Timanttipalatsin muratinpeittämän itätornin huipputasanteella. Puukko
hypähti tupesta hänen nopeain sormiensa kosketuksesta, mutta melkein
samassa vaipui hänen kätensä sivulle, ja hän seisoi katsellen toista
hämmästynyt ilme kasvoillaan, jotka vain kuvastivat samanlaista
liikutusta muukalaisen kasvoilla. Sillä Tarzan ei nähnyt bolgania eikä
gomangania, vaan valkoisen miehen, vanhan, kaljupään ja kurtistuneen,
jolla oli pitkä, valkoinen parta. Ja tuo valkoinen mies oli ilkialasti,
lukuunottamatta barbaarisia, kultasoljista ja timanteista laadittuja
koristuksia.
"_God_!" huudahti omituinen ilmestys.
Tarzan silmäili miestä kummastuneesti. Tuo ainoa englanninkielinen sana
avasi niin äärettömiä olettamusmahdollisuuksia, että apinamies aivan
hämmentyi ja joutui ymmälle.
"Mikä sinä olet? Kuka sinä olet?" jatkoi vanhus, mutta tällä kertaa
isojen apinain kielellä.
"Lausuit englantilaisen sanan hetkinen sitten", virkkoi Tarzan.
"Haastatko sinä sitä kieltä?" Tarzan itse puhui englanninkieltä.
"Ah, hyvä Jumala!" huudahti vanhus. "Saanko eläessäni vielä kuulla
tuota suloista kieltä?" Ja hänkin puhui nyt englanninkieltä --
vaivaloisesta; niinkuin sellainen, joka ei ole pitkään aikaan joutunut
kieltä käyttämään.
"Kuka sinä olet ja mitä täällä puuhailet?" kysyi Tarzan.
"Saman kysymyksenhän minä teen sinulle!" sanoi vanhus. "Älä pelkää
vastata minulle. Sinä olet ilmeisesti englantilainen, eikä sinulla ole
mitään minun puoleltani pelättävää."
"Olen täällä etsimässä naista, jonka bolganit vangitsivat", vastasi
Tarzan.
Toinen nyökkäsi. "Niin", hän sanoi, "minä tiedän; hän on täällä."
"Onko hän turvassa?" kysyi Tarzan.
"Hänelle ei ole tehty pahaa. Hän on turvassa huomiseen tai
ylihuomiseen. Mutta kuka sinä olet ja kuinka löysit tänne
ulkomaailmasta?"
"Minä olen Apinain Tarzan", vastasi apinamies. "Tulin tähän laaksoon
etsiäkseni tietä Oparin laaksosta, koska toverini henki oli vaarassa
siinä kaupungissa. Entäs sinä?"
"Minä olen vanha mies", selitti toinen, "ja olen ollut täällä siitä
asti kun olin poika. Olin pujahtanut siihen laivaan, joka toi Stanleyn
Afrikkaan Stanley Poolin aseman perustamisen jälkeen, ja minä läksin
hänen kanssaan sisämaahan. Lähdin eräänä päivänä yksin metsästämään.
Eksyin reitiltäni, ja myöhemmin kaappasivat vihamieliset alkuasukkaat
minut kiinni. He veivät minut kauemmaksi sisämaahan omaan kyläänsä,
josta vihdoin pääsin karkaamaan, mutta olin niin peräti sekaisin ja
tolkuton, etten tiennyt mihin suuntaan samoilla löytääkseni tien
rannikolle. Täten harhailin kuukausimääriä, kunnes lopuksi eräänä
kirottuna päivänä jouduin tähän laaksoon. En tiedä, miksi he eivät
minua heti tappaneet, mutta eivätpä tappaneet, ja myöhemmin he
huomasivat, että he saattoivat käyttää tietojani hyväkseen. Siitä
pitäin olen auttanut heitä kivien louhimisessa, kaivostyössä ja
timanttien hiomisessa. Olen valmistanut heille karaistuilla terillä
varustettuja rautaporia ja timanttikärkisiä poria. Nyt olen tositeossa
yksi heistä, mutta aina on sydämessäni elänyt toivo, että jonakuna
päivänä pääsisin tästä laaksosta -- toivoton toive kylläkin, sen
sinulle vakuutan."
"Eikö täältä käy mitään tietä?" kysyi Tarzan.
"On yksi tie, mutta sitä vartioidaan alati."
"Missä se on?" tiedusti Tarzan.
"Se on erään kaivostunnelin jatkona ja käy kokonaan vuoren läpi sen
toisella puolen olevaan laaksoon. Kaivoksissa ovat tämän rodun esi-isät
työskennelleet ammoisista ajoista. Vuoret ovat seulanaan heidän
purnujaan ja tunneleitaan. Kullanpitoisen kvartsin takana on suunnaton
kerrostuma muuntunutta peridotiittia, joka sisältää timantteja, ja
niiden etsinnässä kaiketikin kävi välttämättömäksi pidentää yksi
purnuista vuoren toiselle sivulle asti, ehkä ilmanvaihdon vuoksi. Tämä
tunneli ja Opariin vievä polku ovat ainoat pääsytiet laaksoon.
Ikimuistoisista ajoista he ovat pitäneet tunnelia vartioituna, pikemmin
luullakseni ehkäistäkseen orjien karkaamista kuin sulkeakseen
hyökkäystien viholliselta, koskapa ei heidän mielestään jälkimmäistä
vaaraa ole. Opariin johtavaa polkua he eivät vartioi, kun eivät enää
pelkää oparilaisia ja varsin hyvin tietävät, etteivät heidän
gomanganiorjansa rohkenisi astua tulenpalvelijain laaksoon. Samasta
syystä, joka estää orjat karkaamasta, täytyy siis meidänkin jäädä tänne
iäti vangeiksi."
"Kuinka tunnelia vartioidaan?" kysyi Tarzan.
"Kaksi bolgania ja tusina ja enemmänkin gomanganisotureita on siellä
aina palvelusvuorossa", vastasi vanhus.
"Eivätkö gomanganit haluaisi paeta?"
"Sanotaan heidän sitä menneinä aikoina usein yrittäneen", selitti ukko,
"vaikka minun täällä ollessani ei sellaista ole tapahtunut, ja aina
heidät oli kaapattu kiinni ja sitten heitä kidutettiin. Noiden
muutamien tekemien yritysten vuoksi rangaistiin koko heidän heimoaan,
ja heillä teetettiin sitä enemmän ja raskaampaa työtä."
"Gomanganejahan on paljon?"
"Heitä on laaksossa luultavasti viisituhatta", vastasi vanha mies.
"Entä bolganeja?" tiedusti Tarzan.
"Kymmenen tai yksitoista sataa."
"Viisi yhtä vastaan", jupisi Tarzan, "eivätkä kuitenkaan tohdi yrittää
pakoa."
"Mutta on muistettava", sanoi vanhus, "että bolganit ovat hallitseva ja
älykäs rotu -- gomanganit ovat hengenlahjoiltaan tuskin metsäeläinten
yläpuolella."
"Ja he ovat sentään ihmisiä", huomautti Tarzan.
"Vain näennäisesti", vastasi vanhus. "He eivät voi liittyä yhteen
ihmisten lailla. He eivät ole vielä saavuttaneet kehityksen
yhteiskunnallista tasoa. Tosin samassa kylässä asuu useita perheitä,
mutta sen aatteen samoin kuin aseensakin he ovat saaneet bolganeilta,
jotta leijonat ja pantterit eivät heitä kokonaan tuhoaisi. Olen kuullut
kerrottavan, että varhaisemmin jokainen gomanganiyksilö tullessaan
kyllin vanhaksi metsästelläkseen omin päinsä rakensi hökkelin erilleen
muista ja alkoi viettää yksinäistä elämää, eikä siihen aikaan ollut
pienintäkään perhe-elämän vivahdusta. Sitten bolganit opettivat heidät
rakentamaan paalutettuja kyliä ja pakottivat miehet ja naiset pysymään
niissä ja kasvattamaan lapsensa kypsyneeseen ikään, minkä jälkeen
lapsienkin oli jäätävä kylään, joten muutamissa yhteiskunnissa on
nykyisin neljä- jopa viisikymmentäkin henkilöä. Mutta tuonen saalis
heidän keskuudessaan on melkoinen, eivätkä he voi lisääntyä yhtä
nopeasti kuin säännöllisissä, rauhallisissa ja turvallisissa
olosuhteissa elävät ihmiset. Raa'at bolganit tappavat monta,
petoeläimet kantavat runsaan veron."
"Viisi yhtä vastaan, ja kuitenkin he pysyvät orjuudessa -- minkälaisia
raukkoja he ovatkaan!" ihmetteli apinamies.
"Pelkureita he eivät suinkaan ole", vastasi vanhus. "Leijonaa he
uhmaavat mitä rohkeimmin. Mutta he ovat niin pitkät ajanjaksot olleet
bolganien tahdon alaisina, että se on tullut heille totutuksi tavaksi.
Niinkuin Jumalan pelko on meissä synnynnäinen, samoin elää bolganien
pelko gomanganien sydämessä heidän syntymästään asti."
"Tuo on mielenkiintoista", virkkoi Tarzan. "Mutta sanohan minulle nyt,
missä on nainen, jota etsimään olen tullut."
"Onko hän vaimosi?" kysyi vanhus.
"Ei", vastasi Tarzan. "Gomangeille minä sanoin hänen sitä olevan, jotta
he häntä suojelisivat. Hän on La, Oparin kuningatar, Leimuavan Jumalan
ylipapitar."
Vanhuksen epäilys oli silminnähtävä. "Mahdotonta!" hän huudahti.
"Oparin kuningatar ei ole voinut panna henkeään alttiiksi saapumalla
verivihollistensa tyyssijoille."
"Hänen oli pakko", vastasi Tarzan. "Osa hänen kansaansa uhkasi hänen
henkeään, koska hän oli kieltäytynyt uhraamasta minua heidän
jumalalleen."
"Jos bolganit tietäisivät sen, nousisi siitä suuri riemu", vastasi
vanhus.
"Sano minulle, missä hän on", pyysi Tarzan. "Hän pelasti minut
kansaltaan, ja minun tulee pelastaa hänet siitä kohtalosta, jota
bolganit hänelle aikonevat."
"Se on toivotonta", selitti vanhus. "Minä voin sanoa sinulle, missä hän
on, mutta sinä et voi häntä pelastaa."
"Voinhan toki yrittää", vastasi apinamies.
"Mutta yrityksesi menee myttyyn, ja sinä saat surmasi."
"Jos kertomasi on totta, jos mitään mahdollisuutta päästä laaksosta ei
ole, voin yhtä hyvin kuoliakin", vastasi apinamies. "En kuitenkaan ole
yhtä mieltä kanssasi."
Vanhus kohautti olkapäitään. "Sinä et tunne bolganeja", hän virkkoi.
"Sano minulle, missä nainen on", pyysi Tarzan.
"Katso", vastasi vanhus, viitaten Tarzania seuraamaan häntä
huoneeseensa ja lähestyen länteen aukeavaa ikkunaa, josta hän osoitti
kummallista tasakattoista, palatsin läntisellä sivustalla sijaitsevan
päärakennuksen katolta kohoavaa tornia. "Hän on luultavasti jossakin
tuon tornin sisällä", puhui vanhus Tarzanille, "mutta sinulta hän on
yhtä saavuttamattomissa kuin jos olisi pohjoisnavalla."
Tarzan seisoi hetkisen ääneti ja tarkkasi terävillä silmillään jokaista
näköpiiriinsä sattuvaa yksityiskohtaa. Hän näki kummallisen,
tasakattoisen tornin, johon hänen arvellakseen pääsisi päärakennuksen
katolta. Hän huomasi myöskin, että jotkut vanhojen puiden oksista
kurottuivat kattoakin ylemmäksi, mutta paitsi joistakuista palatsin
ikkunoista vilahtelevaa himmeää valoa hän ei nähnyt mitään elonmerkkiä.
Hän kääntyi äkkiä vanhusta kohti.
"En tunne sinua", sanoi hän, "mutta luulen voivani sinuun luottaa,
koska verensiteet sittenkin ovat vahvat ja me olemme rotumme ainoat
henkilöt tässä laaksossa. Saattaisit voittaa jotakin suosiota
kavaltamalla minut, mutta en voi uskoa sinun sitä tekevän."
"Älä pelkää", vakuutti vanha mies, "minä vihaan heitä. Tahtoisin auttaa
sinua, jos voisin, mutta minä tiedän, ettei ole mitään menestyksen
toivoa, suunnitteletpa mielessäsi mitä tahansa. Naista ei millään voida
pelastaa; sinä et milloinkaan pääse Timanttipalatsin laaksosta -- et
pääse itse palatsistakaan, jolleivät bolganit sitä salli."
Apinamies irvisti. "Olet ollut täällä niin kauan", huomautti hän, "että
olet joutumassa samaan mielentilaan, joka pitää gomanganeja alituisessa
orjuudessa. Jos haluat paeta, niin tule mukaani; kenties emme onnistu,
mutta ainakin sinulla on parempi mahdollisuus yrittäessäsi kuin jos
iäksi jäisit tähän torniin."
Vanhus pudisti päätään. "Ei", hän kieltäysi, "se on toivotonta. Jos
pako olisi ollut mahdollinen, olisin poistunut täältä jo kauan sitten."
"Hyvästi siis", sanoi Tarzan, ja heilauttaen itsensä ulos ikkunasta hän
kapusi alas kattoa kohti iäkkään muratin tukevaa vartta pitkin.
Vanhus katseli häntä hetkisen, kunnes näki hänen varovaisesti hiipivän
katon yli tasalakista tornia kohti, josta apinamies toivoi löytävänsä
ja vapauttavansa La'n. Vanha mies kääntyi ja riensi nopeasti alas
karkeatekoisia portaita pitkin, jotka tikapuiden tavoin kohosivat
tornin keskukseen.
Tarzan liikkui päärakennuksen katon yli, kavuten sen korokkeiden sivuja
ja laskeutuen jälleen sen alemmille pinnoille, vaeltaessaan melkoisen
matkan itäisen tornin ja tuon erikoismallisen tasakattoisen rakenteen
välillä, johon La'n otaksuttiin olevan teljettynä. Hänen kulkunsa oli
hidasta, sillä hän liikkui varovaisesti kuin petoeläin ja pysähtyi
usein tummaan pimentoon kuuntelemaan.
Tornille päästyään hän vihdoin huomasi päärakennuksen katolle johtavan
sieltä monta aukkoa -- suljettuja ainoastaan raskaasta kirjokankaasta
tehdyillä verhoilla, jollaisia hän oli nähnyt toisessakin tornissa.
Tempaisten yhden niistä hiukan syrjään hän kurkisti isoon
sisustamattomaan kammioon, jonka keskeltä pistäytyi esille samanlaisten
portaiden pää, jollaisia pitkin hän oli itäiseen torniin noussut.
Huoneessa ei näkynyt ketään, ja Tarzan harppasi heti portaiden luo.
Tirkistäessään varovaisesti aukkoon hän totesi niiden laskeutuvan
pitkän matkan monien kerrosten läpi. Kuinka syvälle ne ulottuivat, hän
ei voinut arvata, mutta hänestä näytti siltä, että ne lävistivät
maanalaisia kammioita palatsin alla. Purnun läpi hän erotti elämän
ääniä, tunsipa tuoksujakin, mutta viimemainittujen hajutunnut
haihtuivat siihen määrin tuohon koko palatsin läpi tunkeutuvaan
voimakkaaseen suitsutuksen käryyn, että Tarzan ei niistä paljon tolkkua
saanut.
Tämä lemu koituikin apinamiehelle kohtalokkaaksi, sillä muutoin
olisivat hänen herkät sieraimensa tunteneet häntä lähellä olevan
gomanganin hajun. Mies kyykötti erään verhon takana torniseinän
aukolla. Hän oli ollut sellaisessa asennossa, että oli nähnyt Tarzanin
astuvan huoneeseen, ja hän vaani nyt apinamiestä tämän kurkistellessa
porraspurnuun. Neekerin silmät olivat ensin kauhusta avartuneet hänen
nähdessään tämän kummallisen ilmestyksen, jollaista hän ei ollut
koskaan ennen tavannut. Jos olento olisi ollut kyllin älykäs
tunteakseen taikauskoa, olisi hän luullut Tarzanin taivaasta astuneeksi
jumalaksi, mutta ollen liian alhaisella kehitysasteella, omatakseen
mitään mielikuvitusta, tiesi hän vain näkevänsä muukalaisen ja oli
varma, että kaikki oudot olennot olivat vihollisia.
Hänen velvollisuutensa oli ilmoittaa isännilleen näkemästään, mutta hän
ei tohtinut liikahtaa ennenkuin tungettelija oli ehtinyt kyllin pitkän
välimatkan päähän hänestä, jotta tämä ei huomaisi hänen liikkeitään.
Hän ei tahtonut kääntää itseensä huomiota, sillä hän oli kokenut, että
mitä vähäpätöisemmäksi itsensä bolganien edessä teki, sitä vähäisemmät
kärsimykset olivat uhkaamassa. Pitkän aikaa tähysteli muukalainen
purnuun portaita alaspäin ja pitkän aikaa gomangani vaani häntä
hiljalleen. Mutta vihdoin edellinen laskeutui portaita ja häipyi
vaanijan näkyvistä, joka heti hypähti jaloilleen ja riensi pois
palatsin katon yli sen toisesta päästä kohoavaa isoa tornia kohti.
Tarzanin laskeutuessa porraslaitetta pitkin kävi suitsutuksen käry yhä
kiusoittavammaksi. Sen sijaan, että hän muutoin olisi nopeasti tutkinut
vainunsa avulla, täytyi hänen nyt kuunnella jokaista ääntä ja
monestikin tarkastaa keskikäytäviin avautuvia huoneita, astumalla
niihin sisälle. Missä ovet olivat lukitut, kumartui hän kuuntelemaan
niiden alla olevasta raosta. Usean kerran hän rohkeni kutsua La'ta
nimeltä, mutta ei saanut milloinkaan vastausta.
Hän oli tutkinut neljä tasannetta ja oli juuri laskeutumassa
viidenteen, kun näki eräässä sille avautuvassa oviaukossa ilmeisesti
kovin säikähtyneen ja kiihtyneen neekerin. Mies oli jättiläiskokoinen
ja aivan aseeton. Hän seisoi katsellen apinamiestä silmät muljollaan,
kun jälkimmäinen ketterästi hyppäsi portailta ja seisahtui vastapäätä
häntä samalle tasolle.
"Mitä sinä haluat?" änkytti neekeri vihdoin. "Haetko valkoista
naarasta, kumppaniasi, jonka bolganit veivät?"
"Haen", vastasi Tarzan. "Mitä sinä hänestä tiedät?"
"Minä tiedän, mihin hän on kätkettynä", sanoi neekeri, "ja jos seuraat
minua, niin opastan sinut hänen luokseen."
"Miksi tarjoudut tämän minun puolestani tekemään?" kysyi Tarzan, käyden
heti epäluuloiseksi. "Miksi et mene heti kertomaan isännillesi
täälläolostani, jotta he lähettäisivät vangitsemaan minut?"
"En tiedä syytä, miksi minut lähetettiin tätä sinulle kertomaan",
vastasi neekeri. "Bolganit minut lähettivät. Minä en halunnut tulla,
sillä minä pelkäsin."
"Mihin he käskivät sinua minut opastamaan?" kysyi Tarzan.
"Minun on vietävä sinut erääseen kammioon, jonka ovi heti teljetään
meidän jälkeemme. Sitten sinä olet vankina."
"Entä sinä?" kysyi Tarzan.
"Minut teljetään yhteen sinun kanssasi. Bolganit eivät välitä, mitä
minulle tapahtuu. Ehkä sinä tapat minut, mutta he eivät siitä piittaa."
"Jos sinä johdatat minut ansaan, niin minä tapan sinut", vastasi
Tarzan. "Mutta jos saatat minut sen naisen luo, niin ehkä kaikki
pääsemme pakoon. Tahtoisithan päästä täältä pois?"
"Minä tahtoisin paeta, mutta en voi."
"Oletko koskaan yrittänyt?"
"En, en ole. Miksi yrittäisin mahdottomia?"
"Jos johdatat minut satimeen, tapan sinut varmasti. Mutta jos viet
minut naisen luo, on sinulla ainakin sama mahdollisuus säilyttää
henkesi kuin minulla itselläni. Kumman valitset?"
Neekeri raapasi miettiväisesti päätänsä, ajatuksen hitaasti valjetessa
hänen typerissä aivoissaan. Vihdoin hän puhui. "Sinä olet hyvin
viisas", hän virkkoi; "minä opastan sinut naisen luo."
"Astu sitten edellä", sanoi Tarzan, "niin minä seuraan sinua."
Neekeri laskeutui seuraavalle tasolle, avasi oven ja astui pitkään,
suoraan käytävään. Apinamiehen seuratessa opastaan hänellä oli aikaa
miettiä, millä tavoin bolganit olivat saaneet tiedon hänen olostaan
tornissa, ja ainoa johtopäätös, jonka hän saattoi tehdä, oli että
vanhus oli hänet pettänyt, koska hänen tietääkseen tämä oli ainoa, joka
tiesi hänen olevan palatsissa. Käytävä, jota pitkin neekeri häntä
opasti, oli kovin pimeä, saaden himmeää ja riittämätöntä valaistusta
vain heidän vastikään jättämältään puolihämärältä keskitasanteelta,
johon ovi oli jäänyt auki heidän jälkeensä. Nyt neekeri pysähtyi
suljetun oven eteen.
"Nainen on tuolla", hän sanoi osoittaen ovea.
"Onko hän yksinään?" kysyi Tarzan.
"Ei", vastasi neekeri. "Katso", ja hän avasi oven, jonka takana oli
raskaat verhot. Niitä hän raotti hiljaa, paljastaen Tarzanille kammion
sisustan.
Tarttuen neekeriä ranteeseen, jottei hän pääsisi livistämään, astahti
Tarzan eteenpäin ja pani silmänsä rakoon. Hänen edessään oli iso
huone ja sen toisessa päässä koroke, jonka jalusta oli tummaa,
veistokoristeista puuta. Pääkuviona tällä alustalla oli iso,
mustaharjainen leijona -- sama, jota Tarzan oli nähnyt saatettavan
palatsin puutarhan läpi. Sen kultakahleet olivat nyt kiinnitetyt
lattiaan lyötyihin renkaisiin, ja neljä neekeriä seisoi sen vieressä
jäykkinä kuin kuvapatsaat, kaksi kummallakin puolen. Kultaisilla
valtaistuimilla leijonan takana istui kolme upeasti koristettua
bolgania. Korokkeen portaille johtavain askelmain juurella seisoi La
kahden gomanganivartijan välissä. Pääkäytävän kummallakin puolella
vastapäätä koroketta oli veistoksilla koristettuja penkkejä, ja
etumaisilla niistä istui viitisenkymmentä bolgania, joiden joukosta
Tarzan melkein heti huomasi tornissa tapaamansa pienen vanhuksen. Ukon
näkeminen kiteytti apinamiehen epäluulon petoksen tekijästä
silmänräpäyksessä varmuudeksi.
Huonetta valaisivat sadat soihtulamput, ja niissä palava aine antoi
valoa ja synnytti myös sitä voimakasta suitsutuksen käryä, joka oli
kiusannut Tarzanin sieraimia siitä asti kun hän bolganien alueelle
saapui. Pitkät katedraalimaiset ikkunat huoneen yhdellä sivulla olivat
avatut selkoselälleen ja päästivät sisälle viidakon kesäyön leppoisaa
ilmaa. Niistä saattoi Tarzan nähdä palatsin alueen ja myöskin huomata,
että tämä suoja oli samalla tasolla kuin pengermä, jolta palatsi
kohosi. Noiden ikkunain takana oli avoin porttikäytävä viidakkoon ja
vapauteen, mutta hänen ja ikkunain välillä oli viisikymmentä
aseistettua gorillamiestä. Kenties viekkaus siis olisi voimaa parempi
ase hänen raivatessaan tien vapauteen itselleen ja La'lle. Mutta
vallitsevana hänen mielessään oli ilmeisesti usko, että hänen lopulta
luultavastikin oli luotettava pikemmin voimaan kuin sotajuoneen. Hän
kääntyi vieressään seisovan neekerin puoleen.
"Haluaisivatko leijonaa vartioivat gomanganit päästä bolganien
käsistä?" hän kysyi.
"Gomanganit tahtoisivat kaikki paeta, jos voisivat", vastasi neekeri.
"Jos minun siis täytyy astua huoneeseen", sanoi Tarzan neekerille,
"niin tahdotko sinä seurata minua ja selittää toisille gomanganeille,
että jos he taistelevat minun puolestani, vien minä heidät ulos
laaksosta?"
"Kyllä minä sanon heille, mutta he eivät sitä usko", vastasi neekeri.
"Sano heille siis, että he kuolevat, elleivät minua auta", virkkoi
Tarzan.
"Kyllä sanon."
Kääntäessään jälleen huomionsa edessään olevaan huoneeseen Tarzan kuuli
keskimmäiselle kultaistuimelle sijoittuneen bolganin puhuvan.
"Numa, eläinten kuninkaan, kaikkien luotujen keisarin ylimykset!" hän
lausui syvällä, murisevalla äänellä. "Numa on kuullut tämän naaraan
puhumat sanat, ja Numan tahto on, että hän kuolee. Suuri keisari on
nälissään. Hän itse ahmii vatsaansa tämän naaraan täällä ylimystönsä ja
keisarillisen kolmineuvoston läsnäollessa. Se on Numan tahto."
Hyväksyvä mylvintä kohosi eläimellisestä kuulijakunnasta, samalla kun
iso leijona paljasti kamalat torahampaansa ja karjunnallaan vapisutti
palatsia. Sen häijyt, kellanvihreät silmät tuijottivat hirvittävästi
sen edessä seisovaan naiseen, todistaen, että nämä juhlamenot olivat
kyllin tavallisia, koska leijona oli tottunut tietämään, mitä se
saattoi niiden luonnollisena lopputuloksena odottaa.
"Ylihuomenna", jatkoi puhuja, "tuodaan tämän olennon puoliso, joka
tällä haavaa on varmasti teljettynä keisarien torniin, Numan eteen
tuomittavaksi. Orjat", hän huusi äkkiä korkealla äänellä, nousten
seisaalleen ja mulkoillen La'ta piteleviin vartijoihin, "raahatkaa
nainen keisarillemme."
Silmänräpäyksessä leijona raivostui, piesten hännällään kylkiänsä ja
riuhtoen lujia kahleitaan, samalla kun se karjuen ja muristen nousi
takajaloilleen ja yritti karata La'an kimppuun, jota nyt väkisin
laahattiin korokkeen askelmia pitkin ylöspäin häntä kärsimättömänä
odottavaa, jalokivillä koristettua ihmissyöjää kohti.
La ei kirkaissut kauhusta, koettihan vain riuhtaista itsensä irti
voimakkaiden gomanganien pidättävistä käsistä, joskin turhaan.
He olivat ehtineet viimeiselle askelmalle ja olivat juuri
työntämäisillään La'n leijonan kynsiin, kun heidät pidätti äänekäs
huuto kammion toiselta puolen -- huuto, joka pysähdytti gomanganit ja
hypähdytti kerääntyneet bolganit seisaalleen kummastuneina ja
kiukuissaan, sillä näky, joka heidän silmiään kohtasi, oli kylläkin
omiaan heitä suututtamaan. Kohotetuin keihäin syöksyi huoneeseen
melkein alaston valkoinen mies, josta he olivat kuulleet, mutta jota
kukaan heistä ei ollut vielä nähnyt. Ja niin nopeasti hän toimi, että
samassa silmänräpäyksessä, kun ryntäsi sisälle -- jo ennenkuin he
ehtivät nousta seisaalleenkaan -- hän oli sinkauttanut keihäänsä.
NELJÄSTOISTA LUKU
Kauhujen kammio
Mustaharjainen leijona samoili viidakkoyössä. Majesteetillisen
huolettomasti, mistään muista luoduista olennoista välittämättä se
kulki ylväästi tietään aarniometsän halki. Se ei pyydystellyt,
koskapa se ei yrittänyt liikkua hiipimällä, vaikka se tosin ei
äännähdellytkään. Se liikkui nopeasti, vaikka toisinaan seisahtuen
kuono pystyssä, vainutakseen ja kuunnellakseen. Ja niin se vihdoin
saapui korkean muurin luo, jota pitkin se nuuski, kunnes tapasi
puoliksi avatun portin katkaiseman kohdan. Ja siitä aukosta se livahti
aitaukseen.
Sen edessä häämöitti iso rakennus, ja kun se seisoi tarkaten sitä ja
kuunnellen, kajahti sisältä vihaisen leijonan ukkosentapainen
karjahdus.
Mustaharjainen keikautti päänsä kallelleen ja hiipi eteenpäin
Juuri sillä hetkellä, kun La'ta oltiin heittämässä Numan kynsiin,
harppasi Apinain Tarzan huoneeseen kimakasti huutaen, mikä sai naista
tuomioonsa raahaavat gomanganit hetkeksi pysähtymään; ja sillä lyhyellä
väliajalla, jonka apinamies tiesi hänen keskeytystään seuraavan, hän
paiskasi nopean keihäänsä. Raivostuen ja ällistyen näkivät bolganit sen
uppoavan keisarinsa -- ison, mustaharjaisen leijonan sydämeen.
Tarzanin vieressä seisoi gomangani, jonka hän oli säikyttänyt
palvelukseensa, ja kun apinamies ryntäsi eteenpäin La'ta kohti, seurasi
neekeri häntä, huutaen tovereilleen, että jos he auttaisivat tätä
muukalaista, he voisivat tulla vapaiksi, ja päästä iäksi bolganien
ikeestä.