisseeksi.
— Parren veos ollah boigu da njeveskä vanukkain kera [Tukin vedossa
ovat poika ja miniä lastensa kanssa], vastaa ukko kysymykseen.
— Vai niin, vai niin.
Vierasta ei kysymyksillä häiritä, jonkunlainen kainouden hiljaisuus
vallitsee talonväessä, ja jos mitä on toisilleenkin sanomista, niin
tehdään se puoleksi kuiskaamalla. — Sitte kahvin juotua kysäistään
vieraalta, onko hän "ruokainnu", ja aletaan puuhata syömistä.
Siinä on emännällä ja apulaisellaan juoksua ja hyppäämistä,
kiirehditään ulos ja sisään, kannellaan vateja ja patoja.
Vaan ukko vetäikse tuonne kolpitsalle ja istahtaa kutomaan verkkoaan.
Verkkohäkkiin (kuoseliin) on kiinnitetty hänen alotettu verkkonsa ja
maltillisesti ja hitaasti, mutta taitavasti hän alkaa käyttää käpyä ja
näyttää siltä, kuin olisi hän käsin mielityössään. — — —
Vähä yksinäiseltä tuntuu vieraasta ja niin tulee hän kiinnittäneeksi
huomionsa tuvan sisustukseen. Ovesta tullessa oikealla on suuri uuni
edustoineen ja liesineen, jossa riippuu rautaiset keittohahlat. Uunin
päällyställä on päreitä ja sieltä riippuu uunin sivulla kuivamassa
oleva loimi; vielä on uunilla nojallaan, kattopartta vasten painumassa
oleva, reen jalas, ja uunille pääsyä varten on seinämällä uuniin
syvennetyt portaat. Uunin kulmassa, kolpitsan päässä lattialla, on
ristikkojalustallaan suuri vesisaavi tai säiliö, johon kannetaan vesi
toisilla pienemmillä korvoilla ja pirtin ympäri kiertää kiintonaiset
penkit. Oviseinällä on astiahylly ja ihan ovenpielessä riippuu
nuorasessa, pitkästä puunaulasta, käsien ja kasvojen pesuastia, ja sen
alla on taas jalustallaan suuri likavesisäiliö. Uunin vastakkaisessa
pirtin sopessa on pöytä ja ihan nurkassa ylempänä pyhimyskuva. On
sitte uunin ja peräseinän välillä ylhäällä leveä orsilauta ja sillä
on tuohisia vakkoja, lapasia y.m. Vielä on pirtissä irtonaisia raheja
ja tuolla, ovisopessa lattialla kattiloita ja patoja. Pitovaatteita
riippuu nauloissa seinillä, joilla vielä on oma puuvärinsä kun pirtti
on uusi. Lattia on likaisen harmaa, vaan ei se ole roskanen. Ikkunoista
tulvaa valo jotenkin voimakkaasti sisään. — — —
Naiset ovat saaneet ruuan pöydälle ja vierasta käsketään ruokaimaan.
Naurussasuin poistuu emäntä pöydän luota vieraan sitä lähetessä, ja
menee tuonne ukon luo kolpitsalle, josta sitte kyyryisissä istuen ukon
vieressä katselee vieraan ruokailemista....
Siinä on kaksi sammaltunutta kantoa, joilla on juuret yhteiset, vanha
yksinkertaisen ja alkuperäisen näköinen pariskunta, joka syrjäisen
silmälle näyttää onnelliselta ja hupaiselta. He ovat jo kadottaneet
latvansa ja sen kanssa tuoreutensa ja terhakkuutensa; heillä ei ole
enää halua kilpailuun kasvussa ja korkeudessa, vaan pysytteleivät
juurissaan tyyninä ja täysin elähtäneinä.
Syötyä elämä taas jatkuu hiljaista ja melkein äänetöntä uraansa, vaan
molemminpuolinen perehtyminen luo vähitellen vilkkautta ja eloisuutta.
Keskustelu alkaa sujua ja tuo talon väkeä vaivannut kainous häipyy.
Illan hämärtyessä talon poissa ollut perhekin saapuu sitte
kotosalle eikä heilläkään ollut mitään vastaan sanomista vieraan
sijoittautumisesta taloon.
Tuo ukon poika on pitkä ja vahvan näköinen mies, loppupuolella
keski-ikää, ja kaikesta hänen olostaan näkyy, että hän se on
talossa isäntä. Hän on puhelias ja kyselee muun maailman eloksista
ja millä asioilla se vieras täälläpäin liikkuu. Sanoo käyneensä jo
Helsingissäkin kilpahiihdossa ja saaneensa kolmannen palkinnon.
Tuosta retkestään hän kertoo laveasti ja näyttää vieläkin nauttivan
siitä. Tarkkaavasti ja vähän syrjittäin hän katsoo vieraaseen, tämän
puhellessa, ja näyttää harkitsevan jokaista sanaa, jonka vieras on
laskenut sustaan.
Hänen käskystään on valmistettu teetäkin ja sitä puheen höysteeksi ja
illan kuluksi vesirinkelin kanssa ryypitään. Sitte puuhaa hän pirttiin
sängyn, johon valmistetaan vieraalle tila. Siinä on pussi pullollaan
olkia ja päänalusiksi mätetään ensin turkkeja ja takkeja ja sitte
niiden päälle joillain hienommilla aineilla täytetty tyyny. Tyynylle
levitetään karhea, valkoinen hursti, joka on siksi laaja, että se
peittää osan alussäkistäkin. Peitteeksi tuodaan villainen, kotikutoinen
loimi.
Sitte syödään vahvasti illallista, jonka jälkeen puhdistetaan pöytä,
lakaistaan lattia ihan äärinvierin ja kannetaan talonväelle makuutilat
pirttiin. Ne levitetään lattialle vieretysten olkipussi toiseensa
kiinni, viskataan vaatteita päänalusiksi ja vieläpä muutamille
viskataan tyynykin ja jonkunlainen peitevaate.
Kohta vallitsee pimeys ja hiljaisuus pirtissä, päivän työt ja toimet
ovat unhotetut ja väsymys painaa silmän toisensa jälkeen kiinni.
Raskaat, puhkuvat hengitykset ja korisevat kuorsaukset sekoittuvat
kohta toisiinsa, ilmoittaen työmiehen vaipuneen sikeään uneen.
* * * * *
Aamulla, vieraan herätessä, on talonväki jo touhussaan, vaan he ovat
rajoittaneet pirtissä liikkumisia ja toimivat niin vähän ja hiljaa
kuin suinkin. Kuiskaillen ovat he puhelemassa ja tuossa ne ovat vielä
makuutilatkin lattialla pois kantamatta.
Uunissa palaa roimuaa valkea ja levittää valoa muuten valaisemattomaan
pirttiin. Tulen lieska nuoleksii mustunutta uuninsuun kamanaa, kuin
juomasta päässyt lehmä turpaansa, ja on se niin perin omaista ja
kodikasta tuo näky.
Ihmiset liikkuvat toimissaan ja tehtävissään hämärässä valossa kuin
haamut, ja öinen kuuma ja raskas ilma on muuttunut uunin vedosta
raittiiksi ja viileäksi, jonka tähden talon lapset häärivät tulen
lähellä lämmitellen ja pieni paitaressu on kavunnut uunin edustalle
saamaan hänkin osansa kaikkien yhteisestä hyvästä.
Vieraan aamutervehdykseen vastaa talon joukko sydämellisesti.
— Nukuitko hyvin? isäntä kysäisee ja näyttää sitte hyvin tyytyväiseltä,
kun kuulee vieraan saaneen rauhallisen levon.
Kahvikin heillä on vielä juomatta ja siihen puuhaan ruvetaan vasta
sitte, kun vieras on pukeutunut. Käskemättä kertyvät pöydän ympärille
niin vanhat kuin nuoret ja tyytyväisenä tarttuu kukin emännän
täyttämään ja ojentamaan kuppiin.
Elämä tuntuu yhteiseltä ja tapojen yksinkertaisuus kodikkaalta. Omalta
tuntuu pirtti, omalta ilma ja lämmin siinä. Vilpitön sydämmellisyys
tekee avomieliseksi ja osaaottavaiseksi kohtaloihin.
Kukaan talonväestä ei näy poistuvan tehtäviinsä ja toimiinsa ulompana
talosta, vaan jokainen pitää kuin velvollisuutenaan olla tänä päivänä
kotosalla.
* * * * *
Ja siitä lähti vieraalle kuin elämän alku uudessa ympäristössä, ja
talon perheelle — yhden hetkellisen jäsenen lisääntymisellä — jatko
sen suuren elämänsommelon suorimiseen, jossa he kukin osastaan, paraan
voimansa ja kykynsä mukaan, ovat käsinä olleet.
Vaan heidänkin sommelonsa liuskoissa näytti tuon tuostakin olevan
joitakin salaperäisiä solmuja ja nystyröitä, joita koetettiin sivuuttaa
niin, ettei niitä vieras huomaisi.