Heti kun siveellinen toimintamme heikkenee, yhtyvät toteutuneet
tapahtumat ja käyvät kimppuumme. Ja onneton se, joka avaa niille ovensa
ja antaa niille paikan kotilietensä ääressä! Ne tuhlailevat hänelle
kilvan antimia, jotka ovat omansa masentamaan mielen. Ja onnellisin ja
jaloinkin menneisyys on, kun me sallimme sen ottaa asuntonsa itsessämme
-- ei kutsumanamme vieraana, vaan tunkeilevana loisoliona -- yhtä
vaarallinen kuin surkein ja rikollisin menneisyys. Kun jälkimmäinen
vain saattaa aikaan voimattomia tunnonvaivoja, aiheuttaa edellinen
ainoastaan hedelmättömiä kaipauksen tunteita. Mutta täten tunkeutuvat
tunnonvaivat ja kaipauksen tunteet ovat meille yhtä turmiollisia.
Saadaksemme menneisyydestä parasta, mitä sillä on -- ja siinä piileekin
melkein kaikki rikkautemme -- on sitä lähestyttävä niinä hetkinä,
jolloin voimamme on vahvimmillaan, astuttava valtiaana sen alueelle,
valittava siitä, mikä meille sopii, ja jätettävä sille muu ja
kiellettävä sitä ilman käskyämme astumasta kynnyksemme yli. Kuten
kaikki, mikä yleensä elää vain henkisestä voimastamme, se pian tottuu
tottelemaan meitä. Se ehkä koettaa aluksi vastustella, turvautua
juoniin ja rukouksiin. Se tahtoo houkutella ja taivuttaa meitä. Se
antaa meidän nähdä pettyneitä toiveita, riemuja, jotka eivät enää
palaa, ansaittuja moitteita, rikkoutuneita ystävyyssuhteita, sammunutta
rakkautta, haihtuvaa vihaa, menetettyä uskoa, kadotettua kauneutta,
kaikkea, mikä kerran oli elämänhalumme ihmeellisenä kannustimena,
kaikkea sitä surua ja kadonnutta onnea, mitä sen rauniot nyt kätkevät
ja mikä meitä kutsuu. Mutta meidän on mentävä ohi päätä kääntämättä,
torjuen kädenliikkeellä muistojen joukot, kuten viisas Odysseus
miekkansa avulla karkoitti vainajien -- yksin äitinsäkin -- varjot,
joita hänen ei ollut määrä puhutella, mustasta verestä, joka oli tekevä
ne jälleen eläviksi ja antava niille puhelahjan. Meidän on lähestyttävä
suoraan sellaista iloa, sellaista kaipuuta, sellaista tunnonvaivaa,
jonka neuvoa me tarvitsemme. Meidän on tehtävä hyvin täsmällisiä
kysymyksiä sille ja sille vääryydelle, joko siksi, että tahdomme tämän
korjata, jos se on meille mahdollista, tai me tulemme pyytämään --
huomatessamme toiset tekemämme vääryydet, joiden uhrit eivät ole enää
olemassa, -- itsellemme välttämätöntä voimaa kohotaksemme yläpuolelle
vääryyksien, joita tunnemme vielä voivamme tehdä.