Tänään tuli Mariannen rakas ystävätär ja lapsuuden uskottu Clementine
sekä hänen veljensä parooni Benedikt Hoogebom de Landas Wyborgh —
he eivät ole säästäneet aikaa eikä rahaa ehtiäkseen tänne. He ovat
neljättä polvea suvussaan, joka on ollut läheisimmässä ystävyys- ja
liikesuhteissa Hjulshammarin Ehrencreutzien kanssa. Viisi vuotta
sitten olivat he viimeksi täällä. — Herra, kuinka onkaan kaikki
muuttunut siitä ajasta!
Marianne tuli heidän saapumisestaan ilmeisesti paremmaksi, ja hän
ja Clementine ovat viettäneet koko päivän rukoillen. Vierashuoneen
ikkunasta saatoin kuulla heidän äänensä — kyynelet virtasivat
poskilleni. Milloinkaan ei saksan kieli ole soinut niin suloisena kuin
heidän rukoilevilla huulillaan: »Du bist das Leben meiner Seele, Du
der Jubel meines Herzens — — Möge ich hinabsinken in den Abgrund des
Meeres deiner gütigsten Milde — — O verzehrendes Feuer, o mein Gott
vernichte und verzehre mich ganz in Dir — — Wie gross bist Du, König
der Könige und Herr der Herrscher, der Du den Sternen gebietest, und
einem elenden Menschen, einer Braut von der Erde dein Herz schenkst».