askeleensa rakennusta kohti, jonka oli nähnyt laakson laidasta, sillä
ihmisen uteliaisuus voitti pedon varovaisuuden. Hän vaelsi
vastatuuleen, ja hänen sieraimiinsa löyhähtelevät tuoksut ilmaisivat
hänelle, että hän lähestyi bolganien tyyssijaa. Gorillamiesten
hajuvirtaan liittyi gomanganien ja keitetyn ruuan haju sekä
aavistuttava tuntu tuikean suloisesta tuoksusta, jota apinamies ei
voinut verrata muuhun kuin palavaan suitsutukseen, vaikka hänestä oli
mahdotonta, että sellainen lemu voisi levitä bolganien asunnoista.
Kenties se tuli tuosta hänen näkemästään suuresta rakennuksesta --
rakennuksesta, jonka täytyi olla ihmiskätten työtä ja jossa ihmisiä
ehkä vieläkin asui, vaikkei hän sieraimiaan hivelevien monenlaisten
hajujen joukosta voinut erottaa heikompaakaan vivahdusta valkoisten
ihmisten hajusta.
Kun Tarzan heidän hajunsa lisääntyneestä voimakkuudesta huomasi
lähestyvänsä bolganeja, nousi hän taakkoineen puihin, jotta hänellä
olisi parempi mahdollisuus välttää ilmituloa; ja pian hän näki edessään
olevain lehväin välitse korkean seinän ja taaempana kaamean,
kummallisen ja salaperäisen rakennuksen ääriviivat, jotka
omituisuudellaan muistuttivat jotakin ilmiötä toisesta maailmasta, ja
seinän takaa löyhähteli bolganien haju ja suitsutuksen tuoksu Numan,
leijonan, hajuvirtaan liittyneenä. Viidakko oli raivattu pois
viidenkymmenen jalan leveydeltä rakennusta ympäröivän muurin vierestä,
joten mitään puuta ei ollut tämän yli riippumassa, mutta Tarzan siirtyi
niin lähelle kuin voi, silti yhä pysytellen jokseenkin hyvin
lehvistönsä suojassa.
Hän oli valinnut paikan, joka oli riittävän korkealla maasta, ja
saattoi sieltä nähdä muurinharjan yli. Tarhassa sijaitseva rakennus oli
varsin iso, ja sen eri osat näkyivät olevan rakennetut eri aikoina,
kaikki mistään yhdenmukaisuudesta välittämättä, minkä tuloksena oli
ryhmä toisiinsa liittyviä huoneistoja ja torneja, joista mitkään eivät
olleet toistensa näköisiä, vaikka kokonaisuus tarjosikin miellyttävän,
joskin hiukan eriskummaisen näyn. Rakennus sijaitsi noin kymmenen jalan
korkuisella keinotekoisella korokkeella, jota ympäröi graniittinen
tukimuuri, ja leveät portaat johtivat alas maanpinnalle. Rakennuksen
ympärillä oli pensaikkoa ja puita, viimemainituista jotkut kaikesta
päättäen hyvin vanhoja, ja muuan suunnattoman iso torni oli melkein
kokonaan muratin verhoama. Rakennuksen kaikkein merkillisimpänä
ominaisuutena oli sen muhkea ja räikeä koristelu. Silattuun
graniittiin, josta se oli pantu kokoon, oli sovitettu monikuviollista
kulta- ja timanttimosaiikkia. Lukemattomia kimaltelevia kiviä säteili
julkisivuista, minareteista, kupukatoista ja torneista.
Tarha oli alaltaan noin kuusi tai kahdeksan hehtaaria, ja enimmän osan
siitä täytti itse rakennus. Pengermälle, jolta tämä kohosi, oli
laitettu polkuja ja istutettu kukkia, pensaita ja koristepuita, kun
taas se osa alemmasta alueesta, joka oli Tarzanin näköpiirissä, näkyi
olevan varattu hedelmäviljelykselle. Puutarhassa ja pengermällä oli
alastomia neekereitä, samanlaisia kuin hän oli nähnyt kylässä, johon
oli La'n jättänyt. Niitä oli sekä miehiä että naisia, ja he puuhailivat
tarhassa kasvavien istutusten hoitelemisessa. Joukossa oli muutamia
gorillamaisia olentoja, samanlaisia kuin Tarzanin kylässä tappama,
mutta nämä eivät tehneet mitään työtä, vaan pikemminkin näkyivät
johtavan neekereitä, joita kohtaan heidän sävynsä oli korskea ja
käskevä, joskus raakakin. Näillä gorillamiehillä oli koristuksena
muhkeita helyjä, niinkuin silläkin, jonka ruumis nyt lepäsi
puunhaarukassa apinamiehen takana.
Tarzanin uteliaana katsellessa alapuolellaan olevaa näytelmää tuli
kaksi bolgania ulos pääovesta eli isosta holvatusta portista, noin
kolmenkymmenen jalan levyisestä ja ehkä viidentoista jalan korkuisesta.
Kummallakin oli päässä nauhat, joihin oli kiinnitetty pitkät, valkoiset
sulat. Ulos tultuaan he asettuivat kummallekin puolen ovea ja kivertäen
kämmenensä suun eteen päästivät sarjan kimeitä kirahduksia, jotka
merkillisesti muistuttivat torvien toitotusta. Heti lakkasivat neekerit
työstään ja riensivät pengermältä puutarhaan laskeutuvien portaiden
juurelle. Siellä he asettuivat riviin portaiden kummallekin puolelle,
ja samaten muodostivat bolganit kaksi riviä pengermälle pääovelta
portaille asti ikäänkuin elävänä kujana toiselta toiselle. Melkein
samassa kuului rakennuksen sisältä toisia torventörähdyksiä
muistuttavia huutoja, ja hetkistä myöhemmin Tarzan näki kulkueen pään
tulevan ulos.
Ensin tuli neljä bolgania rinnakkain, jokaisella koreatöyhtöinen
päähine, ja jokainen kantoi isoa lyijypäistä sauvaa pystyssä edessään.
Näiden takana astui kaksi toitottajaa, ja kahdenkymmenen askeleen
päässä heidän takanaan tassutteli tavattoman iso mustaharjainen
leijona, jota sen kummallakin puolella parittain astelevat rotevat
neekerit taluttivat, kaikesta päättäen pidellen sitä kultaisesta
ketjusta. Se päättyi eläimen kaulassa olevaan välkkyvään
timanttikaulahihnaan. Leijonan jäljessä marssi kaksikymmentä muuta
bolgania, neljä rinnakkain. Näillä oli keihäät, mutta olivatko ne
leijonan suojelemiseksi ihmisjoukolta vai ihmisten suojelemiseksi
leijonalta, sitä ei Tarzan saanut selville.
Bolganien asento kummallakin puolella pääovesta portaille johtavaa
tietä osoitti äärimmäistä kunnioitusta, sillä he taivuttivat ruumiinsa
vyötäisiltä syvään kumarrukseen Numan astellessa heidän riviensä
välitse. Eläimen ehtiessä portaiden yläpäähän kulkue pysähtyi, ja heti
kumartuivat alhaalla riviin asettuneet gomanganit, koskettaen otsallaan
maata. Numa, joka ilmeisesti oli iäkäs leijona, seisoi ylvään näköisenä
katsellen eteensä maahan langenneita ihmisiä. Sen häijyt silmät
kiiluivat lasimaisesti, samalla kun se paljasti torahampaansa rumasti
irvistäen, ja sen syvistä keuhkoista vyöryi esille pahaaennustava
mörinä, jonka kuullessaan gomanganit vapisivat teeskentelemättömästä
kauhusta. Apinamies rypisti miettiväisesti kulmiaan. Koskaan ei ollut
hänellä ollut tilaisuutta katsella näin kummallista näytelmää, nähdä
ihmisen noin alentuvan eläimen edessä. Sitten kulkue jatkoi matkaansa,
laskeutuen portaita ja kääntyen oikealle polkua pitkin puutarhaan. Ja
kun se oli mennyt ohi, nousivat gomanganit ja bolganit ja ryhtyivät
keskeytyneihin hommiinsa jälleen.
Tarzan pysyi kätkössään, tarkaten heitä ja yrittäen keksiä jonkun
selityksen näihin näkemiinsä omituisiin ja nurinpäisiin olosuhteisiin.
Leijona oli saattueineen kääntynyt palatsin etäisimmän nurkan taakse ja
hävinnyt näkyvistä. Mitä se oli näille ihmisille, näille kummallisille
olennoille? Mitä se esitti? Mistä johtui tämä nurinpäin käännetty
lajien järjestely? Täällä oli ihminen puolieläintä alempana, ja
kaikkien yläpuolella oli siitä kunnioituksesta päättäen, jota sille
osoitettiin, todellinen peto -- hurja raatelueläin.
Apinamies oli mietiskellyt näitä asioita ja omia huomioitaan noin
viisitoista minuuttia sen jälkeen kun Numa oli hävinnyt palatsin
itäisen nurkan taakse; mutta nyt kiinnittivät toiset kimeät toitotukset
hänen huomionsa rakennuksen vastakkaiseen päähän. Kääntäen katseensa
sinne päin hän näki kulkueen jälleen tulevan esille ja liikkuvan
portaita kohti, joita pitkin se oli puutarhaan saapunut. Heti kun
kimakka kutsu kajahti heidän korviinsa, palasivat gomanganit ja
bolganit omituisiin asentoihinsa portaiden alapäästä palatsin
sisäänkäytävään asti, ja taaskin osoitettiin kunnioitusta Numalle, kun
se mahtavana astui rakennukseen.
Apinain Tarzan tunki sormensa sotkuiseen tukkaansa, mutta lopuksi hänen
täytyi tolkuttomana ravistaa päätänsä, sillä hän ei voinut näkemälleen
keksiä minkäänlaista selitystä. Hänen uteliaisuutensa oli kuitenkin
niin kovin kiihtynyt, että hän päätti tutkia palatsia ja sen ympäristöä
tarkemmin, ennenkuin jatkaisi laaksosta vievän polun etsimistä.
Jättäen Bolganin ruumiin, mihin oli sen kätkenyt, hän ryhtyi verkalleen
kiertämään rakennusta, voidakseen ympäröivän metsän verhoavasta
lehvistöstä tutkia sitä joka puolelta. Hän havaitsi, että rakennustapa
oli yhtä ainutlaatuista joka sivulla ja että puutarha täydellisesti
ympäröi rakennusta, vaikka osa palatsin eteläisellä puolella oli
luovutettu pihoiksi ja tarhoiksi, joissa pidettiin lukuisia vuohia ja
melkoista kananpoikaliutaa. Tällä sivulla oli myöskin useita satoja
huojuvia mehiläispesän muotoisia majoja, samanlaisia kuin hän oli
nähnyt bolganien alkuasukaskylässä. Näiden hän arvasi olevan niiden
mustain orjain asuntoja, jotka suorittivat kaikki palatsissa esiintyvät
raskaat ja palvelusväelle kuuluvat työt.
Koko tarhaa ympäröivässä korkeassa graniittimuurissa oli yksi ainoa
portti, joka sijaitsi palatsin itäpään puolella. Se oli iso ja
jykevärakenteinen, nähtävästi aiottu kestämään lukuisain ja hyvin
aseistettujen vihollisvoimain hyökkäyksiä. Niin vahvalta se näytti,
että apinamies ei voinut muuta kuin otaksua, että se oli tarkoitettu
suojelemaan sisustaa raskailla muurinmurtimilla varustettuja joukkoja
vastaan. Että sellainen sotavoima oli näillä tienoilla koskaan
historiallisella aikakaudella liikkunut, näytti varsin vähän
luultavalta, joten Tarzan arveli muurin ja portin olevan peräisin
melkein käsittämättömän etäisestä muinaisuudesta, kaiketikin
atlantilaisten unohtuneilta ajoilta asti; ja kenties ne olivat
rakennetut suojelemaan Timanttipalatsin rakentajia niitä
hyvin aseistettuja joukkoja vastaan, jotka olivat saapuneet
Atlantis-valtakunnasta käyttelemään Oparin kultakaivoksia ja
siirtolaisina kansoittamaan Keski-Afrikkaa.
Samalla kun muuri, portti ja itse palatsikin monella tavalla
viittasivat melkein uskomattoman etäiseen muinaisuuteen, olivat ne
kuitenkin niin hyvässä kunnossa, että järkeväin ja älyllisten olentojen
siellä asuminen oli ilmeistä. Eteläsivulla taas oli Tarzan nähnyt uuden
tornin olevan rakenteilla, missä urakassa joukko neekereitä ahersi
bolganien johdolla graniittimöhkäleitten lohkomisessa, muovaamisessa ja
sijoittamisessa.
Tarzan oli pysähtynyt puuhun lähelle itäistä porttia katsellakseen,
kuinka elämä pulppusi palatsin alueella vanhan holvioven alapuolella,
ja siinä tähystellessään hän näki pitkän jonon voimakkaita
gomanganeja tulevan metsästä ja astuvan tarhaan. Kahden riu'un väliin
kiinnitetyille vuodille paiskattuina kantoi tämä joukkue karkeasti
hakattuja graniittimöhkäleitä, neljä miestä kutakin. Pari, kolme
bolgania seurasi kantajain pitkää jonoa, jonka edellä ja jäljessä astui
osasto tapparoilla ja keihäillä varustettuja mustia sotureita. Mustien
kantajain ryhti ja asento, samoinkuin bolganienkin sävy, muistutti
apinamiehelle vain jonkinlaista aasikaravaania, joka typerästi
ponnisteli eteenpäin ajajainsa käskystä. Jos joku jäi hiukan jälkeen,
kutkutettiin häntä keihäänkärjellä tai iskettiin sen varrella. Ei siinä
ilmennyt suurempaa raakuutta kuin kuormajuhtain tavallisessa kohtelussa
kautta maailman, eikä neekerien käyttäytyminen osoittanut suurempaa
vastahakoisuutta tai kapinanhalua kuin näette kuvastuvan pitkässä
rivissä astuvain kuormamuulien kasvoista. Kaiketikin he olivat vain
älyttömiä luontokappaleita. Verkalleen he liikkuivat porttikäytävän
lävitse ja katosivat näkyvistä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin saapui toinen joukkue metsästä ja astui
palatsin alueelle. Siinä oli hyvinkin viisikymmentä aseistettua
bolgania ja kaksin verroin niin paljon mustia sotureita keihäin ja
tapparoin.
Aivan näiden aseistettujen olentojen ympäröimänä astui neljä jäntevää
kantajaa, raahaten pieniä paareja, joille oli kiinnitetty noin kahden
jalan levyinen, neljän jalan pituinen ja lähes kahden jalan syvyinen
kirstu. Tämä oli tehty jostakin tummasta, ilman rapauttamasta puusta ja
vahvistettu kiskoilla ja kulmalevyillä, jotka näkyivät olevan puhdasta
kultaa, olivatpa vielä monilukuisilla timanteillakin koristetut.
Kirstun sisältöä ei Tarzan tietenkään voinut aavistaa, mutta että sitä
pidettiin kalliina, kävi ilmi niistä varokeinoista, joihin sen
kuljettamisessa oli ryhdytty. Kirstua kannettiin suoraan isoon, muratin
peittämään, palatsin koilliskulmassa sijaitsevaan torniin, jonka
sisäänkäytävää, kuten Tarzan vasta nyt huomasi, sulki yhtä leveä ja
raskas ovi kuin itse itäporttiakin.
Ensimmäisessä tilaisuudessa, jossa saattoi sen kenenkään huomaamatta
tehdä, Tarzan heilautti itsensä viidakkopolun yli ja jatkoi matkaansa
puiden välitse siihen puuhun, johon oli Bolganin ruumiin jättänyt.
Heittäen sen olalleen hän palasi aivan polun yläpuolella olevalle
kohdalle lähelle itäistä porttia ja käyttäen hyväkseen hetkeä, jona
liikkeessä sattui seisahdus, paiskasi raadon niin lähelle holviporttia
kuin mahdollista.
-- No, -- ajatteli apinamies, -- arvatkootpa nyt, kuka heidän toverinsa
tappoi, jos voivat.
Rientäen kaakkoiseen päin läheni Tarzan Timanttipalatsin laakson takana
kohoavia vuoria. Hänen täytyi usein tehdä mutkia välttääkseen
alkuasukaskyliä ja pysytelläkseen poissa lukuisain bolganijoukkojen
näkyvistä, joita huomasi liikuskelevan ristiin rastiin metsän läpi.
Myöhään iltapäivällä hän sai mäkiseudulta ulospäästyään takana
olevat vuoret täydellisesti näkyviinsä. Ne olivat rosoisia
graniittikukkuloita, joiden äkkijyrkät huiput kohosivat korkealle
metsärajan yläpuolelle. Aivan hänen edessään oli selvästi poljettu
polku, vieden syvälle uurtuneeseen joenuomaan, jonka hän näki
kiemurtelevan kauas ylöspäin huippua kohti. Tämä siis olikin yhtä hyvä
paikka hänen tutkimustensa alkamiseen kuin joku toinenkin. Ja niin hän,
nähdessään väylän olevan vapaan, laskeutui puista ja käyttäen hyväkseen
polkua reunustavaa viidakkoa liikkui äänettömästi mutta nopeasti
kukkuloita kohti. Enimmäkseen hänen täytyi pujotella tiheikköjen läpi,
sillä gomanganit ja bolganit käyttivät alituisesti polkua, samoillen
joukkioissa ylöspäin tyhjin käsin ja palaten suuret graniittimöhkäleet
kantamuksinaan.
Hänen ehtiessään syvemmälle kukkulain keskelle väistyi viidakko
harvemman pensaskasvullisuuden tieltä, jonka lävitse hän saattoi
liikkua paljon helpommin, vaikka ilmitulon vaara oli melkoista
suurempi. Mutta viidakkoeläimen valpas ja varma vaisto teki hänelle
mahdolliseksi löytää suojaa sieltäkin, missä jokainen muu olisi
joutunut täydellisesti vihollisen näkyviin. Puolivälissä vuoren kuvetta
polku kävi kapean rotkon läpi, joka oli vain kaksikymmentä jalkaa
leveä, vankkoihin graniittikallioihin uurtunut uoma. Täällä ei ollut
minkäänlaista katetta, ja apinamies käsitti, että hän siihen astumalla
olisi melkein heti paljastanut itsensä. Vilkaisten ympärilleen hän
huomasi, että hän tekemällä pienen mutkan pääsisi rotkon yläpäähän,
missä tiesi kalliosta murtuneiden graniittimöhkäleiden ja
kitukasvuisten puiden ja pensaiden välistä löytävänsä riittävästi
suojaa ja arveli selvemmin näkevänsä etäämpänä olevan polun.
Eikä hän pettynytkään, sillä päästyään edulliseen kohtaan melkoisesti
polun yläpuolelle hän näki edessään avoimen taskun vuoressa, ja sitä
ympäröivät kalliot olivat seulanaan monilukuisia aukkoja, jotka hänen
käsittääkseen eivät voineet olla muuta kuin tunnelinsuita. Karkeita,
puisia tikkaita ulottui muutamiin lähempänä kallionjuurta sijaitseviin,
kun taas toisista riippui solmuisia köysiä alas maahan. Muutamista
näistä tunneleista tuli esiin miehiä, kantaen multapusseja, jotka he
mäiskäyttivät yhteiseen pinoon rotkon läpi juoksevan puron äyräälle.
Täällä oli toisia, bolganien vartioimia neekereitä huuhtelemassa
liejua, mutta mitä he toivoivat siitä löytävänsä tai löysivät, ei
Tarzan kyennyt arvaamaan.
Louhikkoisen noron toisella puolella oli paljon muita neekereitä
louhimassa graniittia kallioista, jotka sillä tavoin oli vähitellen
hakattu syvänteen permannosta kallionhuipulle asti ulottuviksi
pengermiksi. Täällä ahersi alastomia neekereitä alkuperäisillä
työaseilla hurjien bolganien silmälläpidon alla. Louhijain hommat
olivat kyllä selvät, mutta mitä toiset raahasivat tunnelin suuaukoista,
ei Tarzan voinut varmasti tietää, joskin hän luonnollisesti otaksui sen
olevan kultaa. Mistä he siis saivat timanttinsa. Eivät suinkaan noista
vanhoista graniittikallioista.
Muutamain minuuttien havainnoista selvisi Tarzanille, että polku, jota
hän oli metsästä seurannut, päättyi tähän pieneen umpikujaan, ja niin
hän etsi tietä ylöspäin ja sen ympäri, päästäkseen vuorijonon poikki.
Lopun päivää ja melkein koko seuraavan hän käytti näihin ponnistuksiin,
mutta lopulta hänen täytyi myöntää, että laaksosta ei ollut tältä
puolen mitään ulospääsyä. Useihinkin kohtiin metsänrajan yläpuolelle
hän nousi, mutta kohtasi siellä aina edessään pelkkiä kohtisuoria
graniittikallioita, jotka kohosivat korkealle hänen yläpuolelleen ja
joiden pinnasta ei edes apinamies voinut löytää jalansijaa. Hän jatkoi
tutkimuksiaan syvänteen etelä- ja itäsivuilla, mutta yhtä
tuloksettomasti, ja vihdoin hän käänsi askeleensa metsää kohti, aikoen
pimeän tultua pyrkiä La'n kanssa Oparin laakson halki.
Aurinko oli juuri laskenut, kun Tarzan ehti alkuasukaskylään, johon oli
La'n jättänyt, mutta tuskin hän oli saanut sen näkyviinsä, kun hän
alkoi pelätä, että jotakin kamalaa oli tapahtunut; ei ainoastaan portti
ollut selko selällään, mutta aitauksen sisältäkään ei näkynyt mitään
elonmerkkiä, eivätkä edes riippumajat liikkuneet, mistä olisi voinut
päättää niissä olevan asukkaita. Aina varoen väijytystä tutki Tarzan
huolellisesti ennenkuin laskeutui kylään. Harjaantuneella
havaintokyvyllään hän pian totesi, että se oli jätetty autioksi
vähintään vuorokausi sitten. Juosten hökkelille, johon La oli ollut
kätkettynä, nousi hän kiireesti köyttä pitkin ja tarkasti majan
sisustaa. Se oli tyhjä, eikä näkynyt jälkeäkään ylipapittaresta.
Laskeuduttuaan maahan, apinamies ryhtyi perinpohjin tutkimaan kylää,
saadakseen jotakin vihiä sen asukkaiden ja La'n kohtalosta. Hän oli
tarkastanut useiden hökkelien sisustat, kunnes hänen tarkat silmänsä
huomasivat yhden noista heiluvista häkkimäisistä asumuksista hieman
liikkuvan jonkun matkan päässä hänestä. Nopeasti hän harppoi välimatkan
ja majaa lähestyessään näki, ettei mitään köyttä ollut sen oviaukosta
riippumassa. Pysähtyen sen alapuolelle Tarzan kurkki aukkoon, josta ei
mitään muuta ollut nähtävissä kuin majan katto.
"Gomangani", hän huusi, "minä täällä olen, Apinain Tarzan. Tule aukolle
kertomaan minulle, mitä on tapahtunut tovereillesi ja naiselleni, jonka
jätin tänne soturienne suojeltavaksi."
Ei kuulunut vastausta, ja Tarzan kutsui uudelleen, sillä hän oli varma,
että joku piili hökkelissä.
"Tule alas", hän huusi jälleen, "tai minä lähden sinua noutamaan."
Ei vieläkään vastausta. Julma hymy värähti apinamiehen huulilla hänen
temmatessaan metsästyspuukkonsa tupesta ja pannessaan sen hampaittensa
väliin. Sitten hän hyppäsi kissamaisesti aukkoa kohti ja tarttuen sen
syrjiin veti ruumiinsa majaan.
Jos hän oli odottanut vastarintaa, ei hän mitään sellaista tavannut
eikä hämärästi valaistussa sisustassa ensin voinut erottaa ketään.
Mutta kun hänen silmänsä tottuivat tähän puolipimeään, näki hän lehti-
ja ruohoröykkiön hökkelin vastapäisellä seinustalla. Astuen sitä kohti
hän riuhtasi sen syrjään, ja sen alta kaivautui esille säikähtyneen
naisen hahmo. Tarttuen hänen olkapäähänsä apinamies tempasi hänet
istuvaan asentoon.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi. "Missä ovat kyläläiset? Missä on
naiseni?"
"Älä tapa minua! Älä tapa minua!" parkui vaimo. "En minä sitä tehnyt.
Ei se ollut minun syyni."
"En aio tappaa sinua", vastasi Tarzan. "Kerro minulle totuus, niin olet
turvassa."
"Bolganit veivät heidät pois", uikutti vaimo. "Ne tulivat auringon
ollessa matalalla samana päivänä kun sinä saavuit ja olivat
kovin vihoissaan, sillä he olivat löytäneet toverinsa ruumiin
Timanttipalatsin portin ulkopuolelta. He tiesivät, että hän oli tullut
kyläämme; eikä kukaan ollut nähnyt häntä elävänä sitten kun hän oli
palatsista lähtenyt. He tulivat siis, uhkasivat ja kiduttivat
kansaamme, kunnes soturit vihdoin kertoivat heille kaikki. Minä
lymysin. En tiedä, kuinka he eivät minua löytäneet, mutta vihdoin he
lähtivät pois, ottaen mukaansa kaikki muut, myöskin sinun naisesi. He
eivät koskaan palaa."
"Luuletko, että bolganit tappavat heidät?" kysyi Tarzan.
"Kyllä", vastasi neekeritär, "ne tappavat kaikki, jotka ovat niille
vastenmielisiä."
Nyttemmin yksinään ja vapautettuna vastuunalaisuudesta La'n suojelijana
olisi Tarzan helposti voinut yön aikaan livistää Oparin laakson poikki
turvaan rajavuorten toiselle puolen. Mutta sellainen ajatus ehkä ei
koskaan pistänyt hänen päähänsäkään. Kiitollisuus ja uskollisuus olivat
apinamiehessä erikoisen huomattavia piirteitä. La oli pelastanut hänet
kansansa yltiöpäisyydeltä ja juonilta. Hän oli pelastanut hänet kaiken
hinnalla, joka hänelle oli kalleinta -- vallan ja aseman, rauhan ja
turvallisuuden. La oli pannut hänen tähtensä henkensä vaaraan ja
lähtenyt maanpakoon omasta maastansa. Pelkkä se seikka, että bolganit
olivat hänet vieneet ja mahdollisesti aikoivat hänet tappaa, ei siis
riittänyt apinamiehelle. Hänen täytyi tietää, oliko La elossa, ja jos
hän oli, täytyi hänen kohdistaa kaikki tarmonsa vapauttaakseen hänet ja
saattaakseen hänet vihdoin pois tämän laakson vaaroista.
Tarzan käytti lopun päivää tutkiakseen palatsin alueen ulkopuolelta ja
etsi tilaisuutta päästäkseen kenenkään huomaamatta sisälle, mutta sen
hän havaitsi mahdottomaksi, koska ei kulunut hetkeäkään gomanganien tai
bolganien liikuskelematta ulommassa puutarhassa. Mutta pimeän tullen
suljettiin iso itäportti, ja vajojen ja palatsin asukkaat vetäytyivät
muuriensa taakse, jättämättä ainoatakaan vartijaa niiden ulkopuolelle,
mikä selvästi todisti, ettei bolganeilla ollut mitään aihetta pelätä
hyökkäystä. Gomanganien orjuus näytti siis täydelliseltä, joten heidän
palatsiaan ympäröivä korkea muuri, joka oli tarpeettoman vahva suojaksi
leijonia vastaan, oli vain jäännös muinaisilta ajoilta, jolloin ennen
voimakas, mutta nyttemmin kadonnut vihollinen uhkasi heidän rauhaansa
ja turvallisuuttaan.
Kun täysi pimeä oli tullut, lähestyi Tarzan porttia heittäen
ruohoköytensä silmukan erään portinpylvään huippuna olevan vuollun
leijonankuvan kaulaan, ja nousi nopeasti muurin harjalle, jolta hän
keveästi pudottausi alhaalla olevaan puutarhaan. Varmentaakseen nopean
pakotien siltä varalta, että löytäisi La'n, hän päästi raskaan portin
salvat ja paiskasi puoliskot auki. Sitten hän hiipi salavihkaa muratin
verhoamaa itätornia kohti, jonka hän päiväkauden tutkimusten jälkeen
oli valinnut tarkoitukseensa mielestään helpoimpana pääsytienä
palatsiin. Hänen suunnitelmansa menestys riippui suuresti tuon melkein
tornin huipulle asti kasvavan muratin iästä ja lujuudesta, ja
melkoiseksi helpotuksekseen hän huomasi, että se vallan hyvin kesti
hänen painonsa.
Korkealla maan yläpuolella lähellä tornin huippua oli hän palatsia
ympäröivistä puista huomannut avoimen ikkunan, joka ei muiden siinä
osassa palatsia sijaitsevien tavoin ollut kiskotettu. Hämäriä valoja
vilkkui useista torni-ikkunoista, samoin kuin palatsin muissakin osissa
olevista. Välttäen näitä valaistuja aukkoja nousi Tarzan ketterästi,
vaikka varovaisesti ylhäällä olevaa ristikotonta ikkunaa kohti ja
kohotti sen kohdalle päästyään silmänsä salavihkaa ikkunalaudan
yläpuolelle, jolloin hän riemukseen huomasi sen avautuvan
valaisemattomaan kammioon. Sen sisusta oli kuitenkin niin sankan
pimeyden verhossa, ettei hän voinut sieltä mitään erottaa. Laahaten
itsensä ikkunan tasalle hän hiipi hiljaa sen takana olevaan huoneeseen.
Pimeässä hapuillen hän kiersi varovaisesti huoneen sisäseinustaa ja
löysi erikoismallisen veistetyn sängyn, pöydän ja pari penkkiä.
Vuoteella oli kudottuja kankaita heitettyinä pehmeiksi parkittujen
antiloopin- ja pantterinvuotien päälle.