vartioineille gomangani-poloisille. "Siitä syystä bolganit tappavat
teidät. Auttakaa vieraan tarmanganin ja hänen puolisonsa
pelastamisessa, niin teillä on ainakin joku mahdollisuus säilyttää
henkenne ja päästä vapauteen. Ja teidät", hän lisäsi, kääntyen niiden
kahden puoleen, jotka olivat La'ta vartioineet, "katsovat he myöskin
syyllisiksi, -- ainoa toivonne on meissä."
Tarzan oli ehtinyt La'n viereen ja raahasi häntä juuri askelmia pitkin
korokkeelle, toivoen siellä hetkiseksi voivansa vastustaa
viittäkymmentä bolgania, jotka nyt istuimiltaan ryntäsivät häntä kohti.
"Tappakaa ne kolme, jotka istuvat korokkeella", huusi Tarzan
gomanganeille, jotka nyt ilmeisesti epäröivät, kummalle puolelle
arpansa heittäisivät. "Tappakaa heidät, jos haluatte vapauteen!
Tappakaa heidät, jos tahdotte elää!"
Hänen käskevä äänensävynsä, hänen henkilöllisyytensä magneettinen
vetoaminen, hänen luontainen johtajavaistonsa voitti heidät hänen
puolelleen siksi lyhyeksi hetkeksi, joka oli välttämätön heidän
usuttamisekseen korokkeella istuvaan kolmen bolganin, noiden vihattua
arvovaltaa edustavain kuvatusten kimppuun, ja kun he syöksivät
keihäänsä isäntiensä mustiin, karvaisiin ruumiisiin, tuli heistä
ainiaaksi Apinain Tarzanin miehiä, sillä eihän heillä tästälähin enää
voinut olla mitään tulevaisuudentoiveita bolganien maassa. Toinen
käsivartensa La'n vyötäisillä kantoi apinamies hänet korokkeelle, missä
hän tarttui keihääseensä ja veti sen ulos kuolleen leijonan ruhosta.
Sitten hän kääntyi läheneviä bolganeja päin, laski toisen jalan
kaatamansa pedon ruumiille ja korotti äänensä Kertshakin apinain
kamalaan voittohuutoon.
Hänen edessään pysähtyivät bolganit, hänen takanaan vaikeroivat
gomanganit kauhuissaan.
"Seis", huudahti Tarzan, kohottaen kämmenensä bolganeja kohti.
"Kuunnelkaa! Minä olen Apinain Tarzan. Minä en haastanut riitaa teidän
kansanne kanssa. Etsin vain tietä maanne läpi omille alueilleni.
Sallikaa minun lähteä rauhassa tämän naisen kanssa ja ottaa nämä
gomanganit mukaani."
Vastaukseksi nousi villi nurina bolganien parvesta heidän hyökätessään
koroketta kohti. Heidän riveistään hyppäsi äkkiä itäisen tornin vanhus,
joka riensi Tarzania kohti.
"Ah, kavaltaja", huusi apinamies, "siksipä siis saatkin ensimmäisenä
maistaa Tarzanin vihaa!" Hän puhui englanninkieltä, ja vanhus vastasi
samalla kielellä.
"Kavaltajako?" hän huudahti kummastuneena.
"Niin, kavaltaja", pauhasi Tarzan. "Etkö sinä rientänyt tänne kertomaan
bolganeille, että minä olin palatsissa, jotta he lähettäisivät
gomanganin viekoittelemaan minut satimeen?"
"En minä mitään sellaista tehnyt", vastasi toinen. "Minä tulin tänne
asettuakseni valkoisen naisen lähelle, ajatellen voivani tarpeen tullen
auttaa häntä ja sinua. Minä asetun nyt, englantilaisena, sinun
sivullesi, taistelemaan ja kuolemaan kanssasi, sillä kuoleman oma sinä
olet niin totta kuin Jumala on taivaassa. Mikään ei voi pelastaa sinua
bolganien raivolta, joiden keisarin sinä surmasit."
"Tule sitten", huusi Tarzan, "ja todista uskollisuutesi! On parempi
kuolla nyt kuin iäti elää orjuudessa."
Kuusi gomangania oli järjestynyt riviin, kolme Tarzanin ja La'n
kummallekin puolelle, samalla kun seitsemäs, joka Tarzanin kanssa oli
aseettomana astunut huoneeseen, riisti aseita yhdeltä korokkeelle
kaatuneista kolmesta bolganista.
Tämän heille niin oudon sotarintaman edessä bolganit pysähtyivät
korokkeelle johtavien askelmain juurelle. Mutta vain hetkeksi, sillä
olihan vihollisia ainoastaan yhdeksän viittäkymmentä vastaan, ja
bolganien rynnätessä portaille otti Tarzan gomanganeineen heidät
vastaan sotakirveillä, keihäillä ja lyijypäisillä sauvoilla. Hetkiseksi
he työnsivät heidät takaisin, mutta ylivoima oli liian suuri, ja
taaskin tyrskähti heitä vastaan aalto, joka uhkasi heidät tuhota. Mutta
silloin kajahti taistelijain korviin peloittava karjahdus, joka melkein
heidän vierestään kuuluvana äkkiä keskeytti ottelun.
Kääntäen silmänsä ääntä kohti he näkivät ison mustaharjaisen leijonan
seisomassa huoneen lattialla, juuri eräästä ikkunasta sisälle
harpanneena. Hetkisen se seisoi kuin kultapronssista valettu
kuvapatsas, ja sitten järähti rakennus taas sen mahtavasta
karjahduksesta.
Kaikkia korkeammalla seisoi Tarzan katsellen korokkeelta isoa petoa
alapuolellaan, ja sitten hän äkkiä riemastuen kohotti äänensä bolganien
mylvintää kuuluvammaksi. "Jad-bal-ja", hän huusi osoittaen bolganeja,
"tapa, tapa!" Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun kamala hirviö, oikea
ruumistunut paholainen, hyökkäsi karvaisten gorillamiesten kimppuun. Ja
samassa juolahti apinamiehen mieleen rohkea tuuma itsensä ja muiden
hänestä riippuvien pelastukseksi.
"Nopeasti", hän huusi gomanganeille, "karatkaa bolganien kimppuun!
Tässä on vihdoinkin oikea Numa, eläinten kuningas, kaiken luomakunnan
hallitsija. Hän tappaa vihollisensa, mutta hän suojelee Apinain
Tarzania ja gomanganeja, jotka ovat hänen ystäviään."
Nähdessään vihattujen isäntiensä peräytyvän leijonan hirvittäväin
hyökkäysten edeltä, ryntäsivät gomanganit esille sotakirvein ja nuijin.
Tarzanin heittäessä keihäänsä pois ja asettuessa heidän keskelleen
paljastettu puukko kädessä, pysytellen Jad-bal-jan vieressä, jota hän
ohjaili uhrista toiseen, jottei leijona erehdyksessä kävisi
gomanganien, pienen valkoihoisen ukon tai itse La'n kimppuun.
Kaksikymmentä bolgania virui kuolleina lattialla ennenkuin loput
pääsivät pakenemaan kammiosta, ja sitten Tarzan katsoi Jad-bal-jaan ja
kutsui sen takaisin.
"Menkää ottamaan vale-Numan ruumis korokkeelta", hän sanoi
gomanganeille. "Toimittakaa se pois huoneesta, sillä oikea keisari on
tullut vaatimaan valtaistuimensa."
Vanha mies ja La silmäilivät kummastuneina Tarzania ja leijonaa.
"Kuka sinä olet", kysyi ensinmainittu, "joka voit tehdä sellaisia
ihmeitä viidakon villin pedon avulla? Kuka sinä olet ja mitä nyt aiot?"
"Odota, niin näet", sanoi Tarzan julmasti hymyillen. "Luulen, että
olemme nyt turvassa ja että gomanganit saavat kauan tämän jälkeen elää
huolettomina."
Kun neekerit olivat poistaneet leijonanraadon korokkeelta ja heittäneet
sen ulos yhdestä huoneen ikkunasta, lähetti Tarzan Jad-bal-jan
korokkeelle istumaan surmatun Numan entiselle paikalle.
"Tuossa", hän sanoi gomanganeille, "näette oikean keisarin, jota ei
tarvitse kytkeä valtaistuimeensa. Kolme teistä menköön kansanne
hökkeleihin palatsin taa kutsumaan ihmiset sieltä valtaistuinsaliin,
jotta hekin näkisivät, mitä on tapahtunut. Rientäkää, jotta saamme
tänne paljon sotureita ennenkuin bolganit palaavat joukolla."
Niin innostuneina, että heidän typerissä aivoissaan melkein välähti
älyä, riensi kolme gomangania täyttämään Tarzanin käskyä, toisten
katsoa töllistellessä Tarzania sellaisen pelonsekaisen kunnioituksen
ilmein, jonka vain jumaluusolennon näkeminen voi aiheuttaa. La tuli
sitten seisomaan Tarzanin viereen ja katsoi häntä kasvoihin silmillä,
jotka kuvastivat aivan yhtä syvää kunnioitusta kuin neekerien tuntema.
"En ole kiittänyt sinua, Apinain Tarzan", hän sanoi, "siitä, mitä olet
minun tähteni tehnyt ja pannut alttiiksi. Minä tiedän kyllä sinun
tulleen tänne minua etsimään, pelastaaksesi minut noiden olentojen
käsistä, ja tiedän, että se ei ollut rakkautta, mikä pakotti sinut
tähän sankarilliseen ja melkein toivottomaan tekoon. Että olet
yrityksessäsi näin pitkälle onnistunut, on ihan ihmeellistä, mutta
minä, joka olen kansani taruissa kuullut kerrottavan bolganien
urotöistä, tiedän, että mitään lopullisen pelastuksen toivoa meille
kaikille ei ole, ja pyydän siis sinua heti käyttämään tilaisuutta
paetaksesi yksinäsi, jos mahdollista, sillä sinulla ainoalla meistä
saattaa olla joitakin pakenemismahdollisuuksia."
"En ole kanssasi samaa mieltä siitä, La, että meillä ei ole
mahdollisuutta paeta", vastasi apinamies. "Minusta näyttää, ettei
meillä nyt ole ainoastaan täyttä syytä uskoa todelliseen ja varmaan
pelastukseen, vaan voinemmepa vapauttaa nämä gomangani-paratkin
bolganien orjuudesta ja hirmuvallasta. Mutta ei siinä kaikki. Tähän
minä en tyydykään. Ei ole rangaistava ainoastaan tätä kansaa, joka ei
suo mitään vieraanvaraisuutta muukalaiselle, vaan omia uskottomia
pappejasikin. Sitä varten minä aion marssia ulos Timanttipalatsin
laaksosta Oparin kaupunkia vastaan mukanani riittävän suuri
gomanganijoukko, pakottaakseni Kadshin luopumaan anastamastaan vallasta
ja asettamaan sinut takaisin Oparin valtaistuimelle. Mikään vähempi ei
minua tyydytä, enkä mitään vähempää tyydy suorittamaan ennenkuin täältä
lähden."
"Sinä olet urhoollinen mies", sanoi vanhus, "ja olet onnistunut
paremmin kuin luulin mahdolliseksi, mutta La on oikeassa: sinä et tunne
bolganien hurjuutta ja apulähteitä tai sitä valtaa, joka heillä on
gomanganien yli. Jos voisit neekerien typeristä mielistä karkoittaa
pelon painajaisen, joka heitä niin raskaana pöpönä kahlehtii, voisit
ehkä saada puolellesi riittävän suuren joukon paetaksesi laaksosta,
mutta minä pelkään, että se on sinullekin ylivoimainen tehtävä. Ainoa
toivomme siis on paeta palatsista heidän ollessaan tilapäisesti
epäjärjestyksessä ja luottaa nopeuteemme ja onneemme, ehtiäksemme
laakson ulkopuolelle ennenkuin meidät tavoitetaan."
"Kah", huudahti La osoittaen sormellaan; "nytkin on jo liian myöhäistä
-- he palaavat."
Tarzan katsahti osoitettuun suuntaan ja näki avoimesta oviaukosta
huoneen eteläisestä päästä ison joukon gorillamiehiä lähestyvän. Hän
käänsi silmänsä nopeasti toisen seinän ikkunoihin. "Mutta odottakaas",
hän sanoi, "katsokaa, toisessakin vaakakupissa on jotakin!"
Hänen seuralaisensa katsoivat pengermälle aukeaviin ikkunoihin päin ja
huomasivat niiden takana monisataiselta näyttävän neekerijoukon
juoksemassa nopeasti ikkunoita kohti. Korokkeella olevat neekerit
huusivat innostuneina: "Ne tulevat! Ne tulevat! Me pääsemme vapaiksi,
eivät bolganit enää voi teettää meillä työtä, kunnes kaadumme
uupumuksesta, piestä meitä, kiduttaa meitä tai syöttää meitä Numalle."
Kun ensimmäiset bolganit ehtivät huoneen ovelle, alkoi gomanganeja
tunkeutua sisälle useista vastapäisellä seinällä leveistä ikkunoista.
Heitä johtamassa olivat ne kolme, jotka oli lähetetty heitä noutamaan,
ja niin vaikuttavasti he olivat suorittaneet lähetintoimensa, että
neekerit jo näyttivät uudelta kansalta, sillä niin elähdytti heitä
koittava vapauden ajatus. Heidät nähdessään bolganien päällikkö huusi
heille äänekkäästi, että he tarttuisivat korokkeella oleviin
tungettelijoihin, mutta vastaukseksi lävisti lähin neekeri hänet
heittämällään keihäällä, ja kun hän tuupertui kasvoilleen kuolleena,
riehahti taistelu ilmiliekkiin.
Palatsin bolganit olivat neekereitä melkoisesti lukuisammat, mutta
jälkimmäisillä oli se etu, että heitä oli valtaistuinsalin sisäpuolella
riittävästi, estääkseen suurempaa bolganimäärää pääsemästä huoneeseen
samalla kertaa. Heti kun Tarzan huomasi neekerien mielentilan, kutsui
hän Jad-bal-jan seuraamaan häntä ja astuen alas korokkeelta ryhtyi
johtamaan gomanganeja. Jokaiseen aukkoon hän sijoitti kylliksi miehiä
sitä suojelemaan ja piti loput varalla keskellä huonetta. Sitten hän
kutsui vanhuksen neuvottelemaan.
"Itäisen muurin portti on auki", hän sanoi. "Minä jätin sen tullessani
auki. Olisiko kahden- tai kolmenkymmenen neekerin mahdollista päästä
sinne turvallisesti ja sieltä metsään, viedäkseen viestin kylien
asukkaille siitä, mitä täällä palatsissa tapahtuu, ja taivuttaakseen
heidät lähettämään heti kaikki soturinsa lopettamaan aloittamamme
vapautustyön?"
"Se on oivallinen suunnitelma", vastasi vanhus. "Bolganit eivät ole
meidän ja portin välisellä puolella palatsia, ja jos tuuma konsaan
voidaan panna täytäntöön, niin nyt on sopiva aika. Minä valitsen
puolestani miehet; niiden tulee olla päälliköitä, joiden sanoilla on
kantavuutta palatsin muurien ulkopuolella asuvien kyläläisten
keskuudessa."
"Hyvä!" huudahti Tarzan. "Valitse heidät heti; kerro heille, mitä
haluamme, ja varoita heitä kaikin mokomin rientämään."
Vanhus valitsi yksitellen kolmekymmentä soturia, joille jokaiselle hän
tarkoin selitti heidän velvollisuutensa. He riemastuivat suunnitelmasta
ja vakuuttivat Tarzanille, että ensimmäinen apujoukko saapuisi
ennenkuin tuntiakaan oli kulunut.
"Kun lähdette aitauksesta", sanoi apinamies, "niin särkekää lukko, jos
voitte, jotta bolganit eivät voi lukita porttia jälleen ja sulkea
apujoukoiltamme tietä. Sanokaa myöskin, että ensiksi tulleiden on
jäätävä muurin ulkopuolelle, kunnes on saapunut kyllin suuri joukko,
jotta he voivat verraten turvallisesti astua palatsin alueelle --
ainakin niin monta kuin nyt on tässä huoneessa."
Neekerit ilmaisivat tajuavansa ja läksivät hetkistä myöhemmin huoneesta
erään ikkunan kautta, häviten yön pimentoon.
Pian sen jälkeen, kun neekerit olivat lähteneet, tekivät bolganit
päättäväisen rynnäkön valtaistuinsalia vartioivia gomanganeja vastaan,
minkä tuloksena parin-, kolmenkymmenen gorillamiehen onnistui tunkeutua
huoneeseen. Tästä ensimmäisestä vastoinkäymisen merkistä säikähtyneinä
osoittivat neekerit horjumisen oireita; heidän luontainen pelkonsa
bolganeja kohtaan esiintyi heidän epäröivässä asennossaan ja
haluttomuudessaan vastahyökkäykseen. Hypätessään eteenpäin, auttaakseen
bolganien valtaistuinsaliin tekemän rynnäkön torjumisessa, kutsui
Tarzan Jad-bal-jaa, ja kun suuri leijona loikkasi korokkeelta, osoitti
apinamies lähintä bolgania ja huusi: "Tapa, tapa!"
Jad-bal-ja hyppäsi suoraan lähimmän kurkkuun. Mahtavat leuat
loksahtivat vain kerran säikähtyneen gorillamiehen murisevassa
naamassa, ja sitten heitti kultaleijona raadon sitä vain kerran
ravisteltuaan ja karkasi toisen kimppuun. Kolme oli täten saanut
nopeasti surmansa, toinen toisensa jälkeen, kun loput bolganeista
kääntyivät pakenemaan tästä kauhun kammiosta. Mutta gomanganit, joiden
rohkeus palasi heidän nähdessään, kuinka helposti tämä hurja
liittolainen tuotti tyranneille kuolemaa ja pelästystä, asettuivat
bolganien ja oviaukon väliin, katkaisten heiltä pakotien.
"Pidättäkää heidät, pidättäkää heidät", huusi Tarzan. "Älkää tappako
heitä!" Ja sitten kääntyen bolganien puoleen: "Antautukaa, niin
säästämme teidät!"
Jad-bal-ja pysytteli isäntänsä vieressä, mulkoillen ja muristen
bolganeille ja silloin tällöin luoden apinamieheen rukoilevan
silmäyksen, joka sanoja selvemmin haastoi: "Lähetä minut heidän
joukkoonsa!"
Viisitoista saliin saapuneista bolganeista oli vielä elossa. Hetkisen
he epäröivät, mutta sitten yksi heistä heitti aseensa lattialle. Toiset
noudattivat heti esimerkkiä.
Tarzan kääntyi Jad-bal-jan puoleen. "Takaisin!" hän sanoi osoittaen
koroketta, ja kun leijona kääntyi ja tassutti pois korokkeelle, haastoi
apinamies jälleen bolganeille.
"Menköön yksi joukostanne", hän käski, "ilmoittamaani tovereillenne,
että vaadin heitä heti antautumaan."
Bolganit kuiskailivat muutaman silmänräpäyksen keskenään, ja lopuksi
muuan heistä ilmoitti lähtevänsä toisia tapaamaan. Hänen poistuttuaan
huoneesta vanhus lähestyi Tarzania.
"He eivät milloinkaan antaudu", hän virkkoi. "Varo petosta."
"Hyvä näinkin", sanoi Tarzan. "Minä aavistelen petosta, mutta voitan
aikaa, ja sitä me enimmin tarvitsemme. Jos lähettyvillä olisi paikka,
johon voisin teljetä nämä toiset, tuntisin asemamme turvallisemmaksi,
sillä se vähentäisi vastustajaimme lukua ainakin näin monella."
"On sellainen huone", virkkoi vanhus, osoittaen yhtä valtaistuinsalin
oviaukosta, "johon voit heidät sulkea -- sellaisia huoneita on
keisarien torneissa monta."
"Hyvä", sanoi Tarzan, ja hetkistä myöhemmin olivat bolganit hänen
ohjeittensa mukaan tiukasti teljettyinä valtaistuinsalin viereiseen
huoneeseen. Käytävästä he kuulivat gorillamiesten väittelyä. Oli
ilmeistä, että he pohtivat Tarzanin heille lähettämää tiedonantoa.
Kului viisitoista, kului kolmekymmentäkin minuuttia, eikä mitään sanaa
saapunut bolganeilta, eikä vihollisuuksiakaan uudistettu, mutta sitten
saapui valtaistuinsalin pääovelle sama mies, jonka Tarzan oli
lähettänyt viemään antautumishaasteen.
"No", kysyi apinamies, "mitä he vastasivat?"
"He eivät antaudu", sanoi bolgani, "mutta he sallivat sinun lähteä
laaksosta, kunhan päästät vapaiksi ne, jotka olet vanginnut etkä tee
pahaa toisillekaan."
Apinamies pudisti päätänsä. "Se ei kelpaa", hän vastasi. "Minulla
on valta musertaa Timanttilaakson bolganit. Katso", ja hän
osoitti Jad-bal-jaa, "tässä on oikea Numa. Otus, joka teillä oli
valtaistuimellanne, oli vain villipeto, mutta tämä on Numa, eläinten
kuningas, kaikkien luotujen keisari. Katso häntä. Täytyykö häntä pitää
kultakahleilla kytkettynä kuin vankia tai orjaa? Ei! Hän on todella
keisari. Mutta yksi on häntä korkeampi, ja sen käskyjä hän tottelee. Se
olen minä, Apinain Tarzan. Ken minut suututtaa, ei saa tuntea
ainoastaan Numan vihaa, vaan myöskin Tarzanin vihaa. Gomanganit ovat
minun kansaani, bolganit joutuvat orjikseni. Mene sanomaan
tovereillesi, että heidän, jos mielivät laisinkaan säilyttää henkensä,
on parasta saapua pian anomaan armoa. Mene!"
Kun lähetti oli jälleen poistunut, vilkaisi Tarzan vanhukseen, joka
silmäili häntä ikäänkuin pelon tai kunnioituksen ilmein, mutta hänen
silmäkulmissaan välähtikin hiukan vekkulia. Apinamies huokaisi syvään
helpotuksesta. "Tällä tavoin voitamme ainakin puoli tuntia lisää", hän
sanoi.
"Sen kyllä tarvitsemme ja enemmänkin", vastasi vanhus, "vaikka tosin
oletkin saanut aikaa enemmän kuin pidin mahdollisena, sillä olet toki
herättänyt epäröimistä bolganeissa, joilla ei ennen koskaan ole ollut
aihetta epäillä voimaansa."
Silloin ulkokäytävistä kuuluva väittely ja pohdinta vaihtui
liikehtimiseksi. Noin viisikymmentä gorillamiestä käsittävä joukko
asettui aivan valtaistuinsalin pääkäytävän eteen, missä seisoivat
ääneti, aseet valmiina, ikäänkuin ehkäistäkseen huoneissa olevilta
jokaisen pakomahdollisuuden. Heidän takanaan nähtiin muiden bolganien
liikkuvan poispäin ja häviävän ovista ja käytävistä, jotka johtivat
palatsin pääeteisestä. La'n ja vanhuksen kanssa odottivat gomanganit
levottomasti apujoukkojen saapumista, Tarzanin istuessa puolittain
nojaillen korokkeen reunalla, toinen käsivarsi Jad-bal-jan kaulalla.
"Niillä on jotain tekeillä", sanoi vanhus. "Meidän tulee huolellisesti
varoa yllätystä. Kunhan neekerit vain saapuisivat nyt, kun ovea
vartioimassa on vain viisikymmentä, nujertaisimme heidät helposti ja
meillä olisi, niin tosiaan luulen, joku pieni mahdollisuus raivata
itsellemme tie palatsin alueelta."
"Pitkän täälläolosi aikana", huomautti Tarzan, "on sinussa herännyt
samaa mieletöntä pelkoa bolganeja kohtaan kuin gomanganeissakin.
Mielentilastasi heitä kohtaan voisi päätellä heidän olevan joitakin
yli-ihmisiä; mutta hehän ovat vain elukoita, ystäväni; ja jos pysymme
lujina ja itsellemme uskollisina, voitamme heidät."
"Olkoot vain elukoita", vastasi vanhus, "mutta niillä elukoilla on
ihmisen aivot -- ja niiden oveluus ja julmuus on pirullista."
Seurasi pitkä äänettömyys, jota vain gomanganien hermostuneet
kuiskaukset keskeyttivät. Neekerien ryhti oli ilmeisesti verkalleen
lamaantumassa pakollisen odotuksen herpaisevasta jännityksestä, kun
heidän metsäläistoverinsa eivät nopeasti ehtineet apuun. Lisäksi tuli
kuria höllentävä vaikutus aprikoimisesta, mitä bolganit ehkä
suunnittelivat tai ehkä jo olivat panemassa täytäntöönkin.
Gorillamiesten pelkkä äänettömyys oli kauheampi kuin todellisen
hyökkäyksen melske. La oli ensimmäinen valkoisista, joka katkaisi
äänettömyyden.
"Jos kolmekymmentä gomangania saattoi niin helposti lähteä palatsista,
miksi emme mekin voisi?" hän kysyi.
"On kaksi syytä", vastasi Tarzan. "Toinen, että jos olisimme lähteneet
samaan aikaan, niin bolganit meitä paljon lukuisampina olisivat voineet
häiritä meitä ja pidättää meitä kyllin kauan, jotta heidän lähettinsä
olisivat ehtineet hyvissä ajoissa ennen meitä, minkä seurauksena meidät
ennen pitkää olisivat tuhannet vihamieliset soturit piirittäneet.
Toinen syy on, että haluan rangaista noita olentoja, jotta vieras
vastaisuudessa olisi turvassa Timanttipalatsin laaksossa." Hän
pysähtyi. "Ja nyt mainitsen kolmannen syyn, miksi meidän ei sovi
yrittää pakoa tällä hetkellä." Hän osoitti pengermälle aukeavia
ikkunoita. "Katsokaa", hän sanoi, "pengermä ja puutarha ovat täynnä
bolganeja. Mitkä aikeet heillä lieneekin, arvelen heidän suunnitelmansa
menestyksen riippuvan yrityksestämme paeta tästä huoneesta ikkunain
kautta, sillä jollen erehdy, koettavat pengermällä ja puutarhassa
olevat bolganit kätkeytyä meiltä." Vanhus asteli huoneessa sellaisella
kohdalla, mistä voi nähdä suurimman osan pengermää ja puutarhaa, jonne
päin valtaistuinsalin ikkunat olivat.
"Olet oikeassa", hän sanoi palatessaan apinamiehen viereen; "bolganit
ovat joukolla kerääntyneet ikkunain alle, paitsi valtaistuinsalin
toisten ovien edessä. Mutta siitä meidän on saatava selko." Hän käveli
nopeasti huoneen vastakkaiselle puolelle, vetäen erään oviaukon edestä
syrjään uutimet, joiden takaa tuli näkyviin pieni joukko bolganeja. He
seisoivat siellä liikkumattomina, millään tavoin yrittämättä häneen
tarttua tai tehdä hänelle pahaa. Hän astui ovelta ovelle, ja jokaisen
takaa näyttäytyi huoneessa olijoille samanlainen äänetön
gorillavartiosto. Hän kiersi huoneen seinustaa korokkeen ja kolmen
valtaistuimen taitse ja palasi sitten Tarzanin ja La'n luo.
"Asia on niinkuin pelkäsin", hän virkkoi, "me olemme täydellisesti
saarroksissa. Jollei apua pian tule, niin meidät perii hukka."
"Mutta heidän voimansa on jaettu", huomautti Tarzan.
"Sittenkin se on riittävä meidät nujertamaan", vastasi ukko.
"Saatat olla oikeassa", myönsi Tarzan, "mutta teemmepä edes sitkeää
vastarintaa."
"Mitä tuo on!" huudahti La, ja huomio kääntyneenä samaan meluun
kohottivat heti muutkin valtaistuinsalissa olijat silmänsä kattoa
kohti, havaiten, että kahdestatoista aukosta oli poistettu laskuluukut,
ja nähden usean kymmenen gorillamiehen synkät naamat.
"Mitä ne nyt hommailevat!" huudahti Tarzan, ja ikäänkuin vastauksena
tähän kysymykseen alkoivat ylhäällä olevat bolganit paiskella
valtaistuinsaliin palavia, öljyssä liotettuja ja vuohennahkoihin
köytettyjä rättejä, jotka heti alkoivat täyttää sitä paksulla,
tukehduttavalla, palavain vuotain ja karvain käryyn sekaantuneella
savulla.
VIIDESTOISTA LUKU
Verikartta
Sitten kun Esteban ja Owaza olivat kaivaneet kullan maahan, palasivat
he paikalle, johon olivat jättäneet viisi neekerinuorukaistaan,
lähtivät heidän kanssaan joen rannalle ja leiriytyivät yöksi. Täällä he
pohtivat suunnitelmiaan, päättäen jättää loput joukkoa pyrkimään
rannikolle miten parhaiten kykenivät, itse palatakseen toiselle kohtaa
rannikkoa, mistä voisivat varmastikin pestata kylliksi kantajia kultaa
kuljettamaan.
"Miksi emme sen sijaan, että palaamme rannikolle kantajia etsimään",
kysyi Esteban, "yhtä hyvin hanki niitä lähimmästä kylästä?"
"Sellaiset eivät lähtisi kanssamme rannikolle", vastasi Owaza. "He
eivät ole kantajia. Korkeintaan kuljettaisivat kultamme seuraavaan
kylään."
"Miksei sitten niin?" tiedusti espanjalainen. "Ja seuraavasta kylästä
voisimme ottaa kantajia kuljettamaan sitä edelleen, kunnes saisimme
taas uusia miehiä käytettäväksemme."