Hänen rukoillessaan tunsi hän äkkiä — selvästi, selvästi — kuinka pieni
hopearisti hänen rinnallaan ikäänkuin vavahti, kohosi ja liikahti —
kolme kertaa.
— Ne olivat samanlaisia kouristuksenkaltaisia, vavahtelevia nykäisyjä
kuin kerran, hänen tuntiessaan lapsen ensimmäiset liikkeet kohdussaan
— väräjävä, sanomaton riemastuksen ja autuuden, ahdistuksen,
levottomuuden ja siunauksen tunne.
Hänen olemuksensa rajat aivankuin repesivät sisäisen, valtavan voiman
painon alla, joka avarsi ja kantoi häntä, ja hän kuuli läpi sumujen ja
aaltojen selvästi äidin äänen — hänen lempirunonsa:
Ich muss Maria sein und Gott aus mir gebären,
Soll Er mich ewiglich der Seligkeit gewären.
ja painaessaan toisen poskensa lujasti päänaluseen koko hänen
tuskansa, hänen sydämensä suru, levottomuus ja epätoivo irtaantui
ja suli kuumiin, tulviviin kyyneliin, pitkiin, autuaan tuskaisiin
nyyhkytyksiin, jotka puistattivat koko hänen sieluaan ja ruumistaan ja
täyttivät hänet suloisimmalla onnella, mitä Jumala kuoleville sydämille
lahjoittaa.