Täten olemme johtuneet kysymään itseltämme, onko itsetiedoton
sielunelämämme, jonka ansioksi luemme onnemme, todella muuttumaton ja
kehityskyvytön. Ken meistä ei olisi huomannut onnen merkillisiä tapoja?
Se näyttää jonkinlaiselta itsepäiseltä jumalattarelta, joka on häilyvä
kuin sudenkorento, kun katselee sen toimintaa pienessä kaupungissa tai
jossakin ihmisryhmässä, jonka vaiheita voi seurata pitemmän ajan.
Olennon tai tapauksen mukaan, jota se seuraa, se saa kohta hyvin selvän
henkilöllisyyden ja luonteen. Sillä on hyvin erilaisia eleitä, mutta se
on niin sanoakseni muuttumaton kussakin niistä. Riippuen siitä,
yllätämmekö sen ensimmäisestä vai toisesta liikkeestä, on mahdotonta
tai helppoa nähdä ennakolta, miten se tulee jatkamaan. Se on
proteusjumaluus, jota ei voi esittää millään kuvalla. Se sukeltaa
esille odottamatta kuten vesisuoni erämaasta ja katoaa synnytettyään
pian häviävän keitaan. Toisaalla se palaa säännöllisin väliajoin,
kokoontuu ja hajaantuu kuin muuttolinnut, jotka seuraavat vuodenaikojen
vaihtelua. Oikealla puolellamme se kaataa ihmisen eikä välitä siitä sen
enempää; vasemmalla se lyö maahan toisen eikä sitten millään hellitä
uhriaan. Mutta melkein aina, olkoonpa sitten kysymyksessä myötä- tai
vastoinkäymiset, se pysyy joka erikoistapauksessa hämmästyttävän
uskollisena sille luonteelle, jonka se on, kuten voisi luulla,
omistanut itselleen kerta kaikkiaan. Se esimerkiksi, jota ei ole
onnistanut sodassa, ei tule siinä onnistumaan koskaan; toinen taas
menettää tai voittaa säännöllisesti pelissä; joku toinen joutuu
välttämättömästi petetyksi; neljättä vainoavat alituisesti vesi, tuli
tai katuonnettomuudet; viides huomaa olevansa aina onnellinen tai
onneton rakkaus- ja raha-asioissa j.n.e. Eikö siinä olekin, jollei
todiste, niin ainakin merkki siitä, ettei se hallitse meidän
ulkopuolellamme, vaan meissä ja että me muodostamme sen ja varustamme
sen salatulla voimalla, joka lähtee meistä? Joskus oudot käänteet,
jotka nekin ovat sen oikuista johtuneita oikkuja, särkevät äkkiä sen
tavat ja kieltävät sen luonteen vakaannuttaakseen sen heti senjälkeen
uudessa ilmapiirissä. Silloin sanotaan, että "onni kääntyy." -- Eikö
pikemminkin se, mikä on itsetiedotonta, kehity? Herääkö vihdoin sen
huomio tai taitavuus? -- Huomaako se vähitellen, että maailmassa, joka
on yläpuolella, sattuu tärkeitä tapahtumia? -- Hankkiiko se
jonkinlaisen kokemuksen? -- Tunkeutuuko sen lymypaikkaan älynvälähdys,
tahdon leimahdus ja varoittavatko ne sitä vaarasta? -- Oppiiko se
pitkien vuosien kuluttua ja julmien koettelemusten johdosta, että sen
on paras luopua liian luottavaisesta välinpitämättömyydestä? Ulkonaiset
onnettomuudetko ne karkoittavat sen turmiollisen unen? -- Tai myöskin,
jos se ei ole koskaan ollut tietymätön siitä, mitä tapahtui sen
vankilan yläpuolella, niin onnistuuko se turhien ja vaivalloisten
yritysten jälkeen tekemään nyt hädän hetkellä repeämän vuosisatojen ja
välinpitämättömyyden suunnattomaan kerrostumaan, joka sen erottaa sen
tuntemattomista sisarista, tahdosta ja älystä, ja onnistuuko se siten
ottamaan osaa siihen lyhytaikaiseen elämään, josta riippuu osa sen
elämää?