Hän on surullinen ajatellessaan kaikkia niitä, jotka eivät ole
yhtyneet Jumalaan Hänen Poikansa kuoleman kautta ristillä. Hän
näkee iäisyyden edessään, mutta näkee sen kaksinaisena: taivaana ja
helvettinä. Se rakkaus, jonka Jumala on pannut hänen sydämeensä,
synkkenee tästä ajatuksesta. Hän mm. syyttää itseään siitä, ettei
ole kyllin kestävästi ja vakavasti kehoittanut niitä monia, jotka
hän tuntee, uskomaan Poikaan saadakseen iäisen elämän. Yöllä hän
huusi äkkiä syvän vakavana: »On olemassa helvetti, niin, on olemassa
helvetti — ja annetaan niin monien sielujen mennä kohti kadotustaan.»