Kuitenkin kaikitenkin meidän on tunnustettava, että tämä otaksuma
siitä, mikä on itsetiedotonta, ei riitä selittämään onnen kaikkia
vääryyksiä. Seuraavat kolme suurinta, nuo kolme todellisinta
onnettomuutta, jotka saattavat kohdata ihmistä, tulevat hänen osakseen
tavallisesti jo ennen syntymää: ehdoton köyhyys, sairaus -- erittäinkin
noissa ilkeissä muodoissa: ruumiillinen rappeutuneisuus ja
parantumattomat vammat, luotaankarkoittava rumuus ja muodottomuus ja
henkinen vajavaisuus. Nämä ovat ne kolme suurta vääryyden papitarta,
jotka odottavat viatonta ja merkitsevät hänet jo hänen elämään
tullessaan. Mutta jos niiden valinta näyttääkin salaperäiseltä, niin
ovat ne kolme lähdettä, josta ne ammentavat nuo kolme parantumatonta
pahaa, ehkä vähemmän salaperäisiä kuin luullaan. Ei ole tarpeellista
palauttaa niitä ennakolta määrättyyn tahtoon, järkähtämättömiin ja
ikuisiin lakeihin. Ensimmäinen näistä lähteistä alkaa ja lopettaa
juoksunsa ihmisalueella; ja jollei tiedetäkään, miksi toinen syntyy
köyhänä, toinen rikkaana, niin tiedetään varsin hyvin, minkä puhtaasti
inhimillisten vääryyksien takia tässä maailmassa on liian paljon
kurjuutta toisella puolen ja liian paljon ylellisyyttä toisella.
Jumalilla ja tähdillä ei ole mitään osaa tähän kohtuuttomuuteen. Kun
noista kahdesta muusta on erottanut kaiken sen, mikä on pantava
köyhyyden, tuon useimpien ruumiillisten ja siveellisten kurjuuksien
synnyttäjän, laskuun, tai kaiken sen, mikä niille on johtunut
vanhempien aikaisemmista tahallisista virheistä, niin jää muutamia
itsepintaisia vääryyksiä, joita ei voi selvittää. Mutta tuo
mysteeriojäännös mahtuisi melkein sen filosoofin kämmenkuoppaan, joka
sitä myöhemmin sopivissa oloissa tutkisi lähemmin. Tällä hetkellä on
viisasta, ettemme ympäröi elämäämme kirouksilla tai luulotelluilla
vihollisilla, ettemme synkennä sitä ilman riittävää varmuutta.
Ja jokapäiväiseen onneemme nähden olettakaamme parempaa odotellessamme,
että onnemme historia (jonka ei välttämättä tarvitse olla todellisen,
se on sisäisen onnemme historia, koska tämän voi rakentaa sattuman
yläpuolelle) on myöskin itsetiedottoman olemuksemme historia. Se on
todennäköisempää kuin sekoittaa ikuisuus, tähdet ja maailmankaikkeuden
henki vähäpätöisiin asioihimme, ja se antaa rohkeudellemme suurempaa
pontta. Ehkä on yhtä vaikeaa muuttaa sen luonnetta, mikä meissä on
itsetiedotonta, kuin muuttaa Marsin tai Venuksen ratoja, mutta tämä
näyttää vähemmän etäiseltä ja vähemmän epätodelliselta. Ja kun meidän
on valittava kahden todennäköisyyden välillä, niin on ehdoton
velvollisuutemme omaksua se, mikä vähimmän estää toivomme
toteuttamista. Ja sitäpaitsi, jos onnettomuus olisi todellakin
voittamaton, niin tuottaisi jonkinlaista ylpeää lohdutusta saada sanoa
itselleen, että vain meistä johtuu, ettemme ole ilkeän tahdon tai
turhan sattuman leikkikaluja, vaan että kärsiessämme enemmän pahaa kuin
veljemme me ehkä vain kuvaamme ajassa ja ulottuvaisuudessa oman
persoonallisuutemme välttämättömiä ääriviivoja. Ja niin kauan kuin
onnettomuus ei käy ihmisen sisimmän ylpeyden kimppuun, ihminen
säilyttää voiman jatkaa taistelua ja täyttää oleellisen tehtävänsä, se
on: elää voimakkainta elämää, mihin hän kykenee, ikäänkuin hänen
elämänsä olisi tärkeämpi ihmiskunnan kohtaloille kuin mikään muu. Tämä
on myöskin enemmän sen suuren lain mukaista, joka palauttaa meihin
yksitellen kaikki ne jumalat, joilla olimme täyttäneet maailman.
Useimmat näistä jumalista olivat vain vaikutelmia, joiden syyt olivat
meissä itsessämme. Sitä mukaa kuin me etenemme, me huomaamme, että
useat voimat, jotka hallitsivat ja ihmetyttivät meitä, eivät ole muuta
kuin huonosti tunnettuja osia omasta mahdistamme, ja otaksuttavaa on,
että tämä huomiomme vahvistuu päivä päivältä yhä enemmän.
Jolleikaan tuntematon voima ole vielä sillä voitettu, että sitä
lähenemme ja rajoitamme itseemme, niin on kuitenkin jotakin, kun
tietää, mistä se on löydettävissä ja mistä sitä voi tiedustella. Meitä
ympäröivät hyvin hämärät voimat, mutta se, jonka kanssa me joudumme
suoranaisimmin tekemisiin, piilee olemuksemme polttopisteessä. Kaikki
muut voimat kulkevat sen kautta, yhtyvät ja kokoontuvat sinne, palaavat
sinne ja kiinnittävät mieltämme vain, mikäli ne ovat suhteessa siihen.
Tätä viimeksimainittua voimaa me olemme kutsuneet itsetiedottomaksi
voimaksemme erottaaksemme sen muiden joukosta. Sinä päivänä, jolloin
meidän on onnistunut tutkia lähempää tuota itsetiedotonta, sen
salaperäisiä kykyjä, sen mieltymyksiä, sen antipatioita, sen
kömpelyyksiä, me olemme ihmeellisellä tavalla leikanneet tuon hirviön
kynnet ja hampaat, joka meitä vainoo onnen, sattuman ja kohtalon
nimellä. Tällä hetkellä me sitä vielä ruokimme kuten sokea ruokkii
leijonaa, joka kerran on pistävä sen poskeensa. Ehkä me piankin näemme
leijonan oikeassa karvassaan ja opimme sitä silloin kesyttämään.
Kulkekaamme siis väsymättä kaikki tiet, jotka vievät
itsetietoisuudestamme itsetiedottomuuteemme. Meidän onnistuu silloin
tehdä jonkinlainen polku niille vielä käyttökelvottomille valtateille,
"jotka vievät siitä, mitä näkee, siihen, mitä ei näe", ihmisestä
Jumalaan, yksilöstä maailmankaikkeuteen. Näiden teiden päässä piilee
elämän yleinen salaisuus. Omaksukaamme siihen saakka olettamus, joka
rohkaisee elämäämme tässä yleiselämässä. Tämä tarvitsee meitä
selvittääkseen omat arvoituksensa, sillä juuri meissä sen salaisuudet
lopullisesti kiteytyvät nopeimmin ja selvimmin.