Älkäämme kutsuko jumalia selvittämään näitä ilmiöitä. Ne eivät kykene
selittämään meille mitään, ennenkuin ovat antaneet täyden selvän
itsestään. Ja kohtalolla, joka on niistä tuntemattomin, on kaikista
vähimmän oikeutta sekaantua asioihin ja huutaa meille: "minä olen niin
tahtonut!" Älkäämme myöskään vedotko maailmankaikkeuden rajattomiin
lakeihin, historian tarkoituksiin, maailmojen tahtoon, tähtien
tuomioon. Nämä mahdit ovat olemassa, ja me olemme niiden alaisia kuten
olemme auringon mahdin alaisia. Mutta samoinkuin tämä toimii tuntematta
meitä, samoin meille jää todennäköisesti suunnaton vapaus niiden
rajattomassa vaikutuspiirissä, ja niillä on parempaakin tehtävää kuin
kallistua meidän puoleemme asettaakseen muurahaiskekomme pienelle
polulle heinänkorren tai ottaakseen siitä lehden. Kun on kysymys
meistä, meidän ahtaasta elämästämme, niin luulen ongelman avaimen
löytyvän meistä itsestämme, sillä todennäköistä on, että kullakin
olennolla on omassa itsessään esittämänsä probleemin paras ratkaisu.
Meissä on järkeen ja tahtoon alistuneen tietoisen olemuksemme takana
syvempi olemus, joka toiselta puolen ulottuu historiantakaiseen
menneisyyteen ja toiselta puolen tulevaisuuteen, johon miljoonat vuodet
eivät kanna. Ei ole liian uskallettua luulla, että siinä piilevät
kaikki jumalat ja että ne, joilla olemme kansoittaneet maan ja muut
taivaankappaleet, lähtevät siitä vuoronsa perään antaakseen sille nimen
ja muodon, jonka mielikuvituksemme voisi käsittää. Mikäli ihminen näkee
selvemmin, mikäli hän tarvitsee vähemmän symbooleja ja kuvia, sikäli
hän vähentää näiden nimien ja muotojen lukua. Hän pääsee vähitellen
niin pitkälle, ettei hänen tarvitse lausua kuin yksi nimi, säilyttää
kuin yksi muoto, ja hän aavistaa pian, että tämä viimeinen nimi ja
viimeinen muoto eivät nekään ole muuta kuin viimeinen kuva mahdista,
jonka valtaistuin oli aina hänessä itsessään. Jumalat palaavat silloin
meihin, mistä ne olivat lähteneetkin, ja siellä me niitä nyt
tutkiskelemme.
X
Uskon siis, että juuri itsetiedottomasta elämästämme -- tuosta
suunnattomasta, ehtymättömästä, mittaamattomasta ja jumalaisesta --
meidän on etsittävä selitys hyvään tai huonoon onneemme. Meissä asuu
olento, joka on meidän todellinen minämme, meidän esikoisminämme,
ikivanha, rajaton, universaalinen ja luultavasti kuolematon. Meidän
ymmärryksemme, joka on vain jonkinlaista fosforihohdetta tuolla
sisäisellä merellä, tuntee sen vasta vaillinaisesti. Mutta joka päivä
se yhä enemmän oppii näkemään, että siinä epäilemättä piilevät kaikki
inhimillisten ilmiöiden salaisuudet, joita se ei ole tähän saakka
ymmärtänyt. Tuo itsetiedoton olento elää toisella tasolla ja toisessa
maailmassa kuin meidän ymmärryksemme. Se ei ole tietoa ajasta eikä
paikasta, noista kahdesta kauheasta ja illusoorisesta muurista, joiden
välillä järkemme on liikuttava, jollei se aio joutua harhaan. Sille ei
ole olemassa läheisyyttä eikä etäisyyttä, ei menneisyyttä,
tulevaisuutta eikä aineen vastustusta. Se tietää kaikki ja voi kaikki.
Muutoin tämä tieto ja mahti on aina eri asteissa myönnetty olevaksi ja
sen ilmenemismuodoille on annettu sellaisia nimiä kuin vaisto, sielu,
itsetiedottomuus, heijastusliikkeet, intuitsioni, aavistus j.n.e. Sen
tilille luetaan erittäinkin niiden hermojemme epämääräinen ja usein
ihmeellinen voima, jotka eivät suorastaan ole luomassa järkeämme ja
tahtoamme. Tämä voima on silminnähtävästi yleiselämän oleellinen aine,
sen ultravioletti säde. On todennäköistä, että tuo aine melkein aina on
samaa laatua kaikilla ihmisillä. Mutta se on ymmärryksen kanssa
yhteydessä hyvin eri tavoilla. Toisilla tuo tuntematon periaate pysyy
niin syvälle kätkettynä, että se rajoittuu vain fyysillisiin tehtäviin
ja suvun ylläpitämiseen. Toisilla taas se näyttää olevan aina
valveilla, se kohoaa usein hipomaan ihmeellisellä läsnäolollaan
ulkonaisen ja tietoisen elämän ulkopintaa; kaikissa oloissa se tulee
esille, aavistelee, varoittaa, määräilee ja sekaantuu useimpiin
elämänuran tärkeimpiin tapahtumiin. Mistä tämä kyky tulee? Sitä on
mahdoton sanoa. Ei ole olemassa kiinteitä ja määrättyjä lakeja. Ei
esimerkiksi huomaa mitään yhteyttä itsetiedottoman toiminnan ja älyn
kehityksen välillä. Tämä toiminta on sääntöjen alainen, joita me emme
tunne. Tällä hetkellä, tietoisuutemme nykyisellä asteella se näyttää
puhtaasti satunnaiselta. Toisaalla sitä tavataan, toisaalla ei, minkään
osoittamatta syytä tähän erotukseen.