II

Mutta aikomukseni ei ole nyt eksyä arvoituksista vaikeimpaan. Älkäämme

puhuko siitä sen enempää kuin että aika on mysteerio, jonka me olemme

mielivaltaisesti jakaneet menneisyyteen ja tulevaisuuteen koettaaksemme

käsittää siitä jotakin. On melkein varmaa, että se on itsessään vain

suunnaton nykyisyys, ikuinen, liikkumaton, jossa kaikki, mitä on

tapahtunut ja tulee tapahtumaan, tapahtuu järkähtämättömästi, ilman

että huomispäivä eroaa eilisestä tai tästä päivästä paitsi ihmisten

lyhytaikaisessa käsityksessä.

Voisi sanoa, että ihmisellä on aina ollut tunne siitä, että ainoastaan

hänen käsityskykynsä heikkous erottaa hänet tulevaisuudesta. Hän tietää

sen olevan todellisena, elävänä ja täydellisenä jonkinlaisen muurin

takana, jota hän on lakkaamatta kiertänyt elämänsä ensimmäisistä

päivistä alkaen. Tai pikemminkin hän tuntee, että se on hänessä

itsessään tunnettuna osana hänestä, ilman että tuo ahdistava ja meitä

vaivaava tunteminen pääsee hänen aistimiensa liian ahtaiden kanavien

läpi hänen tietoisuuteensa asti, joka on ainoa paikka, missä tunteminen

saa nimen, käyttökelpoisen voiman ja niin sanoaksemme ihmisen

kansalaisoikeuden. Vain vilahdukselta ohi välähtävinä säteinä

tunkeutuvat hänen aivoihinsa tulevat vuodet, jotka täyttävät hänet

kokonaan ja joiden ankara todellisuus ympäröi häntä joka puolelta. Hän

ihmettelee, että aivan erikoinen sattuma on melkein ilmanpitävästi

sulkenut tulevaisuudelta nuo aivot, jotka ovat kuitenkin kokonaan

upotettuina siihen, kuten sinetöity astia vedenpitävästi suunnattomaan

mereen, joka sitä puristaa, ahdistaa ja hyväilee tuhansilla

aalloillaan.

Hän on koettanut kaikkina aikoina löytää tuossa muurissa halkeamia,

aiheuttaa vuotoa tuossa astiassa, lävistää seiniä, jotka erottavat

hänen järkensä, joka ei tiedä juuri mitään, hänen vaistostaan, joka

tietää kaikki, mutta ei voi käyttää tietoaan. Näyttää kuin hän olisi

useitakin kertoja onnistunut. On ollut näkijöitä, profeettoja,

sibylloja, pyytioita, joilla sairaus ja itsestään tai keinotekoisesti

liiaksi kiihoittunut hermostorakenne ovat saaneet aikaan epätavallisia

yhteyksiä tietoisuuden ja itsetiedottomuuden, yksityisen ja lajin

elämän, ihmisen ja hänen näkymättömän jumalansa välillä. He ovat

jättäneet tästä mahdollisuudesta yhtä päteviä todisteita kuin on mikä

historian todiste tahansa. Koska toiselta puolen nuo ihmeelliset

tulkitsijat, nuo suuret salaperäiset hysteerikot, joiden hermoja

pitkin kierteli ja sekaantui toisiinsa nykyisyys ja tulevaisuus,

olivat harvinaisia, niin keksittiin ja luultiin keksittävän

kokemukseenperustuvia menettelytapoja päästäkseen melkein mekaanisesti

selvittämään tulevaisuuden aina esiintyvää ja houkuttelevaa arvoitusta.

Viehätyttiin tällä tavoin kyselemään esineiden ja eläinten

itsetiedotonta tietämistä. Niin syntyivät ennustaminen lintujen

lennosta, uhrieläinten sisälmyksistä, taivaankappaleiden liikkeistä,

tulesta, vedestä, unista, ja kaikki nuo ennustamistavat, joista vanhan

ajan kirjailijat kertovat meille.