gomanganien seurassa. Hän saapui isolle kalliolle, joka on laaksossa
Oparin edustalla, kaikkine miehineen. Hän kiipesi sen laelle, tunkeusi
sen sydämeen; ja sitten he tulivat ulos kantaen kiviä, jotka
paiskasivat alas laaksoon. Sitten he laskeusivat kalliolta, poimivat
kivet jälleen ja lähtivät laaksosta -- tuonne", ja Manu osoitti yhdellä
pienistä karvaisista sormistaan koillista kohti.
"Mistä tiedät, että se oli Apinain Tarzan?" kysyi La.
"Eikö Manu tuntisi serkkuaan ja ystäväänsä?" sanoi apina. "Omin silmin
minä hänet näin -- näin tosiaan Apinain Tarzanin."
Oparin La rypisti miettiväisenä kulmiaan. Syvällä hänen sydämessään
kyti hänen suuren rakkautensa tuli Tarzania kohtaan -- tuli, joka oli
täytynyt sammuttaa, kun hänet pakotettiin Kadshin puolisoksi,
senjälkeen kun hän viimeksi oli nähnyt apinamiehen. Sillä Oparin
laeissa on säädös, että Leimuavan Jumalan papittaren täytyy
valita itselleen aviokumppani, kun määräluku vuosia on hänen
virkaanvihkimisestään kulunut. Monet kuukaudet oli La toivonut, että
saisi puolison Tarzanista. Mutta apinamies ei ollut häntä rakastanut,
ja vihdoin oli La'n täytynyt todeta, ettei Tarzan milloinkaan voisi
häneen rakastua. Sittemmin hän oli alistunut kauheaan kohtaloon, joka
oli pakottanut hänet Kadshin syliin.
Kun kuukausi toisensa perään oli vierähtänyt eikä Tarzan ollut palannut
Opariin, kuten oli luvannut tehdä, nähdäkseen, ettei La'lle tapahtuisi
mitään pahaa, oli viimemainittu alkanut uskoa Kadshin otaksumaa
apinamiehen kuolemasta, ja vaikka hän vihasi inhoittavaa Kadshia yhtä
paljon kuin ennenkin, oli hänen rakkautensa Tarzaniin vähitellen
haipunut melkein joksikin surulliseksi muistoksi vain. Mutta kun hän
nyt kuuli apinamiehen elävän ja käyneen niin lähelläkin, vaikutti se
kuin vanhan haavan avautuminen. Alussa hän ei juuri muuta käsittänyt
kuin että Tarzan oli käynyt Oparin lähettyvillä, mutta vähitellen
herättivät Manun huudot hänessä tietoisuuden apinamiehen vaarasta,
vaikkei hän oikein tajunnutkaan vaaran laatua.
"Kuka on mennyt Apinain Tarzania tappamaan?" hän kysyi äkkiä.
"Kadsh, Kadsh", virkkoi Manu, "hän lähti monenmonituisen miehen kanssa
ja seuraa Tarzanin jälkiä!"
La hyppäsi nopeasti lammikosta, sieppasi seuralaiseltaan vyönsä ja
koristuksensa, sitoi ne kiireellisesti paikoilleen ja riensi sitten
puutarhan ja temppelin läpi.
SEITSEMÄS LUKU
"Sinun täytyy hänet uhrata."
Varovaisesti liikkui Kadsh sadan peloittavan seuralaisensa kanssa,
jotka olivat metallipäisillä sauvoilla ja kirveillä aseistettuja,
hiipien salavihkaa rajaharjulta alas laaksoon, valkoisen miehen ja
tämän mustien toverien jälkiä seuraten. He eivät pitäneet kiirettä,
sillä Oparin ulkomuurien harjalta he olivat havainneet, että
takaa-ajettavat etääntyivät varsin hitaasti, vaikka ahdistajat eivät
tienneet miksi, he kun olivat olleet liian pitkän matkan päässä,
nähdäkseen taakkaa, joka jokaisella neekerillä oli kannettavana. Eikä
Kadsh halunnutkaan yllättää saalistaan päiväiseen aikaan, vaan oli
suunnitellut salaista yöllistä hyökkäystä, jonka äkillisyys yhdessä
hänen seuralaistensa suuren lukumäärän kanssa helposti voisi
hämmennyttää nukkuvan leirin sekasortoon.
Heidän seuraamansa jäljet olivat hyvin selvät. Niistä ei voinut
erehtyä, ja he liikkuivat verkalleen nyttemmin loivasti kaltevaa pintaa
laakson pohjaa kohti. Keskipäivä oli lähellä, kun he äkkiä pysähtyivät
keksiessään vastikään rakennetun okapensas-boman pienellä aukealla
juuri edessään. Boman keskeltä kohosi hiipuvan nuotion ohut savu.
Siellä siis oli apinamiehen leiri.
Kadsh käski seuralaistensa piilottautua latua reunustaviin tuuheihin
pensaisiin ja lähetti sieltä yhden miehen edeltäpäin tiedustelemaan. Jo
lyhyen hetken päästä tämä palasi ilmoittamaan, että leiri oli autio; ja
vielä kerran lähti Kadsh miehineen liikkeelle. Astuen bomaan he
tarkastivat sitä voidakseen arvioida Tarzanin seuralaisten lukumäärän.
Heidän ollessaan siinä puuhassa näki Kadsh jotakin kätkettynä
pensaisiin boman äärimmäisessä laidassa. Hyvin varovaisesti hän
lähestyi sitä, sillä siinä oli jotakin, mikä ei ainoastaan herättänyt
hänen uteliaisuuttaan, vaan teki hänet varovaiseksikin, sillä se
muistutti selvästi maahan lyyhistynyttä miestä.
Sauvat iskuvalmiina lähestyi tusinan verta heistä mykkyrää, joka oli
herättänyt Kadshissa uteliaisuutta, ja kun he olivat ehtineet kyllin
lähelle, näkivät he edessään virumassa Apinain Tarzanin hengettömän
ruumiin. "Leimuava Jumala on kumartunut kostamaan alttarinsa häpäisyn",
huudahti ylipappi silmät kiiluen yltiöpäisyyden vimmaisesta tulesta.
Mutta toinen, ehkä käytännöllisempi tai ainakin varovaisempi pappi
polvistui apinamiehen ruumiin ääreen ja painoi korvansa sydämen
kohdalle.
"Hän ei ole kuollut", kuiskasi kuuntelija; "kenties hän vain nukkuu."
"Tarttukaa häneen siis nopeasti", huusi Kadsh, ja hetkistä myöhemmin
peitti Tarzanin ruumiin niin monta karvaista, hirveää miehenkuvatusta
kuin hänen päälleen mahtui. Hän ei tehnyt vastarintaa -- ei edes
avannut silmiään, ja pian köytettiin hänen käsivartensa tiukasti selän
taakse.
"Laahatkaa hänet sinne, missä Leimuavan Jumalan silmä voi levätä hänen
päällään", huudahti Kadsh. He laahasivat Tarzanin boman keskelle
täyteen auringonvaloon, ja vetäen puukon lannetaljastaan kohotti Kadsh
sen päänsä yli ja seisoi kumartuneena maahan lyyhistyneen uhrattavansa
yli. Kadshin seuralaiset asettuivat kehämäisesti apinamiehen ympärille,
ja jotkut heistä tunkeutuivat lähelle johtajansa taakse. He näyttivät
levottomilta, katselivat vuoroin Tarzania, vuoroin ylimmäistä pappiaan
ja tähyilivät sitten salavihkaa aurinkoon, joka ratsasti korkealla
pilvenhattaraisella taivaalla. Mutta mitkä ajatukset lienevätkin
kiusanneet heidän puolivillejä aivojaan, oli heidän joukossaan vain
yksi, joka tohti pukea ne sanoiksi, ja se oli sama pappi, joka
edellisenä päivänä oli yrittänyt vastustaa Kadshin ehdotusta
apinamiehen tappamisesta.
"Kadsh", sanoi hän nyt, "kuka sinä olet, että uhraisit Leimuavalle
Jumalalle? Se on yksinomaan La'n -- ylipapittaremme ja kuningattaremme
-- etuoikeus, ja hän suuttuu kuullessaan, mitä olet tehnyt."
"Hiljaa, Duth!" huusi Kadsh. "Minä, Kadsh, olen Oparin ylipappi. Minä,
Kadsh, olen kuningatar La'n puoliso. Minunkin sanani on lakina
Oparissa. Jos tahdot pysyä pappina ja jäädä eloon, niin pidä suusi
kiinni."
"Sinun sanasi ei ole lakina", vastasi Duth vihaisesti. "Jos suututat
ylipapittaren tai Leimuavan Jumalan, voidaan sinut rangaista niinkuin
joku toinenkin. Jos sinä tuon miehen uhraat, niin vihoitat heidät
molemmat."
"Riittää!" ärjäisi Kadsh. "Leimuava Jumala on puhunut minulle ja
vaatinut minua uhraamaan temppelinsä häpäisijän."
Hän polvistui apinamiehen viereen ja kosketti terävän väkipuukkonsa
kärjellä hänen rintaansa sydämen yläpuolelta, nostaen sitten aseensa
korkealle ilmaan valmiina sivaltamaan kuolettavan iskun elävään
sydämeen. Sillä hetkellä häilähti pilvi auringon yli ja varjo lankesi
heihin. Ympäröivien pappien joukosta kuului nurinaa.
"Katso", huudahti Duth, "Leimuava Jumala on vihainen. Hän on peittänyt
kasvonsa Oparin asukkailta."
Kadsh pysähtyi. Hän loi puolittain uhmaavan, puolittain pelokkaan
katseen auringon kehrää peittävään pilveen. Sitten hän nousi verkalleen
pystyyn ja ojensi käsivartensa kätkettyä päivänjumalaa kohti, jääden
muutamaksi silmänräpäykseksi tähän ilmeisesti tarkkaavaiseen ja
kuuntelevaan asentoon. Sitten hän kääntyi äkkiä seuralaistensa puoleen.
"Katsokaa, Oparin papit", hän huusi, "Leimuava Jumala on puhunut
ylipapilleen Kadshille. Hän ei ole suuttunut. Hän haluaa vain puhutella
yksinään minua ja käskee teidän mennä pois viidakkoon odottamaan,
kunnes hän on saapunut ja haastanut Kadshille, minkä jälkeen minä
kutsun teidät takaisin. Menkää!"
Useimmat näkyivät pitävän Kadshin sanoja lakina, mutta Duth ja jotkut
muut epäröivät, varmaankin jonkun epäilyksen vaikutuksesta.
"Menkää nyt!" käski Kadsh. Ja niin voimakas on tottelemisen tottumus,
että epäilijät vihdoin kääntyivät pois, häipyen toisten kanssa
viidakkoon. Viekas hymy valaisi ylipapin julmat kasvot, kun viimeinen
heistä hävisi näkyvistä: ja sitten hän jälleen kiinnitti huomionsa
apinamieheen. Että syvällä hänen sydämessään kuitenkin asui
synnynnäinen pelko hänen jumalaansa kohtaan, ilmeni niistä kysyvistä
katseista, joita hän tähtäsi taivaalle. Hän oli päättänyt Duthin ja
muiden poissaollessa tappaa apinamiehen, mutta pelko pidätti hänen
kätensä, kunnes hänen jumalansa valo jälleen lankeaisi säteilevänä
hänen päälleen ja vakuuttaisi hänelle, että hänen aikomansa teko oli
taivaalle otollinen.
Auringon peittänyt pilvi oli iso, ja odotellessaan Kadsh hermostui yhä
enemmän. Kuudesti hän kohotti veitsen kohtalokkaaseen iskuun, mutta
joka kerralla hänen taikauskonsa esti hänet teon toimeenpanosta. Kului
viisi, kymmenen, viisitoista minuuttia, ja aurinko oli yhä
varjostuneena. Mutta vihdoinkin saattoi Kadsh nähdä sen lähenevän
pilven reunaa, ja vielä kerran hän asettui paikalleen, polvistuen
apinamiehen viereen puukko valmiina sen hetken varalta, jona aurinko
vielä viimeisen kerran loisi säteensä elävään Tarzaniin. Hän näki
valokohdan hiipivän verkalleen boman yli häntä kohti, ja sen
lähestyessä kiilui pirullisen vihan ilme hänen kapeavälisistä
häijyistä silmistään. Vielä hetkinen, ja Leimuava Jumala painaisi
uhritoimitukseen hyväksymisensä sinetin. Kadsh vapisi odotuksesta. Hän
kohotti puukkonsa hitusta korkeammalle, hänen lihaksensa jännittyivät
työntämään sen alaspäin, mutta silloin katkaisi äänettömyyden melkein
kiljahdukseksi korotettu naisen ääni.
"Kadsh!" kajahti tuo ainoa ääni, mutta niin äkkiä ja yllättävänä kuin
salama siniseltä taivaalta.
Veitsi vielä korkealle kohotettuna kääntyi ylipappi sille suunnalle,
josta häiriö oli tullut, ja näki ahon syrjässä La'n, ylipapittaren,
hahmon, ja hänen takanaan Duthin ja parikymmentä alempaa pappia.
"Mitä tämä merkitsee, Kadsh?" kysyi La vihaisesti, lähestyen häntä
nopeasti aukean yli. Ylipappi nousi jurona.
"Leimuava Jumala vaatii tämän uskottoman henkeä", hän huusi.
"Valehtelija", vastasi La. "Leimuava Jumala puhuu ihmisille ainoastaan
ylipapittarensa suun kautta. Liiankin usein olet yrittänyt tehdä
tyhjäksi kuningattaresi tahdon. Tiedä siis, Kadsh, että valta elämän ja
kuoleman yli, joka on kuningattaresi käsissä, tehoaa yhtä hyvin sinuun
kuin muihinkin. Pyhät tarumme kertovat, että niinä pitkinä aikakausina,
jotka Opar on kokenut, useampi kuin yksi ylipappi on uhrattu Leimuavan
Jumalan alttarille, eikä ole mahdotonta. että joku vieläkin saa käydä
niiden röyhkeiden tietä. Hillitse siis turhamaisuutesi ja vallanhimosi,
jotteivät ne vie sinua perikatoon."
Kadsh pisti puukon tuppeensa ja kääntyi äkäisenä pois, luoden
myrkyllisen katseen Duthiin, jota hän kaiketikin syytti tappiostaan.
Oli ilmeistä, että hänen kuningattarensa läsnäolo nolasi hänet
tilapäisesti, mutta ne, jotka tunsivat Kadshin, eivät paljoakaan
epäilleet, että hän yhä riippui aikomuksessaan toimittaa apinamies
hengiltä pois, jos siihen milloin sattuisi tilaisuutta, sillä Kadshilla
oli voimakas puoluelaisjoukko Oparin väestön ja pappien keskuudessa.
Oli monta, jotka epäilivät La'n koskaan uskaltavan ärsyttää ja
vihoittaa niin tärkeää osaa kansastaan surmauttamalla tai alentamalla
ylipapin, joka oli virassaan niin vanhain lakien ja tapojen
valtuudella, että niiden alkuperä jo kauan sitten oli hukkunut
muinaisuuden hämärään.
Usean vuoden kuluessa hän oli keksinyt milloin minkin verukkeen
viivyttääkseen juhlamenoja, jotka yhdistäisivät hänet avioliittoon
ylipapin kanssa. Hän oli sitäpaitsi herättänyt kansassaan
vastenmielisyyttä kouraantuntuvilla todisteilla hullaantumisestaan
apinamieheen; ja vaikka hänen vihdoin oli täytynyt yhtyä Kadshiin, ei
hän ollut millään tavoin yrittänyt salata vihaansa ja inhoaan häntä
kohtaan. Kuinka kauan La saattoi tätä rankaisematta jatkaa, oli
kysymys, joka usein vaivasi niitä, joiden asema Oparissa riippui hänen
suosiostaan. Ja kun Kadsh tiesi kaikki nämä seikat, ei ollut
ihmeellistä, että hän hautoi kavalluksen ajatuksia kuningatartaan
vastaan. Liitossa hänen kanssaan näissä petollisissa vehkeissä oli Oah,
muuan naispappi, joka tavoitteli La'n valtaa ja virkaa. Jos La
voitaisiin raivata tieltä, olisi Kadsh kyllin vaikutusvaltainen
toimittaakseen Oahin ylipapittareksi. Oah oli myös luvannut tulla hänen
puolisokseen ja sallia hänen hallita kuninkaana, mutta vielä sitoi
kumpaakin heidän leimuavan jumalansa pelko, ja sen vuoksi oli La'n
henki toistaiseksi turvattuna. Riitti kuitenkin pieninkin kipuna
sytyttämään hänen ympärillään kytevät kavalluksen vireet ilmiliekkiin.
Toistaiseksi hänellä oli kyllä täysi oikeus kieltää ylipappia
uhraamasta Tarzania. Mutta hänen kohtalonsa ehkäpä henkensäkin riippui
vangin tulevasta kohtelusta. Jos La säästäisi hänet, jos hän millään
tavalla ilmaisisi sen suuren rakkauden palanneen, jota hän kerran oli
melkein julkisesti tunnustanut tuntevansa apinamiestä kohtaan, olisi
luultavaa, että hänen kohtalonsa oli sinetöity. Olipa epätietoista,
saattoiko hän rankaisematta edes säästää muukalaisen henkeä ja päästää
hänet vapauteen.
Kadsh ja toiset tarkkasivat häntä kiinteästi nyt, kun hän astui
Tarzanin luo. Seisottuaan siinä hetkisen äänettömänä hän vilkaisi
mieheen.
"Onko hän jo kuollut?" hän kysyi.
"Hän ei ollut kuollut silloin, kun Kadsh lähetti meidät pois", rohkeni
Duth huomauttaa. "Jos hän nyt on kuollut, niin on Kadsh hänet
poissaollessamme tappanut."
"En minä häntä tappanut", vastasi Kadsh. "Niinkuin La, kuningattaremme,
on teille sanonut, jää se hänen tehtäväkseen. Leimuavan Jumalan silmä
katselee sinua, Oparin ylipapitar. Veitsi on kupeellasi, uhri viruu
edessäsi."
Välittämättä miehen sanoista kääntyi La Duthin puoleen. "Jos hän vielä
elää", hän sanoi, "niin laittakaa paarit ja kantakaa hänet Opariin."
Täten joutui Apinain Tarzan vielä kerran atlantilaisten vanhaan
siirtolakaupunkiin. Kraskin hänelle juottaman narkoottisen nesteen
vaikutus kesti monta tuntia. Oli yö, kun hän avasi silmänsä, ja
hetkisen hän oli hämmennyksissä itseään ympäröivästä pimeydestä ja
äänettömyydestä. Aluksi hän ei tajunnut muuta kuin että virui
turkiskasalla ja oli loukkaantumattomana, sillä hän ei tuntenut mitään
kipua. Verkalleen valkeni hänen huumaantuneiden aivojensa sumun lävitse
muisto viime hetkestä, ennenkuin tajuttomuus oli hänet yllättänyt, ja
pian hän käsitti kepposen, joka hänelle oli tehty.
Kuinka kauan hän oli ollut tiedottomana ja missä hän nyt oli, oli
hänelle arvoituksellista. Verkalleen hän nousi pystyyn ja havaitsi,
pientä huimausta lukuunottamatta, olevansa aivan ennallaan. Hän hapuili
varovaisesti ympärilleen pimeässä, liikkuen arastellen, käsi
ojennettuna ja aina tunnustellen huolellisesti, löytääkseen jotakin
varmaa jalansijaa. Melkein samassa pysähdytti kiviseinä hänen
etenemisensä, ja sitä seuratessaan hän pian huomasi olevansa
nelinurkkaisessa pienessä huoneessa, jossa oli vain kaksi aukkoa -- ovi
kummallakin vastakkaisella sivulla. Täällä hänellä oli apua ainoastaan
tunto- ja hajuaististaan. Alussa ne ilmaisivat hänelle vain sen, että
hän oli teljettynä maanalaiseen kammioon, mutta narkoottisen aineen
vaikutuksen haihtuessa herkistyivät vaistot, ja kun hän oli täysin
tointunut, palasi hänen mieleensä voimakkaana vaikutelma eräistä
tutuista tuoksuista, jotka hivelivät hänen hajuelimiään -- hämärä
vihjaus, että hän oli joskus ennen tuntenut niitä samanlaisten
olosuhteiden vallitessa. Samassa kuului ylhäältä, maan ja muurauksen
lävitse, heikon heikko, kaamea parahdus. Vain kuiskaavana kaikuna
saapui se apinamiehen herkkiin korviin, mutta se riitti palauttamaan
hänen mieleensä eläviä muistoja ja herätti hänet pian myöskin
toteamaan, mitä nuo häntä ympäröivät tutut tuoksut olivat. Hän tiesi
vihdoinkin, että hän oli Oparin pimeässä, maanalaisessa luolassa.
Hänen yläpuolellaan kammiossaan temppelissä heittelehti ylipapitar La
unettomalla vuoteellaan. Hän tunsi liiankin hyvin kansansa mielenlaadun
ja ylipappi Kadshin vilpillisyyden. Hän tunsi sen uskonnollisen
kiihkon, joka kannusti hänen eläimellisten ja tietämättömäin
alamaistensa useinkin mielipuolisia tekoja, ja arvasi aivan oikein,
että Kadsh kiihoittaisi heitä häntä vastaan, jollei hän tälläkään
kertaa taipuisi uhraamaan apinamiestä Leimuavalle Jumalalle. Ja hänen
ponnistellessaan keksiäkseen keinon, miten pääsisi tästä pulmasta,
pakeni uni hänen silmistään, sillä La ei suinkaan aikonut Apinain
Tarzania uhrata. Vaikka hän olikin kamalan uskonnon ylipapitar ja
puolieläimellisen rodun kuningatar, oli hän samalla nainenkin --
nainen, joka oli rakastanut vain kerran ja lahjoittanut rakkautensa
tälle taaskin hänen valtaansa joutuneelle jumalaiselle apinamiehelle.
Kahdesti ennen oli Tarzan välttänyt hänen uhriveitsensä; viime hetkessä
oli rakkaus vihdoin voittanut mustasukkaisuuden ja kiihkon, ja _nainen_
La oli todennut, ettei hän koskaan saattaisi panna alttiiksi
rakastamansa miehen elämää, niin toivottomaksi kuin hän rakkautensa
tiesikin.
Tänä iltana oli hänellä edessään arvoitus, jonka ratkaisemiseen hän
tunsi itseltään melkein kokonaan puuttuvan kykyä. Se seikka, että hän
oli naimisissa Kadshin kanssa, poisti häneltä viimeisenkin
toivonhäivän, mitä hänellä koskaan lienee ollut, apinamiehen vaimoksi
pääsemisestä. Mutta hänen päätöksensä pelastaa Tarzan, jos suinkin
mahdollista, oli yhtä luja. Kahdesti oli apinamies pelastanut hänet:
kerran hullulta papilta ja kerran raivopäiseltä Tantorilta. Silloinpa
hän myöskin oli luvannut, että Tarzan Opariin palatessaan saapuisi
ystävänä ja otettaisiin ystävyydellä vastaan.
Mutta Kadshin vaikutusvalta oli suuri, ja La tiesi, että sitä
vaikutusvaltaa oli herkeämättä käytetty apinamiestä vastaan -- hän oli
nähnyt sen alamaistensa ilmeistä siitä hetkestä asti, kun Tarzan oli
nostettu paareille Opariin tuotavaksi. Hän oli lukenut sen niistä
häijyistä katseista, joita oli häneen tähdätty. Ennemmin tai myöhemmin
he tohtisivat antaa hänet ilmi -- siihen tarvittiin vain vähäpätöinen
uusi veruke, jota hän tiesi heidän innokkaasti vainuavan hänen
vastaisessa suhtautumisessaan Tarzaniin. Oli jo melkoisesti yli
puolenyön, kun hänen luokseen saapui muuan papittarista, jotka aina
vartioitsivat hänen kammionsa oven ulkopuolella.
"Duth haluaisi puhutella sinua", kuiskasi palvelushenki.
"On myöhäinen", vastasi La, "eikä miesten sallita astua tähän temppelin
osaan. Kuinka hän tänne tuli ja miksi?"
"Hän sanoo tulevansa La'n vuoksi, jonka henki on suuressa vaarassa",
vastasi tyttö.
"Tuo hänet sitten tänne", sanoi La, "ja niin totta kuin elämäsi on
sinulle kallis, varo hiiskumasta asiasta kellekään."
"Minä pysyn yhtä äänettömänä kuin alttarin kivet", vastasi tyttö
kääntyessään lähtemään huoneesta.
Hetkisen perästä hän palasi, mukanaan Duth, joka pysähtyi parin
askeleen päähän ylipapittaresta ja tervehti. La viittasi saattajaa
poistumaan ja kääntyi sitten mieheen, kysyvä ilme kasvoilla.
"Puhu, Duth!" hän käski.
"Kaikki tiedämme La'n rakastavan outoa apinamiestä", sanoi Duth, "eikä
meidän, alempain pappien, asiana ole arvostella ylipapittaremme
ajatuksia ja tekoja. Minun on vain palveltava, kuten olisi parasta
tehdä niidenkin, jotka nyt vehkeilevät sinua vastaan."
"Mitä tarkoitat, Duth? Kuka vehkeilee minua vastaan?"
"Juuri tällä hetkellä ovat Kadsh, Oah ja useat papit ja papittaret
panemassa toimeen suunnitelmaa sinun tuhoamiseksesi. He lähettävät
vakoojia sinua vaanimaan, tietäen sinun vapauttavan apinamiehen, koska
luoksesi saapuu eräs kertomaan sinulle, että hänen pakonsa salliminen
on helpoin keino suoriutua pulmasta. Hänet lähettää Kadsh, ja sitten
ne, jotka pitävät sinua silmällä, tiedoittavat kansalle ja papeille,
että ovat nähneet sinun päästävän uhrin vapauteen. Mutta siitäkään ei
olisi sinulla mitään hyötyä, sillä Kadsh, Oah ja ne muut ovat
lähettäneet Oparista vievän reitin varrelle monta miestä lymyilemään,
jotka karkaavat hänen kimppuunsa ja tappavat hänet ennenkuin Leimuava
Jumala on kahdesti laskenut lännen metsään. Ainoastaan yhdellä keinolla
voit pelastaa itsesi, Oparin La."
"Ja mikä se keino on?" kysyi ylipapitar.
"Sinun täytyy temppelimme alttarilla omakätisesti uhrata apinamies
Leimuavalle Jumalalle."
KAHDEKSAS LUKU
Muinaisuuden salaisuus
La oli syönyt aamiaisen seuraavana aamuna ja lähettänyt Duthin viemään
ruokaa Tarzanille, minkä jälkeen hänen luokseen saapui nuori papitar,
joka oli Oahin sisar. Jo ennenkuin tyttö oli puhunut, tiesi La, että
hän oli Kadshin lähettiläs ja että petos, josta Duth oli häntä
varoittanut, oli jo tekeillä. Tyttö näytti hermostuneelta ja oli aivan
ilmeisesti säikähtynyt, sillä hän oli nuori ja piti suuressa kunniassa
kuningatarta, jota hän hyvillä perusteilla arveli kaikkivoivaksi ja
joka saattoi hänet surmauttaakin, jos niin haluaisi. Ollen jo laatinut
suunnitelmansa ja päättänyt ryhtyä tekoon, jonka tiesi saattavan
Kadshin salaliittolaisineen perin hämilleen, odotti La äänettömänä,
että tyttö puhuisi. Mutta kului kotvan aikaa ennenkuin tämä sai
kerätyksi kylliksi rohkeutta tai keksi sopivat alkusanat. Sensijaan hän
haasteli yhtä ja toista aivan asiaan kuulumatonta, ja ylipapitarta
huvitti hänen neuvottomuutensa.
"Usein ei Oahin sisar kutsumatta saavu kuningattarensa huoneisiin",
virkkoi La. "Minua ilahduttaa, että hän vihdoinkin käsittää
palvelusvelvollisuutensa Leimuavan Jumalan ylipapitarta kohtaan."
"Minä tulen", sanoi tyttö vihdoin, puhuen aivan kuin ulkoläksyä lukien,
"ilmoittamaan sinulle jotakin, minkä satuin salavihkaa kuulemaan ja
mikä saattaa olla sinulle mielenkiintoista. Olen varma, että asian
tietäminen sinua ilahduttaa."
"Niinkö?" keskeytti La, kohottaen kaarevia kulmakarvojaan.
"Minä kuulin Kadshin puhuvan alempain pappien kanssa", jatkoi tyttö,
"ja erotin selvästi hänen sanovan, että hän olisi mielissään, jos
apinamies pääsisi karkuun, koska se säästäisi sekä sinut että Kadshin
monilta ikävyyksiltä. Ajattelin, että kuningatar La kernaasti tietäisi
tämän, sillä onhan meille kaikille tunnettua, että La on luvannut
ystävyyttä apinamiehelle eikä siis tahdo uhrata häntä Leimuavan Jumalan
alttarille."
"Velvollisuuteni on minulle selvä", vastasi La ylväästi, "enkä kaipaa
Kadshia tai mitään apuria sitä minulle tulkitsemaan. Minä tunnen
myöskin ylipapittaren etuoikeudet ja tiedän, että uhraaminen on yksi
niistä. Siksipä estin Kadshia uhraamasta muukalaista. Kenenkään muun
käsi kuin minun ei saa tarjota hänen sydänvertaan Leimuavalle
Jumalalle, ja kolmantena päivänä hän kuolee veitseni iskusta
temppelimme alttarilla."
Näiden sanojen vaikutus tyttöön oli juuri sellainen kuin La oli
edellyttänytkin. Hän luki pettymystä ja huolestumista Kadshin lähetin
kasvoilta, eikä tällä ollut nyt mitään vastattavaa, sillä hänen
ohjeissaan ei ollut otettu huomioon tällaista esiintymistä La'n
puolelta. Sitten tyttö keksi jonkun laihan verukkeen vetäytyäkseen
pois, ja hänen lähdettyään ylipapittaren luota kykeni La tuskin
pidättämään hymyä. Hänellä ei ollut mitään aikomusta uhrata Tarzania,
mutta sitähän ei Oahin sisar tiennyt. Tämä palasi siis Kadshin luo ja
toisti hänelle La'n sanat niin tarkoin kuin ne kykeni muistamaan.
Ylipappi harmistui suuresti, sillä hänen suunnitelmansa ei nyt ollut
tarkoittanut niin paljon Tarzanin tuhoa kuin La'n viekoittelemista
tekoon, joka tuottaisi hänelle pappien ja Oparin kansan vihan.
Taitavalla tavalla yllytettynä olisi rahvas vaatinut sovitukseksi hänen
henkeään.